Resiina-keskustelu

Oletteko koskaan nähneet rautatieaiheista unta? Jos olette, tänne voi kertoa niitä. Älkää mielellään oudoksuko kysymystä.

Itse olen nähnyt ehkä pari, mutta yhden olen kirjoittanut muistiin.

14.12.2009: Lappeenrannan ohitti seuraavanlainen kokoonpano: Sr2+Ex+sr1. Varmaan KVET 1400 Kv-Jns. (kuvittelin siis junanumeronkin unessa) En ehtinyt nähdä vetureiden numeroita, näin junan vain takaapäin. Lisäksi oli jo ilta, joten sekin vaikeutti havaitsemista. Asiaa.  :D

Pitäisin epänormaalina, mikäli rautateiden kanssa vähintään kohtalaisen usein tekemisissä oleva ei olisi koskaan nähnyt unissaan mitään rautateihin liittyvää.

Voi herranjestas. Tässä topicissa onkin kysymys siitä, onko nähyt, ja jos on, voi kertoa. Ja mistä tiedät, ovatko kaikki asianharrastajat nähneet rautatieunta?

Jopas nyt olet herkällä tuulella... Luepa viestini uudelleen ja kerro, mikä sanomassani aiheutti sinussa tällaisen reaktion? En sitä paitsi ole  edes väittänyt, että kaikki olisivat "rautatieunia" nähneet.

No kai mä sit tajusin väärin.

Ai niin, oikea rautatieharrastushan on tietysti vakavamielistä. Amen.

Taidankin selostaa seuraavat tapaukset havaintopalstalla. Eihän säännöissä muistaakseni sanota, että havaintojen pitäisi välttämättä olla reaalimaailmassa tehtyjä.   ;D

Tuolla muusikoiden.netin foorumilla on ketju nimeltä "Unet Muusikoiden.netin jäsenistä". Ketju on kerännyt 1098 viestiä... 8)

Ei aina tarttee olla niin vakavamielinen.

Juu, on niitä juna-aiheisia unia nähty useita. Mutta empäs viitti kertoa tosikoille mitään :D

Tks: asjaa.

Näin viime yönä unta, jossa olin Rovaniemen asemalla, ja normaali IC 413 oli saapumassa
asemalle rungolla Sr1+2 Ex+Rx+Ex. Veturin numero oli 3089, eli Jyväskylässä tuhoutunut veturi. Menin junan perälle, ja viimeisen Ex:n päässä oli Sr3:n nokka. Sitten tämä haamu-Sr1 lähti työntämään tätä Exo-ohjausvaunullista junaa. 3089 oli myös vihreä.

Olen itsekin usein nähnyt rautatieaiheisia unia. Yhtenä esimerkkinä vaunukorjaamosta, jossa oli puukorisia vaunuja, yhtenä Po 9875. Lätistä tulee joskus nähtyä unta: muistan uneksuneeni Prv radalla lätästä 4081. Niin, ja näin kerran, kuinka Män ratapiha oli täynnä virkatarvehenkilövaunuja, eikä minulla ollut muistiinpanovälineitä mukana. Olivat vielä päätyikkunallisia... Kerran näin unta Loimaan asemalta, kuinka sininen pikajuna kiiti täyttä vauhtia kohti Tku. Rungossa oli kaksi Fo-vaunua, ja joku kertoi että juna oli täynnä ehdonalaiseen päästettyjä elinkautisvankeja. Tuli paha olo, ja herätttäni sydän hakkasi...

Minä näen joskus unta Helsingin päärautatieasemasta. Joskus se on muuttanut muotoaan ainakin sisältä, joskus  ratapiha ja laiturit täysin erilaisia kuin todellisuudessa. Myös eksoottisia junia siellä esiintyy, esim ulkomaista kalustoa muitakin kuin venäläisiä. Jotkut unet sijoittuvat menneisyyteen, jotkut tulevaisuuteen.

