Resiina-keskustelu

Kuvasivuston puolella nousi esille ehdotus, että tekisin Kyle of Loch Glen -dioraaman rakentamisesta blogihenkisen kuvauksen tänne keskustelualueelle. Oikein hyvä idea, tartutaan siihen! Kerron tässä keskustelusäikeessä tämän dioraaman rakentumisesta vaihe vaiheelta. Tämä on toivottavasti ainakin sivuston pienoisrautatieharrastajille mielenkiintoinen teema ja samalla muutkin näkevät, miten uusi pienoisrautatie syntyy.

Tähän pienoisrautatiehen liittyviä kuvia olen koostanut tähän kuvasarjaan: http://vaunut.org/kuvat/?s=5143

Heittäkää toiveita ja kommentteja tämän keskustelusäikeen sisällöstä! Päivitän sitä fiiliksen mukaan ja/tai kun Kyle of Loch Glenissä tapahtuu uutta.

Miksi uusi dioraama?

Monet ovat ihmetelleet, miksi olen suunnitellut uuden radan teemaksi Skotlantia ja miksi rakennan uutta rataa. Olen rakentanut vuodesta 2005 Seattlen pohjoispuolelle sijoittuvaa Great Northern Railway -rataa ( http://vaunut.org/kuvat/?s=1984 ja http://vaunut.org/kuvat/?s=4291 ). Rata alkaa olla jo varsin pitkällä ja paikka paikoin maisemat ovat niin tarkkoja mallinnuksia esikuvasta, kuin ne voivat olla 70 vuoden päähän ulottuvassa mallissa. Rata on myös tarjonnut operoinnillisia haasteita ajoilloissa, joissa 4-6 henkilöä on voinut toimia varsin aidossa ympäristössä mm. Fast Mailin tai the Empire Builderin kuljettajina. Tämän radan jatkeeksi ja eri tapahtumiin mukaan otettavaksi rakensin vuonna 2020 pienen dioraaman Monroe Industrial District ( http://vaunut.org/kuvat/?s=4904 ). Tämä dioraaman rakentaminen oli varsin palkitsevaa, huomasin, että puolessa vuodessa pystyi rakentamaan kokonaisen uuden pienoisrautatien ajatuksesta valmiiksi ratkaisuksi! Nykyinen Great Northern -rata on vielä olemassa Espoossa, mutta muutin syksyllä Mäntsälään ja jossain vaiheessa minun tulee päättää, mitä radalla teen. Se voisi muuttaa Mäntsälään, mutta voi olla, että vielä kiinnostavampaa on rakentaa jotain kokonaan uutta! Tästä syntynee jatkossa oma viestiketju / blogi.

Jussi Kortman rakentaa parhaillaan upeaa Maineen sijoittuvaa 0-mittakaavan pienoisrautatietä (mm. http://vaunut.org/kuva/145073?u=729 ). Tämä alkoi eteiseen sijoittuvana dioraamana, mutta tämän(kin) osalta on ilmeisesti käymässä niin, kuin kaikkien pienoisrautateiden kanssa käy: ne täyttävät kaiken vapaan tilan!  


Monroe Industrial District ja Jussin rata toimivat minulla kipinänä uudesta dioraamasta. Jussin dioraama antoi minulle ajatuksen, että uuden asuntoni eteiseen mahtuisi vastaava dioraama, kuin Jussi on toteuttanut. Eteiseeni mahtuu 60 * 300 cm kokoinen dioraama, johon pystyy vahvasti esikuvaa pienentäen toteuttamaan aidosti toiminnallisen pienoisrautatien. Monroe Industrial District opetti, että rajatussa ajassa voi toteuttaa kohtuullisesti viimeistellyn radan, joka kuitenkin tarjoaa potentiaalia todelliseen operointiin. Ja tämä uusi dioraama voisi olla pitkään miettimäni Skotlanti-teemainen rata... Mutta miksi Skotlanti? Siitä täytynee kirjoittaa seuraavassa osassa.

Miksi Skotlanti?

