Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 23.01.2013 12:34 Tunnus poistettu  
  Tällä sivustolla esiintyy ainakin kaksi Tapiota joiden kuvat ovat tosi hienoja ja rautatiehistoriaa tallentavia. Kiitos!
kuva 23.01.2013 10:03 Tunnus poistettu  
  Mustavalkoinen on oma taidelajinsa. Kun värifilmiä ei ollut, tai se oli sikamaisen kallista, haaveiltiin siitä, mutta hyvä mustavalmoinen ilmaisee vähintäänkin saman kuin väri hyvin monessa tapauksessa.
kuva 22.01.2013 14:11 Tunnus poistettu  
  Ja saasta valuu. Ei osattu lastata vaunuja kunnolla. "Kunhan hänes on sanoi piika kun ruokasangon sian päälle heitti"
kuva 20.01.2013 17:06 Tunnus poistettu  
  Kaikenlaisia mömmöjä on raiteilla kuljetettu ja kuljetetaan edelleen. Mitkähän lienevät vaarallisimpia vahingon sattuessa? Viime vuosina vaunujen ulkoinen siisteys on parantunut, mutta kauhulla muistelen
niitä aikoja parin-kolmenkymmenen vuoden takaa kun neuvostoliittolaisia vaunuja kulki ihan vierestä.
Rikkinäiset laakerit ulvoivat ja vaunuista vuoti milloin mitäkin.
kuva 20.01.2013 12:08 Tunnus poistettu  
  Allegron kulmaa on ilmeisesti kolhittu jossain vaiheessa kun raidat puuttuvat.
kuva 12.01.2013 18:32 Tunnus poistettu  
  Minähän en vaunutyypeista tiedä juuri muuta kuin sen, että on tavaravaunuja ja matkustajavaunuja, mutta sellaisia vaunuja, jotka on selvästi merkitty kuolleiden kuljetukseen, olen kyllä nähnyt. Olen myös nähnyt käytössä hevosvetoiset ruumisvaunut tiellä. Kuinka moni muistaa?
kuva 12.01.2013 17:26 Tunnus poistettu  
  Noita ruumisvaunuja muistan kyllä nähneeni itse asiassa melko usein 50-luvulla. Olin kuitenkin vielä
sen verran pieni kossi, että en osannut ihmetellä. Kuvittelin niiden liittyvän vielä varsin läheiseen sotaan, ja voi olla, että silläkin asialla oli oma vaikutuksensa kun väki oli hajallaan ja vainajia haluttiin siirtää esim.
yhteyteen omaisten kanssa.
kuva 12.01.2013 17:08 Tunnus poistettu  
  Siltoja joilla junat ja autot kulkevat samaa väylää, ei tietääkseni enää ole, mutta miten useita on näitä kaksikerroksisia?
kuva 11.01.2013 18:16 Tunnus poistettu  
  Rupesi ihan oikeasti kiinnostamaan tuo väri. Savun noesta vaunut saivat kyllä mustaa ´pinnoilleen, mutta miksi ne olisi maalaattu vihreän sävyisiksi? Tuskin siksi kuin nyt viherretään koko kalustoa, vai oliko vain niin, että käytetyt kemikaalit olisivat saaneet aikaan vihertävän sävyn. Veturien vihreät osat ovat sitten kyllä eri juttu, ja maali tarkoituksella valittu.
kuva 11.01.2013 17:34 Tunnus poistettu  
  Kiitos tiedoista! Nyt tiedän miksi en muista. Oli perhekohtaista tragediaa riittävästi jotta ulkomaailman
kolhut eivät mieleen jääneet.
kuva 11.01.2013 16:55 Tunnus poistettu  
  Siellähän se selitys oli kuvasarjan yhteydessä, mutta yksittäisestä kuvasta en huomannut. Edelleenkin tuo dementia tuntuu vaivaavan. Siis mitä tapahtui Lapualla? Lapuasta muistan lähinnä traagisen räjähdyksen patruunatehtaalla. Suorastaan makaaberilta tuntuu jälkikäteen, kun saman päivä lehsessä oli mainos: Tasaista jälkeä Lapuan patruunoilla.
