Resiina-keskustelu

Toukokuun alussa v. 1909 konekonttorin 1 lk koneinsinööri A. Th. Örnhjelm (Axel Theodor Örnhjelm) ilmoitti konetirehtööri A. W. Torénille (Anders Waldemar Torén) antaneensa laatia projektipiirustukset profiiliraudasta ja galvanoidusta aaltopellistä rakennettaville vaunuille Helsingin kaupungin kaatopaikkakuljetuksia varten. Syöpymisen estämiseksi vaunujen lattia ja seinät aina 1 m korkeudelle tuli päällystää asfaltilla. Vaunujen sivuovet tuli tehdä tavallista leveämmiksi jotta latriiniastoiden lastaus vipulaitteella sujuisi esteettä.
Vaunujen puhdistus tapahtuisi vesisuihkulla, ja voitaisiin olettaa vaunujen pysyvän hajuttomina.

Vuosien ajan oli Helsingin kaupungin puhtaanapitolaitos käyttänyt joukkoa katettuja tavaravaunuja roskien sekä katu- ja käymäläjätteiden kuljettamiseen Malmin kaatopaikalle. Vaunut oli kiinnitetty tähän käyttöön päällystämällä niiden lattiat asfalttikerroksella. Oli kuitenkin käynyt ilmi, ettei se riittänyt vaunujen suojaamiseksi, sillä jäteastiat vuotivat ja märkää jätettä heitettiin jopa sellaisenaan, siis ilman astioita, vaunujen seiniä vasten, minkä seurauksena seinät varsin nopeasti lahosivat ja vaunut jouduttiin suhteellisen lyhyessä ajassa uudelleenrakentamaan.

Vaunuista leviävän vastenmielisen lemun vuoksi oli ollut vaikeaa, jopa mahdotonta, saada konepajan työntekijöitä vaunuja korjaamaan. Näiden olosuhteiden vuoksi Örnhjelm oli määrännyt laadittavaksi uuden vaunutyypin projektipiirustukset.


Näistä aaltopeltivaunuista ei tainnut kuitenkaan tulla mitään?
Puukoristen Gpl-vaunujen käyttö Malmin kaatopaikkakuljetuksiin jatkui kuitenkin ainakin 1930-luvulle. Ks. http://vaunut.org/kuvat/?tt=11&i1=Gpl

Sivujuonteena selvittelin kuka olikaan tuo Axel Theodor Örnhjelm, ja mikä oli hänen asemansa valtionrautateillä toukokuussa 1909.
Hän oli tuolloin 1. lk koneinsinööri SVR:n konekonttorissa Helsingissä. Saman vuoden lokakuulla hänestä sitten tulikin rautatiehallituksen konetirehtööri, kun kenraalikuvernööri Seyn ei hyväksynyt rautatiehallituksen esittämää 1 lk koneinsinööri A. J. Almbergiä koska tälä ei olut venäjän kielen taitoa. Keväällä 1909 konetirehtöörinä oli vielä A. W. Torén.

Örnhjelmille näkyy myönnetyn Pyhän Stanislauksen ritarikunnan 3 lk kunniamerkki 5.5.1907, ja 2 lk 23.4.1916.


Näin kertoo Adelsvapen-wiki:
Utexaminerad från fackskolan för maskinbyggnadskonst vid Polytekniska institutet i Helsingfors 1894-05-31.
Depotföreståndare vid Viborgs järnvägsstation 1896-01-00.
Maskiningenjör av 1 kl. vid statsjärnvägarnas i Finland maskinkontor 1904-06-10.
RRS:tStO3kl 1907-05-05.
Maskindirektör i järnvägsstyrelsen i Finland 1909-10-20.
RRS:tStO2kl 1916-04-23.
Bitr. maskindirektör och föreståndare för maskintekniska byrån 1923-11-22.

(RRS:tStO3kl = Riddare av Ryska Sankt Stanislausorden av 3 klass)

Ruotsalainen ratkaisu samaan käyttötarpeeseen oli vanhoille aluskehyksille tehdyt teräskoriset vaunut: http://vaunut.org/kuva/150870?s=1

Örnhjelm varmaankin kopiokin idean Ruotsista. SVR:läisethän vieralivat pitkin ja poikin tutustumassa kehitykseen ja omaksumassa vaikutteita.  

Tukholman - Lövstan Silverpilen-jätejuna oli aloiitanut jo 20 vuotta aikaisemmin, vuonna 1889.
https://www.stockholmvattenochavfall.se/artiklar-listsida/historik/lovsta---stadens-mottagningsstation-for-latrin-och-sopor/
Linkatusta jutusta ei tosin käy ilmi, mistä alkaen käytössä oli metallivaunut.

Edellämainitusta Albert Julius Almbergistä onkin julkaistu artikkeli Resiinassa 1/1979. Kirjoittajana on sukua tutkinut M. Alameri.