Resiina-keskustelu

Oulun Tilataksi Oy:n toimitusjohtaja, tunnetaan myös aputoiminimestä Haapamäen Höyry & Camping, on kuluneen viikon aikana käynnistänyt toisinnon vuoden 2004 tapahtumista. Alueella on tuhottu lukuisia eri toimijoiden kalustoyksiköitä. Tällä kertaa tilanne poikkeaa 20 vuoden takaisesta: Kalustoyksiköiden omistajilta ei ole kysytty lupaa romuttamiseen, eikä tuskin edes informoitu tällaisista toimenpiteistä.

Tuhottuun kalustoon kuuluu kokonaisuudessaan tai osittain ainakin seuraavat:
Tr1 1057 (Lokomo, Tampere, 1953)
Tr1 1094 (Tampella, Tampere, 1957) vain tenderi
RM1 331 (Valmet/Tampella/Strömberg, Tampere 1955)
LHW 719 (Linke-Hofmann-Werke AG, Breslau, 1940)

Veturipuiston omistaja on myös purkanut alueen legendaarisen puistojunan, harrastajaskenen vastustelusta huolimatta.

Romutukset on viranomaisten läsnä ollessa keskeytetty perjantaina 11.10, mutta joidenkin lähteiden mukaan romutusten tilaaja ei ole suostunut ilmoittautumaan viranomaisille.

Tapahtumat jatkavat suomalaisen raideliikennehistorian turvaamista perinteisin tavoin. Tapahtunut on suureksi haitaksi historian jatkumon kannalta, sillä yllämainittu pikaraitiovaunu 331 oli sarjansa viimeinen ehjä yksilö. Muistutettakoon, että Kaupunkiliikenne Oy:n toimihenkilöt lähettivät yksityisin varoin kunnostetun vaunun 339, käytännössä priimakuntoisena, romutettavaksi toukokuussa 2024, niin ikään omistajatahoa täysin informoimatta. 331 oli täynnä käyttökelpoisia varaosia ja omasi suhteellisen ehjän korirakenteen. Tämän hyödyntäminen 339:n korjaustöissä olisi ollut hyvin tärkeää.

Puistoon pelastetut vaunut 331 ja 719 pelastettiin käytännössä sipulikouran alta vuonna 2020, joten on varsin absurdia että vaunut kokevat tällaisen kohtalon.

Haapamäen museoveturiyhdistys ry, tai veturipuistoa vuosikymmenen vaihteeseen asti isännöinyt M. Vainio eivät liity tapahtuneeseen millään tavoin. Ainoa yhdistykseen liittyvä tekijä on selvitystyö siitä, onko yhdistyksen kalustoon kohdistunut tapahtumien aikana vaurioita.

Sisä-Suomen poliisi ei varmaan tarvitse navigaattoria löytääkseen Haapamäen höyryveturipuiston suunnalle.

Juu, siinähän ne on kaikki alan mestat mukavassa nipussa miltei samassa osoitteessa.

Eikös ko. yrityksessä vaikuttanut henkilö toiminut jonkun aikaa Haapamäen museoveturiyhdistys ry:n rahastonhoitajana, vuonna 2021 siitä alkaen kun yhdistys päätti vaihtaa rahastonhoitajaa kesken kauden?

https://salattujasenilta.blogspot.com/2021/11/syyskokous-2021-taloudenhoitajan.html

-Pekka

Sen kerran, kun joku viimein keksii siivota paikkoja, joku toinen soittaa paikalle p o l i i s i n. Eikö käynyt mielessä, että hän tekee vain palveluksen jälkipolville kokoelmien hoidon nimiin? Yleensä museoilla on kokoelmapolitiikka, johon kuuluu myös harkitut esineiden poistot.

Mutta ei tuhoamiset.

Ulkona seisovien kokoelmien hidas tuhoutuminen on vääjäämätön kohtalo joka tapauksessa.

Kenenkään ei tulisi puhua yksinään "harrastajaskenen" äänellä, sillä mielipide on vain yhden harrastajan mielipide.

Toisenlaisiakin mielipiteitä on, kuten tässä keskustelussa näkyy. Annan kannatusäänen ja kunniamitalin kokoelmanhoidollisesta romutuksesta Puistolle. Jos nyt sitten tuleekin sakkoa, siitä selviää maksamalla.

