Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Martin Hillebard - Kesäkuu 28, 2013, 15:14:24

Otsikko: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Martin Hillebard - Kesäkuu 28, 2013, 15:14:24
     Haapsalun kaupungissa Eestimaalla kokoontunut Kaupunkiliitto (linnade liidu volikogu) on antanut julkilausuman tavoitteesta rakentaa uudelleen kymmenkunta vuotta sitten purettu rautatie Tallinnan suunnalta Haapsaluun. Esitys osoitettiin pääministeri ANDRUS ANSIP'ille, talousministeri Juhan Parts'ille sekä alue(regionaal)ministeri Siim-Valmar Kiisler'ille, tieää Tukholmassa ilmestyvä Eesti Päeväleht kertoa toissapäiväisessä numerossaan 26. kesäkuuta.
     Julkilausumassa todetaan, että nykyaikainen, turvallinen, ja nopea rautatieyhteys on edellytys kilpailukykyisen toimintaympäristön turvaamiseksi läntisimmän Eestin talouselämälle.
     - Uudelleenrakennuksen hinnaksi muodostuu 40 miljoonaa euroa, ja senjälkeen vuotuisiksi käyttökustannuksiksi 400 000 euroa, toteaa Haapsalun kaupunginvaltuuston päämies Jaanus Karilaid ja jatkaa:
     - Eestin koko valtiontalouden mittakaavassa se  ei  ole mitenkään ylettömän suuri summa. Ja huomioon sopii myös ottaa odotettavissa olevat "Euro-tukiaiset". (EY:n taholta)
     Haapsalu jäi ilman rautatieyhteyttä kesällä 2004 kun välillä Riisipere - Haapsalu, linjan omistaja Haapsalu Raudtee lopetti vähäiseksi katsomansa tavaraliikenteen, sekä puratutti koko radalta kiskot... Haapsalun asemaa lukuunottamatta jossa sijaitsee Eestin kansallinen rautatiemuseo mm kolmine säilytettyine höyryvetureineen.

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Seppo Hiltunen - Kesäkuu 29, 2013, 18:13:40
Muistelen, että vanhan radan kiskot osti joku politrukin jälkeläinen v.1997 itsenäistymisen jälkeisessä sekamelskassa jollain 400$:lla ja kääri sievoiset hillot liiviinsä romuraudasta myydessään etiäpäin 2 x 54km.

Wikistä löytyi tämä:

"Novembris 1997 müüs Eesti Erastamisagentuur Riisipere–Haapsalu raudteelõigu sümboolse 5300 krooni eest (100 kr/km) Aarne Taalile."

Kuka on Aarne Taal?

Kohus ei lubanud endisel raudteeomanikul raudteemaad erastada
29.05.2007 22:20

Aastaid tagasi Haapsalu-Riisipere raudtee riigilt ostnud Aarne Taal protestis kohtus Risti vallavalitsuse otsuse talle raudteetammi alust maad mitte erastada, kuid kaotas.

 Haapsalu-Riisipere raudtee eksomanik Aarne Taal on üks Läänemaa tuntumaid jahimehi.

Haapsalu–Riisipere raudtee muldkeha omanik Aarne Taal esitas mullu veebruaris viie raudteetammi äärde jääva omavalitsuse poole sooviga erastada raudtee teenindusmaad, kirjutas Lääne Elu.

Vapaa käännös: Tämä hemmo on ostanut ko. rautatien ja myynyt kiskot, mutta oikeudessa ei yksityistetty hänelle maapohjaa. Tuli pyörätie siihen. Harmittaa.

Nyt harmittaa vielä lisää, jos rautatie rakennetaan takaisin. 

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Toni Hartonen - Kesäkuu 29, 2013, 19:44:12

Kannattais tilata virolaiset rakentaa uudelleen Pori-Parkano, ei maksais suolaista 400 milj Eur vaan 80 milj Eur.  Oon ihmetellyt jo pitkään Suomen infran rakentamisen hintoja, Vertailua Tähtiniemen silta maksoi nykyrahaksi muutettuna 25 milj Eur, iso moottoritiesilta, nyt kapea Kruunuvuoren silta, hivenen pidempi, hintalappu lähes 200 milj.  Olisko aika vapauttaa kilpailu myös infrapuolella?? 

