Resiina-keskustelu

Nykyaikainen veturi painelee maiseman halki ilman piipusta tupruavaa savuvanaa, mutta ennen oli toisin. Junia vetivät höyryveturit ja höyry taas saatiin aikaan polttamalla veturin isossa uunissa joko hiiliä tai halkoja.

Sen takia lastenlaulunkin veturi hieroo hyvin savuisia silmiään, sitten se pihisee ja puhisee ja puhkuu ja tsuh tsuh tsuh lähtee liikkeelle.

Hyvinkäällä VR:n entisen varikon tilalla on nyt rautatiemuseo, jossa aikaisemmin kävivät lähinnä tekniikasta innostuneet aikuiset miehet. Nyt museota kehitetään enemmän lapsiperheiden kohteeksi.

Museokäynnin aikana pienet silmät löytävät monta yksityiskohtaa ja kysyvät kysymyksiä, joihin aikuinen ei enää ehkä tiedäkään vastausta. Kuten että miksi junissa on paksuja ja ohuita piippuja tai kuka käyttää punaista hattua.

http://www.ess.fi/?article=420396

Öh, mitähän museota toimittaja on ajatellut? Joka kerta, kun itse olen käynyt rautatiemuseossa, kävijöinä on ollut lapsiperheitä, ehkä jopa enemmistö yleisöstä. Sen on kai täytynyt olla jokin ihan eri paikka...

Mistä me saadaan taas sellainen paikka, missä tekniikasta kiinnostuneet aikuiset miehet voivat käydä tutkimassa vanhoja piirroksia ja sellaista? Ei ole muillakaan rautatiemuseoilla Suomessa kovin hyvät arkistotilat. Kuka on ensimmäinen, joka kopioi valmiin arkisto/kirjasto/tutkimussali-sapluunan Ruotsin rautatiemuseosta?

Meitä alkaa olla iso joukko yli kuusikymppisiä, joilla on isot omat arkistot, mutta ei paikkaa minne saisimme aineistomme muiden iloksi tutkittavaksi ja ehkä pysyvästi säilytettäväksi.

Suomen Rautatiemuseo Hyvinkäällä se EI OLE nykyisellään ja uutisen perusteella ei tulevaisuudessakaan. Minäkään en sinne enää anna mitään, ennenkuin edellinen iso lasti löytyy ja on tarvitsijoiden käytettävissä. Siinä oli kaikki vuosina 1920-1960 tehdyt veturitilaukset teknisine yksityiskohtineen ja piirustuksineen. Eivät kuulemma edes vetureita kunnostaneet ole saaneet siitä lastista piirroksia käyttöönsä.

Mainitun lastin sisältö ei voi olla Kansallisarkiston sääntöjen alaista lainauksen tms suhteen, koska se laatikko oli silloisen Valtionarkiston määräyksestä menossa polttolaitokselle. Ystävällisen Rh:n henkilön kanssa muutimme lootan osoitteen ja minä itse ajoin sen Hyvinkäälle ja tyhjensin auton museonjohtajan kanssa. Sen jälkeen tästä aineistosta ei ole kukaan saanut mitään iloa, ellei sitten hiiret pesätarpeiden muodossa.

Luin hieman huolestuen tuon ESS:n uutisen. Onko tämän esilletulon taustalla ajatus, ettei Rautatiemuseo tällä hetkellä palvele lapsia/lapsiperheitä riittävästi? On tietysti mahdollista, että toimittaja on vain ymmärtänyt asian näin. Pahoin pelkään, että jotain uutisessa kerrotun kaltaista oikeasti puuhataan.

Ihan vaan tällainen peruskysymys: pitäisikö museoiden olla jotain leikkipuistoja? Mitä järkeä siinä olisi. Palvelisiko se oikeasti museotoimintaa?

Olin kuusivuotias, kun ensimmäisen kerran 60-luvun puolivälissä vierailin Rautatiemuseossa, joka silloin vielä sijaitsi Helsingin asemalla Rautatiehallituksen siivessä. Siellä ei ollut periaatteessa yhtään mitään lapsille tarkoitettua, mutta viihdyin siellä niin hyvin, ettei minua tahdottu saada sieltä pois. Sama toistui myöhemmin joka käynnillä.