On hyvä huomata, ettei sateeseen hylkääminen ja romuttaminen eroa toisistaan lopputuloksen kannalta mitenkään. Sade tekee hitaasti saman työn kuin kaasupoltin. Rkm 300 on kaikkinensa pullollaan kalustoa, josta ei joka tapauksessa tule enää koskaan mitään, koska tekijöitä niille ei tule milloinkaan riittämään.

Kyllähän ne romuuntuu, jos annetaan seistä tekemättä y h t ä ä n mitään. Toki puiston idea on olla puisto, turha niitä on ennenaikaisesti romuttaa, pysyisivät ilman romuttamista nähtävillä pitkään. Jos halutaan taas, että ne pysyy kunnossa muutenkin, voidaan alkaa miettiä säänsuojia, huoltoja ja päällystekorjauksia.

Onko siis Puistolle deponoitua kalustoa romutettu ilman omistajien lupaa/tietoa? Jos näin on, pidän toimintaa varsin omistuisena, samoin tätä touhua puolustelevia puheenvuoroja. Sama asia, jos vien Pirttilahden ja Ojalan omaisuutta heidän pihoiltaan, ja myyn sen entinen tarjoavalle. Perusteluna voisi käyttää "ulkona seisovien romujen hidas tuhoutuminen olisi ollut vääjäämätön kohtalo joka tapauksessa". Pelkästä Ristosta ja sen tenderistä saa sievoisen summan tämän päivän romuraudan hinnalla. Jos taas romutettu kalusto on ollut Puiston omistuksessa tai kaluston romutuksesta on sovittu niiden omistajien kanssa, niin asiassa ei liene epäselvyyttä. Kuitenkin jokin epäselvyys lienee ollut, mikäli romutuksen tilaajan on pitänyt pakoilla virkavaltaa.

Täällä on nyt useita puolustuspuheenvuoroja näitä romutuksia kohtaan.

Muistutan edelleen, että romutukset tapahtuivat ilman kalustoyksiköiden omistajien lupaa. Niinikään muistutan edelleen, että sille oli aikoinaan painavat syyt, miksi nämä veturit ja raitiovaunut oli Haapamäelle päätetty ottaa.

Siispä, kuinka te, arvoisat kommentoijat, kehtaatte täällä kiitellä romutuksia? En anna näitä romutuksia ikinä anteeksi.

Jos asenne Haapamäellä laajemminkin on tällainen, sitten voin vain sanoa, että asia tuli minulle selväksi. Mitä ikinä toiminnan keskipisteenä sitten onkin, raideliikennekaluston säilyttäminen sinne ei ainakaan kuulu, kun kalustoa todistetusti on luvatta tuhottu, ja tälle tuholle löytyy täältä puolustajansa. Ehkä olen ymmärtänyt jotakin väärin - siinä tapauksessa toivon että kuulen vastakkaisen mielipiteen nopeasti, koska en ole välttämättä ihan ainoa joka aavistuksen on tapahtuneeseen tyytymätön.

On täysin totta, että nyt tuhotun kaluston tulevaisuus pitkällä aikavälillä olisi saattanut olla problemaattinen. Ristoja on Suomessa useita, monet nyt romuksi menneitä paremmassa kunnossa. Myös tuhottujen raitiovaunujen, tai ainakin moottorivaunun 331, kunto tiettävästi oli sellainen, ettei paluu liikenteeseen ehkä koskaan olisi ollut mahdollinen. Silti nämä kaikki kalustoyksiköt, aivan vähintään, olisivat sopineet varaosalähteiksi. Historiallisen kaluston säilyttämisessä varaosasaatavuus on paljon isompi haaste kuin yhä laajamittaisessa kaupallisessa käytössä olevien kalustosarjojen kanssa. Siksi nämä romutukset olivat - jos asiat ovat edenneet niin kuin täällä on raportoitu - rikos paitsi lain kirjainta vastaan, myös niitä periaatteita vastaan joilla harrastustoimintaa on Suomessa asianmukaisimmillaan hoidettu. Lopputulos olisi ehkä ollut ainakin osalle tuota kalustoa romutus joka tapauksessa, mutta vasta kun kriittiset komponentit on otettu talteen ja kaluston omistajia on kuunneltu prosessissa.