kuva 11.01.2013 15:52 Tunnus poistettu  
  Häpeän muistamattomuuttani, mutta mitä tuolla tapahtui? Kuurilat, Jokelat ja Jväskylät ja monet muut kyllä muistan.
kuva 11.01.2013 15:14 Tunnus poistettu  
  Onko noita jo useampia vihreinä?
kuva 11.01.2013 14:31 Tunnus poistettu  
  Meilläpäin oli jossain vaiheessa sanoa tietyistä tavaroista, että ne pitäisi maalata vihreäksi ja viedä kaatopaikalle. Noinko on käymässä Suomen junakalustolle? :)
kuva 05.01.2013 14:30 Tunnus poistettu  
  Jounille ja muille sanoisin, etä tämä kuva on hyvä monessa suhteessa: kertoo paljon ja herättää ajatuksia.
kuva 05.01.2013 11:22 Tunnus poistettu  
  Osaisikohan joku kertoa, miten paljon kunkin painoluokan kiskoja rataverkoltamme löytyy, ja mikä lienee kevyin joka on säännöllisen liikenteen käytössä?
kuva 04.01.2013 13:28 Tunnus poistettu  
  Tässähän ei ollut kyse mistään arvoituksesta, mutta niitähän näillä sivuilla vilisee. Mielestäni sellaisen, joka asian tuntee, ei pitäisi laukaista heti, vaan ehkä antaa pieniä lisävihjeitä jotta muut voisivat täsmentää arvuutteluaan.
kuva 03.01.2013 18:13 Tunnus poistettu  
  Jos kuvatekstiä ei olisi, olisi aihetta arvoitukseen paikasta ja etenkin lastista. Tapion kuvista löytyy muitakin kuvia vähän harvinaisemmista kuljetuksista. Ne ovat suolaa "tavanomaisempien" kuvien joukossa.
kuva 02.01.2013 15:26 Tunnus poistettu  
  Joo. Tuo käyttämäni "pinnapyörä" tarkoitti lähinnä sitä, että pyörät eivät olleet umpinaisia kiekkoja.
Eikös jossain Hr12 sarjassakin ollut sellaisia pyöriä joista päivä paistoi läpi?
Kuvasarja:
Vuodenvaihteen 12-13 Venäjänjunia
 
01.01.2013 17:03 Tunnus poistettu  
  Onko jossain määrätty, että venäläisjunaa vetää venäläinen. Ei ole sattunut silmään muita vetureita.
kuva 30.12.2012 13:41 Tunnus poistettu  
  Jännät nuo "pinnapyörät". En tunne vaunutyyppejä, mutta voisiko joku kertoa, milloin nuo poistuivat vauntuotannosta, ja oliko sellaisia matkustajavaunuissa. Varmaan oli, mutta milloin?
kuva 28.12.2012 16:13 Tunnus poistettu  
  Miksi on hinauksessa?
Jos on vikaa, luulisi korjauspaikkojen löytyvän enemmänkin eteläisemmestä päästä Suomea kuin Oulusta.
kuva 20.12.2012 20:25 Tunnus poistettu  
  Kuinkahan paljon tuota kieltä puhuvia asustaa paikkakunnalla?
Kun mentäisiin itään päin, taitaisi venäjä tai kaikkialle tunkeva hoono english olla informatiivisempi?
kuva 15.12.2012 16:01 Tunnus poistettu  
  Ainakin kerran aiemmin oli kuva noista kiskoista ja arvuuteltiin miten monta raideleveyttä noista saisi.
En rupea kaivelemaan. Kiskoja on tietenkin molempien rajanaapureiden raideleveyksille, mutta ovatko muut vain varmistuksia mahdollisten suistumisien varalta?