Jos oikein muistan omaa ja kavereitteni lapsuutta, ei me oikeasti kovin paljoa arvostettu mitään, minkä havaitsimme olevan vain lapsille tarkoitettua. Aikuisten asiat olivat kerta luokkaa jännempiä. Minulla taitaa vieläkin olla jäljellä silloiselta Rautatiemuseon johtajalta (?) saamani VR:n veturi- ja vaunuluettelo. Eivät olleet mitään lasten värityskirjoja ja siksi ne kai tuntuivat niin päteviltä.

Ehkä tämä on turhan jyrkästi sanottua, kaikissa asioissa on kuitenkin monia vaihtoehtoja. En kuitenkaan oikein ymmärrä, mikä vika Rautatiemuseossa tällä hetkellä on lapsiasiakkaita ajatellen. Meitä aikuisia miehiä se ei sen sijaan palvele parhaalla mahdollisella tavalla aivan kuten Eljas tuossa sanoi.

Hyvä kommentti tuo, pitääkö museoiden olla leikkipuistoja. Olisi mielenkiintoista tietää se ajatusmalli, minkä mukaan museota lähdetään muokkaamaan. Siellähän on jo viimeisen vuosikymmenen aikana tehty paljon sellaisia muutoksia ja lisäyksiä, jotka on suunnattu lähinnä lapsille. Tuleeko seuraavaksi veturin tenderiin pallomeri vai palkataanko kalustohalliin klovni...

Minua kiinnosti pikkupoikana (80-90 lukujen taitteessa) erityisesti museon pihassa osittain hiekan alla olevat kiskot, takapihalla olevat ränsistyneet tavaravaunut ja kääntöpöytä. Myös tiilitallin yläkertaan olisin silloin halunnut päästä, mutta taisi olla köysi ja "vain henkilökunnalle" -kyltti edessä.

Ymmärrän kyllä, että ei kaikki lapset ole kiinnostuneita samoista asioista. Kun museoon tulee lapsiperhe, niin todennäköistä on, että vain yksi tenava on kiinnostunut junista teknisessä mielessä. Muulle porukallekin pitäisi olla jotain ajanvietttä. Siihen on Rautatiemuseolla mielestäni jo nyt melko hyvät puitteet. On puistorautatietä, kahvilaa, lelukauppaa, toimintapisteitä, askartelunurkkaa...

Toivottavasti tulevat muutokset pitävät pääasian esillä. Nuo lehtijutun lopussa olevat "lasten kysymykset" viittaisivat onneksi johonkin tietopuoliseen juttuun enemmän kuin pallomereen.

Tämä on todellinen ongelma. Pitäsi olla hyvä arkistotila, sitä vakaasti ja määrätietoisesti ylläpitävä taho ja sen digitaalinen osio myös. Liikkuvaan kalustoon sekä myös infrastruktuuriin liittyviä vanhoja piirustuksia on kohtuullisen hankala löytää, selaamisesta puhumattakaan.

On melko kapeakatseista nähdä museopedagogiikka ja lapsiperheisiin panostaminen pelkkänä leikkipuiston pyörittämisenä. Itse näen lapsiperheisiin panostamisen myönteisenä asiana. Toivon mukaan rautateiden ja niiden historian harrastus ja ymmärtämys saadaan juurrutettua lapsiin jo varhain. Ei ole kerta eikä toinenkaan, kun tälläkin foorumilla on jupistu nuoremman polven osaamattomuudesta ja tietämättömyydestä: rautatieasemasta on tullut juna-asema ja niin edespäin.

Pääasia on, että museota kehitetään, oli painopiste mikä hyvänsä.

Tässäkin otsakkeessa sivutun arkistoprobleeman ymmärrän. En kuitenkaan näe, että lapsiperheisiin panostaminen olisi varsinaisesti pois jostain museon muusta toiminnasta. Arkistojen järjestämisestä ja käytettävyyden kehittämisestä minulla olisi montakin ajatusta, mutta kun en tilannetta tarkemmin tunne, pidättäydyn kommentoimasta.

