06.12.2014 / Haukivuori

06.12.2014 Itsenäisen Suomen Itsenäisyyspäivän juhlavalaistus - Hieno asia! Kumma että valoihin ei ollut varaa silloin, kun oli maksavia matkustajia. ***** "Risikko ei nähnyt syytä peruuttaa ministeriössä jo aiemmin tehtyä päätöstä. Kustannukset tulisivat liian kalliiksi. Jos nämä velvoiteliikenteen vuorot olisi päätetty säilyttää, vaikka VR oli päättänyt lopettaa kaikki muut, olisivat aseman ylläpitokustannukset siirtyneet valtiolle, Risikko kertoo" http://yle.fi/uutiset/liikenneministeri_​risikko_haukivuoren_juna-aseman_lakkautt​amispaatosta_ei_pureta/7397638

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Haukivuori (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Jukka Ahtiainen
Lisätty: 07.12.2014 18:57
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit

07.12.2014 21:07 Eljas Pölhö: Nykyinen aika ei kohtele ministereitä ja puoluepamppuja silkkihansikkain, koska puheet leviävät kaikelle kansalle. Ministereiden käsittämätön ymmärtämättömyys asioista, joista he saavat tehdä päätöksiä, paljastuu kaikessa raadollisuudessaan.

Sama ilmiö nähdään kyllä Ruotsissakin, jotta siinä mielessä tasoissa ollaan Pohjanlahden kummallakin puolella.

Siitä on nyt 46 vuotta, kun näin viimeksi Tr1 korvaavan Pieksämäki-Mikkeli-Pieksämäki lättävuoroa. Tilanne oli toistunut juhlapyhinä koko 60-luvun. Kun muiden lättävuorojen runkoja pidennettiin, niin joitakin toisia korvattiin veturijunilla.
07.12.2014 21:18 Jarkko Korhonen: Yhteiskunta valaisee pihan, joten osta omaksi koko talo, vain 97 tonnia, http://www.arefs.org/savon-radan-ryhma/s​avon-radan-railway-station-haukivuori-fo​r-sale.html
07.12.2014 21:53 Jukka Ahtiainen: Hyvin tehtyä entisajan suomalaisen työn laatua, esim. pitävä, kalteva konesaumattu peltikatto ja kunnon sokkeli. Hajala on yksi komea esimerkki, mitä aarteita vanhat asemat ovat, kun kunnossapito on riittävää.
http://vaunut.org/kuva/84200?paik=Hajala
09.12.2014 15:06 Jimi Lappalainen: https://www.google.fi/maps/@62.0254845,2​7.2030683,3a,75y,10.81h,75.12t/data=!3m4​!1e1!3m2!1sUvSsySKVPvhBvPwmRjMRHQ!2e0
09.12.2014 16:19 Tommi Koskinen: Nuo Jimin linkissä näkyvät pojat ovat muuten seuranneet Googlen kuvausautoa ympäri Haukivuorta! :)
09.12.2014 23:23 Jukka Ahtiainen: Eljaksen kommenttiin viitaten ja erästä poliitikkoa lainaten "kyllä kansa tietää":
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/mikkeli​n-valtuusto-nosti-esiin-henkiloliikentee​n-palauttamisen-haukivuorelle-239862
Seuraavissa vaaleissa kannattaa äänestää sellaisia, joiden avulla maa saadaan oikeille raiteille.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!