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Seppo Hiltunen - Kesäkuu 29, 2013, 20:02:12
Mielenkiintoista tässäkin radanmyyntitapahtumassa on, että mistä näitä "junailijoita" riittää.

-Siis meillä olis tarjolla 54 milj. kg rautatiekiskoa...hei, minä keksin, yksi Himane...  eiku Taal vois auttaa, "ihan laillisesti siis", annetaas koko roska sille symbolisella hinnalla 5300 kruunua.

Kenen oli koko myyntiajatus? Sama näytelmä toistuu muuallakin, es. bonukset pomoille. Kenen pähkinäaivosta koko ajatus on kotoisin? Ei saaja taatusti kieltäydy, kun tyhjästä rahaa saa. Vai tietääkö joku jonkun kieltäytyneen?

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Martin Hillebard - Kesäkuu 30, 2013, 21:04:43
Muistelen, että vanhan radan kiskot osti joku politrukin jälkeläinen v.1997 itsenäistymisen jälkeisessä sekamelskassa jollain 400$:lla ja kääri sievoiset hillot liiviinsä romuraudasta myydessään etiäpäin 2 x 54km.

Wikistä löytyi tämä:

"Novembris 1997 müüs Eesti Erastamisagentuur Riisipere–Haapsalu raudteelõigu sümboolse 5300 krooni eest (100 kr/km) Aarne Taalile."

Kuka on Aarne Taal?

Kohus ei lubanud endisel raudteeomanikul raudteemaad erastada
29.05.2007 22:20

Aastaid tagasi Haapsalu-Riisipere raudtee riigilt ostnud Aarne Taal protestis kohtus Risti vallavalitsuse otsuse talle raudteetammi alust maad mitte erastada, kuid kaotas.

 Haapsalu-Riisipere raudtee eksomanik Aarne Taal on üks Läänemaa tuntumaid jahimehi.

Haapsalu–Riisipere raudtee muldkeha omanik Aarne Taal esitas mullu veebruaris viie raudteetammi äärde jääva omavalitsuse poole sooviga erastada raudtee teenindusmaad, kirjutas Lääne Elu.

Vapaa käännös: Tämä hemmo on ostanut ko. rautatien ja myynyt kiskot, mutta oikeudessa ei yksityistetty hänelle maapohjaa. Tuli pyörätie siihen. Harmittaa.

Nyt harmittaa vielä lisää, jos rautatie rakennetaan takaisin. 
Seppo,
     todennäköisesti ajatuksesi on ihan oikea.
Neuvostojärjestelmän romahdettua näyttämölle ryntäsi todella röyhkeitä rosvoja ryöstämään kaiken mitä ryöstettävässä oli. Eli paljon koko suuren Neuvostoliiton mittakaavassa. Haapsalun
 radan pätkä oli näille, kai lauantain- karamellejä.

     Mikä Sinua harmittaa siinä jos rautatie rakennetaan takaisn?

Emmekö me kaksi miestä ole vannoutuneita rautatie "lobbyistejä"?

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Mika Hakala - Kesäkuu 30, 2013, 21:40:05
Tietättättä radan palvelevia kohderyhmiä, tulenee halvaksi, mikäli euro ei kaadu. Tästä Eestin inflaation kirimisestä kertonevat kansojen yhteishyvän tuotteiden hintojen nouseminen. Esim. kalliita kartonkeja kukaan nykyään viitsisi jätesäkillisiä suomeen kantaa ja kaljan tuontia tukevat vain nelonen ja alkon monopoli sen 50e:n pyyntihintoineen.

Lähitulevaisuudessa lienee hyvinkin mahdollista eestin lootan hintapyyntö 30e ja siitä seuraavien palkan korotusten aiheuttama inflaatio valtiossa jolloinka kyseinen projekti saattanut olla puoli-ilmaiseksi tehty toteutuessaan.

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Seppo Hiltunen - Heinäkuu 01, 2013, 11:49:59
Martin, ymmärsit väärin. Tätä Taalia harmittaa, ettei voi maapohjasta rahastaa itselleen.

