01.08.2014 / Iisalmi

01.08.2014 VR:n tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että junat ja niiden mukana ihmiset ja tavarat liikkuvat raiteilla. Lippujen myynti on siirtynyt viime vuosina yhä enemmän verkkoon, eikä kasvokkain hoidetun perinteisen lipunmyynnin varmaankaan katsota kuuluvan toiminnan ytimeen. Tietokoneen käyttötaito ei katso ikää, mutta netti ei suinkaan ole vanhemmalle väelle kauttaaltaan tuttu. Kaikille muillekin tiskillä oikean ihmisen luona asiointi tarkoittaa sitä, että kysymyksiin löytyy vastauksia ja pulmiin neuvoja. Lipun lisäksi saa siis suomeksi sanottuna palvelua, olipa se sitten vanhanaikainen ajatus tai ei. Iisalmen rautatieasema on ollut vielä tähän asti matkalaisten silmin oikea asema, ei pelkkä pysäkki. Kun lipunmyynti loppui, paikan luonne tietenkin muuttui. Viime vuosina keli- ja kalustopulmien keskellä kamppaillut VR on satsannut huomattavasti vaivaa ja epäilemättä rahaakin brändinsä rakentamiseen. Verkkopalvelun ja mainosten kivimiehet ovat varmasti päteviä myönteisten mielikuvien luojia, mutta sellaisia voisivat olla myös huolella hoidettu rautatieasema ja ilmielävä asiakaspalvelija.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Iisalmi (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Marko Vornanen
Lisätty: 18.08.2014 19:21
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla

Kommentit

19.08.2014 22:47 Ari Palin: Nykyään onneksi pääsee lipunmyynnin menettäneelle asemalle useimmiten sisälle. Aikaisemmin lipunmyynnin lakkauttaminen tarkoitti lähes poikkeuksetta koko asemarakennuksen sulkemista ja matkustajien siirtämistä laiturille odottamaan junaa.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!