Resiina-keskustelu

Tommonen uutinen pisti silmään. Tuli ”tehtyä” ko. henkilön kanssa vuonna 1964 (olin silloin 7 vuotias) lastenohjemaa nimeltä Petteri pyörittäjä. Wikistä lainattua henkilöhistoriaa, minusta aika hassusti kirjoitettu. ”Kansakoulun jälkeen Lastumäki kävi veturikoulun 1946–1948 ja toimi muun muassa veturinlämmittäjänä”.

Jostain muistelen lukeneeni, että Lastumäki olisi työskennellyt lämmittäjänä ainakin Porin ja Rauman radoilla ennen näyttelijän uraansa.

Samoin muistelen jostain kuulleeni tai lukeneeni, että Lastu oli lämmitellyt veturia Tuomiojan suunnalla eli Oulusta etelään/Raaheen päin. Sattui vielä niin, että Tuomiojan asemalla asui siihen aikaan eräs pikkupoika (Heikki Kinnunen), josta myöhemmin oli tuleva Lastun hyvä ystävä ja näyttelijäkollega. 

Huom. en halua profiloitua kielipoliisiksi näillä sivuilla. Minusta tuntuu aika loogiselta (ainakin 40 luvulla), että jos käyt ”veturikoulun” niin koulun jälkeen pestaudut VR:le  lämmittäjän hommiin. Ennen Suomessa oli kansakoulu, jota kävi kansa, ”veturikoulun” olisi siis pitänyt olla vetureita kouluttava oppilaitos. No leikki sikseen, mikä taho (vr/ joku valtion oppilaitos?) koulutti tulevia veturinkuljettajia, ja monivuotinen sessio oli kyseessä, ennen kuin sai kuljettajan paperit taskuunsa, joku asiat tunteva ”VorgWikiläinen” korjannee asiantilan. Vaimosektorilla (5 vaimoa) Lastu on tehnyt näköjään ”Richard Burtonit”, ja pistänyt vielä hiukkasen paremmaksi, koska Riku oli jiftiksessä Lissun kanssa kahteen eri otteeseen.

Ensinnäkin, hauska muisto tuo Petteri pyörittäjä. Olin ilmeisesti liian pieni katsomaan sitä "ajatuksella", koska en muista itse ohjelmasta yhtään mitään. Siinä varmaan oli lapsia ja jotain ja sitä sitten siitä, mikälie 21" mustavalkoruudulta katselin.

Kerrottiin, että Leo Lastumäki olisi joskus Helsingissä käynyt spontaanisti tutustumassa Dr 12 :n ohjaamoon ja naureskellut tyyliin "enpä taitaisi enää edes mahtua tänne".

On totta, että oppilaitosta nimeltä "veturikoulu" on tuskin koskaan ollut olemassa. Perinteisin oppiura on ollut VR:n konepajakoulu, mm. isäni aloitti uransa 1936 Helsingin konepajakoulussa (siis ei Pasilassa vaan Hesassa). Konepajakoulu valmisti nimenomaan tuntemaan vetureiden rakenteen ja oppimaan korjaamaan niitä; isäni kertoi, että ensimmäisenä työnä konepajakoulussa heidän laitettiin viilaamaan murikkaa (rautamurikka, josta ei ole tarkoitukskaan tehdä mitään valmista, käytetään viilaustaidon alkeiskoulutuksessa). Oppiin kuului vetureiden korjauksen ohella mm. työkalujen valmistusta. Teoriaopintojen laajuudesta ja käytännön harjoittelusta ei ole tietoa, mutta konepajakoulu oli kolme- tai nelivuotinen joten kyllä siinä ehti höyryvetureiden rakenne varustimineen tulla varmasti aika selväksi.

Konepajakoulusta valmistuttiin jonkinlaisen harjoitusjakson kautta (höyry)veturinlämmittäjäksi, joka käytännössä hoiti kattilaa ja avusti kuljettajaa, joka keskittyi ajotehtävään ja vastasi koko ajoprosessista, kuten nykyään hienosti asia ilmaistaisiin.

