??.04.1961 / Tampere asema
??.04.1961 Tornihotelli häivytetty aikakoneella. Veturit olivat puhtaita. Milloin veturinpuhdistajat ( pääosin rouvasväkeä ) menettivät työnsä, ja löytyykö tästä mustaa valkoisella? Löytyisikö vielä joku veturinpuhdistaja kertomaan työstään?
Kommentit
| 25.10.2014 10:20 | Tapio Nikula: | 60-luvun puolivälissä oli vielä Pieksämäellä veturinpuhdistajia. Tallikankaan (Kangaskatu) rautatieläisten penskat saivat talleilta kesätöitä putsareina. Työ oli raskasta ja likaista, mutta silti himoittua veturiharrastukseen hurahtaneista nuorista pojista. Itsekin haaveilin putsarin hommista, mutta eipäs onnistanut. Ensimmäinen työpaikkani oli kesällä -63 (15-vuotiaana) varikolla juoksupoikana. Työ oli katkeamatonta kolmivuyorotyötä ja siihen kuului työmääräysten vieminen veturinkuljettajille ja vieraspaikkakuntalaisten kuskien herättäminen lepohuoneelta. | |
| 25.10.2014 11:44 | Niila Heikkilä: | Kuuluiko siihen ns. heittovuorolaisten työmääräyksien toimittaminen? Entäs jos joku asui kauempana, miten toimittiin kun 15-vuotias ei omannut vielä ajokorttia. Mopolla pääsi jonkin matkan päähän, mutta oliko jotain ehtoja jos asui moponkantomatkaa kauempana, pitikö esim. omistaa puhelin? Sehän ei vielä 1960-luvun alussa ollut mikään yleinen kampe varsinkaan maaseudulla. Noista toimintatavoista eri vuosikymmeniltä olisi mukava kuulla lisääkin. Ennen kännykkäaikaa oli kuulemma jos jonkinlaisia malleja käytössä. (Käyttäjä muokannut 25.10.14 11:46) |
|
| 25.10.2014 12:03 | Kimmo T. Lumirae: | Tampereella on perimätiedon mukaan varikolla on auto "aina". Tietysti vasta Perkiön varikon valmistuminen 1966 teki auton tarpeen jatkuvaksi miesten ja vetureiden ollessa aina väärässä paikassa eli joko kuvan vanhoilla talleilla tai vastaavasti Perkiössä. Vuonna 1980 oli tapana, että autonkuljettaja kävi tuomassa työmääräyslapun ovelle. Mutta miten sitten toimittiin, jos alaovet lukittiin klo 20 ja puhelinta ei ollut? Ei sitten toimittu mitenkään, veturimiestä ei voinut velvoittaa omistamaan puhelinta ja yön sai levätä kotonaan, kun mahdollisia työmääräyslappuja ei ollut mahdollista toimittaa. Tasapuolisuussyistä puhelimittomia kavereita ei toisaalta voinut vapauttaa kotivarojen tekemisistäkään. |
|
| 26.10.2014 01:19 | Jorma Toivonen: | Seuraava saattaa olla hieman sekavaa, mutta mitä olen kuullut Riihimäen varikon osalta. Aiemmin taisi olla määräys, että veturimiehen asunto täytyi olla virantoimituspaikkakunnalla - taidettiin jopa painottaa 1970-luvun alkuvuosina vielä uraansa aloittelevalle konepajakoululaiselle ( no, ei enää tuolloin tosin noudatettu). Ns. heittovuorolaisen täytyi kirjata nimensä tallipäivystäjän listaan saapuessaan työvuoroltaan ("listan mies") 1950-/1960-luvuilla. Listan ylärivillä ensimmäiselle lähdettiin (tai seuraavalle, tai seuraavalle...) toimittamaan työhönkutsua seuraavalle vapaana olevalle vuorolle. Vielä muistelisin, jos veturimies poistui paikkakunnalta, hänen tuli ilmottautua tallipäivystäjälle. 1950-luvulla omakotirakennus oli kiivaimmillaan, jos "tsuppari" tuli häiritsemään rakentajaa, hän saattoi ehdottaa seuraavaa mahdollista kohdetta - tuossa pari "norttia", ethän tavannut minua? Ilman puhelinta olevilta vaadittiin ainakin avain rappukäytävään pääsyyn - tp:n laatikosta löytyi valtaisa määrä avaimia nimilapuilla varustettuina vielä 80-luvullakin. Ellei "varalla-olija" pystynyt saapumaan 30min:n sisällä hälytyksestä työpaikalle, häneen kohdistettiin muita toimenpiteitä (yöpyminen lepohuoneella), näin Riihimäellä, miten muualla? | |
| 26.10.2014 07:53 | Topi Lajunen: | Huikeaa muisteloa. :) | |