Skotlanti ei ole tyypillisin pienoisrautatien teema Suomessa. Miksi siis päädyin uuden pienoisrautatien osalta Skotlantiin? Kiinnostus Sumujen Saarten juniin syntyi vaiheittain ja avaan tässä kirjoituksessa kiinnostuksen syntyhistoriaa.

Olin 10-vuotias aloitteleva rautatieharrastaja, kun teimme perheen kanssa ensimmäisen pidemmän ulkomaanmatkan Englantiin kesällä 1978. Pääasiassa olimme Lontoossa, mutta ajoimme junalla Brightoniin ja Portsmouthiin. Junat olivat sivukiskosta virroitettuja Slam-Door -sähköjunia. Junat kiinnostivat tuolloin jo todella paljon, mutta britiläiset junat olivat kuitenkin niin outoja ja vanhanaikaisia, että niihin ei herännyt vielä mitään kiinnostusta.

Sama toistui lähes seuraavat 40 vuotta! Kävin Britanniassa varsin tiiviisti sekä töiden että vapaa-ajan merkeissä, mutta junat jäivät edelleen täysin sivuraiteelle. Ainoa bongauskerta oli 2010, kun minulla oli pitkä koneenvaihto Lontoossa ja muutaman tunnin ajan bongasin junia Clapham Junctionissa: http://vaunut.org/kuvat/?s=3148 Tämä oli tietysti mukavampaa, kuin lentoterminaalissa kyhjöttäminen, mutta vieläkään nämä oudonväriset suikerot eivät sytyttäneet!

Lopulta vasta Vorgissa olleet junakuvat Britanniasta saivat kiinnostuksen heräämään. Erityisesti Juhani Pirttilahden upeat kuvat eri puolilta Brittein saaria auttoivat ymmärtämään, miten upeita (rautatie)paikkoja ja monipuolista kalustoa saarilla on! ( http://vaunut.org/kuvat/?u=29&maa=61 ).

Skotlannissa kävin ensimmäisen kerran 2001. Esikoistyttäremme oli vielä vauva ja matkalla ei päässyt kovinkaan paljoa tutustumaan luontoon ja eri paikkoihin. Seuraavan kerran kävimme kahden ystäväni kanssa whisky- ja vaellusmatkalla Islayn saarella ja Ben Nevisillä kesällä 2014. Tuolla matkalla kiipesimme Ben Nevisin huipulle ( http://vaunut.org/kuva/134637?s=1 ). Tuo matka avasi silmäni Skotlannin luonnon aivan poikkeukselliselle kauneudelle. En ollut tiennytkään, että vihreästä väristä on olemassa 1000 erilaista sävyä ja että ne kaikki voi nähdä luonnossa samaan aikaan! Tämä kuva antaa kalpean viitteen luonnon kauneudesta: http://vaunut.org/kuva/134373?s=1

Ensimmäinen pidempi junabongaukseni Britanniassa tapahtui syksyllä 2018, kun olimme koulujen syysloman aikana Lontoossa. Muu väki oli yhden päivän kaupoilla, jolloin minulla oli hyvä hetki bongata Lontoon monipuolista rautatieliikennettä: http://vaunut.org/kuvat/?s=4464 Tämä bongauspäivä ja käynti Ian Allanin legendaarisessa rautatiekirjakaupassa ja sieltä hankitut kirjat tekivät minusta lopulta Britti-junien suuren fanin! Yhtiöiden ja kaluston kirjo oli ollut aivan valtava ja lopulta silmiä alkoi miellyttää myös kaluston hrrrmh, "persoonallinen" muotoilu.

Seuraavan Skotlannin matkan pontimena oli Eljas Pölhön lyhyt maininta jonkin kuvan yhteydessä, että elokuussa 2019 olisi mahdollista nähdä höyryveturi Firth of Forthin klassisella sillalla. Tein nopeasti matkajärjestelyt ja onnistuihan se höyryveturin bongauskin: http://vaunut.org/kuvat/?s=4681 Samalla tuli bongattua aikamoinen kattaus skottilaista junaliikennettä: http://vaunut.org/kuvat/?s=4663 , http://vaunut.org/kuvat/?s=4670 , http://vaunut.org/kuvat/?s=4677 , http://vaunut.org/kuvat/?s=4705 ja http://vaunut.org/kuvat/?s=5006

Tämä elokuun kuvausmatka poiki myös artikkelin Skotlannin rautatiehistoriasta, joka julkaistiin Resiinassa 4/2020.

