18.02.2015 / Iisalmi

18.02.2015 T 4053 hieman ennen lähtöään Iisalmessa. Juna kulkee keskiviikkoisin, Iisalmesta Oulu Nokelaan. Kyseessä on myös ainoa Murtomäen ja Kajaanin välillä kulkeva tavarajuna. Ennen aikataulukauden vaihdetta 14.12. tällaisia junia ei ollut, eikä ole ollut pitkään aikaan. Viereisellä raiteella oli T 4059, mutta se lähti noin 12 minuuttia etuajassa kohti Ykspihlajaa, juuri ennen kuin pääsin kuvauspaikalle. Vaunustona siinä oli Tad-, Tabd- ja Zan-v-vaunuja. Eli lannoitekuljetukset, joista keskusteltiin kuvassa http://vaunut.org/kuva/91332, jatkuvat.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jani Järviluoto
Lisätty: 21.02.2015 21:47
Junatyyppi
T: 4053
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit

21.02.2015 22:15 Markku Blomgren: Tämä lienee sitten myös niitä harvoja Kajaanin ja Kontiomäen välillä kulkevia tavarajunia? Tosin, mitenköhän tuodaan Kontiomäeltä polttoon menevät ratapöllit Kajaaniin, vaihtotyönä vai tarvittaessa kulkevana tavarajunana?
21.02.2015 22:21 Riku Outinen: Kajaanissa käydään vakinaisena Kontiomäeltä kahdesti viikkoon.
21.02.2015 23:45 : Puut vissiin menevät Kemin tehtaalle? Aikaisemmin puut menivät etupäässä Kymenlaakson tehtaille, puujunat lähtivät etelää kohti.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!