| 26.10.2014 11:08 | Kimmo T. Lumirae: | Ahaa, tuosta tulee siis riihimäkeläisten heittovuoroa koskeva ilmaisu "olla listalla" eikä "olla heittovuorossa". En muista tuosta samalla paikkakunnalla asumisen velvoitteesta, se on saattanut hyvinkin pitää paikkansa muuallakin. Siitä, missä ajassa kotivaralaisen pitää olla töissä tiedon saatuaan, keskusteltiin kyllä, ja todettiin, että sitä ei ole missään määritelty ja ukko tulee töihin sitten kun ehtii. Yli tunti oli Tampereen kokoisessa kylässä ihan normaalia, kun piti tulla ensin lähiöstä keskustaan yhdellä bussilla, bussejakaan kun ei kulkenut viiden minuutin välein, ja sitten jatkaa toisella bussilla Perkiön varikolle, joka ei sijaitse mitenkään keskusta-alueella, vaan ehkä nelisen kilometriä Keskustorilta. Perimätiedon mukaan ennen 1980-lukua varikon auto saattoi käydä noutamassa kauempana asuvan miehen, jos autonkuljettajalla oli siihen aikaa, mutta myöhemmin ei ehkä sitten ollut koskaan niin kova kiire saada kotivaralaista töihin. Tampereella on "aina" ollut tallivarakuljettaja; ennen yksinajoa kuljettajan ja koneapulaisen muodostama tallivaramiehistö, joka saattoi lähteä hyvinkin nopeasti esim. ehjällä veturilla auttamaan linjalle jäänyttä junaa. Kotivara hälytettiin töihin vain, jos joku ilmoitti sairastuneensa, eikä siksi voi tulla suunniteltuun työvuoroon, tai kulkuun laitettiin tavarajuna niin myöhään, ettei se ollut ehtinyt edellispäivän työvuorosuunnitelmaan mukaan. Ja harvoinpa tällaisiin vuoroihin niin mahdottoman kiire oli kotoa saapuakaan, tieto miehen tarpeesta oli tullut jo useita tunteja aiemmin. Tallivara puolestaan ei mielellään lähtenyt tekemään kokonaista työvuoroa, koska tallivaraa saatettiin tarvita tallilla "pikalähtöön". |
|
| 26.10.2014 11:37 | Tapio Nikula: | Kuten Niila arvasikin, niin tsuppari vei työmääräyksen vain heittovuorolaisille. Valtaosalla kuskeista ja lämmittäjistä oli etukäteen fiksatut ajovuorot, jotka muuttuivat vain, jos juna jostain syystä peruutettiin. Joillain tsuppareilla oli mopo, mutta useimmilla ensikertalaisilla vain fillari niinkuin minullakin. Työmääräyslappu vietiin siis niille heittomiehille, joille ei ollut puhelinta. Muistaakseni kohdalleni ei sattunut kertaakaan lapun viemistä maalaiskunnan puolelle, siis kuskit asuivat kaupungin alueella. Ja Pieksämäen kaupunki oli pinta-alaltaan yksi Suomen pienimpiä, joten fillarillakin toimitettuna työmääräys oli perillä varttitunnissa. Kesätyönä tsupparin homma oli ihan mukavaa paitsi sadepäivinä. Vaikka yövuorot väsyttivät, niin sitä tunsi itsensä aikuiseksi, kun sai työskennellä yöllä. Ja vuoroesimiehen laatikossa oli tosiaan aikamoinen nippu kerrostalojen ulko-oven avaimia, joilla sitten pääsi sisälle taloon herättelemään vuoroon tarvittavaa kuskia. Joskus lepohoneella heräteltävät miehistöt olivat sangen äreitä, kun makeat unet keskeytyivät ja tulipa kerran jopa kenkä otsaani, kun huhuilin ovelta Kouvolan miehiä ylös punkistaan ja lähtemään Riston puikkoihin. Mieleeni on jotenkin jäänyt, että yöllä talleilla oli vilskettä enemmän kuin päivällä. Junia meni yhtä mittaa. Kouvolan suunnan junissa oli sikäläiset kuskit, jotka sitten tarvittaessa lepäsivät lepohuoneella, tai menivät ilman junaa "pakettina" takaisin Kouvolaan. Pieksämäen kuskit sitten ajoivat muut suunnat. Taisi olla niin, että itään menevissä tavarajunissa kun oli veturiksi määrätty Tk3 tai Tv1, niin vuoroon tuleva lämmittäjä (tuli muistaakseni tunnin aikaisemmin kuin kuljettaja) aina yritti valkata itselleen Pikku-Jumbon, koska se liikkui sulavammin kuin Jumbo. Pikku-Jumbolla kun vedettiin yliraskasta junaa, niin