Petri Tuovinen: Hamina/Vehkalahden onnettomuudesta 42 vuotta.

Vainikkalasta Haminaan matkalla ollut säiliöjuna suistui kiskoilta 21. tammikuuta 1978 Vehkalahdella Reitkalli-Tikkamäki -välillä (nyk. Haminaa), jolloin rikkoutuneista vaunusta valui n. 250 tonnia öljyä maastoon. Kävin viime vuonna louhoskierrosten lisäksi ajelemassa pitkin vanhaa ratapohjaa ja otin muutamia kuvia silloiselta onnettomuuspaikalta. Lisäksi juttelin paikallisen henkilön kanssa tapauksesta ja hänen kertomansa mukaan paikalta saatiin kerättyä talteen melkoinen määrä multaan imeytynyttä öljyä. Alueelle tehtiin patoja ja keräysuomiin kertynyttä öljyä jouduttiin myös polttamaan. Valitettavasti kaikkea ei saatu kerättyä, vaan öljyä jäi lähipelloille ja vesistöön, jopa lähiasukkaat saivat hakea dieseliä omiin astioihin ja kummasti kävi traktorit sillä mömmöllä.

kuva
Välillä Reitkalli–Tikkamäki

Husulanjoki, joka kuvaushetkellä muistutti ojaa, toisaalta kevättulvien aikaan pellot lainehtivat. Oikealla olevan saarekkeen ja Husulanjoen...
1 kommentti
08.09.2019 Petri Tuovinen
kuva
Välillä Reitkalli–Tikkamäki

Onnettomuuspaikka etelästä päin. Vasemmalla vanha ratapohja, oikealla peltojen välissä Husulanjoki.
Ei kommentteja
19.05.2019 Petri Tuovinen
kuva
Välillä Reitkalli–Tikkamäki

Onnettomuuspaikka pohjoisesta päin. Ks. http://vaunut.org/kuva/79333?paik=vehkalahti
Ei kommentteja
19.05.2019 Petri Tuovinen
kuva
Välillä Reitkalli–Tikkamäki

Husulanjoki nykyään, alkuperäisessä uomassa.
Ei kommentteja
02.02.2020 Petri Tuovinen
kuva
Välillä Reitkalli–Tikkamäki

Vuoden 1983 peruskartta 1:20 000. Onnettomuus tapahtui kilometrillä 233. Husulanjoen saastuneen uoman itäpuolelle on kaivettu uusi uoma, joka oli...
Ei kommentteja
02.02.2020 Petri Tuovinen
kuva
Välillä Reitkalli–Tikkamäki

Vuoden 1968 peruskartta 1:20 000. Husulanjoki ennen onnettomuutta, joka tapahtui kilometrillä 233.
Ei kommentteja
02.02.2020 Petri Tuovinen

Hakuehdoilla löytyi 6 kuvaa

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!