Ja ennen kuin kukaan tätä lausuntoani kritisoi, muistutan vielä, että te, romutustiimi ja sen puolustajat, valitsitte itse tämän tienne. Te päätitte, että toisia harrastajia ja heidän työtään saa mitätöidä ja halveksua, jopa näin radikaalien toimien kautta.

Herrat Johannes ja Teuvo, mikäli tällä tontilla saavutetaan jonain päivänä sama piste, jopa omaisuudensuojaani kajoava siivoaminen olisi asiallinen teko. Kunniamitalin myöntää silloin minun perikuntani. - Kunnat ovat jopa lain nojalla velvollisia tekemään tällaisia siivouksia.

Kaluston luovuttajilla on kieltämättä ollut vuosikymmeniä sitten painavat perusteensa antaa kalusto Haapamäelle. Mutta kuinka monta prosenttia näistä perusteista on toteutunut  näiden vuosien aikana?

Aika narsistinen vastaus.

Vertaaminen kuntiin ei tässä tapauksessa ole mielekästä. Tähän on kolme syytä. Endinnä, kunta noin toimiessaan toteuttaa sille määrättyä viranomaistehtävää. Toiseksi, tätä viranomaistehtävää hoitaessaan kunta on sidottu lakisääteiseen menettelyyn, johon lukeutuu velvollisuus informoida, tai pyrkiä informoimaan, hävitettävän omaisuuden omistajia. Ja kolmanneksi, tämän prosessin mukaan toimiessaan kunta ei riko lakia.

Mutta ehkä jo tiesitkin tämän ja halusit vain loukata.

Pahoitteluni siitä, jos mielipiteeni on loukkaava: Sellaiseksi sitä en tarkoittanut, vaan tarkoitin sen kyseenalaistamaan totunnaisia ajattelumalleja. - Jatkan pohdintaa edelleen.

On hyvä pohtia myös sitä, millaista omaisuuden suojaa tässä käydään turvaamaan. Museotoiminnassa kokoelman hoito alkaa jo heti esineiden vastaanottamisesta. Museo katsoo ihannetilanteessa luovuttajan kanssa yhdessä, että esine on museointikelpoinen. Museot kieltäytyvät usein jo tässä vaiheessa ottamasta tavaraa vastaan, joko siksi että kyseistä esinettä on jo kattava kokoelma, tai esine on huonokuntoinen. Museot eivät ole jäteasemia. - Tämän jälkeenkin museo käy kokoelmiaan läpi yleensä tuhoten ylimääräiset esineet, jotta ne eivät palaa enää takaisin kiertoon.

Näin toimitaan joissain maissa myös junakaluston suhteen. Luovuttaja voi jopa kunnostaa museoitavat kalustoyksiköt ennen luovutusta.

Näin on tapahtunut Suomessa vain poikkeustapauksissa. Voittopuolisesti museoitavat kalustoyksiköt ovat olleet "miesmuistin" aikana enemmän tai vähemmän romutuskunnossa. Luovutettavien yksiköiden mukana ei tietääkseni ole koskaan annettu kunnostusrahaa mukaan, korjatkaa jos olen väärässä.

- Näin muodoin esitän aiheellisen kysymyksen: Kuinka suurella prosentilla kaluston luovutuksista on ollut kyse vilpittömästä rautatiehistorian säilyttämisestä, ja kuinka monella prosentilla ongelmajätteiden siivoamisesta ilmaiseksi pois omista silmistä?

Sanotaan vaikka, että omistan parkkialueen. Sitten vaikka Pentti tuo sinne Ford Escortin ja sovimme, että sitä säilytetään siellä. Sitten huomaan, että siellä on alusta ruostunut puhki, ohjaustehostin sanoi heipat ja sylinterikansi on halki. Sitten päätän viedä sen romuttamolle, koska se olisi muutenkin joskus hajonnut "lopullisesti". Ei sitten muka kuormita parkkialuetta enää. Mitäs mieltä olette?

Ymmärrän tietysti että on monenlaisia näkökulmia, mutta toisten omaisuuden lainvastaisen tuhoamisen puolustelu, kannustuksena "kyseenalaistamaan totunnaisia ajattelumalleja" on varsin uniikki lähestymistapa. Vaikka arvostan sen rehellisyyttä. Kyllähän kaikki muutkin lakia räikeästi rikkovat toimet lopulta ovat totunnaisten ajattelumallien kyseenalaistamista. Se, että pidän varastamista ja toisten omaisuuden tuhoamista vääränä todellakin on jämähtämistä kiinni totunnaisiin ajattelumalleihin.