Helmikuussa 2020 juuri ennen koronaa ehdin tehdä matkan Glasgowiin Model Rail Scotland -näyttelyyn ( http://vaunut.org/kuvat/?s=4843 ). Tässä näyttelyssä nähdyt käsittämättömän upeat pienoisrautatiet olivat viimeinen niitti, päätin tuolla, että jossain vaiheessa rakennan skottilaisen radan, jossa yhdistyvät luonnon epätodellinen kauneus ja brittiläisen kaluston outous!

Mikä teemaksi?

Tulevan dioraaman teeman valinta vaati hetken miettimisen. Dioraama on leveydeltään varsin kapea, mutta pituuden osalta se antaa joitain mahdollisuuksia. Halusin rakentaa täysin toiminnallisen pienoisrautatien, jossa voi simuloida esikuvan mukaista liikennettä, mutta pienehkö tila rajasi pois kaikki monimutkaisemmat suunnitelmat. Mietin, että tilaan voisi mahtua jokin pieni pääteasema. Britannia on onneksi pienten pääteasemien luvattu maa, niistä löytyy paljon tietoa ja myös esimerkkejä tehdyistä pienoisrautateistä on tarjolla runsaasti!

Pyörittelin mielessäni erilaisia pääteasemakonsepteja ja mieleeni tuli Model Rail Scotland 2020 -näyttelyssä näkemäni Camel Quay -pienoisrautatie: http://vaunut.org/kuva/138813?s=1 ja http://vaunut.org/kuva/138812?s=1 Tässä radassa tilankäyttö oli ratkaistu esimerkillisesti. Rata oli varsin pieni, mutta se tarjosi kuitenkin hyvän operointipotentiaalin. Vasemmassa osaa rataa oli piiloratapiha, joka oli peitetty näkyvistä kivimuurilla ja päällä olevalla kaupungilla. Vasemman osan etualalla oli pieni satama. Radan oikeassa reaunassa oli varsinainen Camel Quayn asema. Vastaava ratkaisu sopisi myös minulle täydellisesti!

Kun olin saanut mietittyä radan yleisrakenteen, radan sijainnin päättämisessä ei kestänyt kauaa. Halusin radan sijoittuvan Länsi-Ylämaille, jonka maisemat ovat Skotlannin upeimmat. Tällä alueella on useita pääteasemia, jotka voisivat toimia radan teemana, muun muassa Oban, Fort William ( http://vaunut.org/kuva/134633?s=1 ), Mallaig ( http://vaunut.org/kuva/134638?s=1 ) ja Kyle of Lochalsh ( http://vaunut.org/kuva/134630?s=1 ). Näiden vaihtoehtojen joukossa Kyle of Lochalsh nousi varsin pian suosikiksi. Asema on rakennettu leveälle satamalaiturille ja laiturin päästä avautuu näkymä Skyen saareen. Asemarakennus on saariasema ja molemmilla puolilla sijaitsevat lastausraiteet. Asemasta löytyy myös paljon dokumentaatiota. Wikissä on informaiivinen sivu asemasta, siitä kannattaa katsoa erityisesti vuoden 1939 näkymä. Se vastaa tunnelmaa, jota uuteen rataani tavoittelen: https://en.wikipedia.org/wiki/Kyle_of_Lochalsh_railway_station

En halunnut kuitenkaan toteuttaa orjallisesti Kyle of Lochalshia, pienoisrautatierakentamisessa on mukava säilyttää tietty taiteellinen vapaus! Päädyin ratkaisuun, että mallinnan kuvitteellisen Kyle of Loch Glenin kaupungin, joka kuitenkin ammentaa paljon yhtymäkohtia esikuvastaan.

