Resiina-keskustelu

Löysin tämän foorumin vastikään, kun haeskelin jotain tavarajuniin liittyvää ja kahden rautatieläissukupolven jälkeläisenä ala on aina kiinnostanut...

Vietin pari kesää 80-luvun alussa kesäduunissa Haminan Hillon/Poitsilan ratapiharemontissa ja kesän -84 päätyöksi muodostui sepelin lasku JuHalle, uljaan junamme vetäjänä ja paluumatkalla työntäjänä oli otsikossa mainittu turboton TKa, jonka puhkuvaa tehoa saivat monet autoilijat ihastella Salmenkylän tasoristeyksessä, vähänkin täydemmillä vaunuilla nopeus oli jalkamiehen luokkaa, junassa oli 8 Mas-vaunua, sepeliaura ja viimeisenä joku pankoton avovaunu jossa Santra-koppi, josta käsin tähystelimme latua paluumatkalla. Koppi oli irrallaan vaunun päällä, mistä aiheutui pikku tykytyksiä osuuskaupan traktorin jäädessä junan alle nykyisen aseman kohdalla, puskimet antoivat sen verran peräksi, että Santra kolmenhengen miehistöineen luisti kuin kelkka etummaisten puskinten päälle ja katselimme ikkunasta tovin ratapölkkyjen vilinää kunnes koppi rojahti takaisin vaunun päälle. Traktori oli kuulemma pyörinyt kuin helikopterin roottori junan edestä pois mutta sekään ei saanut suurempia vaurioita. Koppi sidottiin kiinni tuon jälkeen kunnolla.

170:llä veimme välillä uusia käytettyjä kiskoja vanhalle radalle, joka teki kuolemaa tosissaan. Kerran tuli lähtö sellaisella kiireellä, että TKan perään otettiin joku 4-akselinen ja siihen 16-metrinen K43 heittämällä kyytiin eikä millään kiinni. Homma meni muuten hienosti, mutta ennen Metsäkylää kisko alkoi hivuttautua poikittain ja aseman pohjoispuolella oli paikallinen jemmari ylikäytävällä menossa  massikallaan keskipäiväkeppanalle Seurantalon Baariin. Kauhean vihellyskonsertin jälkeen äijä tajusi peruuttaa pois radan vierestä kun keulaa lähestyi reilu puoli tonnia englantilaista terästä, kiskon pää oli vaunun leveyden verran ulkona, mutta Toukosuon leikkaukset ohjasivat sen taas linjaan kipinöiden sinkoillessa.

Välillä oli lainassa muistaakseni 194, jossa oli turbo ja kyyti oli reteämpää.

Vieläköhän nuo uljaat melkein-veturit ovat töissä?

Tervetuloa kirjoittelemaan ja kiitokset mielenkiintoisesta tarinasta  :)

Mainitsemistasi Tka7-sarjan koneista löytyy kuvia melkein joka yksilöstä, tässä esim. 194:stä: http://vaunut.org/kuvat/?tt=6&i1=Tka7&i2=194 (http://vaunut.org/kuvat/?tt=6&i1=Tka7&i2=194).

Tekareiden tekniikasta olisikin mukava kuulla enemmän. Olen luullut että kaikki Tka7-sarjalaiset ovat samalla Scanian koneella ja muutenkin samantehoisia. Ehkäpä alkupään koneisiin ei nähty tarpeelliseksi laittaa turboa, vaikka tarvetta olis ollut ;D Nostureita on ainakin jälkikäteen vaihdettu tehokkaammiksi.

jostain vanhasta resiinasta olin lukevinani että uuden sarjan Tka7 ssa olisi enemmän tehoa

Niin tuossa 170:ssä puhisi teollisuusversion D11, jossa muistaakseni oli tehoa sarjanumeron verran hevosvoimina ja 194:ssä DS11, jossa teho oli suunnilleen sama - kilowatteina.

Kokeilimme kerran parivetoa näillä voimanpesillä, mutta homma kaatui siihen, että miehittämätön yksilö oli etummaisena ja Poitsilassa sytytettiin otsalamppu leimuamaan, olimmehan siirtymässä linjalle Junalla ja puoli minuuttia myöhemmin alkoi kellojen kalkatus mitä seurasi hätäjarrutus, hyvät jarrut muuten. Kuolleen miehen jarru oli jotenkin unohtunut ohjauspiuhoista ja sehän aktivoituu linja-ajossa. Syy väärällä koneella ajoon oli muistaakseni 170:n kahvinkeitin, toisessa ei sitä ollut. Tuunattu malli...