Muutaman vuoden lämmittäjäkokemuksen jälkeen lämmittäjä saattoi hakeutua kuljettajakurssille, joka oli noin viiden kuukauden mittainen, erittäin tiivistahtinen ja vaativana pidetty, puhtaasti teoriakurssi. Olen kuullut joidenkin (ns. virkamiestason) henkilöiden suorittaneen veturinkuljettajakurssin Jt-osion (junaturvallisuussääntö) ihan vain näyttääkseen itselleen ja vähän kavereilleenkin, että näin huippuvaativasta kurssista selvitään (kaikki eivät tietenkään selvinneet). Tämä ei siis ole vitsi eikä sisällä pätkääkään ironiaa, vaan mainittua Jt-kurssia pidettiin ihan ns. aikuisten oikeasti erittäin vaativana.

Ja veturinkuljettajakurssin läpäissyt henkilö saattoi hakea veturinkuljettajan nimitystä. Nimitykseen vaadittiin työskentely kattiloita valmistavassa tai korjaavassa konepajassa (ja se toteutui siis jo oppilasaikana) sekä riittävän monen vuoden työskentely lämmittäjänä. Tämä siksi, että veturinkuljettaja oli höyrykattilasta vastaava henkilö, ja saattoi esim. eläkkeellä toimia jonkun lämmityslaitoksen kattilavastaavana (tarkemmat termit löytynevät muilta). Veturinkuljettajan pätevyydet vastasivat kaiketi enemmän tai vähemmän konemestaria.

Dieselkautena koulutus muuttui niin, että isoille varikoille perustettiin veturimiesoppilaskouluja ja myös ainakin Hyvinkään konepajakoulu antoi vastaavan koulutuksen.

Siellä käytiin 12 kk oppia hankkimassa niin, että kolme päivää viikossa päntättiin teoriaa; matematiikka, äidinkieli, sähköoppi, dieselmoottorit, voimansiirrot, rautatiehallinto, rautatiemaantieto jne jne. sekä suoritettiin pakolliset ensiapu-, sähkörata- yms. koulutukset ja loppu kaksi päivää viikossa työskenneltiin oppipoikina (tyttöjä ei ammatissa silloin ollut ja tähän se yksi poikkeus 1970-luvun alusta) tekemässä ammattimiehen apuna pikakorjauksia, laitekorjauksia, huoltoja ja pesuja. Tässä tuli vetureiden murikkaoppi tutuksi. Parin viikon jakso oltiin vaunupajalla tutustumassa tavaravaunujen rakenteeseen ja korjauksiin.

Tämän 12 kk jakson jälkeen seurasi 4-5 kk tyyppikohtainen jakso, jossa käytiin tyyppikoulutukset tarvittaviin tyyppeihin vakikuljettajan ja lämmittäjän mukana tehtävine harjoitteluineen.

Tähän vielä 11 kk mittainen itsenäinen harjoittelu epäpätevänä veturinlämmittäjänä eli koneapulaisena kokeneiden veturinkuljettajien kanssa työskennellen, niin veturinlämmittäjän virkanimitystä saattoi hakea. Koulutuksen kokonaiskesto harjoitteluineen oli 2 v 4 kk.

Veturinkuljettajakurssi Rautatieopistossa pätevöitti edelleen veturinkuljettajaksi, kuten edellä on kerrottu. Dieselkautena ei enää höyrykattilan tuntemus ollut vaatimus ammattiin, ja joskus 1975 höyryveturikoulutuksesta luovuttiin samaan aikaan höyryvetureiden poistumisen kanssa. Niinpä 1975 jälkeen koulutetuilla veturinkuljettajilla ei ole konemestaritasoisia kattilapätevyyksiä, vaan kenellä sellainen on, on hankkinut ne omalla ajallaan opiskellen. Mainittakoon, että aina oli kourallinen veturinlämmittäjiä ja koneapulaisia, jotka eivät hankkineet kuljettajapätevyyksiä, vaan palvelivat koko uransa veturin vasemmalla puolella. Syinä saattoivat olla joko haluttomuus tai sitten yksinkertaisesti se, ettei läpäissyt kuljettajakurssin hakukokeita tai ettei läpäissyt kuljettajakurssia.