Muutaman vuoden takaa: IC5 saapui Joensuuhun Sr1-vedolla Sibelius-rungolla reippaasti myöhässä. Toiseen päähän kytkettiin Sr2, jotta takisin lähtö onnistuisi nopeasti.
Nurmeksen junassa Dv12 + kaksi sinistä, Pieksämäelle 2* Dm12.

Käyn yleensä Salon liikenne paikalla kuvaamassa ja kerran kun olin kuvaamassa muutama viikko sitten ajattelin että ei täällä nyt enää kuvattavaa ole.  Sr1 kun on tänä vuonna ollut rantaradalla niin olen ollut kuvaamassa.

    Tämän jälkeen kun oli ollut kuvaamassa näin yöllä unta Salon asemalta että olin ollut kuvaamassa junaliikennettä, olin poistumassa ja sitten näin että 3- raiteella seisoi vihreävalkoinen Sr1 3002 ja perässä muutama Mas-vaunu (?) .
Ja ihmisiä oli runsaasti asemalla yritin varmaankin päästä kuvaamaan mutta en onnistunut kulkemaan.
    Tämä paikallaan seisova Sr1 3002 tuli varmaan siitä kun näin samalla raiteella seisovan ratatyökoneen.

Näin tuossa jonkin aika sitten yöllä unen että olin auton kyydissä ja ajoimme Perniön tietä Salosta etelään. Maantietä ajaessa rautatie tuli kohta tien vierustalle.
Radalle Salon ja Ervelän liikennepaikkojen väliin oli patoutunut junia.
Oli ensin IC-Junan runko, sitten oli BT-vaunu, Gbl-vaunu ja jono vain jatkui.
 Letkaan tuli myös koko-ajan lisää junia, ainakin jossain kohtaa tuli vihreän Dv12-veturin vetämä raakapuu-juna letkan perälle.
Tämänkin jälkeen letka vaunuja ja vetureita vain jatkui ja jatkui. Jossain kohtaa letkassa tuli vastaan Tk3 1147 ja sen Tk3-merkinnän kodalla oli merkintä S2.
Aloin miettiä mistä on kyse.  Sitten muistin että Tk3 1147 on Rovaniemen muistomerkki-veturi ja miten se olisi letkaan keskelle rantarataa joutunut.
Tämän jälkeen heräsin herätyskellon soittoon.

Näin unta, että olin junasuorittajana järjestämässä Kankkilan asemalla porkkanapikajunan ja tavarajunan kohtausta. Kohtaus sujui hyvin, Kankkilan asemarakennuksena oli pieni oranssiksi maalattu laiturirakennus ja  molemmilla raiteilla oli korkeat laiturit. Ympäröivä maasto oli tasaista, kuin Etelä-Pohjanmaalla, katse ei "pökännyt".

Tuostahan voisi tehdä piirroksen tai dioraaman :)

Näin pari yötä sitten unta, että matkustin Porkkanalla (olin ohjaamossa ja juttelin kuljettajan kanssa, että Breda D19SC12P siellä jyrisee) Vilppulasta Haapamäelle. Porkkanan turvanokkaan oli vapaa pääsy ja sinne oli laitettu 1. luokan yhden hengen istuin, jossa istui eräs nainen. Juna seisoi Haapamäellä ja veturipuistosta tuli höyryjuna, jossa oli harmaita matkustajavaunuja täynnä kansaa. Höyryjuna teki U-käännöksen nelosraiteelta raiteelle 5 ja palasi veturipuistoon.

Porkkana jatkoi matkaa itään (olin kyydissä edelleen) ja poikkesi Heinäskylän tielle ja kulki sieltä Keuruu - Kolho - maantielle ja hyppäsi kiskoille Kolhossa. Juna jatkoi Vilppulaan, jossa jäin pois. Vilppulan makasiinin laituri oli poistettu ja matkustajalaituria oli jatkettu Mäntän radan lähtökaarteeseen saakka. Kävelin laituria pitkin radan kaarteeseen katsomaan, että onko Mäntän radalla vielä siipiopastin paikallaan. Mäntän rata oli lyhyttä palakiskoa.