Rautatiehistoriasta kiinnostuneiden määrä todellakin kutistuu vuosi vuodelta. Samalla alan lehdissä, kirjoissa tai sähköisessä mediassa julkaistaan yhä vähemmän tutkimukseen perustuvaa uutta tietoa rautatiehistoriallisista ilmiöistä. Perustutkimukselle olisi yhä valtava tilaus, varsinkin jos tutkimuksen kohdealueet laajennetaan käsittämään muutakin kuin (höyry)veturit  ;D Museotoiminnan ja historiantutkimuksen popularisoiminen ylipäätään on hyödyllistä — jo pelkästään taito käyttää arkistoja ja tieto erilaisista suomalaista arkistoista voi auttaa monta askelta eteenpäin harrastajatutkijaa. Globalisaation aikana myös tuontikaman alkuperän jäljittäminen on monta pykälää helpompaa kuin aikaisemmin, mutta tietoa sekin vaatii.

Se on sitten toinen juttu, miten arkistolaitos voisi samalla palvella nykyistä tehokkaammin jo kokeneita tutkijoita. Esimerkiksi tekijänoikeuksiltaan vanhentuneiden tai jo alkujaan verovaroin tuotettujen valokuvien (kohtuuttoman korkeiden) julkaisuoikeusmaksujen perinnästä voisi keskustella sanan jos toisenkin (onneksi SA-kuva avaa tällä saralla aivan uusia latuja).

Hiljaisilla harrastajatutkijoilla on myös valtava määrä kirjoittamatonta/julkaisematonta tietoa ja materiaalia. Puhtaasti rautatiehistoriallisiin asioihin keskittyvälle tietopohjaiselle sivustolle ei ole valitettavasti syntynyt sosiaalista tilausta Suomessa, vaan harvat historiaan liittyvät asiat on käsitelty muun hutun joukossa.

     Niistä lapsista puheenollen, niin kyllä niillä voi olla keskenään hyvinkin erisukuiset mielenkiinnot, mitä kunkin ikään ja varsinkin sukupuoleen tulee. Omien kokemuksieni mukaan, pojan-naskalit kiipeilevät mielellään veturien tai vaikka panssarivaunujen päällä kun tilaisuus tarjoutuu - Hyvinkäällä tosin vetureille nouseminen on kiellettyä kun taas ainakin ennen sai Parolan panssarimuseossa leikkiä sotaa aika vapaasti.
     Vaan näytäpä tytärlapsille vaikka Trumppaa ja odota kommenttia, että Onpa uhkea peli... sen sijaan kuuletkin "äh, se on vain ikävä juna". Tytöiltä joilla on kotonaan nukkekaappi täynnä Barbie, Bratz ym hahmoja joiden mahd. pedagoginen merkitys ei ole koskaan minulle mitenkään selvinnyt.
     Ehkäpä Rautatiemuseota voisi kehittää niinkin, että joihinkin kalustoyksiköihin voisi tutustua ihan käsin kosketellen, ja että paikalla olisi joku, joka voisi selittää esim. höyryveturin toimintaperiaatteita halukkaille kuulijoille. Muistan poikavuosiltani,kuinka ahmimalla luin sellaista kaikesta kirjallisuudesta, jota esim. löysin kotipaikkakuntani pikku kirjaston hyllyistä. Okei Internetistä löytyy tänään mutta ei se ole sama asia, kuin seistä voimanpesän itsensä vierellä ja kuulla mitä laitteistoa tarvitaan mihin,veturia käytettäessä.
     Muistan hyvin sen vanhan Rautatiemuseon - Helsingin asemalla - kokoelmineen, sekä eritoten intendentin BORE BOSTRÖM jolla riitti aikaa, valistaa koulupoikaa eri esineitten usein hyvinkin jännittävästä historiasta. Eihän siihen museoon 1524 mm kalustoa mahtunut, pien-esineistöä vain mutta se oli jotenkin niin ihmisenläheinen kavalkadi Suomen rautatielaitoksen historiasta jopa sielusta.
     Ehkäpä sen voisi pystyttää uudelleen jossakin muodossa nykyisen Hyvinkään laitoksen tiloihin?! Uskon että siellä tytötkin hetken viihtyisivät; edellyttäen että tarjolla olisi esim joitakin vanhoja miljöitä sisustuksineen, puettuine 1:1   nukkeineen YM. Ja tarinoineen.
     Liikuttavine yksityiskohtineen. Niinkuin se malja joka oli täynnä ihan lyhyeksi käytettyjä lyijykynänpätkiä. "Niin säästäväisiä oltiin Valtionrautateillä ennen", kertoi Bore B hauskalla suomenruotsalaisella nuotillaan.
     Muistaako joku sen kukon? Ei Vr 3 vaan täytetyn siipikarja-uroksen. Joka erään junan lähtöaikaan kiekaisi niin että veturinkuljettaja kuuli ja
....kuinkas sitten kävikään??     