Kokonaiskoulutusaika oli siis höyryveturiaikana jotain 3,5...4,5 vuoteen ja dieselkautena jokseenkin tarkasti 3 v.

Tällä hetkellä veturinkuljettajia kouluttaa VR Koulutuskeskus. Teoriajakso kestää 4-5 kk ja työssäoppimisjakso, jossa tehdään veturinkuljettajan rutiinityötä kokeneen ja koulutetun työnopastajan (TOP) kanssa, joka on veturinkuljettaja ja vastaa kaikesta tehtävästä työstä, toiset 4-5 kk. Eli kun näette kaksi henkilöä (nyt voi jompi kumpi olla nainenkin) ohjaamossa, tiedätte, että menossa on ns. topitus.

Lopuksi on reilun kahden kuukauden mittainen jakso, jossa uusi kuljettaja saa ajaa vain toisen kuljettajan kanssa ja tämän jälkeen alkaa normaali yksintyöskentely. Kokonaiskoulutusaika parin viikon lomineen on aika tarkasti yksi vuosi.

Tarkennukset ovat tähänkin tervetulleita.

Kuten lopussa sanoitkin, kaksi henkilöä ohjaamossa voi tarkoittaa myös loppuharjoittelua, jolloin harjoitteleva vastaa itse ajamisesta, mutta ei ole vielä yksinajopätevä, eikä vastaa kalustosta. Lisäksi kyseessä voi olla jo yksinajopätevyyden saaneen kuljettajan kaluston tyyppikoulutukseen liittyvä harjoitteluajo. Ja voihan siellä olla myös vetopalveluasiantuntija. Tai jokin tilapäisen "veturiluvan" saanut henkilö, esimerkiksi kaluston valmistajan edustaja mittalaitteineen.

Ja miehistönkierrollisista syistä voi johonkin junaan olla määrättynä ihan kaksi kuljettajaa, perinteisesti kaksinajoon. :)

Tämä tuli itsellenikin mieleeni lukiessani sepustustani uudelleen. Kiitos Topille tarkennuksesta.

Kun Hv3 995 asetettiin museoveturiksi Nokelan talleille (siirrettiin myöhemmin Oulun asemalle), Lastumäki oli vihkimässä muistomerkkiveturia. Sanottiin veturin ensimmäiseksi lämmittäjäksi.

Hv3 995:n kunnialämmittäjäksi "Leo I Suuri" sopii. Kun 995 lämmitettiin ylös ensimmäisiä kertoja, Lastu oli silloin 14 vuotias (1941). Veturi oli uutena sijoitettuna Kouvolaan.

