02.12.2014 / Brixton, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta

02.12.2014 Lontoon metron ”Deep-Tube”-linjojen uusinta kalustoa ovat 2009 Tube Stock- junat. Tässä sellainen saapuneena Victoria-linen eteläiseen päätepisteeseen Brixtonin asemalle. Siellä onkin erittäin hyvä kuunnella matkamusiikiksi mukaan otettu The Clashin Guns of Brixton ja nauttia Street Marketin loistavasta ruokatarjonnasta. Siirtolaiset ovat tuoneet mukanaan hyviä ruokia esimerkiksi Afrikasta ja Karibialta (joista kaupunginosan väestökin suurimmaksi osaksi koostuu).

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Leo Männistö
Lisätty: 08.12.2014 20:23
Muu tunniste
Sekalaiset: Metro
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat

Kommentit

08.12.2014 21:22 Jimi Lappalainen: Ovia riittää.
08.12.2014 22:34 Kari Kuusela: Noissa junissa iso mies kolhii päänsä kattoon..?
08.12.2014 22:39 Matti Kokkonen: Isosta miehestä en osaa sanoa, mutta allekirjoittaneen (186cm) muistikuva parin vuoden takaa on, että keskellä käytävää seisoessä kattoon olisi jäänyt arviolta 15-20 senttiä.
08.12.2014 23:28 Juhani Pirttilahti: Ovien määrä on hyvin asianmukainen.
08.12.2014 23:55 Topi Lajunen: Neljä ovea, joista kaksi "puolikasta". Varsin hyvin noin lyhyeen vaunuun, mutta kyllä Tokion 6-oviset (per puoli, kaikki leveitä) vie mun kirjoissa voiton. :)
09.12.2014 00:26 Kimmo T. Lumirae: Näin käy, Kari, siellä on täysin mahdollista, että pää jää ulos, vaikka mies seisoo vaunun sisällä. Noiden kanssa saa aina olla tarkkana.
09.12.2014 06:20 Kimmo Säteri: Kieltämättä näissä tuubeissa on ruuhka-aikaan hieman ahdas tunnelma. Jos joutuu seisomapaikalle oviaukon liepeille, niin ryhtiä on pakko huonontaa, jottei pää osu kattoon - tai oveen. Genovassakin on muuten panostettu ovien määrään vaunun pituuteen nähden: http://www.vaunut.org/kuva/52124 .
09.12.2014 09:38 Jouni Hytönen: Kaiken maailman leikkijunia sitä maailmasta löytyy, jos ei edes suorana sisällä mahdu seisomaan.
09.12.2014 09:41 Jouni Hytönen: Pariisin metro pieksee Lontoon kyllä 8-0, Pietarin ja Moskovan metrot ovat myös aivan eri kastia. Miten voi yhdestä ainoasta kuvasta välittyä niin ahdistava tunnelma?
09.12.2014 10:00 Olli Keski-Rahkonen: Pariisin metrolla pääsee lähes joka kulmalle - Moskovan ja Pietarin metroissa taas asemia on niin harvakseltaan että kävelymatkasta varsinaiseen kohteeseen tulee helposti pitkä matka.
(Käyttäjä muokannut 09.12.14 10:01)
09.12.2014 13:35 Kari Kuusela: Lontoon metro on ajalta jolloin ruoka oli huonoa ja ihmiset pieniä. Ahdas ATU lienee ongelma myös saarivaltakunnan rautateillä?
09.12.2014 14:28 Leo Männistö: Victoria- linjan ATU (samoin kuin 09TS- junat) taitaa muuten olla jokusen sentin suurempi kuin muilla Deep Tube-linjoilla. Sub Surface- linjojen ATU vastaa brittiläisten pääratojen ulottumaa.
09.12.2014 14:51 Juhani Pirttilahti: Pääradoilla on sitten myös ainakin kuusi erilaista ulottumaa. Niistäkin suurin osa liittyy eri kokoisten konttien kuljetukseen.
09.12.2014 18:48 Leo Männistö: Pariisin, Moskovan ja Pietarin metroista ei kyllä tule mieleen yhtäkään henkilöä, joka olisi verrattavissa esim. Harry Beckin, Edward Johnstonin tai Charles Holdenin aikaansaannoksiin metron tyylin ja ilmeen rakentamisessa.
09.12.2014 19:01 Kimmo T. Lumirae: Lontoon Tube:han on porattu silmämääräisesti katsoen samankokoisella poranterällä tubetunnelit ja jalankulkukäytävät siihen Thamesin pohjoispuolella olevaan jättimäiseen savikökköön. Varhaisimmat linjat olivat oletettavimmatusti enempi ja vähempi puoliavonaisia ja sopivat näin höyryvedollekin ja sitten jossain vaiheessa päädyttiin porailemaan sitä savikökköä. Siellä on hauska havaita, miten tosiaankin jalankulkukäytävätkin ovat muodoltaan pyöreitä.

Ja kaikesta tästä on tietenkin lukuisia poikkeuksia, kuten ylläkin on jo tullut esiin. Varsinaisten rautatielinjojen ahdas ATU taitaa johtua siitä, että ensimmäisten rautateiden standardeja on pidetty brittiläisen patavanhoilliseen tapaan yllä ja myöhemmin niistä on ollut paha luopua, kun koko maa on rakennettu täyteen matalia siltoja ja tunneleita.
09.12.2014 20:06 Leo Männistö: http://en.wikipedia.org/wiki/Tunnelling_​shield - tässäpä kaavakuva tunnelin louhinnasta Brunelin menetelmin - tällä tavalla metrotunnelitkin louhittiin.
10.12.2014 08:38 Tommi K Hakala: Kannattaa käydä täällä kun käy lontoossa: http://www.ltmcollection.org/museum/gall​ery/gallery-main.html Siellä on esitetty hyvin, miten tunnelit tehtiin ja millaisia ne olivat alkuaikoinaan. http://www.ltmcollection.org/museum/obje​ct/link.html?&IXgallery=CGP.050&IXinv=19​98/26854

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!