Vielä loppuun pieni filologinen kertaus: Kyle of Lochalsh on johdettu gaelin kielestä ja suomeksi kaupungin nimi on Vaahtoavan järven salmi. Loch Alsh ei kylläkään ole järvi, vaan suojainen merenlahti. Kyle of Loch Glen kuulosti sopivan skottilaiselta ja suomeksi se on Laaksojärven salmi.

Dioraaman yleissuunnittelu

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, havaitsin Camel Quay -pienoisrautatien yleisrakenteen toimivaksi ja päätin käyttää sitä myös omassa Kyle of Loch Glen -dioraamassani. Yleisrakenne vastaa hyvin myös Kyle of Lochalshin todellista tilannetta: asema ja satamalaituri ovat aika tarkkaan pohjois-eteläsuunnassa ja radan itäpuolella on mäki, jonka päällä on tie (Sydney Road) ja sen varressa asutusta. Täydellistä!

Yleissuunnittelua varten tein oheisen luonnoksen dioraaman yleisjärjestelyistä: http://vaunut.org/kuva/145842?s=1 Tämä "kartta" toimi apuna myös taustakuvan suunnittelussa. Tätä varten rakennekuva oli sidottu mittakaavaan. Kyle of Loch Glenin kaupungin alle tulee piiloratapiha, jonka laajuudeksi päätin neljä raidetta. Piiloratapiha simuloi kaikkea junaliikennettä Kyle of Loch Glenistä poispäin, erityisesti Invernessiin ( http://vaunut.org/kuva/134588?paik=inverness ) ja Glasgowiin (mm. kuva http://vaunut.org/kuva/139600?paik=glasgow ).

Dioraaman vasemmassa reunassa kaupungin etupuolella tulee olemaan jokaiseen brittiläiseen kaupunkiin kuuluva tavaramakasiini (Goods Shed), avolastausraide ja pieni veturivarikko. Varikolle ei harmittavasti mahdu kääntöpöytää, se olisi kuulunut tännekin ja esikuvan Kyle of Lochalshissa sellainen luonnollisesti oli.

Dioraaman oikean reunan muodostavat Kyle of Loch Glenin asema ja satama. Tavoitteena tämän osalta on rakentaa oheisen kuvan mukainen tunnelma: https://en.wikipedia.org/wiki/Kyle_of_Lochalsh_railway_station#/media/File:Kyle_of_Lochalsh_station,_1939_(geograph_5128618).jpg

Testasin dioraaman ratkaisuiden toimivuutta nopealla prototyypillä: http://vaunut.org/kuva/145741?s=1 ja http://vaunut.org/kuva/145742?s=1 Tämä antoi vahvistuksen siitä, että perusratkaisut olisivat toimivat ja että suunnittelemani tausta sopii teemaan. Tämän prototyypin kuvausjärjestelyt ja prototyypin rakenne selviävät kuvasta http://vaunut.org/kuva/145763?s=1

Seuraavassa postauksessa palaan taustakuvan suunnitteluun...

Taustakuvan suunnittelu

Tällaisessa pienessä pienoisrautatiessä, kuten Kyle of Loch Glen, tausta on avainsasemassa syvyysvaikutelman ja uskottavan paikallistunnelman luomisessa. Hyvä esimerkki on Jussi Kortmanin uusi pienoisrautatie, joka loistavan taustan ansiosta näyttää paljon kokoaan suuremmalta: http://vaunut.org/kuva/145073?u=729 (Jussilla olisi monia upeita kuvia radastaan, julkaise niitä myös täällä! :) )

Tämän radan taustan osalta oli onnellinen tilanne, että olin kesällä 2019 ottanut useita maisemakuvia Länsi-Ylämailta aurinkoisina hetkinä. Kuvia oli myös Kyle of Lochalshin lähistöltä ja Skyen saarelta. Varsinainen taustan suunnittelu oli loppujen lopuksi varsin vaikeaa. Taustassa piti olla paljon merta ja pyörittelin pitkään yhtä Skyen saarelta otettua kuvaa. Lopulta päädyin kuvaan, jonka pääosan muodostaa Lochcarronin alueelta otettu maisemakuva. Kuvan suunnittelun avuksi tein oheisen luonnoksen: http://vaunut.org/kuva/145843?s=1