itään mennessä esimerkiksi Siikamäen molemmin puolin olleisiin ylämäkiin täytyi kyllä revittää junaa aivan täysillä, jotta ei jääty mäkeen. Kouvolan suunnan tavarat ajettiin pääsääntöisesti Ristoilla. Ja kun Savon rata oli erittäin kuormitettu tuohon aikaan, niin kaikkiin juniin yritettiin saada täydet tonnit. Kesämökkimme oli Meijerhovissa Heiniön järven rannalla. Vaikka sieltä oli linnuntietä 8 km asemalle, niin yöllä kyllä kuuli, kun Risto lähti kiskomaan tonnijunaa etelään ja ylös Kirpun mäkeä. Talvella pakkassäällä nuo äänet olivat vielä mahtavampia, Risto ei puhkunut, vaan äänimaailma oli infernaalista ärjyntää siihen saakka, kunnes juna saavutti matkanopeuden jossain Lamminmäen pohjoisvaihteen tienoilla. |
|
| 26.10.2014 13:55 | Tapio Muurinen: | Hyviä muisteloita edellä vähemmän tunnetuista asioista! | |
| 26.10.2014 16:26 | Arto Hellman: | Tämä on mannaa lukijalle. Voi kun tuollaiset muistelot saataisiin vaikka kirjankansien väliin. | |
| 26.10.2014 17:12 | Kimmo T. Lumirae: | Ihan samaa mietin tässä, Arto. Aiheestahan on tehty iät ja ajat sitten jonkinlainen opinnäyte, mutta 50 vuotta vanhat asiat eivät juurikaan enää päde, ja voisi olla korkea aika kerätä tätä kaikkea tietoa jälleen. Siinä olisi jollekin kansatieteen tms. opiskelijalle gradun aineksia. | |
| 26.10.2014 18:43 | Lasse Hinkkanen: | Isänikin aloitti työuransa Seinäjoella juoksupoikana 16-vuotiaana. Kulkuvälineenä oli polkupyörä, en muista oliko se oma vai talon. Haapamäellä oli myös juoksupoikia, jotka toivat työmääräyksiä veturimiehille. Heillä oli talon puolesta polkupyörä käytössään. Veturimiehet asuivat osa VR:n asunnoissa ja osa taloissaan kylällä. Matkat eivät olleet pitkiä, joten polkupyörällä pärjäsi hyvin. Eräs tuntemani juoksupoika kylläkin osti palkoillaan mopon ja ajeli matkat sillä, joskin omilla bensoillaan. Olin kerran kylässä tutulla veturimiehellä joka oli varalla ja hän näki ikkunasta että juoksupoika tuli pihaan, hän sanoi: "Jaha käry kävi". |
|
| 26.10.2014 21:12 | Kimmo T. Lumirae: | Näin oli. Kotivaralta "käryttiin" ja tallivaraltakin saattoi "kärytä" reissuun, ellei veturimiehistöä saatu muualta, tai jos esim. kotivara oli jo kärynnyt ja lähtöä ei voinut siirtää. | |
| 27.10.2014 00:30 | Jorma Toivonen: | Vielä 1970-luvun alkuvuosina Riihimäellä oli juoksupoika tallipäivystäjän airueena - milloin lie käyttö loppunut? Riihimäellä ei ollut käytössä tallivaraa (erittäin harvoin). Suosituksena oli, että kotivaralta kärynnyt henkilö saapuisi työpaikalle puolen tunnin sisällä (= pieni maaseutu kaupunki). Työmääräyslappusia kirjoittelin vielä 1980-/1990-lukujen vaihteessa (nelisen vuotta Tp:ä) vain toimistoajan ulkopuolella työvuoronsa päättäville miehille, muille soiteltiin seuraavan päivän työt. Ellei miestä saatu kiinni, oli hän velvollinen itse kyselemään mahdollisen seuraavan päivän työnsä. Tp:nä oloni aikana pari-, kolme-kertaa jätin työistuimeni hälytyksen vuoksi - määräysesimieheni lupautui hoitelemaan hommani, tai värväämään tilalleni pätevyyden omaavan henkilön. Nuo kaikki tehtävät liittyivät sähköratavaurioon, joissa tarvittiin pikaisesti Ttv:n apua. Kotivaralla olijan täytyi olla toki lankapuhelimen saavutettavissa - ennen "kännykkä-aikaa". Jossain vaiheessa varallaolijoille hankittiin "piipparit", joiden hälyttäessä täytyi oitis ottaa yhteyttä työpaikalle - oiva parannus. Ellei "kotivara-työmääräyksen" saanut henkilö pystynyt nopeasti saapumaan täyttämään tehtäväänsä, täytyi hänen viettää aikaansa paikkakunnalla. Hienoja nuo Tapion ja Lassen kommentit, niitä lueskelee erittäin mielellään vanhoja aikoja muistellen. |