Sitten heräsin.

Itse näin jokin aika sitten erikoista metrohistoria-aiheista unta, jossa ajettiin jonkinlaisella M100:n kaltaisella protojunalla tunnelissa kovalla vauhdilla. Reitin varrella tunnelissa oli asemia joita ei koskaan oltu avattu ja ne oli hylätty niille sijoilleen. Ohjelmassa oli myös tunnelissa kävelyä ja hylättyjen, ränsistyneiden tekniikkatilojen tutkimista.

Joskus on tullut nähtyä painajaisia, yleensä skene on se, että olen radanvarressa ja sitten ilmestyy näkyviin juna josta pitäisi ehdottomasti saada kuva. Unia yhdistää se, että kamera ei suostu toimimaan tai sitten asetukset on päin mäntyä. Unessa ei tule tietenkään mieleen kokeilla kuvaamista puhelimella. Joskus näin unta, että kamera putosi maahan ja näyttöön tuli halkeamia. Sen verran todentuntuinen uni että herättyäni piti tarkistaa, että onko kameran näyttö rikki vai ei.

Eipä ole unia kauheasti tullut muistettua yleensä mutta viime yö teki poikkeuksen. Taisin olla kuskaamassa kaveria junalle Parkanoon ja Parkanon asemalla oli myös Fenniarailin 106 Laaiis-vaunuston kanssa. Tuskailin että miksen ollut seurannu yhtään Fenniarailia noista julkisista palveluista kun tämmönen pääsi yllättämään. Noh unessa sitten ehdin kuvailemaan junaa. (106:han se ainut Fenniarailin veturi mistä ei mulla kuvaa oikeastikaan)

Näin unta, jossa ajoin Sr1-vetoista, satatonnisista rikastevaunuista koostuvaa tavarajunaa. Ohjaamossa kävi ja viipyili matkan kestäessä monenlaista väkeä, vaikkei juna missään kohtaa pysähdellytkään. Kuulin että sillä tavarajunalla täytyy ajaa surmansilmukasta, joka on tulossa vastaan jossain edessä. Ajatus tuntui älyttömältä, eikä järkeen mahtunut, miksei juna putoaisi silmukan lakipisteen saavuttaessaan korkeuksista suoraan maahan alas katolleen. Käsiä hikoilutti ja yritin asetella istuinta mahdollisimman hyvään ajoasentoon. Jossain kohtaa joku ohjaamossa seilaavista hahmoista antoi ymmärtää, ettei silmukasta ajaminen olekaan pakollista. Sitten siihen tuli päällikkö, joten varmistelin siltä, että eihän siitä loopista ole pakko ajaa. Päällikkö katkoi huhuilta siivet; surmansilmukasta on ehdottomasti ajettava. Kysyin kuinka lujaa Sr1-rikastejunan täytyisi tulla siihen silmukkaan. Sain vastaukseksi: kahtasataa. Ja jo vain silmukka tuli radalla vastaan. Mutta siihen heräsin.

Kun silmukkaunesta toettuani ilmoittauduin töihin, selvisi että tavallisesti Kakkosen voimin liikkuva matkustajajuna onkin yöllä tiltanneesta laitoksesta johtuen poikkeuksellisesti Sr1-vetoinen... Jännä sattuma. Vuorossa oli mukana myös kaksinajoharjoittelija, jolla ei vielä ollut kokemusta Sr1-matkustajajunan ajamisesta. Alkumatkan malliajon jälkeen vaihdoimme istuimia. Sentään radalla ei tullut vastaan surmansilmukkaa...

