Kari Suominen: Kuvakavalkadi Helsingin metron alkutaipaleelta

Helsingin metro on kuljettanut ihmisiä jo yli neljännesvuosisadan ajan. Ennen kuin ensimmäinen metro alkoi kulkea vuonna 1982, oli työtä metron saamiseksi tehty jo kauan.


Metrotoimisto toimi aktiivisesti metron korkeatasoisen muotoilun puolesta. Metrotoimisto halusi kysyä arkkitehdeiltä ja muotoilijoilta, millainen metro voisi olla. Rajalinia ja Nurmesniemeä pyydettiin tekemään yhteinen tarjous.Taustalla oli kotiinpäin veto eli oli vaarana, että metron suunnittelu annetaan Moskovaan, sillä Moskovassa oli jo olemassa suunnittelutoimisto Helsingin metron suunnittelua varten.


Metron suomalaiseen muotoiluun osallistuivat muun muassa Antti Nurmesniemi(1927–2002), Börje Rajalin (1933), Yrjö Kukkapuro (1933) ja Simo Heikkilä (1943)


Nurmesniemeä pyydettiin tekemään tarjous ensimmäisten metrojunien suunnittelusta yhdessä Rajalinin kanssa, sillä hän oli ollut tekemässä presidentin salonkivaunua yhteistyössä Valmetin kanssa. Rajalin puolestaan oli ollut mukana metron pienoismallin suunnittelussa taideteollisessa oppilaitoksessa.


Antti Nurmesniemi edusti muotoilun kentällä monipuolisesti ja aktiivisesti toimineita taideteollisen oppilaitoksen sisustusosaston kasvatteja. Hänen tekemänsä laajat sisustussuunnitelmat ovat tunnettuja. Lisäksi hänen suunnittelemansa esineet ovat levinneet laajasti arkikäyttöön ja niitä on valittu modernia muotoilua esittelevien museoiden kokoelmiin eri puolilla maailmaa. Nurmesniemen teollisen muotoilun tehtävistä on huomattavin Helsingin metron liikkuvan kaluston muotoilusuunnitelma 1979.


Börje Rajalinin on alkuperäiseltä ammatiltaan hopeaseppä. Muotoilija Rajalinin ura on ollut erittäin monipuolinen. Hän on toiminut muun muassa taideteollisen oppilaitoksen metallitaiteen osaston johtajana ja opettajana sekä Kalevala Korun taiteellisena johtajana. Rajalinin pitkäaikaisin ja vaiherikkain teollisen muotoilun kohde oli Helsingin metron suunnittelu yhdessä Antti Nurmesniemen kanssa. Ensimmäisen vaunuparin suunnitteluun meni kymmenen vuotta.


Metroasemien penkit on suunnitellut Yrjö Kukkapuro. Kukkapuro on suunnitellut innovatiivisia huonekaluja, joissa hän kiinnittää erityistä huomiota ergonomiaan. 1970-luvulla tekemisen piti olla teknistieteellistä vallankumousta edistävää. ”Design for need” oli tunnuslause, joka toistui jatkuvasti kaikkialla.


Simo Heikkilä on suomalainen sisustusarkkitehti, joka jatkaa skandinaavisen, pelkistetyn muotoillun perinnettä. Hänen huonekaluilleen tyypillistä ovat rakenteiden näkyvyys, ergonomia ja materiaalien puhtaus. Simo Heikkilä oli myös mukana metron muotoilussa. Hän on suunnitellut metroasemien nykyiset roskakorit.


