Resiina-keskustelu

Löysin kartasta ohuita, rautatietä muistuttavia naarmuja. Syksyllä, noin 1957. Lähellä aluetta, jonka nimi mainittiin kartassa: Njamnjam. Toinen mielikuvitusta viettelevä naarmu Australiassa välillä Normanton – Croydon oli silmiinpistävästi erossa muusta rataverkosta. Siitä alkoi 6-70-luvulla näkyä juttuja lehdissä ja kirjoissa , vaikka paikka oli niin syrjäinen, että ainoa tapa kommunikoida Eurooppaan oli lennätin. Nykyisin ei tarvitse kuin istua tietokoneen ääreen, ja katsoa kuvia.
Afrikkalaisen radan kulkua ei taas näe satelliittikuvissa. Katunäkymäkuvia ei ole, eikä juuri ympäri vuoden avoimia teitäkään.  Oppikoululaisena löysin Janes ”World Railways”-luettelon kirjastosta, ja siitä kyseisen radan: ”Ste. des C.F. Vicinaux du Congo” (sic!), (Vicicongo). Pituus 840 km, raideleveys 600 mm!  36  höyryveturia, 14 dieselveturia (1959). Suurin sallittu nopeus 28 kmh. Ja koska ”kotirata” oli samaa leveyttä (Nokia), meni mielikuvitus ihan sekaisin.
”Bagnalls of Stafford”-kirjassa (Baker ja Civil 1973 ) esitellään radan viimeinen höyryveturi, ja se ylittää mielikuvituksen aikaansaannokset. Veturi muistuttaa laivaa, kipparilla on katos perässä.  Vehje on reilusti isompi kuin Museorautatien Tubize:  2-8-2TT, sylinterit 400x450mm, vetopyörät 950 mm, adhesiopaino 32 t, tulipinta 90 m², neliakselinen tenderi.. Niitä ehdittiin tehdä 5 kpl. Englantilaisilla oli sota-aikana tarkoitus pidentää radasta huoltoreitti etelästä Rommelia vastaan. Seuraava huomaamani pikku maininta oli kirjassa ” 24 inhces apart” (Moir & Crittenden, 1981 ISBN 0 620 05460 3). Kapea raide tarkoittaa Etelä-Afrikassa kahden jalan leveyttä. Erä tavaravaunuja toimitettiinkin Vicicongolle. 1970-luvulla!  ”Steam in Africa”-kirjassa ( 1981 ISBN 0 600 34946 2 ) Durrant, Lewis ja Jörgensen kirjoittavat jo pienen kappaleen. Rataa alettiin rakentaa 1924   ylijäämävarastojen kenttäratamateriaalilla. Ensimmäiset veturit olivat ”Prikaativetureita”. Rata valmistui 1937, mutta 1971 tehtiin vielä uusi osuus Aketi – Bumba. Jälkimmäinen on satamakaupunki Kongo-joella. Laivareitti sivujokea Aketiin oli pahasti liettynyt, syväys oli enään 40 cm.

Sitten ollaankin nettiajassa. Jopa kuvia löytyy, mutta rautatieharrastajat eivät ole paikan päällä käyneet.  Vuonna 2002 juna Bumba – Aketi käytti tähän 187  km matkaan 60 tuntia! Viimeiset tiedot liikenteestä ovat radiomainintoja vuodelta 2008. Suurimmilllaan linjapituus oli 1235 km, päälinjakin 869 km. En ole nähnyt esim. kalustoluetteloa. Ehkä joku tietää vihjata, mistä löytyy  lisätietoa. Levottomuudet, Ebola, ja esim. netin varoitukset estävät matkahaaveet: ”Bumpan ja Aketin poliisiasemat ovat ulkomaalaisille erittäin vaarallisia.” Wikipedia 2018: ”Rata saattaa olla lakkautettu.”
Liitteet. Etsin muinoin merkintöjä kaikista käsillä olevista karttakirjoista. Esimerkkejä:
kartta 1890               valkoista  (tutkimatta)        Andréés
kartta 1922              realistinen                    Schulze
kartta 1947                joet epävarmoja           Roths
kartta 1962                hyvä                                Valitut Palat
kartta1959                 oikea                              Janes
kuva                           veturi ilman tenderiä                 Bagnalls of…
Ensi tuttavuus Afrikan ”ylipitkistä” 60-senttisistä radoista oli Namibian Otavi-rata. Seuraavaksi Vicicongo, ja sitäkin pidempi systeemi oli ranskalaisten rakentamat kenttäradat Marokossa (n. 1700 km). C.S. Small kirjassaan ”Far Wheels” (1959) väittää Sudanin puuvillaratojen yhteispituutta vieläkin suuremmaksi. Kyseessä on yhtenäinen järjestelmä, mutta oikeastaan ei ”rautatie”.