Olen pari vuosikymmentä käyttänyt Rautatiemuseon arkiston palveluita, eli hankkinut sieltä kopioita piirustuksista, valokuvista ja asiakirjoista. Museon palvelu on ollut erinomaista. Lähes aina olen myös saanut sieltä sitä, mitä olen tarvinnut.

Rautatiemuseon arkistolle — tai suomalaiselle arkistolaitokselle ylipäätään — kelpaisivat varmasti lisäresurssit. Digitaaliseen tekniikkaan panostaminen ja erilaisten nettipohjaisten arkistosovelluksien nykyistä laajempi käyttö toisivat arkistoidun materiaalin helpommin kansalaisten ulottuville. Tämä edellyttää taloudellisia panostuksia, mutta myös yhteistyötä eri museoiden välilä. Yksi ongelmahan on se, että esimerkiksi rautatiemateriaali on hajasijoitettu moneen eri arkistoon. Lisäksi monessa arkistossa osa materiaalista on yhä järjestämätöntä ja luokittelematonta. Mistään ei voi keskistetysti tutkia, mitä materiaalia on olemassa ja mihin se on sijoitettu — Museot On Line -palvelu oli aikanaan hyvä avaus, mutta se ei ole kattava. Digitaalisten arkistosovellusten ongelma on myös se, että niukkojen resurssien vuoksi vie valtavasti aikaa ennen kuin digitaaliset nettipalvelut ovat sisällön osalta kattavia.

Esimerkiksi rautatieaiheisia piirustuksia on sijoitettu moneen arkistoon, joten tutkijan on tiedettävä mitä kamaa on sijoitettu mihinkin arkistoon. Konepajojen piirustuksia on pitkälti sijoitettu Elkaan (valmistajan mukaan) eikä välttämättä Rautatiemuseoon (kaluston käyttäjän mukaan). Asemarakennusten piirustuksia taas on sijoitettu alkuperäisen arkistonmuodostajan perusteella Kansallisarkistoon - sielläkin luettelointi perustuu alkuperäiseen hallintoviranomaiseen (arkistonmuodostajaan), eli on tiedettävä mikä materiaali kuului alunperin Rautatiehallitukselle tai mikä siirrettiin myöhemmin Ratahallintokeskukselle jne. Jos Tampellan valmistamien kapearaidevetureiden piirustuksia ei löydy Tampella-arkistokoodin avulla esim. Elkasta, niitä voi löytyä Tampellan vetureita ostaneiden yritysten arkistokaman joukosta jne.

Näyttäisi siltä, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa museoiden rahoitukseen ei ole odotettavissa olennaisia parannuksia. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin resursseja jopa supistetaan arkistotoimen osalta: kun materiaalin arkistointi edellyttää kalliita tiloja ja osaavaa henkilökuntaa, niin esimerkiksi fyysisen materiaalin kaksoiskappaleet voidaan jopa hävittää ja/tai siirtyä miltei kokonaan digitaalisen arkistoinnin suuntaan.

Kokemukseni ylipäätään suomalaisten arkistojen käytöstä on positiivinen — henkilökunta tekee parhaansa niiden resurssien puitteissa, jotka heille on osoitettu. Lisäksi suomalaisten rautatieharrastajien joukossa on laajojen kokoelmien omistajia, joilta tarvittaessa saa tietoa ja apua — esim. Eljakselta, Ilkka Hovilta tai Keräsen Tapsalta olen aina saanut erinomaista tietoa, jos heillä on sitä ollut. Sekin on sanottava, että on myös yksityisiä arkistonhaltijoita, jotka syystä tai toisesta panttaavat tietoa, mutta se on tietenkin heidän oikeutensa.

Museotoiminnan digitalisatsioni on nykypäivän trendi. Jotta museotoiminta täyttää tarkoituksensa, eli tuottaa kansalaisille tietoa ja ymmärrystä menneisyydestä, on toimintaa oltava siellä, missä kansakin on. Materiaalin hautominen kenenkään tietämättömissä ei täytä museotoiminnan tarkoitusta.