Kuvasarja:
Sinisten vaunujen siirto Hki-Tku 11.12.2012
 
14.12.2012 18:18 Tunnus poistettu  
  Nuo vaunut olivat matkustusmukavuudeltaan paljon parempia kuin melkein mikä tahansa nykyisistä.
Ikävä tulee.
kuva 09.12.2012 16:05 Tunnus poistettu  
  Voi kun näillä edustajillamme olisi järkeä ja neuvottelukykyä, radat eivät päättysi ennen jäämeriyhteyttä.
kuva 08.12.2012 20:09 Tunnus poistettu  
  Onhan se komeaa tässä pullistella kun henki on säilynyt ja silloin tällöin pääsee näyttämään miten näitä hommia ennen tehtiin.
Kuvasarja:
Miniatur Wunderland
 
02.12.2012 15:53 Tunnus poistettu  
  No onhan huima rakennelma. Tainnut vaatia melkoisesti aikaa.
kuva 02.12.2012 15:15 Tunnus poistettu  
  Kuinkahan monta konetta oli tässä letkassa käynnissä? Ja mikähän on pisin tunnettu lättäyhdistelmä?
Joskus ehkä parikymmentä vuotta sitten oli jokin tapahtuma johon lättiä kokoontui. Kuvasin melko pitkän jonon Lempäälän Hakkarissa, mutta jonnekin on kuva kadonnut.
kuva 28.11.2012 14:21 Tunnus poistettu  
  Puretaankohan varaosiksi? Olisi ihan kiva säilyttää tuollainenkin. Rautatiehistoriaa sekin on.
kuva 18.11.2012 18:11 Tunnus poistettu  
  Jos pöydätkin ovat irrallisia, mitähän tapahtuisi vähäsen normaalia nopeammassa jarrutuksessa?
kuva 18.11.2012 16:09 Tunnus poistettu  
  Mitenkähän nuo kalusteet on kiinnitetty. Vaikutelma on sellainen, että olisivat irrallisia, mutta tuskin sentään?
kuva 14.11.2012 22:23 Tunnus poistettu  
  Ja kun sitten joskus voisi saada luvat ajella lätällä Tampereelle, vaikka Toijalasta lähtien...
kuva 14.11.2012 20:07 Tunnus poistettu  
  Volgan lautturit oli hieno mielikuva. Tuskin lauloitte tuota syvälle sieluun painuvaa laulua, mutta tuskin v ja p-alkuiset sanat olivat vallitsevia porukassa jolla on sama tavoite.
kuva 13.11.2012 18:28 Tunnus poistettu  
  Onks tuhattaviittäsataa? Ei ainakaan alkuperäräistä. Vaikuttaa siltä kuin tuolta lattian alta löytyisi akkuja ja muuta sähkövarustusta, mutta vanhan ajan vaunuissa käytettiin halkopolttoisia kamiinoita ja joissain sen ajan vaunuissa, joissa itse olen matkustanut oli kaasuvalotkin.
Kuvasarja:
Valtteri Hyvinkäälle ja takaisin
 
13.11.2012 17:27 Tunnus poistettu  
  Vaatii huomattavasti enemmän/keikka kuin tavallinen liikenne. Kunnioitukseni niille jotka jaksavat tuota touhua.