Rataosaston aikoihin sepeliletkaa siirrellessä tuli opeteltua junan liikuttaminen tavallisella rautakangella, kyseessähän on vipu, kyllä silläkin saa junan liikkeelle kunhan hallitsee tekniikan. Hitaasti, mutta varmasti. Samalla tuli testattua liukuvien toppareiden toiminta, oltiin muuten juuri asennettu ne, 8 kuormattua Massia ei nimittäin pysähdy roikan viimeisen tyhjän avovaunun käsijarrulla kiskojen ollessa märät sepelijunan kastelusta. Suurenvuoren tunneliin ei vanha erkkikään purkanut kuivaa kuormaa, kokeilimme kerran sillä tuloksella, että viimeiset vaunut putosivat kiskoilta kauhean sepelipatjan päältä. Kun mitään ei nähnyt ja vaunu ei tuntunut purkavan, revimme varmaan viidestä vaunusta luukut auki ja ryskis. Ei ollut kovinkaan kivaa olla junan ja tunnelin seinän välissä kun Mas kaatuu päälle, onneksi nuo tunnelit on mitoitettu kapeiksi ja olimme päässeet sen itäpään HeLi-varauksen ohi normaalitunneliin. Suurenvuoren tunnelin itäpäähän tehtiin aikoinaan levennys toteutumatonta unelmaa varten, sopii käydä ihmettelemässä. Nykytilanteessa tuo baana kannattaisi varmaan vetää suoraan Viipuriin ja napata kiskot oikoradalta, niin saataisiin itätonnit kiinni ennen niiden karkaamista eteläisempiin satamiin.

Käsijarruista tuleekin mieleen se, että aikoinaan Haminan "vanhalla" harjoittelimme rautatieläiskersojen joukolla isiemme ammattia. Ratapiha vietti sopivasti Salmenkylään päin ja tekniikan tuntijoina saimme vaunuista jarrut pois ja ei kun lujaa kohti Kouvolaa, pihan loppupäässä piti tehdä rohkea syöksy maahan villin lännen tyyliin, eräs sankari sattui kerran osumaan vaihteen kilpeen arasta paikastaan, mutta siitä seurasi vain viikko hassua kävelytyyliä. Isukit joskus ihmettelivät karanneita vaunuja, mutta syyllisiä ei ilmoittautunut. Siinä ne vaunut keikkuivat Salmenvirran sillalla, paitsi kerran hienon letkan katkaistessa ylikäytävän vanhainkodin luona, silloin tarvittiin päivystäjä purkamaan ruuhka. Me pienokaiset oltiin tietty vieressä kysymässä poliisisediltä ummet ja lammet sellaisista junista jotka kulkevat itsekseen, niitähän oli vain Viisikko-kirjoissa...

Vaunuleikkiä tehtiin myös satamassa, mutta uudet Vv15-päivystäjät olivat sen verran vikkelämpiä kuin vanhat Movet, että vauhti nousi nopeasti liian huimaksi pois hyppäämiseen ja pikku patikointi polkupyörää satamasta hakemaan jostain Poitsilan pihalta oli sen verran aikaa vievä operaatio, että mutsin päivällinen ehti jäähtyä toisenkin kerran ja taas silitettiin tukkaa vastakarvaan.

Jatkappas "poika" vielä noita tunnustuksiasi, jos uskallat...
Ilmankos ratapuolen kulkijoita täytyi hieman varoa aikoinaan.
Todella mukava lueskella tosi-elämän tapahtumia, jatka samaan tahtiin.
Meikäläinen ei ollut noin tuhma, jos nyt joskus sattui kevyt Ma-vaunu siirtymään keskelle tasoristeystä haittaamaan tie-liikennettä.

No juu, synnit ovat jo vanhentuneet ja alaikäisiäkin, syyntakeettomia pellavapäitä olimme. Uskokaa tai älkää.

Yksi muistelu tuohon sepelin kasteluun liittyen, ruiskutin vettä vaunuihin ja huutelin käsiradiolla ohjeita TKa:lle, samaan aikaan jossain satamassa ajoivat väliä kiinni ja radiosta kuului vaununmitta-viis metrii-metri-jne, enkös saanut yhden vaunun läpimäräksi ja hihkaisin väliin vaununmitta, mikä sekoitti poikien systeemit hiukan totaalisesti, veturinkuljettaja toimii tunnetusti tunnollisesti saamiensa ohjeiden mukaan eli jossain välissä ollut junamies sai hiukan kyytiä. Valtion radioissa ei saa kiroilla, mutta silloin opin paljon uusia sanoja :-)

Isukin kirjallisuutta selaillessa keksin käsitteen paukkurasia, jonka pitäisi toimia vaaran merkkinä ja pysäyttää juna. Ei toiminut 80-luvun taitteen umpikuuroilla veturinkuljettajilla, liimasimme kiskonselkiin kreosootilla ja purkalla sekä rynkyn että pitkän kiväärin räkäpäitä, paukkuivat kyllä hilpeästi noin sivusta kuullen, mutta Huru piti sen verran meteliä, ettei nuo veturiin kuuluneet joten useampikin tavarajuna syöksyi kohti varmaa tuhoaan... 10 kg rotulia ulkokaarteen kiskossa olisi saattanut tulla huomioiduksi paremmin.