Luonnoksen pohjalta valokuvaaja Juha Vääräkangas yhdisti useammasta raakakuvasta oheisen taustakuvan. Tätä ei ole vielä tulostettu, mutta se tullaan tulostamaan kovalevypohjalle. http://vaunut.org/kuva/146102?s=1 Kuvasta voi myös verrata, kuinka hyvin se vastaa hahmottelemaani luonnosta!

Liikenteen suunnittelu

Tässä kirjoituksessa kerron muutamalla sanalla Kyle of Loch Glen -radan liikenteen suunnittelusta. Vaikka rata on kooltaan pieni, halusin siihen kunnolliset operointimahdollisuudet. Päädyin suunnittelemaan neljän raiteen piiloratapihan Kyle of Loch Glenin kaupungin alle ja tämä johti luonnollisesti ajatukseen neljästä erillisestä junasta, jotka voisivat operoida radalla. Junapituus on radan pienuuden takia rajoitettu 1,2 metriin, mikä tarkoittaa kolmen vaunun henkilöjunia ja noin kymmenen vaunun tavarajunia. Onneksi vanhempi brittiläinen kalusto oli lyhyttä ja myös Ylämaiden junat olivat varsin lyhyitä.

Oli selvää, että yksi junista pitäisi olla pikajuna! Kyle of Lochalsh on aina rautatien valmistumisesta asti ollut tärkeä turistikohde ja hienot pikajunat ovat kuljettaneet turisteja Edinburghista, Glasgowsta ja aina Lontoosta saakka. Halusin pikajunaan alkuaikojen British Railwaysin parhainta henkeä. Alkuaikoina hytilliset vaunut maalattiin karmiininpunainen-kerma -maalaukseen eli niin sanottuun Blood&Custard -maalaukseen (veri&vaniljakastike) ja tämä oli näyttävyydessään luonteva valinta pikajunan vaunustolle. Tämä kuva antaa suuntaa hengestä, jota olen etsimässä: http://vaunut.org/kuva/138656?s=1 Pikajunani pituus rajoittuu tosiaan kolmeen vaunuun, mutta tämä ei ole aivan mahdoton kompromissi. Monet kuvissa näkemistäni Kyle of Lochalshin pikajunista ovat olleet 4-5 vaunun mittaisia, mutta tosin huomattavasti pidempiäkin sinne on ajettu. Veturiksi olin miettinyt jotain 2-sarjan dieseliä ja sattumalta Vantaalla oli myynnissä käytettyä kalustoa, jossa oli mukana kuvan kaltainen Class 27 -sarjan dieselveturi: http://vaunut.org/kuva/135462?s=1 Vantaan veturi oli vielä aivan ensimmäisessä kokonaan vihreässä värityksessä, joka sopi suunnittelemaani aikakauteen 1950- ja 1960-lukujen vaihteeseen. Täydellistä! Class 27:n läsnäolo radalla ajoitti radan ensimmäiseksi mahdolliseksi ajankohdaksi kesän 1961. Class 27 oli hyvin tyypillinen veturi Länsi-Ylämailla ja ne olivat vakiokalustoa myös Kyle of Lochalshissa. Pikajunan vaunukalustoksi valitsin sekalaisen kokoelman Blood&Custard -väreihin maalattua kalustoa. Uusin vaunu on BR:n Mk. 1 -sarjaa oleva 2. luokan ja konduktööriosaston yhdistetty vaunu. Toisena vaununa on vanhempi LMS-rautatieyhtiön perua oleva Porthole-sarjan 1. luokan vaunu. Nämä valmistuivat lopulta juuri rautateiden valtiollistamisen jälkeen vuodesta 1948 lähtien. Kolmantena vaununa on LNER-rautatien perua oleva vanha vuoden 1935 suunnittelua edustava Collett-vaunu, joka oli 3. luokan vaunu vielä vuoteen 1956. Tämäkin vaunu on Blood&Custard-värityksessä.