Kuvasarja:
Valtteri Hyvinkäälle ja takaisin
 
13.11.2012 14:48 Tunnus poistettu  
  Hieno kuvasarja tämäkin. Tuli tässä mieleen, että veturitallit ovat kadonnutta perinnettä, vaikka sellaisia oli ennen vähän jokaisen muutaman raiteen ratapihan kyljessä. Ei löydy säilytystilaa tai entisöintitilaa museokalustolle. Mitenkähän on normaaliliikenteessä olevan kaluston "hotelliyöpymisten" kanssa. Taitaa rajoittua vain huoltokeikkoihin?
kuva 12.11.2012 14:17 Tunnus poistettu  
  Paljon olisi pitänyt säästää jos vain olisi ollut rahaa ja halua säilyttää, sillä sekään ei ole ilmaista, ja hylkäysvaiheessa on varmaan hyvin vaikea arvioida laitteen arvoa ja mielenkiintoisuutta joskus myöhemmin. Kuitenkin olisi voinut kuvitella, että esim Dm4 olisi ollut museoinnin arvoinen, ja vielä elää pieni toivo, että Hr11 säilyisi jossain mielekkäässä muodossa.
kuva 12.11.2012 12:57 Tunnus poistettu  
  "Rantoo, Lontoo, Lippo, Lempäälä":) Onhan näitä rallatuksia. Aika hieno muistomerrkki on ainakin vielä tuossa vaiheessa. Kävin ennen säännöllisesti noin kerran vuodessa Raumalla, ja veturin havaitsin, mutta muuten oli riittävän jännää radan ylityksessä la liikennevalojen tarkkailussa, että ei ehtinyt tarkemmin perehtyä. Nykyisin liikennekin on ohjattu vähän toisin.
Wanhaan hywään aikaan matkustin Raumalle lätällä ja viimeisillä kerroilla jopa porkkanalla.
Toivottavasti muistomerkit saavat olla rauhassa "taiteilijoilta"!
kuva 11.11.2012 16:40 Tunnus poistettu  
  Hevoset voivat hyvinkin olla sotaan lähdössä ja valjaat ja muut varusteet on pakattu vaunuihin, tai niin ollaan parhaillaan toisaalla tekemässä.
kuva 06.11.2012 14:32 Tunnus poistettu  
  Olivatkohan hevoset kauppatavaraa menossa tai tulossa. Eivät ainakaan pitkäaikaisessa säilytyksessä tuossa.
kuva 05.11.2012 11:38 Tunnus poistettu  
  PS. Ja Liinahamarista olisi pitänyt pitää kynsin hampain viimeiseen mieheen asti kiinni!
kuva 05.11.2012 11:20 Tunnus poistettu  
  Kiitos infosta! Helsinki oli "keinotekoinen" pääkaupunki, mutta siitä tuli koko maata dominoiva keskus, vaikka siellä laidalla onkin.
kuva 05.11.2012 11:00 Tunnus poistettu  
  Kuin silloin ennen. Vossikat olivat laatukulkupeli. Helsingissä oli myös hevosvetoisia ratikoita, mutta milloin ja millä linjoilla?
kuva 05.11.2012 10:49 Tunnus poistettu  
  Tyhmiä katsojat myös!
kuva 05.11.2012 10:45 Tunnus poistettu  
  Tosi hienoa että löytyy tätä vanhempaakin aineistoa!
kuva 05.11.2012 07:32 Tunnus poistettu  
  Siis näitä vanhoja siniharmaitakin on viherretty? Ravintola- tms vaunujahan saneerattiin joitakin vuosia sitten ja maalailtiin uusia raitoja...
kuva 04.11.2012 17:17 Tunnus poistettu  
  Jännä juttu, että muutama "villa" on vielä jäljellä. Vieläkö Aulis Junes tuolla asustelee?
kuva 04.11.2012 12:11 Tunnus poistettu  
  No humalaisia kuitenkin kuskataan. En ole paljon perehtynyn noihin vaunutyyppeihin.
kuva 04.11.2012 12:03 Tunnus poistettu  
  Tuolla peräpäässä taitaa olla jokin Eil-vaunu. Äkkiseltään tuli mieleen sellainen Silja-Line vaunu jolla aikanaan kärrättiin humalaisia Ruotsin lautoilta.
kuva 04.11.2012 08:56 Tunnus poistettu  
  Kuinkas monta raidetta tuossa on nyt, ja onko vielä hankkeita louhia lisää?