Ymmärrän kyllä, että nyt tehtyjä romutuksia voisi sinänsä perustella, jos sen näkökulman haluaisi ottaa. "Onhan noita Ristoja jo vino pino", voisi joku sanoa, ja ratikoiden osalta argumentti varmaan menisi ennen muuta niin, että Haapamäellä painopiste on ollut (valtiollisen rataverkon) rautateissä, ei raitioteissä tai muussakaan raideliikenteessä. Toisaalta molemmille voisin esittää myös vasta-argumentteja. Ristot eivät ole mikä tahansa höyryveturisarja, vaan ne olivat höyryveturikauden loppuvaiheessa sarjoista ehkä merkittävin, ja olihan viimeinen VR:lle ylipäänsä rakennettu höyryveturi tämän sarjan edustaja. Kyse on siis suomalaisen höyryveturihistorian kruunaavasta päätepisteestä. Edes muutaman veturin ajokuntoisuus ei nykypäivänä höyryvetureiden kohdalla ole mikään itsestäänselvyys, aiemmin esittämäni varaosasaatavuus on nähdäkseni täysin validi argumentti. Raitiovaunut taas olivat olleet Haapamäellä vain vajaat neljä vuotta, ja vaunun 339 osaromutus viisi kuukautta sitten nosti vaunun 331 arvon aivan toiselle asteelle kuin millä se aiemmin oli ollut, sarjansa ainoaksi ehjäksi edustajaksi. Minun oletukseni oli, että vaunu olisi seuraavien kuukausien aikana päätynyt joka tapauksessa purettavaksi, niin että siitä olisi otettu sisareen 339 tarvittavat komponentit ja loppu olisi heitetty pois. Nyt tämä mahdollisuus menetettiin, koska romutuksella oli ilmiselvästi huutava kiire. Molemmat nyt tuhotut ratikat myös oli kertaalleen romuttamolta poikkeuksellisen arvonsa vuoksi pelastettuja, joten nimitys ongelmajätteeksi on, jos mahdollista, vieläkin asiattomampaa kuin Ristojen kohdalla.

Viime kädessä argumentit yllä, sekä puolesta ja vastaan ovat kuitenkin varsin toissijaisia verrattuna siihen, että omistajilta ei käsittääkseni vaivauduttu kysymään yhtään mitään. Kyllä tällaisista asioista pitää pystyä puhumaan, vaikka Haapamäellä selvästi on niitä, joiden silmissä sakot laittomasta romutuksesta ovat pelkästään ikävä ja merkityksetön sivuseikka.

Näinhän se menee aina, että jos halutaan pitää kiinni moraalisesta toiminnasta, niin aina on joitakin, jotka eivät voi/halua vastustaa tilapäisiä mielentiloja/mielihaluja, vaan väkisin haluavat lain rikkomista puolustaa sanomalla laista ja moraalista kiinni pitäviä vanhoihin ajatuksiin jämähtäneiksi. Sen näkee nyky-yhteiskunnassa aika laajasti. Sitten kun pitkälle mennään, voidaan ottaa haukkumanimet käyttöön, jos kerta niiden käyttäjät ovat niin moderneja, ja "vanhaa kahlitsevaa jähmeyttä", (jollaiseksi osa kutsuu lakia ja järjestystä), vastustavia.

Noista luvatta ja salaa hävitetyistä Hpk:n ratikoista vielä.

Linke-Hofmann-Werke AG:n Saksan Breslaussa vuonna 1939 rakentama perävaunu HRO 369, myöhemmin HKL 719, kuului Helsingin Raitiotie ja Omnibus-Osakeyhtiöllä suunniteltuun nykyaikaiseen 1930-luvun loppupuolen vakioraitiovaunutyyppiin, Typ1938-vaunusarjaan. Yksisuuntaiseen liikenteeseen suunniteltu nykyaikainen vaunu. Vanhemmat 1920-luvun yhdysvaltalaiseen J.G.Brill-tyyppiin perustuneet moottori- ja perävaunut olivat kaksiohjaamoisia ja -suuntaisia, ja valmistajina oli Bremenistä Norddeutsche Waggonfabrik, Västeråsista Allmänna Svenska Elektriska ja helsinkiläinen Suomen Autoteollisuus, joka teki näitä, mutta vain Turkuun. Mutta nyt siis oli tulossa Hesaan jotain täysin uutta.