Tästä ketjusta tulee mieleen "ilmailupuolen Resiina-keskustelun", eli FlightForumin käsittämättömän antoisa viestiketju "Anekdootteja lennonjohdosta" ja sen sisältämät Esa Karangon tarinat.

http://www.flightforum.fi/forum/index.php/topic,51409.0.html

Jatka Jukka muistojesi kertomista! Juuri tuollaisia, tapahtui tosielämässä-juttuja ainakin minä kaipaan.  Samoin te toiset, vek:t, konnarit ja keitä teitä nyt onkaan, juttuja kehiin!   :D

Postilla on Potrettinsa, maanmittareilla on Mittaristikko hukassa, kirkonmiehillä ja lääkäreillä omat anekdoottikokoelmansa, mutta onko VR:n työntekijöistä mitään vastaavaa teosta? Jollei ole, niin olisi korkein aika sellainen koota, sillä vanhat höyryaikakauden jutunkertojat ja tapahtumien muistajat alkavat olla vähissä!

Montas teitä nyt olikaan tuon Pirkko Alanen nimimerkin alla?

Ai hiivatti, kun on mukava lukea noita Jukan kertomuksia, koska samalla ”hiekkalaatikolla” ollaan leikitty; ehkä eri aikaan. Te rautatieläisten lapset olitte vähän etuasemassa ja muutenkin meitä tavallisia etevämpiä. Meillä vain oli lantteja ja pienoiskiväärin paukkuja, joita pantiin Summan radalle. Ja sitten ison kiven taakse suojaan, kun paukkuu. Yksinäisiä vaunuja yritettiin saada liikkeelle. Katsottiin kyllä, ettei siitä ole mitään haittaa. Joskus onnistuttiin, joskus ei.
Oli vakavampikin tilanne, kun kaveriporukkaamme kuulunut kuuro poika, Jorma nimeltään, oli vähällä jäädä Summan puujunan alle. Veturina oli ehkä Tk2 ”Satikka”. Viime hetkellä hänen nuorempi veljensä kävi vetäisemässä radalta pois. Hengenpelastusmitalin olisi Juha ansainnut, jos sellaisia silloin jaettiin.
Joskus harvoin Summassa kävi ”Risto”. Kerran talvella olimme parhaan kaverini kanssa jollain ”tutkimusmatkalla” Summassa, kun Risto oli tuomassa Gb-roikkaa. Päätettiin ottaa hiljaisessa vauhdissa viimeisestä vaunusta ilmainen kyyti. Summan ratapihan jälkeen veturi kiihdytti niin kivaan vauhtiin, että lumi vain pöllysi, eikä me uskallettu hypätä pois, ennen kuin lähellä Hillon asemaa, kun juna alkoi hidastaa.
Saman naapurin pojan kanssa käveltiin eräänä kevätiltana rataa pitkin Poitsilasta Salmenkylään. Tiedettiin, että iltatavara on pian tulossa satamaan. Yleensä Salmenkylässä tavarajunat pysähtyivät (eivät aina). Silloinkin Hr13:n keula näkyi kaarteessa, kun oltiin Salmenkylän maantiesillan alla – ja mehän ei kävellä takaisin. Mentiin vielä vähän matkaa vastaan kun juna lähti, ja päätettiin juosta viimeinen vaunu kiinni. Väliin ei edes ajateltu, vaikka se olisi voinut olla helpompaa. Huru kiihdytti nousuun niin reipasta vauhtia, ettei meidän juoksuvauhti riittänytkään – ja niin taas käveltiin kauniissa kevätillassa.
Kerran sattui tahaton tohelointi, jonka seurauksena Hillosta öljysatamaan lähtenyt öljyjuna joutui pysähtymään Summan vaihteen lähellä. Silloin kuului käheä ja kimeä, eikä jääty odottamaan, lähtikö kukaan perään – ehkä tästä ei enempää.

Terveiset vaan saman ”kylän” pojalle (entiseltä) samanlaiselta.

Lapsuusaikaisia muistoja on mm. Riihimäeltä salaojaputkitehtaan kuuppavaunuissa matkustamisesta. Kiskoilta lentämisineen. Työajan ulkopuolella.
Toinen lukunsa on aikuiset työmatkalaiset: VR Riihimäen Sähkökonepajan/ Sähkötyökuntien tsto, Hy. Linja-,kaapelimiesten, ym. työkuntalaisten kotimatkat viikonloppuisin. Olikohan se Areniuksen Gunnari kun kertoi perjantain junassa, myös muut matkustajat kuulivat: "Menin tossa ostamaan Wartburgia, mutta kun jäi viidestäkympistä kiinni, niin ostinkin kaksi sähköhellaa".
-Sitten sormikoukkuvedot. Linjamiehillä oli tunnetusti hyvin vahvat kädet. Kaksi avojohtoasentajaa  ottaa penkinpylväistä otteen, toiset kädet sormistaan koukkuun ja vetoa. Voima jyllää, sen huomaa vain sormien välistä tippuvasta verestä. Ei oikene kummallakaan, vaan tulee ratkeamaton tilanne. Mikäs muu auttaa, kuin mennä repulle...
-Moijalan Ville ei tarvinnut sukkia saappaissaan, talvellakaan.
-Joskus tuli käytyä kovaa kauppaa rataa reunustavasta kiviaidasta.