Entisaikaan kansa tuli museon luo, nyt on museon nöyrryttävä menemään kansan luo. Rautatiealalla siinä ollaan vielä hieman jälkijunassa, mm. Petri S:n luettelemista syistä. Rautatiemuseolla on kuitenkin kiitettävästi virinnyt uudistamishankkeita.

Rautateistä kiinnostuneille tarvittaisiin jonkinlainen digitaalinen perusarkisto, joka toimisi sisäänheittäjänä alan saloihin. Siinä olisi esim.

- Piirustukset ja valokuvat asemista ja kalustosta
- Täydelliset rautatieaikataulut valituista ajankohdista
- VR:n vuosikertomukset
- Matkalippumallit ja lomakkeet
Jne.

Rautateiden osalta tekijänoikeusongelmatkin ovat vähäisempiä, koska suurin osa materiaalista on lakeja ja rautatielaitoksen palvelutehtävää toteuttavaa viranomaisinformaatiota, josta kukaan ei voi vaatia korvauksia.

Kun resurssien vajavaisuus tiedetään, miksi ei voitaisi koota asiasta kiinnostuneista alan harrastajista talkooporukkaa, joka jakaisi museon/museoiden taakkaa skannaamalla ja käsittelemällä tätä digitaalista materiaalia julkiseen arkistoon.

Minä olen asioinut Suomen Rautatiemuseon kanssa tietopuolisissa asioissa yli 50 vuoden ajan, viimeksi alle 2 viikkoa sitten, joten minulla on kavereiden kommenttien lisäksi myös omakohtaista kokemusta aineiston saatavuudesta. Museon kehittäminen "lapsiperhekohteeksi" syö väistämättä resursseja jostakin, todennäköisemmin juuri tieto- ja kirjastopalvelusta kuin pihatapahtumista. Toivottavasti lapsille kehitetään opettavaisia leikkejä, kuten rakennetaan suojakatos "Pullahurulle" ja 1096:lle.

Aineistoa kyllä olisi jo valmiinakin (niin minulla kuin monella muullakin vanhenevalla teknisestä historiasta kiinnostuneella), osittain digitaalisena, osittain mapeissa ja osittain kirjoina/lehtinä/aikatauluina, kun olisi paikka, minne sen sijoittaa. Koska olen pitkävihainen, niin minulta ei lähde yksikään paperi paikkaan, missä Suomen Kansallisarkistolla on pienintäkään sananvaltaa. Saan aineistoni polttolaitokselle suoraankin. (Norrköping on Ruotsin tehokkaimmin jätteitä kierrättävä paikkakunta. Sen johdosta paikallisella polttolaitoksella on niin kova pula poltettavasta, että jätteitä tuodaan laivalasteittain Irlannista asti).

Toijalan veturimuseossa on liian pienet arkistotilat. Mikä on esim Toijalan asemarakennuksen tilanne? Onko siellä tilaa ja kuka sitä vuokraa?

Eljas älä hermostu. Suomessa on pilvin pimein käyttämätöntä, jopa ilmastoitua teollisuustilaa jonne historiallinen materiaali voidaan säilöä siihen asti kunnes joku oivaltaa sen arvon. Pitkävihainen olen minäkin enkä mielelläni asioi sellaisen tahon kanssa joka on mielestäni  hyvän hankkeeni hylännyt tai sitä aliarvostanut.

Olen samaa mieltä. Minäkin olen käynyt siellä rautatiehallituksen siivessä 5-vuotiaana. Ja kyllä se oli mielenkiintoinen paikka. Missähän nyt on se moottorivaunun pienoismalli, joka siellä sahasi kolikolla suoraa raiteenpätkää edestakaisin? Ynnä muuta jännittävää, mikä on nyt jossain piilossa Hyvinkäällä.

Hyvä esimerkki puuhamaasta on tuo meidän Heureka-tiedekeskus. Piti olla tiedettä muka. Tuli kaikenlaisia ostonäyttelyitä ja muksuilla on hauskaa siinä ulkona, kun on kaikenlaisia puhaltimia ja pimputtimia ja vesisuihkuja. Erityisesti sellainen iso puhallin, jonka edessä voi seistä, on muksuille mieleen. Muka tiedettä. Nyt on ollut jo seitsemän dinosaurus-näyttelyä. Yksi näyttely oli "dinosaurusten perhe-elämää". Muksut pitävät sellaisesta.