Typ1938 vaunut olivat siis jotain aivan uutta ja käyttöönotto piti olla ennen 1940-olympialaisia. Autoteollisuuden valmistamat Typ1938-moottorivaunut eivät autokoritehtaitten ylipitkän lakon takia valmistuneet ajallaan, ja tulihan siihen vielä talvisotakin sitten mukaan, eli LHW:ille vastaavia Typ1938-moottorivaunuja saatiin ajoon vasta 1940. LHW:n perävaunut toimitettiin ajoon ajallaan rauhan vuosina 1938-39, hyvissä ajoin ennen ajateltuja olympiakisoja.

Tämä LHW-vaunu 719 oli erityinen, 1970-luvulla muuten täysin tyystin romutetun vaunusarjan viimeinen jäsen, joka jätettiin HKL:n korkeimman johdon toimesta ainutlaatuiseksi museoesineeksi talteen tuleville sukupolville. Ja harvinainen se oli myös sen suhteen, että LHW:n valmistamia perävaunuja ei ollut missään maailmassa muuallakaan yhtäkään ainutta jäljellä. Syynä toisen maailmansodan pommitusten totaalisuus ja hävitys. Nykyisen Puolan alueella tai muuallakaan ei ole tällaisia yhtään missään jäljellä

Sitten. Helsingin Kaupunginmuseo (ja tähän sylttytehtaaseen voisi vetää mukaan myös nykyisen Museovirastonkin, koska päähenkilöhän on se ja sama), ja H.K.Liikennelaitos eli Kaupunkiliikenne KLOY,  päättivät että ei tuollaista vaunua tarvitse Helsingissäkään olla. Myydään ja saadaan pikkurahaa boonuksiin Kuusakosken yhtiöltä. Ja sitten muutamat harrastajat sattuivat näkemään tämän tapahtuneen ja maksoivat sen sileän tien omista lompakoistaan Kuusakoskelle mitä firma vaati ja lisäksi kuljetuksen kuviteltuun ensisuojapaikkaan Haapamäelle. Sitten puistoisäntä siellä noin vaan romutti tämän vaunun - jos muutakin.

Breslaun nimi on toisen maailmansodan jälkeen muuttunut: Wrocław, eli Neuvostoliiton vaatimien rajanvetojen jälkeen kaupunki on nyt Puolassa. Linke-Hofmann-Werke AG lähti kaupungista lipettiin toisen maailmansodan melskeessä länteen ja jatkoi Länsi-Saksassa toimintaansa. Nyt kun ajatellaan että missä oli ja mistä vielä löytyisi LHW:n Breslaussa tekemiä raitiovaunuja? Ei niin mistään kun joku tyyppi Haapamäellä sellaisen just romutti.

Liitteessä muinoin kirjoittamani lyhyt artikkeli tästä vaunusarjasta:
https://usercontent.one/wp/www.raitio.org/wp-content/uploads/2021/03/Raitio-lehti-1985.3.pdf

Onhan meillä vielä jäljellä kuitenkin lähestulkoon samanlainen vaunu 727 (https://www.raitio.org/vanhasivusto/ratikat/ruuhkara/rushtram.htm), mutta ehkei se lohduta.

Museokaluston haltijoista ja suhtautumisesta museaalisuuteen:

Aina Bucyruksesta alkaen, trendi johti tähän. Eikä se tähän lopu, kun kerran on luotu taas uusi "maan tapa".

Se että kalustoa mennään hävittämään ilman, että omistajille vaivauduttaisiin ilmoittamaan, kertoo siitä, että rehellisyys on vedetty vessasta alas.

Miksi enää vaivautua? Ei muuta kuin - HYVÄSTI SELVÄ PÄIVÄ!!!

Ajatukset sun muut voivat olla vaikka kuinka suuret, mutta sielut pysyvät pieninä.

Suomessa 337 neilökilometriä ja silti - ei mahdu säilytettäväksi!!! Arvovallan näyttämisestäkö on pohjimmaltaan kyse?

Eikö tuolla linkin takana ole kannettu vuosia huolta, ettei toiminta ole Haapamäellä avointa ja yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaista? Pakko kysyä, mistä 180 asteen käännös näkökulmaan johtuu, jos salaa toimiminen onkin nyt peräti kannatettavaa ja ilmeisesti edes sakon ei tarvitsisi antaa aihetta huonoon omatuntoon vaan olisi pelkkää rahan menoa?

