29.11.2014 / Helsinki asema

29.11.2014 Helsingin vararungon Ehf 29901 Helsingin asemalla.
Litterasta huolimatta vaunua koristavat yhä parempien aikojen ensimmäisen luokan merkinnät. Ajoista Sibelius-pikajunissa P35 ja P36 muistuttavat myös yhdysliikenteen loppuopastevalot tässä Helsingin päässä ja SA3-automaattikytkimen tähden asennettu tavallinen päätyovi, mutta itse SA3-kytkin ja keltainen raita ovat enää vain muistoissa (ja vorgin vanhoissa valokuvissa).

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Kurt Ristniemi
Kuvasarja: Helsingin vararunko
Lisätty: 30.11.2014 09:25
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

30.11.2014 09:42 Mikko Nyman: Ymmärtääkseni vararungot ovat ahkeroineet viime aikoina varsin reippaasti. Mikähän tähän on syynä? Pendojen puute? Jos näin on, miksi näin on? Toisaalta taas Transtechilta tulee tällä hetkellä hihnalta sen verran tiuhaan tuotetta ulos, että voisin kuvitella kaksikerroksisenkin kaluston riittävän vararunkoon. Tällöin junien sn ei kärsisi, mikäli Marsuja runkojen keulille piisaisi.
30.11.2014 10:07 Toni Lassila: Tässä vaunussa ei ole edes ollut keltaista raitaa sen ollessa IC-väreissä. 29902:ssa on vieläkin.
30.11.2014 10:21 Kurt Ristniemi: Olikohan tässä vaunussa keltaraitaa Sibeliuksen siniharmaa-kaudellakaan?
(Käyttäjä muokannut 30.11.14 17:35)
30.11.2014 18:48 Ari Palin: Oletan, että tämän vaunun käyttö vararungossa on sallittu vain Ekstra-lippulaisille. Onkohan niin?
30.11.2014 22:47 Jimi Lappalainen: Ei ole.
01.12.2014 16:52 Jarkko Korhonen: Ainakin korvatessaan viime torstaina IC179/ pe IC166 tämä oli vain Ekstra-luokan lippulaisille. Käsittääkseni kyllä muutoinkin pääsääntöisesti. Satuin junaan satunnaisena matkustajana ja tämän päätyovern oli erikseen kirjoitettu paperilappu "EKSTRA".
01.12.2014 20:33 Ari Palin: Ei varmasti olisi iso ponnistus saada Ekstra-tekstit tarroina vaunun kylkiin, esimerkiksi valkoisin kirjaimin punaisen vinoraidan kohdalle.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!