Juha Kutvonen: Pieni porkkanasarja

Dm8- ja Dm9-dieselmoottorijunat olivat Valtionrautateiden ylpeydenaihe sarjojen valmistuessa 1960-luvun puolivälissä. Vanhaan kalustoon verrattuna junat edustivat "mannermaista" matkustusmukavuutta ja liikennesuunnittelun kannalta junien kokoonpanon muunneltavuus reitin varrella teki niistä käteviä ja monipuolisia. Aika ajoi Porkkanoista kuitenkin valitettavan nopeasti ohi ja jo reilun 20 vuoden käytön jälkeen junat poistuivat kaukoliikenteestä, ja hyvin pian hylättiin myös paikallisjuniin jääneet välivaunuttomat Dm9-sarjan junayksiköt.

Tähän kuvasarjaan olen kerännyt otoksia Porkkanoiden elinkaaren loppuvaiheista 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuun.

kuva
Välillä Järvenpää asema–Ainola

Helsinkiin matkaava Porkkanapikuri ylittää vastikään valmistuneen Lustikullan alikulkusillan Järvenpään aseman ja silloisen Kyrölän...
Ei kommentteja
22.04.1985 Juha Kutvonen
kuva
Suomi

Vuoden 1967 Syysturisti omisti kokonaisen aukeaman Valtionrautateiden uusille Dm8-​kiitojunille. Tuona syksynä VR houkutteli väkeä...
Ei kommentteja
09.11.2018 Juha Kutvonen
kuva
Turku asema

Dm9 5106:n ylikulkupääty kuvattuna konepajan raiteistolla.
3 kommenttia
08.04.1985 Juha Kutvonen
kuva
Turku asema

Dm8 5005/5503/5006 odottaa seuraavaa ajoa seisontaraiteella veturitallin kupeella.
Ei kommentteja
08.04.1985 Juha Kutvonen
kuva
Tampere asema

Porkkanoiden pikajunakäyttö on juuri loppunut, mutta vielä saattoi täysimittaisen junarungon nähdä seisomassa Tampereen asemalla.
Ei kommentteja
14.11.1986 Juha Kutvonen
kuva
Helsinki asema

Näkymä Dm8-​moottorivaunun tupakoimattomien osastosta.
10 kommenttia
08.04.1985 Juha Kutvonen
kuva
Helsinki asema

Näkymä Dm8-​moottorivaunun ohjaamopään (tupakka)osastosta.
1 kommentti
08.04.1985 Juha Kutvonen
kuva
Tampere Viinikka

Turusta iltapäivän pikajunana (P 105?) matkaava tunnistamaton Dm8-​yksikkö ohittaa Perkiön varikon juuri ennen saapumistaan Tampereelle.
1 kommentti
20.05.1985 Juha Kutvonen
kuva
Järvenpää, välillä Ainola–Ristinummi

P 142 Porista Helsinkiin kokoonpanossa Dm8 5017/5509/5018 +​ Dm8 +​ Dm9 5123/5612/5124 halkoo keskiuusimaalaista...
2 kommenttia
22.03.1985 Juha Kutvonen
kuva
Helsinki asema

P 123 valmistautuu lähtöön rantaradalle ja kohti Turkua kokoonpanolla Dm8 5023/5512/5024 +​ Dm9 5117/5609/5118 +​ Dm9...
4 kommenttia
08.04.1985 Juha Kutvonen
kuva
Lapinniemi, Tampere, Tampere asema

Tampereen vuoden 1990 asuntomessujen yleisökuljetuksiin käytettiin Dm9-​kalustoa rautatieaseman ja Lapinniemen välillä. Kuvauspäivänä...
3 kommenttia
28.07.1990 Juha Kutvonen
kuva
Järvenpää, Ainola

Kahdesta Dm8-​yksiköstä koostuva P 142 kiitää kohti Helsinkiä neljän Bredan vaimean murinan säestämänä.
13 kommenttia
22.08.1984 Juha Kutvonen
kuva
Vantaa, Hakkila, Tikkurila asema

Näkymä Vantaan Hakkilassa romutettavana olleen Dm8 yksikön 5019/5510/5020 kyljestä. Ennen lopullista paloittelua juna siirrettiin vielä muualle.
7 kommenttia
29.05.1990 Juha Kutvonen
kuva
Vantaa, Hakkila, Tikkurila asema

Sisänäkymä Vantaalla Hakkilassa romutettavana olleen Dm8 5019:n etupään osastosta. "Termiittien" tuhotyö oli tässä vaiheessa edennyt jo...
Ei kommentteja
29.05.1990 Juha Kutvonen
kuva
Tampere, Perkiö, Tampere tavara

Dieselkalustoa Perkiön "takapihalla". Porkkanat ovat jo ajonsa ajaneet, eikä Huruillakaan ole enää monta käyttövuotta jäljellä -​...
10 kommenttia
02.09.1987 Juha Kutvonen
kuva
Kerava, Kytömaa (vanha)

P 142 (3xDm8/Dm9) Porista Helsinkiin.
7 kommenttia
02.03.1984 Juha Kutvonen
kuva
Kerava, Kytömaa (vanha)

P 142 (3xDm8/Dm9) ohittaa seisakkeen lumi pöllyten.
3 kommenttia
02.03.1984 Juha Kutvonen
kuva
Järvenpää, välillä Ainola–Kytömaa (vanha)

Huonolaatuisia kuvamuistoja: Dm9+​Dm8 -​runkoinen pikajuna Helsinkiin kohtaa pohjoiseen matkaavan Sr1-​pikurin.
2 kommenttia
14.04.1984 Juha Kutvonen
kuva
Turku

Dr13 2334 on tuonut pikajunan Helsingistä ja jatkoyhteys Uuteenkaupunkiin Dm9:n muodossa odottaa lähtöä viereisellä raiteella.
4 kommenttia
13.07.1988 Juha Kutvonen
kuva
Järvenpää, välillä Ainola–Ristinummi

P142 Porista Helsinkiin kokoonpanossa Dm8+​Dm8+​Dm9. Etummaisena Dm8 5017/CEikv 5509/Dm8 5018.
11 kommenttia
22.03.1985 Juha Kutvonen

Hakuehdoilla löytyi 24 kuvaa

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!