Tarvitaan vain tyhjä teollisuushalli ja ostetaan kiertävä ns. tiedekeskusnäyttely jostain (niitähän on) ja siinä meillä on tiedekeskus. Ei tarvi perustaa intendentin isopalkkaista virkaa ynnä muita kallispalkkaisia toimia.

Meillä on torimarkkinoilla semmoisia ratalenkkiä kiertäviä  pikkujunia muksuille, ne ovat kivoja. Tällaisia  varmasti tulee sinne rautatiemuseoon.

Toivotan tervetulleeksi alalle repimään isoa palkkaa. Suomessa museotyöntekijän kuukausiansiot nousevat nipin napin 2000 euron yli. Itse olen tehnyt muun muassa tässäkin ketjussa peräänkuulutettua arkistonjärjestystyötä noin 1600 euron kuukausiansioilla.

Eli siitä vaan rahoittajaa etsimään uuden arkistonhoitajan toimen perustamiseksi Rautatiemuseoon tai vastaavaan laitokseen.

Ha - haa,
     Olen itsekin monta kertaa miettinyt mihin se puumottia esittävä plootukuorinen malli sittemmin joutui. Sen tehtävänä oli muuten esitellä tasoristeyksen automaattisen varoituslaitoksen toimintaa - 1:1 eli oikealla VR:llä näitä oli tosin "ylikäytävillä" kuten niitä myös kutsuimme, % hyvin vähän. Tässä mallissa kello kilkatti vauhtihirviön lähestyessä, valot vilkkuivat ja itse laitteen koneisto,joka oli oikea eikä malli, tikittävine releineen oli näkyvissä ajopöydän vieressä. Museolla käydessäni, intendentti Bo Boström laittoi AINA sen käymään. Ja aina sen verkkainen,nykivä kulku myös katsottiin.
     Tämän kommentin asiasisältö? Lasta saattaa näissä instituutioissa vieraillessa kiinnostaa jokin aikuisen mielestä ihan tyhmä pikku yksityiskohta, ei välttämättä se mihin hyvää tarkoittavat kasvattaja-persoonallisuudet yrittävät ohjelmoida lasta tutustumaan. Toinen juttu on sitten se että tosiaan nykyään tyrkytetään sitä puuhastelua, jolla ei käytännössä ole mitään tekemistä itse aiheen kanssa. Tieteen, tekniikan ynnä muun.
     Muistelen että yhtenä kesänä monta vuotta sitten Rautatiemuseolla esitettiin lapsille jokin intiaaniaiheinen spexi; en oikein ymmärtänyt asiayhteyttä.  Jos näytteillä olisi ollut A 4-veturi, se 1872 valmistunut  4 - 4 - 0 täysin Villin Lännen oloinen, ehkä myös junaryöstö olisi ollut paikoillaan.  Näitä koneita kun ei vain ole yhtäkään säilynyt - vain pienoismalli on nähtävissä.
     Ehkäpä sinne vanhan rautatieasema/varikkomiljöön pihatolle voisi laittaa klovni Roland McDonald'in koikkelehtimaan. Kun suvun jälkikasvulle tulee nälkä niin tämä varmaan neuvoisi, mistä saa hampurilaisia ja limunaatia.     

Vahvistan sen, mitä Janne edellä kirjoittaa museoalan palkoista. Lisäksi etenemismahdollisuudet uralla ovat keskimäärin heikonlaiset - poikkeuksiakin siitä tietysti on.

Mitä SRM:n suunnitelmiin tulee, olisiko parasta, että hutki... anteeksi, tutkitaan ennen kuin hutkitaan?