Yhtenäisiä laajempia lähteitä Vicicongo-rautatien historiaan:

Le rail au Congo Belge Tome II: 1920-1945, 432 s, 1999, ISBN 2872020152

Le rail au Congo Belge Tome III: 1945-1960, 432 s, 2008, ISBN 2960047109

Yhtenäinen kalustoluettelo:

Railways of the Congo Belgian/French/Zaire; Compiled by Reg Carter, 1999 (omakustanne)

Esimerkiksi osassa 2 käsitellään Vicicongoa yhtenäisesti sivuilla 382-405 ja satunnaisesti muissa yhteyksissä. Yhtiö oli monitoimiyritys kaupan ja liikenteen alalla ja sillä oli paljon autoreittejä Belgian Congon koillisosissa. Aketi-Bondo oli ensimmäinen rautatieyhteys ja ohessa sen kartta.

Veturikalusto oli
- 25 kpl saksalaisia Feldbahn Brigade Lokomotive (0-8-0T) ja viisi lisää muille rakennustyömaille (numerot 1-30)
- 31-44 Tubize 1930-1933 (0-6-2T)
- 56-60 Bagnall 1942 (2-8-2T+T)
- 101-103 Tubize 1937 (2-8-2T+T)
Moottorikalusto
- 2 kpl, 16 paikan moottorivaunu, 1928
- 5 kpl Moes 185 hv, Cdh, 1958 (numeroissa epäselvää, annettu sekä 21-25 että 61-65)
- 5 kpl Tubize 250 hv, Cdh, 1955, n:o 61-65??
- 7 kpl Cockerill 335 hv, 1958, n:o 71-77
- 12 kpl Nippon Sharyo 510 hv, 1969-1974, B-B dh, n:o 81-92
- ? kpl Nippon Sharyo, B dh

(Belgialaisissa vetureissa kannattaa muistaa, että tehtaiden listat antavat yleensä tilausvuoden, joten esim Cockerill annetaan usein 1956. 1958 on taasen viimeisen toimitusvuosi perille.)

Vicicongo-rautatie näkyy vielä vuoden 2017 Suomalaisessa maailmankartastossa. Todennäköisesti kopioitu aiemmasta kartasta, eikä viitsitty tarkistaa, onko rautatie enää toiminnassa.

Kattelin openrailwaymapista niin kyllä sieltäkin tuo kyseinen rautatie löytyy yhtenäisellä viivalla, eli eikös se tarkoita että olisi käytössä.

Openrailwaymap on vain niin hyvä kuin mitä asiaa harrastavat henkilöt sitä päivittävät.

Vicgongo suljettiin etapeissa 1990-luvulla ja viimeiset osat 2000-luvun alussa. Osa avattiin uudelleen reilun 10 vuoden (13-14v muistaakseni) käyttämättömyyden jälkeen, mutta sekin loppui taas muutaman vuoden jälkeen. Purkuraporttia en ole nähnyt, mutta en kyllä mitään muutakaan raporttia vuosikausiin, varmaan yli 10 vuoteen. Alue ei ole ollut rautatieharrastajien suosiossa. Siinä olisi hyvä kohde extreme-matkailijalle käydä katsomassa mikä on tilanne ja saada nimensä lukuisiin julkaisuihin (edellyttäen, että selviää hengissä ainakin raportin lähettämiseen asti).