Olen nähnyt muutaman rautatieaiheisen unen, mm Dr 2216 toisen pään ohjaamosta veturitallin sisätiloissa "sisältöineen", mutta kun heräsin, niin muistin, ettei se ollutkaan unta, vaan aiemmin tapahtunutta totta. Kyllä kelpasi!

Veturinkuljettajien piireissä ympäri maailman tunnetaan ns. "SPAD Nightmare" eli vapaasti käännettynä "Punaisen ohitus - painajainen". SPAD = Signal Passed At Danger eli ohittaa opastin, kun se varoittaa vaarasta eli on seis-asennossa. Kauan sitten luin tiedon, että asiasta olisi Yhdysvalloissa tehty opinnäytetyökin, mutta google ei tähän hätään sellaista tuntenut.

Kyse on pohjimmiltaan siitä, että veturinkuljettaja tuntee aina raskasta vastuuta siitä, että hänen junansa tai muu yksikkö liikkuu, ja se pitää saada pysähtymään viimeistään siellä, mikä on kulloinkin se viimeinen sallittu paikka. Tämä voi olla lähtöopastin, muu kulkutien päätekohta eli esim. väärin käännetty tai ummessa oleva vaihde, joka ehkä johtaa väärälle raiteelle, tai ennen pysähtymispaikan asemalaituria tai ennen radalla poukkoilevaa henkilöä, kuten nykykielellä ehkä sanottaisiin: you name it. Tilanteita on valtavasti, ja ne eivät siis rajoitus SPAD-tilanteeseen eli punaisen ohitukseen.

Ja painajaisen kauhu tulee siitä, että junassa ei sitten olekaan jarruja. On pakko pysähtyä, mutta vauhti ei hiljene tai jarruja ei ole olemassakaan. Jarrut ovat se kaiken perusta, joka painajaisessa sitten pettää.

Sekä virallisten tutkimusten että vapaiden keskustelujen perusteella tämä painainen tunnetaan kaikkialla, missä on veturinkuljettajia.

Muunlaisiakin työperäisiä painajaisia on veturinkuljettajilla, ja ne usein liittyvät työelämän tahdin kiristymiseen ja jatkuvasti vaadittavaan uuden oppimiseen: tarvitaan mobiililaitteita (mistä saan sen?), siihen salasanoja (kuka kertoo tän salasanan?), sen softia (täällä ei ole sitä tietoa), ja tilanne on kuin veturinkuljettajaoppilaalla harjoitusajon alkaessa: mistä hemmetistä tämän käyttöönotto tehdään? Mistä pyydän lupia, kenelle soitan ongelmasta tai tiedon vähyydestä? Mistä löydän sen numeron? Sekä tietysti: paljonko kello on? Mistä näen työvuoroni ja koska se alkaa ja missä pitää olla milloinkin?

Vuosikymmenet vaihtuvuus veturimiesammattikunnassa oli olematonta, mutta vanhat ongelmakentät näkyivät ehkä siinä, että joskus noin 1970 jopa 40% kaikista jäi työkyvyttömyys- eli sairauseläkkeelle, osa heistä mielenterveyssyistä. Tilanne koheni oleellisesti myöhemmin mutta nyt uudet haasteet näkyvät siinä, että vaihtuvuus on lisääntynyt valtavasti. Saman tai paremman liksan saa helpommalla muualtakin ja monet lähtevät muihin hommiin. Paljonko painajaisten vaikutus on tähän, ei liene tutkittu.

Vaikken kuljettaja olekkaan niin seis-opastetta näyttävän opastimen luvattomasta ohituksesta olen nähnyt unta. Joskus opastimen sijaan kohde on voinut olla kääntöpöydän monttu, tai päätepuskin ja ompa vaihteenaukiajokin saattanut joskus olla unen aiheena. Kalustona unessa on ollut lättähattu. Se johtunee siitä että PoRan lättähatussa tulee toimittua talkoolaisena sangen usein.