Hyvin sanottu Jorma ja Esa! Mutta siis: onko se HMVY mikä nyt pitää sitä puistoa ja on saanut päähänsä romuttaa? Vai onko sillä puistolla toinen pitäjä?

Ei, ei, HMVY ei pyöritä Haapamäen höyryveturipuiston toimintaa, vaan jälkimisellä on oma, yhdistyksestä erillinen ja riippumaton yrittäjänsä. Yhdistyksellä on kalustoa siellä näytteillä ja sen tietoon on kyllä tullut, että Haapamäen höyryveturipuistossa sijaitsevaa kalustoa on romutettu. Tätä kirjoitettaessa ei kuitenkaan ole varmuutta, onko juuri yhdistyksen kalustoa joutunut romutuksen kohteeksi. Haapamäen museoveturiyhdistys ei ole antanut lupaa kalustonsa romuttamiseen, eikä ole osallinen veturipuistossa tapahtuneeseen kaluston romutukseen.


Terveisin

Olli Aalto

taloudenhoitaja
Haapamäen Museoveturiyhdistys ry

Petri: Kannatan kokoelmanhoidollisesti perusteltuja kaluston poistoja kaikissa tapauksissa sen vuoksi, että muutoin kaluston poistoja tapahtuu lähinnä vain silloin, kun kunta on pakotettu toimimaan tai sen uhka on päällä. Jotta poistoja ei jouduttaisi tekemään summittain rumilla ja laittomillakin keinoilla niinkuin nyt, maahamme pitäisi luoda kattava museokiskoliikennekaluston kokoelmanhoitosuunnitelma. - Sen voin myöntää, että asiantuntemukseni ei riitä raitiokaluston museoarvon arvioimiseen, ottakoot muut kantaa siihen.

Mielestäni museotoiminnassa ei pitäisi miettiä näin paljon sitä, k u k a museoesineen omistaa. Pitäisi miettiä kokonaiskuvaa, pitäisi olla kokoelmanhoitosuunnitelma joka sisältää suunnitelman tarpeettomien kappaleiden poistamisesta ja säilytettävien yksilöiden realistiset kunnostus- ja rahoitussuunnitelmat. Lisäksi ennen toimeen ryhtymistä olisi oltava suunnitelma siitä miten kalusto suojataan ja minkälainen näyttely siitä kootaan.

Jos ideana on vain haalia omalle kasalle mahdollisimman monta esinettä ilman sen kummempaa ajatusta kunnostamisesta ja esillepanosta, lopputuloksena ei ole kokoelma. Lopputuloksena on puhkiruostunut romukasa, jota kovin moni ei halua maisemassaan nähdä. Myös se on rikos, nimittäin ympäristörikos.

Suurten museoesineiden deponointiin liittyy piirre, jota museoitsijat eivät useinkaan osaa nähdä. Sijoittaminen on sinänsä sopimuskysymys ja niin voidaan yhteisymmärryksessä toimia. Sopimus on kuitenkin säilyttäjälle huono, jos sijoitus tapahtuu määräämättömäksi ajaksi eikä omistaja anna mukaan kunnostus- ja säilytysrahoitusta. Kun vuodet kuluvat, aluksi hienostakin museoesineestä tulee rappeutuva kuluerä ja lopulta jäteongelma.

Äsken tuli läärättyä digiasioita, meikäläisellä on digipeukalo keskellä kämmentä. Mutta siis: Ollille piti vastata: näin arvelinkin, ja kun käsitys on ollut ja on että HMVY ymmärtää kalustosta ja on kunnollinen yhdistys, niin olin hetken sillee: häh? Se johtui, joko jonkun tekstin epäselvyydestä, tai viasta omassa ymmärryksessä. Mutta siis, asia on kunnossa ja selkeä. Ja hyvää museojunatoimintaa tosiaan teikäläisiltä, itsekkin piti tulla useammallekin museojuna-ajolle, mutta opiskelukiireet on nyt mitä on. Mutta kuha kerkee. Kesän dieselvetoiset reissut olivat kyllä mahtavia!

