Resiina-keskustelu

VR sai vuosien mittaa monenlaisia veturitarjouksia. Yksi erikoisimmista ja ehkä helpoimmista malleista kieltäytyä oli käytetty englantilainen 4-4-2T (2'B1't) tankkiveturi.

"entä jos..." -pienoisrautatiellä tämä veturityyppi olisi tietysty mainio lisä.

Siis niinkin myöhään kuin 1949 tarjottiin tällaista 1800-luvun ? "Tuomas Tankkiveturi" -mallista kapistusta VR:lle?  :D
Paljonko 6000 puntaa oli siihen aikaan markoissa?

Ruotsissa ainakin Säröbanan (Gotegorg-Särö) radalla oli 2 tuon tyyppistä veturia numerot 1 ja 2 itse olen tehyt numerosta 1 HO-mallin.
Käsittääkseni nämä kulkivat myös ninellä  Radial Tank/Adams tank engine kehittäjänsä William Adams mukaan.Ne kuului luokkaan
LSWR/SR/BR  415 class ja aloittivat  liikennöinnin 1882 London ans South Western (LSWR) rataverkolla.
Hyvää OO mallia tästä tekee Oxford Rail.

Suomeen tarjotun veturin tyyppi oli Class I2, kuten tarjouksesta selviää. Tämän perusteella englantilaisista lähdeaineistoista on helppo selvittää veturityypin perustiedot.

Class I1 ja Class I2 luokitellaan Englannisssa enemmän tai vähemmän epäonnistuneiksi prototyyppivetureiksi. Class I1 oli Douglas Earle Marshin uran ensimmäinen suunnitelma ja I2 yritelmä korjata I1:n puutteet.

Class I2 suunniteltiin London, Brighton & South Coast Railway –nimiselle yhtiölle (LB&SCR) paikallisliikenteen veturiksi. Vuonna 1923 suuressa rautatieyhtiöiden fuusiossa LB&SCR liitettiin osaksi Southern Railways –yhtiötä.

I1-sarja valmistui vuonna 1906 ja I2 jo seuraavana vuonna. I2:ssa on pidempi akseliväli ja suurempi kattila. I2-vetureita valmistettiin vain kymmenen kappaletta. Alkuperäisten tilausasiakirjojen mukaan vetureista viisi oli tarkoitus olla tulistajavetureita, mutta kattilatilauksen viivästyminen aiheutti sen, että yhdessäkään veturissa ei ole tulistinta. Kun tulistinversiot lopulta valmistuivat, saivat ne kokonaan uuden tyyppimerkinnän: I4.

I1- ja I2-vetureiden ongelma oli liian pieni kattila. Veturit tarvitsivat polttoaine- ja vesitäydennyksiä tiuhaan tahtiin, joten niitä ei pidetty soveliaina henkilöjuniin. Veturit alistettiin vaihtotyöpalveluun ja keveisiin liikennöintitehtäviin.

Veturisarjojen alkuperäiset numerot LB&SCR-aikana olivat 11-20 ja 31-35. Southern Railways sai veturit fuusioiden seurauksena vuonna 1923, jolloin ne aluksi numeroitiin B11-B20, B31-35 ja myöhemmin 2011-2020, 2031-2035.

I2-veturisarja hylättiin vuosien 1933 ja 1939 välisenä aikana. Veturit 2013 ja 2019 (Suomeen tarjotut) päätyivät sotatilahallinnon käyttöön. Aluksi Bournemountiin kuljettamaan hiekkasäkkejä ja vuonna 1942 Longmoor Military Railway –rautatielle, jossa niitä käytettiin ainakin vuoteen 1947.

Longmoorissa vetureiden numerot oli 2400 ja 2401. Numerot muutettiin vuonna 1944 numeroiksi 7240 ja 72401. Yhtään I2-sarjan veturia ei ole säilynyt jälkipolville.

EDIT. I2-sarjan veturista ei ole olemassa edes rakennussarjaa. I3:sta on olemassa malli ja sarja. Se näyttää samanlaiselta, mutta on selvästi isokokoisempi veturi.

Veturin tekniset tiedot:

Designer: D.E. Marsh
Builder: Brighton Works
Build date: 1907-1908
Total produced: 10
Configuration: 4-4-2T
Gauge: 4 ft 8½ in (1,435 mm)
Leading wheel diameter: 3 ft 6 in (1.067 m)
Driver wheel diameter: 5 ft 6 in (1.676 m)
Trailing wheel diameter: 4 ft 0 in (1.219 m)
Locomotive weight: 68.5 long tons (69.6 t)
Fuel type: Coal
Water capacity: 2,238 imp gallons (10,170 l; 2,688 US gal)
Boiler pressure: 170 psi (1.2 MPa)
Cylinders Two (inside)
Cylinder size 17½ in × 26 in (445 mm × 660 mm)
Tractive effort: 17,425 lbf (77.51 kN),
Retired: 1933-1939

Kuva: Dave Searle Collection

(https://imagizer.imageshack.com/v2/xq70/923/lWKQ5y.jpg)