Joo Kimmo, moni tuntuu muistavan ton Petteri pyörittäjän (Lastu oli siis ”Petteri”), pääsin ohjelmaan mukaan, kun kaverin mutsi oli Ylellä kuvaussihteerinä, 2 taksillista mukuloita kuskattiin Konalasta Seurasaareen (varmaan 10 tunnin keikka, oli huipputarjoilut koko päivän) oltiin siinä sitten koko ”lössi” kasassa jonkun liiterin portailla (Lastu keskellä). Valmis ohjelma alkoi aina tällä ”klipillä” leikattuna sillä tavalla, että tämä ”paketti” pyöri tv ruudussa ympyrää. Olin myös 70/80 luvun taitteessa koulutuksessa Ylellä (tv tekniikkaa) tehtiin mm. Hepskukkuuta, mm. Rea Mauranen (s.1949) ja Paavo Piskonen (1944-2010) ja Ella Erosen (1900-1987) viimeistä tv näytelmää ”Madame”, näissä mun nimi (tekijänoikeusjuttu) oli lopputeksteissä. Olen yrittänyt muutamaan kertaan saada Yleltä näistä ohjelmista itselleni nähtäväksi ns. tekijänoikeuskappaleita (soitin kerran Lastullekkin ja kysyin että tehtiinkö Petteri pyörittäjä TV 1 Vai kakkosen toimesta, Tohlopissa tehtiin) Tekijänoikeuslain mukaan jonkinasteinen tekijänoikeus ”teokseen” (valokuva, taulu, elokuva ym. ym.) on kaikilla jotka ovat osallistuneet/vaikuttaneet ”teoksen syntymiseen”. Miten valokuvassa toimii kuvattavan tekijänoikeus?!!?. Eipä ole tullut Yleltä koskaan mitään vastausta. Tämä lisäykseksi sivuilla usein käytyyn keskusteluun tekijänoikeuksista. Tuli Kimmolta hieno tietopaketti aiheeseen nimeltä ”veturikoulu”, tonhan voisi kopioida suoraan Wikipediaan, ja vielä Topin täydennyskommentit jatkoksi: Sieltä on sitten alalle aikovan nuoren henkilön helppo tsekata miten homma pelittää. Miten Kimmo muuten kirjoitat noin pitkän lähes ”tieteellisen” kommentin noin tunnissa, ja ilman yhtään kirjoitusvirhettä. Itse räpelsin tätä lyhyttä kommenttia noin kaksi tuntia Föördillä, ja sen moneen kertaan tarkistin ”ABC kieliasuntarkistus toiminnolla”, jotta en joutuisi edellisessä kommentissa mainitsemani toiminnan kohteeksi. Harvoin on muuten ajettu täältä ”sivuraiteelta” takaisin ”pääraiteelle” näin vauhdikkaasti, tarkoitan siis keskustelun aihealuetta ja sen laadukkuutta, en puhu nyt omista jorinoistani. Mielenkiintoista on, että myös työntekijätasolla on TOPpeja.

Kiitos kehuista ja kivasta palautteesta, Jouni. Tekstin suoltamiseen meni puolisen tuntia ja toki itse oikoluen valmiin tekstin "Esikatselu"-napilla pariinkin kertaan ennen kuin lähetän sen, ja vaatiihan se usein aika paljon korjailua; sijamuodot sekoavat kesken lauseen kun käytänkin lauseen loppuosassa eri ilmaisua kuin mitä lausetta aloittaessani suunnittelin. Niinikään jostain syystä käsittämättömiä lyöntivirheitä tulee, kun sohvalla maaten kirjoittaa ja pitää läppäriä polvea vasten...alkaako vihdoinkin lähinäkö hiukan huonontua  8)

Harkitaan tuota wikipediaa, olen sinne jotain kirjoittanut aiemminkin.

Tuo nykyinen, monimuoto-opetuksena suoritettava vek-koulutus on rakennettu pitkälti juuri TOP-koulutuksen pohjalle, joskin pohjana on tuo mainitsemani 4-5 kk teoriajakso, josta vek-oppilas saa kaiken jatkossa tarvitsemansa teoriatiedon. Tätä aletaan sitten TOP-jaksolla soveltaa käytäntöön. TOP-koulutuksen pyhien periaatteiden mukaisesti pitäisi käyttää valmiita TOP-kortteja ja edetä, oliko se nyt nelivaiheisesti: 1) kerro mitä tehdään 2) näytä, miten tehdään 3) anna oppilaan tehdä 4) kerro, menikö hyvin ja 5) keskustelu oppilaan kanssa mahdollisista puutteista ja päätös, otetaanko uusiksi vai jatketaanko seuravaan työvaiheeseen. Muistaakseni jotenkin näin.

