Uusimmat kuvasarjat

kuva
01.04.
Joonas Pio: Riian seudulla joulun alla vuonna 2023

Kävin joulun alla 8.-10.12.2023 Riiassa ja sen ympäristössä joulutorimatkalla ja samalla ehti käydä tutkimassa raitiotie- ja rautatieliikennettä, sopivasti ennen kuin uusia Škodan valmistamia sähkömoottorijunia oli tullut vielä käyttöön.

1 kuva, viimeisin lisätty 01.04. 17:07


kuva
01.04.
Joonas Pio: Bryssel 6.-9.10.2023

Työmatkalla Brysselissä ehti kuvailla kaupungin alueen raideliikennettä. Brysselin joukkoliikenne koostuu metrosta, pikaraitiovaunuista, raitiovaunuista sekä lähijunista (osa kulkee varsin kaukojunamaisesti). Toki myös busseja kulkee ympäri kaupunkia. Mukana myös rautatiekuvia.

12 kuvaa, viimeisin lisätty 01.04. 16:53


kuva
29.03.
Samu Matosaari: X-Junan viimeinen päivä


1 kuva, viimeisin lisätty 29.03. 13:59


kuva
15.04.
Mikko Mäntymäki: Leppävaara Kauklahti lisäraiteiden rakennus työmaa

Tähän kuvasarjaan laitan kuvia töiden etenemisestä.

10 kuvaa, viimeisin lisätty 15.04. 17:58


kuva
31.03.
Lari Åhman: Pirkanmaan kulkijoita

Kuvausreissu Pirkanmaan vaikutusalueelle oli varattu jo hyvissä ajoin, mutta ihmisten innostuttua lakkoilemaan oli tämä suunnitelma kariutua - lähdin kuitenkin reissuun ja kuvattiin mitä oli tarjolla. Pari poikkeuskulkijaa ja yksityiset operaattorit toivat edes hieman rahtia raiteille. Tampereen ratikkaankin...

26 kuvaa, viimeisin lisätty 31.03. 13:09


kuva
24.03.
Eetu Aaltonen: Helsingin kuvailua


2 kuvaa, viimeisin lisätty 24.03. 19:33


kuva
24.03.
Vertti Kontinen: Viikonloppu Virossa

Vietin viikonlopun Virossa kuvaamassa paikallista, hyvin harvoin kulkevaa tavaraliikennettä. Venäjän liikenteen päätyttyä Viron tavaraliikenne on hiljentynyt erittäin rajusti ja tavarajunaan vahingossa törmääminen onkin jo aikamoinen ihme. Onneksi aivan avuitta ei tarvinnut olla, sillä paikallisilta...

15 kuvaa, viimeisin lisätty 24.03. 16:38


kuva
27.10.
Teppo Niemi: Syksyn matka Hotzenplotz-bahnin juhliin ja kapearaideradoille Puolassa ja Saksassa

Syyskuun lopulla Tsekissä, lähellä Puolan rajaa sijaitseva viimeinen yleiselle liikeneelle avattu 760 mm rata juhli 125-vuotista taivaltaan. Matkasimme sinne Balttianmaiden ja Puolan läpi. Paluumatkallamme tutustuomme yhteen kapearaiderataan ja koska Puolassa Wolsztynisä ei ollut höyryliikennettä suuntasimme...

29 kuvaa, viimeisin lisätty 27.10. 13:55


kuva
07.04.
Otto Tuomainen: Česká republika 2024

Kuvia Tšekin rautatieliikenteestä.

51 kuvaa, viimeisin lisätty 07.04. 18:51


kuva
12.03.
Teppo Niemi: Saksan, Tsekin ja Puolan matka tammi-helmikuun vaihteessa 2024

Perinteiseti tammi-helmikuun vaihteessa on Nürnberger Spielwarenmesse elikäs leikkikalumessut. Samoihin aikoihin on perinteiseti ollut myös muutamia höyrytapahtumiakin, joita on käyty katsomassa. Korona aiheutti käytännössä neljän vuoden tauon näihin matkoihin, mutta nyt oli jälleen matkan aika....

53 kuvaa, viimeisin lisätty 12.03. 14:47


Tervetuloa Vaunut.orgiin: rautatie­harrastajan ykkös­paikkaan!

Vaunut.org

Tarjoamme yli 100 000 kisko­liikenne­kuvan arkiston lisäksi mahdol­lisuuden kartu­ttaa tätä huikeaa kokoelmaa omilla kuvillasi ja vaihtaa ajatuksia niin aiheesta kuin vähän sen vierestäkin.

Liity rohkeasti mukaan joukkoon!

Vuodesta 1998 suomalaisia rautatie­harrastajia palvellut Vaunut.org toimii osana Resiina-lehden netti­palveluita. Täyden hyödyn tarjon­nastamme saat liittymällä joko Museo­rautatie­yhdistyksen tai Suomen rautatie­historial­lisen seuran jäseneksi.

Voit halutessasi ostaa lisää kuva­oikeuksia kuvien hallinnasta.

Kustantajat

SRHS

MRY

Vaunut.org in brief

Vaunut.org is the largest meeting place for Finnish railway fans. As a photo gallery we host more than 100.000 pictures taken around the world. Our active users share latest news from the field in our discussion forum.

Resiina 1/2024

Kansi 3/2021

  • Rankka rutistus – itsepurkavan vaunun kehitystyö
  • Matkustajavaunu Ek 1004 kunnostusmatkalla
  • Torpedotuuletin
  • Junalla Pekingistä Pjongjangiin ja takaisin
  • Leveäraiteisten höyryvetureiden käyttö Suomessa vuonna 2023
  • Tasoristeys-palsta

Tuoreimmat kuvat

Eilen

Oula Ahlholm, 3 kuvaa
Timo Salo, 1 kuva
Markku Liira, 1 kuva
Toni Lassila, 4 kuvaa
14.04.

Oula Ahlholm, 1 kuva
13.04.

12.04.

Oula Ahlholm, 1 kuva



Viikon kuva

Viikon kuva
Kuvaaja Eemil Liukkonen, Kuopio, 2024.



Tuoreita artikkeleita