Toisen junan osalta päädyin kolmivaunuiseen henkilöjunaan. Tämä kuva antaa viitteen halutusta tunnelmasta: http://vaunut.org/kuva/138738?s=1 Tämän junan kalusto on pikajunaa vanhempaa ja sekalaisempaa. Henkilöjunan väritys on BR:n tummanpunainen Maroon. Junassa olisi voinut olla myös eriväristä kalustoa, mutta yksivärinen junakaan ei ollut harvinaisuus. Posti- ja matkatavaravaununa toimii LMS:n perua oleva Stanier Corridor Full Brake, toisena vaununa on niinikään ex-LMS:n 57' non-corridor composite (eli yhdistetty 2. luokan ja konduktöörivaunu) ja kolmantena ex-LNER:n vanha 3. luokan vaunu Collett 57' 'Bow ended' non-corridor brake third. Veturina tässä junassa tulee olemaan joko BR:n Class 26 kokovihreässä värityksessä: http://vaunut.org/kuva/135463?s=1 tai LMS:n suunnittelua edustava Ivatt 2MT 2-6-0: https://en.wikipedia.org/wiki/LMS_Ivatt_Class_2_2-6-0 Vantaalta ostamassani kalustoerässä oli mukana myös tämä varsin nätti ja siro Mogul. Veturi ei ollut kaikkein tyypillisin Länsi-Ylämaiden kulkija, mutta olen nähnyt kuvia tästä veturista myös Kyle of Lochalshissa.

Kalajunat olivat hyvin tyypillisiä kiitotavarajunia monilla Skotlannin satamaan päättyvillä radoilla ja näin oli myös esikuvan Kyle of Lochalshissa. Halusin mallintaa tämän erityisen junatyypin ja se muodostaa ratani kolmannen junan. Veturina tulee olemaan joko Class 26 diesel tai Ivatt 2MT Mogul. Vaunusto muodostuu 6-8 kalavaunusta ja pakollisesta jarruvaunusta. Linkin kuvista saa idean tavoittelemasti tunnelmasta: https://www.rmweb.co.uk/community/index.php?/topic/140960-fish-trains-in-the-steam-era-their-make-up/

Neljäs juna onkin luonnollisesti tavarajuna. Liikenne Kyle of Lochalshiin koostui kivihiilestä, elintarvikkeista, kappeletavarasta ja polttoaineista. Invernessin suuntaan kuljetettiin erityisesti karjaa, lautoja ja kappeletavaraa. Veturiksi tähän junaan valitsin skottilaisen ikonin, vanhan North British Railwayn sarjan C 0-6-0 työjuhdan: http://vaunut.org/kuva/135459?s=1 LMS:llä ja myös BR:llä tämä veturi tunnettiin sarjana J36. Veturit työskentelivät vuosikymmeniä Skotlannin tavarajunissa ja yllättäen tämän veturisarjan yksilöt olivat Skotlannin viimeiset vakinaisen liikenteen höyryveturit höyryliikenteen päättyessä 1967. Tuolloin nuorimmallakin sarjan edustajalla oli ikää 68 vuotta! Hornby on juuri julkaisemassa tästä sarjasta uutta painosta ja minulle on tulossa "Gough". Maude olisi ollut liiankin kuuluisa ja se teki joka tapauksessa leipätyönsä Edunburghin ympäristössä.

Rungon, taustan ja valaistuksen toteuttaminen

Kyle of Loch Glenin runko, tausta ja valaistus valmistuivat 12.4.2021, joten tämä on oikea hetki tarkastella niitä tarkemmin! Taustan suunnittelusta olen jo kirjoittanut, joten tässä en enää palaa siihen. Tässä vaiheessa valokuvaaja Juha Vääräkangas tulosti taustan kovalevylle. Taustasta tuli todella upea ja uskon, että se tulee sopimaan varsinaiseen maisemointiin täydellisesti!