Käytännössä vek-topitus ei etene näin, vaan "oikea" vek, joka siis toimii TOPpina, ehkä ensimmäisessä työvuorossa neuvoo oppilasta kädestä pitäen asiakirjahallinnassa, hankkii itse liikkumisluvat ja ajaa itse ja näyttää samalla asioita, joihin tulee kiinnittää huomiota. Sitten onkin jo oppilaan aika tarttua puikkoihin ja alkaa esimerkin mukaan tehdä vek-työtä. TOP seisoo ainakin henkisesti selän takana auttaen ja neuvoen koko ajan.

Topitus tehdään normaaleissa työvuoroissa eikä varsin kireä työtahti anna juurikaan aikaa seisoskella ja käyttää aikaa pitkiin neuvomisiin (vrt. TOP-korttien käyttö), vaan oppiminen ja neuvonta tapahtuu siinä samalla, kun työvuoro etenee.

Ja tosiaan, TOPit ovat ihan tavallisia, mutta kokeneita veturinkuljettajia, jotka saavat muutaman päivän koulutuksen, jossa perehdytetään työnopastuksen maailmaan. Oleellista TOPeissa on kuitenkin vapaaehtoisuus hakeutua tähän tehtävään ja halu jakaa seuraavan sukupolven kavereille myös ns. hiljaista tietoa eli kokemusperäisiä työtapoja ja niksejä, joille monille on paljon käyttöä pitkän uran aikana.

Kimmo , kiitos näistä kehuista.  Vihjeeksi sulle, jos mun kaveriksi alat, tulee sullekkin satavarmasti lähiaikoina ns. kenkää. Asiaan,  korjasin jo itse viime yönä ton suurimman rivouden Wikiin, lause kuuluu nyt, "kävi VR:n konepajakoulun vuosina 1946–1948 ja hän  toimi  tämän jälkeen jonkin aikaa veturinlämmittäjänä". Laita tää sun + Topi L:län hieno lisäys VEK koulutuksesta (1842-2018) Wikiin kaiken kansan (tulevienvekTOPien) luettavaksi, tietenkin juttua pitää hiukan muokata Wikiin sopivaksi. Voisit vaikka  avata aivan uuden nimikkeen? Wikiin vaikka nimellä  "veturinkuljettaja".    

Hyvä, että korjasit. Nyt on sekin rivous siistitty pois  :D

Wikissä on muuten jo http://fi.wikipedia.org/wiki/Veturinkuljettaja. Siinä on jonkun verran minunkin tekstiäni mutta tuon koulutuksen muuttumisen aikojen kuluessa voisi sinne toki lisätä tuolla tavalla laajemmassa muodossa.

Wikipediaan kirjoittamisessa pitää kuitenkin muistaa, että kaikki materiaali periaatteessa pitäisi olla lähdeviitattua, sivuston omien ohjeistuksien mukaan. Etenkään suomenkielisessä Wikipediassa usein näin ei kuintekaan ole. En ota kantaa, onko käytäntö liian tiukka. Kuitenkaan tuollaista Kimmon tyyliselle tekstille ei mitenkään voi löytää ulkopuolisia lähteitä.

Ellei viittaa esim. ylläolevaan kirjoitukseen. Lähteen laatu on sitten toinen juttu.

Resiinassa 4/1996 on artikkeli Leo Lastumäen urasta veturinlämmittäjänä otsikolla "Varikon suurin mies".

Samaa mietin, Miika, niin,, että teksti pitäisi ehkä ensin julkaista Resiinassa, niin sitten olisi painettu lähde, johon viitata  :)

Resiinan nettisivuja ei kuitenkaan ainakaan vielä katsota samanarvoisiksi painetun sanan kanssa, tietysti ensinnäkin siksi, että tämä on keskustelupalsta  ;)

Leksa kertoili juttuja urastaan rautateillä kun kengitimme Röykän aseman seinää 2002 kesällä, mutta ei se ura kyllä kovin pitkä voinut olla, kun juttua tuli vaan pari-kolme tuntia  ;) , ja jos nyt joku kuvittelee Leksan ollen kova hirsimies, niin jutuissaan kyllä, mutten nähnyt kyllä koskaan mitään tekevän. Ikävä on kova.