Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Reijo Kankkunen - Toukokuu 23, 2021, 21:32:40



Otsikko: Juna törmännyt pakettiautoon loimaalla!
Kirjoitti: Reijo Kankkunen - Toukokuu 23, 2021, 21:32:40
TS.Loimaan Alhonkedontiellä sunnuntai-iltana noin puoli kymmenen aikaan tapahtuneessa tasoristeysonnettomuudessa kuoli yksi henkilö.

Turusta Tampereelle matkannut Intercity 933 -juna törmäsi pakettiautoon keskellä peltoa sijaitsevassa tasoristeyksessä. Ajoneuvot ajautuivat kauas risteyksestä, mikä vaikeutti pelastustöitä.

Julia Stolt VR:n viestinnästä kertoo, että onnettomuusjunassa oli noin 60 matkustajaa. Juna pääsi lopulta jatkamaan matkaansa hieman vajaa kuusi tuntia aikataulustaan myöhässä. Yöjuna Helsingistä Rovaniemille otti Tampereella onnettomuusjunasta auto- ja makuuvaunuja mukaansa ja pääsi jatkamaan matkaa lähes kolme tuntia myöhässä. Tampereelta lähtevä juna korvattiin Humppilan ja Turun välillä busseilla.

VR osallistui yhdessä pelastushenkilöstön kanssa onnettomuuspaikan raivaus- ja kunnostustöhin.

Tienkäyttäjien mukaan kyseisessä tasoristeyksessä on huono näkyvyys, sillä rataa ei ylitetä suoraan vaan hieman viistoon. Vaarallisuutta lisää myös varoituslaitteiden puuttuminen.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan aamupäivällä.

Lisätty klo 8.05 huomio tasoristeyksen vaarallisuudesta.

Täydennetty VR:n viestinnän tiedoilla klo 8.54.


Otsikko: Vs: Juna törmännyt pakettiautoon loimaalla!
Kirjoitti: Teppo Niemi - Toukokuu 23, 2021, 21:42:41
TS.
Kyseessä lienee IC 933, joka VRn liikennetidotteiden mukaan jää noin tunnin. Tampereelta Turkuun menevä IC puolestaan korvataan kahdella bussilla Humppilan ja Turun väliltä.


Otsikko: Vs: Juna törmännyt pakettiautoon loimaalla!
Kirjoitti: Teppo Niemi - Toukokuu 24, 2021, 07:29:19
TS.
Tuo TS viitannee Turun Sanomiin....
Eli hieman lisätietoa löytyy esim. Salon Seudun Sanomien jutusta: https://www.sss.fi/2021/05/loimaalla-tasoristeysonnettomuus-juna-tormasi-pakettiautoon/?utm_source=rss&utm_medium=rss&utm_campaign=loimaalla-tasoristeysonnettomuus-juna-tormasi-pakettiautoon

Onnettomuus aiheutti myös IC273 noin 3½ h myöhästymisen, sillä juna odotti onnettomuusjunasta tulevia makuu- ja autovaunuja Tampereella.


Otsikko: Vs: Juna törmännyt pakettiautoon loimaalla!
Kirjoitti: Jimi Lappalainen - Toukokuu 24, 2021, 07:47:40
On varmaan ollut kiva odottaa Tampereen suunnan kyytiä Loimaalla tai Humppilassa.


Otsikko: Vs: Juna törmännyt pakettiautoon loimaalla!
Kirjoitti: Teppo Niemi - Toukokuu 24, 2021, 07:59:08
On varmaan ollut kiva odottaa Tampereen suunnan kyytiä Loimaalla tai Humppilassa.
Humppilassa sentään oli IC 934, joka jatkoi matkaansa vasta IC933 saavuttua klo 3:57. Mutta tuota korvaavat bussit lähtivät liikennetiedotteiden  mukaan 21.40 - 22.00.