Luulin, että kauniisti kunnostetun VTS-vaunun 339 romutusyritys olisi ollut pahinta, mitä kyseiselle vaunusarjalle voi tapahtua, mutta sitä vastoin toiveeni meni metsään, vieläpä saman vuoden puolella. Tämän menettelyn ei missään nimessä pitäisi edustaa sitä, miten museoraitiovaunuihin suhtaudutaan, mutta kaksi jotakuinkin samankaltaista tapausta, joissa vaunuja romutetaan omistajalta kysymättä, enteilevät epämiellyttäviä oletuksia museokaluston tärkeydestä. Olivatkohan romutuksesta vastaavat kartalla siitä, että VTS:n romutuspäätöksellä toistettiin varsin uskollisesti toukokuun tapahtumia? Kenties eivät.

En nyt erottele yksittäisiä kalustotyyppejä, vaan ihmettelen sitä, että kuinka on mahdollista romuttaa toisen omaisuutta. Aivan vastaava tilanne, että antaisin oman autoni automuseoon näytille ja tilanpuutteen takia automuseo romuttaisi sen. Toivottavasti kaluston omistajat vaativat samanlaisen kaluston romutetun tilalle, ei rahallista korvausta vaan samanlaisen kuin romutettu, vaikka uudisrakenteen, jos vanhaa ei enää ole saatavilla. Ja romuttaja/romutuksen tilaaja rikosoikeudelliseen vastuuseen toisen omistaman omaisuuden tuhoamisesta. Rikosnimikkeeseen en ota kantaa, onko tämä törkeä tuhotyö vai joku varkaus vai mikä, se on oikeusviranomaisten tehtävä tarkaista.

Herra Lasse, olen samaa mieltä kanssasi, jos huolehdit sijoitetusta museoesineestäsi tai maksat säilyttäjälle. Eri asia on, jos unohdat sen 40 vuodeksi museon pihaan ruostumaan. En kiistä omaisuudensuojaasi unohduksenkaan kyseeseen tullessa, mutta kyllä 40 vuoden jälkeen ristiriidassa omaisuudensuojan rikkomisen kanssa on pääasiassa ympäristölaki.

Jotta nyt ei synny väärinkäsitystä, en ole kehottanut ketään rikkomaan toisen omaisuudensuojaa, enkä aio kehottaakaan. Odotan ihan mielenkiinnolla omistajien kantaa tapahtuneeseen. Olettaen että veturien omistaja on VR, en tosin odota kovin jyrkkää reaktiota. Tähän asti omistajalla ei näytä olleen vuosikymmeniin mitään kiinnostusta vetureita kohtaan.

Raitiovaunujen osalta on sanottava, että niiden suurin uhka on toiminnan täydellinen järjestäytymättömyys. Vaunuja seisoo sateessa lahoamassa sielä sun täällä, eikä mikään museo ota kantaa niiden säilyttämiseen koko maassa. Helsingin kaupunki ei ole kiinnostunut joukkoliikennemuseon pitämisestä. Voisiko sitten Tampereen kaupungilla olla hartioita toiminnan järjestämiseen? Onhan kaupungissa ollut omaa vaunujen valmistusta, eikä sekään aika ole niin kaukana, kun ensimmäiset Tampereen raitiovaunut menevät uusintaan.

Eräs kiinnostava piirre tapahtuneessa on. HMVY:n tiedoituspolitiikka näyttää muuttuneen selvästi parempaan suuntaan. Aiemman kahden puheenjohtajan aikana yhdistys ei halunnut ottaa kantaa juuri mihinkään, kun olisi pitänyt käsitellä mm. ihmisoikeuskysymyksiä. Pidän kehitystä hyvänä, ja toivon että yhdistys jatkaa uuden puheenjohtajan johdolla samaa linjaa.

Mitenkähän kauan omistusoikeus säilyy ja miten se todistetaan?
Esim. poliisihuutokaupoissa myydään jatkuvasti hylätyksi katsottua tavaraa.

Tällaisessa tapauksessa olisi museon/puiston pitänyt viimeistään 10 vuoden jälkeen olla yhteydessä omistajiin ja kysyä, että aikovatko huolehtia kalustostaan, vai maksavatko kulut, että museo huolehtii, vai lahjoittavatko museolle, vai vievätkö romunsa mihin haluavat.

Juu on kyllä aika absurida väittää, että "ympäristölaki" oikeuttaisi yksityistä hävittämään toisen yksityisen omaisuutta aina "tarvittaessa".