Hannu Peltola: Historiallinen Kauklahti

Asuin Kauklahdessa melkein koko lapsuuden aina 21-vuotiaaksi asti. Talomme oli junaradan lähellä ja sen varressa tuli vietettyä paljon aikaa sekä kavereiden kanssa että yksinään junia bongaten. Keräsin tähän kuvasarjaan Finnasta (www.finna.fi) löytyneet historialliset kuvat Kauklahdesta. Kuvat ovat vuosilta 1904-1958 ja ymmärrettävästi kuvissa on paljon Porkkalan alueen liikenteeseen liittyviä kuvia. Olen laittanut Finnan kuvatekstin sellaisenaan kuviin ja niiden lisäksi olen lisännyt kommentteihin omia havaintojani. Kuva-arkiston ja kuvaajan nimi on liitetty tietoihin, jos ne ovat olleet saatavissa. Kuvia ei ole muokattu. Osa kuvista on varsin pieniä, mutta toivottavasti niistä välittyy vanhan Kökkelin tunnelma.

kuva
Kauklahti asema

Hämäläisen osakunnan ylioppilaita kalastusretkellä Kauklahden aseman lähettyvillä. Museoviraston Kuvakokoelmat
5 kommenttia
??.??.1913 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Näkymä Kauklahden asemalta länteen vuonna 1914 Esbo Hembygdsförening, Espoon kaupunginmuseo
1 kommentti
??.??.1914 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Kauklahden rautatieasema, aseman nimikilpi suomen lisäksi venäjäksi, joten kuvan todennäköisesti ajalta ennen Suomen itsenäistymistä (ennen...
3 kommenttia
??.??.1917 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Kauklahden asema vuonna 1904 Esbo Hembygdsförening, Espoon kaupunginmuseo
1 kommentti
??.??.1904 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Kauklahden rautatieasema Kauklahden rautatieasema radalta päin. Kansallisromantiikkaa henkivä asemarakennus valmistui 1903 Bruno Granholmin...
1 kommentti
??.??.1956 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Porkkalan miehitysalueen läpi menevä juna, todennäköisesti Kauklahden asemalla. 1950 -​ 1956. Esbo Hembygdsförening, Espoon kaupunginmuseo
Ei kommentteja
??.??.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Porkkalan liikenne -​ vaunun ikkunaluukut suljetaan Laivapikajuna on saapunut Helsingistä Kauklahteen. Vaunun luukut suljetaan ja juna on...
1 kommentti
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Junanlähetyslaitteet Junanlähetyslaitteet työhuoneessa Kauklahden asemalla. Kauklahti toimi raja-​asemana, kun Suomen kaukoliikenteen...
Ei kommentteja
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Yhdysliikennevirkailija työhuoneessaan Kauklahden aseman yhdysliikennevirkailija Nikolai Scharin työpöytänsä äärellä. Kauklahti toimi...
4 kommenttia
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Venäläisiä rautatievirkailijoita; Porkkalan liikenne Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma VR:n kuvakokoelma
6 kommenttia
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Venäläisiä ja suomalaisia rautatievirkailijoita; Porkkalan liikenne Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma VR:n kuvakokoelma
1 kommentti
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Venäläisen veturin vetämä juna Venäläisen veturin vetämä juna Turusta saapuu Kauklahden asemalle, ns. Porkkalan liikennettä. Kauklahti...
9 kommenttia
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Junan asiakirjojen vaihto; Porkkalan liikenne. Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma, VR:n kuvakokoelma
2 kommenttia
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Vaunun ikkunaluukut suljetaan, ns. Porkkalan liikenne. Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma VR:n kuvakokoelma
8 kommenttia
08.12.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Kauklahden tiilitehdas. Koulukeskus rakennettiin myöhemmin savupiipun takana näkyvälle alueelle. Esbo Hembygdsförening, Espoon kaupunginmuseo
1 kommentti
??.??.1958 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Sinkkivalko Oy:n ja Suomen Sandvik Sahat Oy:n työntekijöitä noin 1933 -​ 1939. Espoon kaupunginmuseo
1 kommentti
??.??.1935 Hannu Peltola
kuva
Välillä Kauklahti asema–Espoo

Radankunnostusryhmä Kauklahdessa n. 1917, Pellon ja Kauklahden aseman välillä. Kuvattu Kauklahden aseman suuntaan, vasemmalla Espoonjoki ja...
1 kommentti
??.??.1917 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Kauklahden kyläkeskus 1954-​55. Kauklahden kyläkeskus Hakalanmäeltä kuvattuna, vanhan Kauklahdesta Kivenlahteen kulkevan maantien...
1 kommentti
??.??.1955 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Kauklahden lasitehdas. Kauklahden lasitehdas toimi Espoossa 1923-​1952. Kuva noin 1925 -​ 1939. Espoon kaupunginmuseo
2 kommenttia
??.??.1939 Hannu Peltola
kuva
Kauklahti asema

Kauklahden lasitehdas vuonna 1948. Kauklahden lasitehdas toimi Espoossa 1923-​1952. Espoon kaupunginmuseo
1 kommentti
??.??.1948 Hannu Peltola

Hakuehdoilla löytyi 20 kuvaa

Kommentit

20.09.2018 01:47 Reino Kalliomäki: Kiinnostava sarja, eikä ole ollut vaivaton ladata. Kiitos!
20.09.2018 15:20 Hannu Peltola: Kiitoksia Reino! Tämä oli tavallaan helppo sarja koostaa, ainoastaan tarvitsi ladata omalle koneelle Finnasta löytyvät rautatieaiheiset kuvat ja kopioida niihin liittyvät tekstit. Aikaa vei sitten se, kun jäi katselemaan muita löytyneitä kuvia! Aika paljon löytyi tuttuja maisemia ja paikkoja ja Finnassa oli myös paljon vanhoja kuvia Kauklahden lasitehtaalta, jotka olivat myös mielenkiintoisia.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!