Otsikko: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Pietu Tuovinen - Marraskuu 25, 2021, 15:15:56 Hankkeessa tehdään parhaillaan rakentamissuunnittelua, erilaisia luvituksia sekä maastotutkimuksia, johon kuuluu kairauksia ja mittauksia.
Varsinainen rakentaminen alkaa Logomon ja Aninkaisten sillan välisten raiteiden purkutöillä, jotka aloitetaan suunnitelmien mukaan 29. marraskuuta. Tämä työvaihe valmistelee myöhemmin tehtävää Toijalan suunnasta tulevan raiteen alentamista. Hankkeessa Kupittaan ja Turun välille rakennetaan kaksoisraide, Turun ratapihaa nykyaikaistetaan ja henkilöliikennettä varten rakennetaan kolme uutta laituria. Kaksoisraiteen, eli toisen raiteen rakentamiseksi Aurajoen yli pitää rakentaa uusi, leveämpi silta, jolle mahtuu kaksi raidetta. Yhden sillan rakentaminen nousi suunnitteluvaiheessa päävaihtoehdoksi niin kustannus- kuin turvallisuussyistä. Se kuitenkin edellyttää Helsingistä tulevan junaliikenteen pysäyttämistä Kupittaalle sillan rakentamisen ajaksi. Katkon ajan jatkoyhteydet keskustaan sekä satamaan toteutetaan muulla joukkoliikenteellä. Liikennekatko alkaa kesällä 2022 ja kestää arviolta kaksi vuotta. Kun suunnitelmat ovat valmistuneet, liikennekatkosta ja siihen liittyvistä järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin. Koko juttu löytyy täältä: https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/f5f013f6-5638-4509-8a35-72b08fc9596b?ref=newsletter:dd75&utm_source=Teta_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Teta_Uutiskirje Otsikko: Vs: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Rainer Silfverberg - Marraskuu 25, 2021, 15:37:02 Nytkö se vasta alkaa?
Ja 2 vuotta on liikenne poikki! Se tarkoittaaa kyllä junaliikenteen loppua koko rantaradalla, kuka Turkuun aikova haluaa tosissaan päätyä Kupittaalle kun bussi vie perille asti ja kyydistä pääsee monella pysäkillä keskusta-alueella? Olisivat voineet aloittaa edes jo reilu vuosi sitten kun koroa vähensi muutenkin joukkoliikenteen käyttöä, ei ihan mennyt ajoitus nappiin! Otsikko: Vs: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Kimmo Huhta - Marraskuu 25, 2021, 15:48:34 Onko jossain tietoa, miten tämä liikennekatko vaikuttaa tavaraliikenteseen, eli Salon puunkuormauspaikan käyttöön? Harmillisesti joukkotiedotusvälineet eivät kykene kirjoittamaan siitä näkökulmasta puolta sanaa.
Otsikko: Vs: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Jimi Lappalainen - Marraskuu 25, 2021, 16:10:55 Onko jossain tietoa, miten tämä liikennekatko vaikuttaa tavaraliikenteseen, eli Salon puunkuormauspaikan käyttöön? Harmillisesti joukkotiedotusvälineet eivät kykene kirjoittamaan siitä näkökulmasta puolta sanaa. Salon lastauspaikkaa on juuri kunnostettu, joten ajettaisiinkohan Karjaan kautta? Otsikko: Vs: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Jimi Lappalainen - Marraskuu 25, 2021, 16:19:07 https://www.ymparisto.fi/download/noname/%7B2CD4A347-1C7A-4321-8AF1-18210AE128B6%7D/163014 (sivu 8, kohde 73)
"Radan eteläpuoliseen Littoisten asemaympäristöön kohdistuu suuria vaikutuksia mm. asemarakennuksen jäädessä ratalinjauksen alle." Otsikko: Vs: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Teppo Niemi - Kesäkuu 29, 2022, 12:37:14 Yle Varsinais-Suomi uutisoi, etä hanke saa merkittävää EU-rahoitusta: https://yle.fi/uutiset/3-12515328
23 miljoonan euron tukisumma jakautuu tasan Väyläviraston ja Turun kaupungin kesken. Väyläviraston mukaan koko hankkeen budjetti on 67,5 miljoonaa euroa. EU myönsi Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineen tukea yhdeksälle hankkeelle Suomessa. Otsikko: Vs: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Teppo Niemi - Joulukuu 22, 2022, 14:54:16 Ylen Varsinais-Suomen uutiset kertovat, että Aurajoen ylitävän rautatiesillan purkutyöt alkavavat tammikuun lopussa.
https://yle.fi/a/74-20009983 Otsikko: Vs: Turun ja Kupittaan väliset ratatyöt alkavat Kirjoitti: Topi Lajunen - Joulukuu 22, 2022, 19:44:59 Onko jossain tietoa, miten tämä liikennekatko vaikuttaa tavaraliikenteseen, eli Salon puunkuormauspaikan käyttöön? Harmillisesti joukkotiedotusvälineet eivät kykene kirjoittamaan siitä näkökulmasta puolta sanaa. Salon lastauspaikkaa on juuri kunnostettu, joten ajettaisiinkohan Karjaan kautta? Tähän on vastaus saatu varmasti toisaalla jo, mutta kirjoitetaan tähänkin: Kyllä, Karjaan kautta. Sr3 Ilmalasta hoitaa Karjaan ja Salon välin, vaihtotyöt tarvittaessa dieselvoimalla. |