Uuden radan rakentamista kannatan ehdottomasti. Olenkin menossa parin viikon päästä harrastamaan Tallinna-Riisipere-välin ajamista kömyjunilla. Rong on minu armas rõõm.

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Martin Hillebard - Heinäkuu 01, 2013, 12:29:42
Martin, ymmärsit väärin. Tätä Taalia harmittaa, ettei voi maapohjasta rahastaa itselleen.

Uuden radan rakentamista kannatan ehdottomasti. Olenkin menossa parin viikon päästä harrastamaan Tallinna-Riisipere-välin ajamista kömyjunilla. Rong on minu armas rõõm.
Ymmärsin siis asiasisällön ihan väärin! Olemmekin ilmeisesti samaa mieltä mitä itse projektiin tulee. Arne Taalia saa ainakin minun puolestani harmittaakin.

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Vesa Höijer - Tammikuu 13, 2017, 18:37:54
http://www.visitestonia.com/fi/laanemaa-tervisetee-laanemaan-terveystie

Mahtaisiko junaan riittää matkustajia? Terveystie on vähällä käytöllä.

Otsikko: Vs: Haapsalun radan takaisintuleminen
Kirjoitti: Matti Grönroos - Tammikuu 14, 2017, 17:27:12
Muistelen, että vanhan radan kiskot osti joku politrukin jälkeläinen v.1997 itsenäistymisen jälkeisessä sekamelskassa jollain 400$:lla ja kääri sievoiset hillot liiviinsä romuraudasta myydessään etiäpäin 2 x 54km.

Wikistä löytyi tämä:

"Novembris 1997 müüs Eesti Erastamisagentuur Riisipere–Haapsalu raudteelõigu sümboolse 5300 krooni eest (100 kr/km) Aarne Taalile."

Kuka on Aarne Taal?

Kohus ei lubanud endisel raudteeomanikul raudteemaad erastada
29.05.2007 22:20

Aastaid tagasi Haapsalu-Riisipere raudtee riigilt ostnud Aarne Taal protestis kohtus Risti vallavalitsuse otsuse talle raudteetammi alust maad mitte erastada, kuid kaotas.

 Haapsalu-Riisipere raudtee eksomanik Aarne Taal on üks Läänemaa tuntumaid jahimehi.

Haapsalu–Riisipere raudtee muldkeha omanik Aarne Taal esitas mullu veebruaris viie raudteetammi äärde jääva omavalitsuse poole sooviga erastada raudtee teenindusmaad, kirjutas Lääne Elu.

Vapaa käännös: Tämä hemmo on ostanut ko. rautatien ja myynyt kiskot, mutta oikeudessa ei yksityistetty hänelle maapohjaa. Tuli pyörätie siihen. Harmittaa.

Nyt harmittaa vielä lisää, jos rautatie rakennetaan takaisin. 
Kannattais tilata virolaiset rakentaa uudelleen Pori-Parkano, ei maksais suolaista 400 milj Eur vaan 80 milj Eur.  Oon ihmetellyt jo pitkään Suomen infran rakentamisen hintoja, Vertailua Tähtiniemen silta maksoi nykyrahaksi muutettuna 25 milj Eur, iso moottoritiesilta, nyt kapea Kruunuvuoren silta, hivenen pidempi, hintalappu lähes 200 milj.  Olisko aika vapauttaa kilpailu myös infrapuolella?? 

Näissä on kovin helppoa verrata omenoita appelsiineihin. 165 miltsiä vuonna 1992 on noin 40 miljoonaa nykyrahassa. Kruununsiltakompleksi on noin kaksi kilometriä pitkä, eli siis yli kaksi kertaa niin pitkä kuin Tähtiniemen silta. Lisäksi rakennetaan katuja ja raitiotietä. Helsingin silta on merellä, eli korroosion ja tuulikuorman kestoon menee enemmän rahaa. Emme tiedä, sisältyykö projekteihin suunnittelutyö vai ei. Tähtiniemen kustannus saattaa olla puhdas rakennuskustannus maatukien laakereiden välillä ja loput on laskettu moottoritien kustannuksiksi. Ja niin edelleen.