Kuvat
Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat


Lähteitä
-Tolmunen, Tapio 2007. Tunnelijunasta suosikiksi. Helsingin metro 25 vuotta. Helsingin kaupungin liikennelaitos.
-Muovituolista raitiovaunuun. Olavi Hänninen sisustusarkkitehti 1920
-Wikipedia. Helsingin metro. Verkkodokumentti
-Wikipedia. Pallotuoli. Verkkodokumentti
-Wikipedia. Simo Heikkilä. Verkkodokumentti
-Suomen Raitiotieseura ry. Metrovaunut.Verkkodokumentti
-Studio Nurmesniemi Ky 1995. Metrojunayksikkö. Muotoilusuunnitelma A, B ja C. Helsingin kaupungin liikennelaitos.
-Mikä on metro.Verkkodokumentti
-Helsingin metro muotoilun näkökulmasta. Päivi Simpanen opinnäytetyö. Verkkodokumentti
-Kaupunkiliikenne. Helsingin metron tekniikkaa.Verkkodokumentti
-Helsingin kaupungin liikennelaitos. Oranssi alun pitäen: kaluston vaiheita. Verkkodokumentti
-Artekno Oy.Verkkodokumentti
-Seisake.net/olliliisa.Verkkodokumentti

kuva
Kaupungin virastotalo Kallio

Metrotoimikunta työssään kaupungin virastotalossa Kalliossa.Kaupunginhallitus päätti 6.10.1969 muuttaa metronsuunnittelutoimikunnan nimen...
6 kommenttia
??.??.1975 Kari Suominen
kuva
Itäkeskus

Itäkeskuksen rakentaminen. Vasemmalla Itäkeskuksen kauppakeskus, Itäkatu 7. Oikealla Turunlinnantie 14, 12. Kuvattu Tallinnanaukiolta...
Ei kommentteja
01.07.1984 Kari Suominen
kuva
Välillä Sörnäinen (metro)–Kalasatama (metro)

Metron rakentaminen. Rakennustyöt Sörnäisten metroaseman lähettyvillä. Linkki lisenssiin : http://creativecommons.org/licenses/by/4​.0/deed.fi
1 kommentti
??.??.1976 Kari Suominen
kuva
Siilitie (metro)

Metroaseman rakennustöitä Siilitiellä Siilitien metroasema (ruots. Igelkottsvägens metrostation) on yksi Helsingin metron maanpäällisistä...
4 kommenttia
??.??.1979 Kari Suominen
kuva
Kluuvi, välillä Rautatientori (metro)–Helsingin yliopisto (metro)

Metrotunnelin rakennustöitä Rautatientorin ja Kaisaniemen asemien välillä metrorata kulkee niin kutsutun Kluuvin ruhjeen halki. Sen kohdalla ei...
5 kommenttia
??.??.1978 Kari Suominen
kuva
Siilitie (metro)

Metron rakentaminen. Siilitien asema. Siilitie oli yksi Helsingin metron ensimmäisenä avatuista asemista, ja se avattiin 1. kesäkuuta 1982....
Ei kommentteja
??.??.1972 Kari Suominen
kuva
Koeajo

Helsingin kaupungin metrotoimikunnan järjestämä metron koeradan vihkimis-​ ja koejunan luovutus-​ ja vastaanottotilaisuus 4.5.1972....
2 kommenttia
04.05.1972 Kari Suominen
kuva
Kamppi

Metrosta ei tullut ilman kuljettajia toimivaa automaattimetroa, kuten Metrotoimisto oli suunnitellut. Automaattiajoa ei saatu tomimaan...
1 kommentti
??.??.1982 Kari Suominen
kuva
Hakaniemi (metro)

Liikenteenohjaaja etualalla katsoo monitorista tilannetta laiturilla ja painaa junanlähetyspainiketta, kun laituri on tyhjentynyt ja juna...
2 kommenttia
??.??.1980 Kari Suominen
kuva
Hakaniemi (metro)

Metroliikenteen keskusvalvomo Hakaniemen metroasemalla. Asetinlaitteen ohjaustaulu Linkki lisenssiin :...
Ei kommentteja
??.??.1980 Kari Suominen
kuva
Kamppi (metro)

Matkalipun leimauslaite metroasemalla Linkki lisenssiin : http://creativecommons.org/licenses/by/4​.0/deed.fi
Ei kommentteja
??.??.1982 Kari Suominen
kuva
Kamppi (metro)

Metron lippuautomaatti Linkki lisenssiin : http://creativecommons.org/licenses/by/4​.0/deed.fi
Ei kommentteja
??.??.1982 Kari Suominen
kuva
Kamppi

