Ilari Inkiläinen: Thaimaan rautatiet

Vietin maaliskuussa vajaat pari viikkoa Thaimaassa, pääasiassa Bangkokissa. Teimme Thaimaan sisällä muutaman junamatkan. Ensin ajoimme Bangkokista Kanchanaburiin ja Kuoleman rautatietä Nam Tokiin asti eli pääteasemalle. Takaisin tulimme samaa reittiä Kanchanaburiin asti, josta sitten otimme taksin Bangkokiin. Toisena päivänä menimme junalla Thaimaan entiseen pääkaupunkiin Ayutthayaan ja tulimme myös junalla pois.

kuva
Bangkok, Hualamhpong, Thaimaa

Munkkeja odottamassa junaa Bangkokin päärautatieasemalla.
1 kommentti
21.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Thonburin rautatieasema, Thaimaa

Vettä junaan
Ei kommentteja
23.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Bangkok, Hualamhpong, Thaimaa

Ollaan juuri saavuttu viimeiseltä junamatkalta Bangkokin päärautatieasemalle.
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Bangkok, Thaimaa

Ollaan ihan kohta Bangkokin päärautatieasemalla. Osa taloista on niin lähellä rautatietä, että auki olevasta ikkunasta pystyy koskettamaan...
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Ayutthaya, Thaimaa

Junanlähettäjä Ayutthayan asemalla. Pois jouduttiin menemään kolmannessa luokassa, sillä tässä junassa ei ollut ilmastoitua luokkaa....
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Ayutthaya, Thaimaa

Höyryvetureiden vieressä oli myös tällainen veturi.
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Ayutthaya, Thaimaa

Höyryvetureita oli kuvaamassa sekä paikallisia että rautatieyhtiö SRT:n työntekijöitä.
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Ayutthaya, Thaimaa

Tällainen kyltti oli höyryveturin kyljessä.
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Ayutthaya, Thaimaa

Höyryveturi vähän lähempää
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Ayutthaya, Thaimaa

Kun olimme lähdössä pois Ayutthayasta, huomasin kaukana höyryveturin. Kävelin katsomaan ja siellä olikin kaksi höyryveturia peräkkäin....
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Ayutthaya, Thaimaa

Ayutthayan rautatieasema ja juna, jolla tulimme.
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Bangkok, Hualamhpong, Thaimaa

Toinen junamatkamme suuntautui Thaimaan entiseen pääkaupunkiin Ayutthayaan, jonka burmalaiset tuhosivat vuonna 1767. Sen jälkeen pääkaupunki...
Ei kommentteja
26.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Tham Krasae, Thaimaa

Heti Tham Krasaen aseman jälkeen rautatie kulkee todella lähellä Kwaijokea. Tämä on varmasti Kuoleman rautatien kuvatuin kohta.
Ei kommentteja
23.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Wang Yen, Thaimaa

Työkone lähellä Wang Yenin asemaa.
Ei kommentteja
23.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Wang Yen, Thaimaa

Työkoneita lähellä Wang Yenin rautatieasemaa
Ei kommentteja
23.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Kwaijoen silta, Thaimaa

Kwaijoen sillan ylitys
Ei kommentteja
23.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Thaimaa

Jossain Kancahanaburin jälkeen. Tällainen veturi oli myös meidän junassa.
Ei kommentteja
23.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Thonburin rautatieasema, Thaimaa

Tällaisilla vaunuilla mentiin Nam Tokiin. Koko juna oli kolmatta luokkaa. Joissain vaunuissa oli nahkaiset istuimet, mutta puiset olivat melkein...
Ei kommentteja
23.03.2017 Ilari Inkiläinen
kuva
Bangkok, Hualamhpong, Thaimaa

Bangkokin päärautatieasema eli Hualamphongin asema
4 kommenttia
21.03.2017 Ilari Inkiläinen

Hakuehdoilla löytyi 19 kuvaa

Kommentit

01.04.2017 14:59 Heikki Kannosto: Thaimaasta kuuluu myös kummia - miten ollakaan juuri tänään.

https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutis​et-ja-tiedotteet/WWF-n-salainen-hanke-ri​istaytyi-kasista--thaimaannorpasta-kehit​tyi-uusi-alalaji-3140.a

Jk. Jostakin syystä jokin ei tunnista tuota viimeistä piste aata kuuluvaksi osoitteeseen. Se siihen sitten käsin lisättäköön.
(Käyttäjä muokannut 01.04.17 15:02)
01.04.2017 16:23 Tuukka Varjoranta: Oikein hieno ja mielenkiintoinen kuvasarja Thaimaasta.
02.04.2017 00:44 Jorma Toivonen: Tosiaan, hieno kuvasarja Ilarilta Kaukomailta. Joskus tuli ajeltua tuo Kanchaburi - Nam Tok väli. Paluu tosin veneellä, norsulla, bussilla Banngkokiin - turistimatka.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!