Halusin rungosta kevyen ja sellaisen, että se on järjellisellä työmäärällä siirrettävissä näyttelyihin. Rungon tulee myös olla kestävä ja tukeva. Tämä johti ajatukset alumiinirunkoon. Minulla ei itselläni ole työkaluja, työtilaa eikä osaamista alumiinin työstämiseen. Onneksi tähän löytyi helppo ratkaisu: sen lisäksi, että Juha on ammattivalokuvaaja, hän on myös erittäin kätevä rakentamaan mm. pienoisrautateiden runkoja. Minulle olikin helppo valinta tilata myös runko ja valaistuskehikko Juhalta taustan lisäksi! Runko on toteutettu alumiiniprofiileista ja eri osat on kiinnitetty muttereilla. Rungossa on tukevat kohdistustapit, joten molemmat lohkot osuvat tarkasti kohdilleen. Jaloissa on korkeussäätö. Eri osien pituus on maksimissaan 150 cm eli runko on helposti kuljetettavissa henkilöautolla. Rungon päällä on 15 mm vanerista tehdyt pöytätasot. Päädyin pöydissä perinteiseen vaneriin sen helpon käsiteltävyyden ja tuttuuden takia.
Rungon takareunassa sijaitsevat urat, joihin taustalevyt voi istuttaa. Taustat ovat myös liikuteltavissa mm. valokuvausta varten.

Valokehikko on mielenkiintoinen. Myös tämä on Juhan suunnittelua ja tuotantoa. Valokehikko on erillinen rungosta, mikä
 mahdollistaa radan kuvaamisen ulkona auringonvalossa ilman valokehikkoa. Kehikon kantava rakenne koostuu kahdesta 150 cm mittaisesta alumiinisesta ristikkopalkista, jotka on liitetty ruuveilla toisiinsa. Tähän palkkiin on kiinnitetty matta kennolevy, jossa on varsinainen valaistus ja kennolevyyn puolestaan kiinnittyvät otsalaudat. Valokehikossa on säädettävät jalat, joten myös sen saa varmasti vaakasuoraan. Valokehikon korkeus on myös säädettävissä noin 40 sentistä radan yläpuolella aina noin 80 senttiin.

Varsinaisen valaistuksen suunnitteluun meni hetki ja ainakin eilisen kokeilun perusteella ratkaisu on onnistunut. Kennolevyn reunoilla on valkoiset tehokkaat ledinauhat. Näiden värilämpötila 4400 K on varsin lähellä päivänvaloa. Valkoiset ledinauhat ovat myös himmennettävissä. Valokehikon keskellä on RGBW-ledinauha, joka on säädettävissä kauko-ohjaimella. Tällä voi luoda varsin uskottavia erilaisia valaistuksia aamuisesta auringonnoususta kuutamoyöhön. Oikein odotan, että pääsen valokuvaamaan rataa eri valaistuksissa!

Rungon ja valokehikon pystyttäminen vei kahdelta henkilöltä noin tunnin eli siirto esim. näyttelyihin on tehtävissä inhimillisellä työajalla.

Moni varmaan ihmettelee, oliko näin laajassa ostetussa työssä järkeä ja jääkö minulle enää mitään rakentamista? Sinällään ratkaisu oli helppo, koska minulla ei tosiaan ole mahdollisuutta itse tehdä alumiinitöitä. Tämä myös säästi omaa rakentamisaikaani useamman kuukauden verran ja nyt sen ajan voi käyttää varsinaiseen radan rakentamiseen. Entä millaiset olivat kustannukset? Ne olivat noin yhden henkilön parin viikon kauas suuntautuvan ja hyvässä hotellissa vietetyn matkan verran. Lomasta nauttii pari viikkoa, jonka jälkeen sitä voi muistella. Tästä sen sijaan toivottavasti riittää iloa useammaksi vuodeksi!

Kuva rungosta, taustasta ja valokehikosta löytyy täältä: http://vaunut.org/kuva/146627