Helsingin metron lippuautomaatista 11.8.1982 klo 9.58 lunastettu aikuisten kertalippu. Suorakaiteen muotoinen repäisylippu, jossa on HKL:n...
Ei kommentteja
11.08.1982 Kari Suominen
kuva
Hakaniemi (metro)

Linjakartta asemakohtaisine liityntälinjoineen vuodelta 1982. Rautatientorin metroasema on vielä nimellä Kaivokatu, Helsingin yliopiston asema...
11 kommenttia
??.??.1982 Kari Suominen
kuva
Kamppi

M100-​sarjaa edeltävää mallijunaa oli testaamassa työterveyslaitoksen ergonomiaryhmä. Junaan laitettiin pystytangot heidän...
Ei kommentteja
01.06.1982 Kari Suominen
kuva
Kamppi

Metrojohtaja Valtanen sattui Kanadan matkallaan näkemään junan, jonka penkit olivat kovat. Niinpä muotoilijat saivat tehtäväksi muotoilla...
7 kommenttia
??.??.1989 Kari Suominen
kuva
Kontula (metro)

Kontulan metroasema, sähkönsyöttöasema Sähkönsyöttöasemia ei ole jokaisen metroaseman yhteydessä, vaan niitä on rakennettu nykyiselle...
Ei kommentteja
10.04.1990 Kari Suominen
kuva
Itäkeskus (metro)

Matkustajia kiirehtimässä metroon Itäkeskuksen metroasemalla Nykyisin asema on Itä-​Helsingin joukkoliikenteen solmukohta, johon useiden...
1 kommentti
04.10.1982 Kari Suominen
kuva
Itäkeskus (metro)

Lippuautomaatteja Itäkeskuksen metroasemalla. Linkki lisenssiin http://creativecommons.org/licenses/by/4​.0/deed.fi
Ei kommentteja
04.10.1982 Kari Suominen
kuva
Kulosaari (metro)

Kulosaaren metroasema (ruots. Brändö metrostation) on yksi Helsingin metron maanpäällisistä asemista ja se on lisäksi yksi sen vanhimmista...
3 kommenttia
??.??.1978 Kari Suominen

Hakuehdoilla löytyi 20 kuvaa

Kommentit

29.11.2015 22:56 Markku Kari: Mihin viestini koskien lähteitä katosi tästä? Mode?
29.11.2015 23:04 Kari Suominen: Lähdetiedoissa lukee lähteitä, ei lähteet. Luettelo on suuntaa antava, koska en kirjannut ylös kaikkea kahlaamaani aineistoa ja siksi saanut yksityiskohtaista luetteloa aikaiseksi. Olet kovin huolestunut kuitenkin puuttuvasta tiedosta, joten lisään sen nyt luetteloon varmuuden vuoksi niin saat yösi nukuttua. Kiitos ystävällisestä ja sinnikkäästä vaivannäöstäsi.
30.11.2015 03:38 Jouni Halinen: Tuolla ylempää on puhetta Metron roskapöntöistä, nehän ovat sellaisia ovaalin/soikion muotoisia rosterista tehtyjä. Kun Metron lahjusskandaali alkoi vellomaan kunnolla, niin esiin nousi myöskin roskisten hankintaprosessi, tuli ilmi että ne olivat maksaneet 4000 markkaa kappale (olisiko niitä yhteensä muutamia satoja). Asianomaiset selittivät että korkea hinta johtuu siitä että kauppaan on jyvitetty myös suunnittelukustannukset, no nythän tiedetään että ne suunnitteli Simo Heikkilä. Muutettuna vuoden 2015 euroiksi hinta olisi noin 3000 euroa kappale, mutta ovathan ne varmaan käytössä maailman tappiin asti, ja muotoilu on ajaton.
30.11.2015 09:42 Vesa Kauhajärvi: Mitä jos olisivat päättäjät päättäneet silloin joskus, että tehdään metroon sama virransyöttöjärjestelmä kuin rataverkolla?

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!