Noihin Jannen, ja Timon, kommentteihin viitaten, vilkaisin vertauksen vuoksi tuoretta ruotsalaista palkkatilastoa.Tässä vain muutama poiminta.
     MUSEON INTENDENTIN valtakunnallinen keskipalkka on SEK 25.176:-.  Keskimääräiseksi iäksi on tällöin laskettu 41.1 vuotta, ja työkokemukseksi 8.3 vuotta.
     Alin palkka 17.000:-/nainen/28 vuotias /työkokemus 0 vuotta/valtionvirka.
     Ylin palkka 33.000:-/nainen/52 vuotias/työkokemus 25 vuotta/valtionvirka.
     ARKISTON ESIMIES (arkivarie) ala kulttuuri, media (= -julkaisu -tiedoitus ym), design (muotoilu). Keskipalkka 27.705:-, ikä keskimäärin 40.7/työkokemus 7.8 vuotta.
Alin palkka 16.500:-/mies/49 v/työkokemus 10 vuotta. Yksityinen työnantaja.
Ylin palkka 52.000:-/mies/54 v/työkokemus 29 vuotta; valtionvirka.
     ARKISTON HOITAJA (arvatenkin vaihtelevat työtehtävät työpaikasta riippuen). Keskipalkka 23.470:- ikä 39.6 työkokemus 5.4 v.
Alin palkka 16.800:-/mies/59 v./työkokemus 0/yksityinen sektori.
Ylin palkka 38.950:-/nainen/47 v./työkokemus 16 vuotta. Yksityinen sektori.
       TÄMÄ ON nyt vaan tällainen tilastollinen pyyhkäisy Ruotsin olosuhteista, ja kokonaiskuvaan vaikuttavat tietenkin verotus, mahd. virkaedut ym ym ym. - - - Ruotsin kruunun eilinen vaihtokurssi oli 1 euro = SEK 8:76.

Olenkohan sitten museon johtajan ihanneasiakas koska olen vieraillut Hyvinkään rautatiemuseossa lapsena, mutta en  aikuisena  "tekniikasta kiinnostuneena aikuisena miehenä".
Kuva on vuodelta 1989


Parolan panssarimuseollahan on vuosittain perhepäivä, jolloin paikalle on raahattu pomppulinnoja, poneja ja jotain älyttömiä "Teletappi-esiintyjiä".
http://www.panssarimuseo.fi/Pictures/2007_perhepaiva.jpg
http://www.panssarimuseo.fi/Pictures/2006_perhepaiva.jpg
https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/p480x480/934907_558908580818672_1605873211_n.jpg

Itse sain tämänpäiväisen lyhyen keskustelun perusteella uudesta museonjohtajasta varsin myönteisen kuvan. Kyllä hän mitä ilmeisimmin on tietoinen siitä, mitä rautatiemusetoiminta on ja voi olla. Hänelle näemmä voi myös melko mutkattomasti mennä puhumaan asioista. Tuskin museolla mikään maailmanloppu on tulossa, vaikka jotkin asiat muuttuisivatkin.

En tiedä, onko ajateltu lapsiperheitä, mutta näyttelyhallien uusi valaistus on tyylikäs! Myös hallin oven teippaukset korostavat tunnelmaa. Kalusto on järjestelty halleissa uudelleen, mutta museopäivän vuoksi kaikki vaunut ja veturit eivät olleet halleissa. Sijoittelu ei siten ollut ehkä aivan lopullinen. Vaikuttaa kuitenkin hyvältä! Ensimmäisessa hallissa vanhin kalusto ja seuraavassa keskellä Truman ympärillään dieselkalustoa ym.

parolat ym sirkukset
     Tukholmassa vietettiin 29. toukokuuta kansallista VETERAANIPÄIVÄÄ (niin, uskokaa tai älkää) kaupungin kyljessä sijaitsevalla vanhalla erittäin suurella Gärdet'in äksiisikentällä = noin neliökilometrin suuruinen niitty jossa sotaväki muinoin harjoitteli - nyt se on lähinnä virkistysaluetta. Näytteillä kaikenikäisille oli pari panssarivaunua, kolme erityyppistä helikopteria,muutama rannikkopuolustuksen torpedovene (merenlahden rannassa); nykyaikaisen sodankäynnin elektroniikkaa, kolme erikokoista "drone" vakoilulennokkia sekä urheita sotapoikia ja aika sieviä lottatyttöjä, jotka pyytämättäkin esittelivät kalustoaan meille hyvinkin eri-ikäisille lapsille.
     Ainoat tapit mitä täällä havaitsin olivat eri aselajien upseerit univormuissaan. Ai niin, olihan siellä kuningaskin - kiinnitti Afganistanin reisuilta hengissä selvinneitten rintapieliin mitaleja. Ja tämä oli kuningas ihan oikeesti = Kalle Kustaa, ei mikään Walt Disneyn tms kenties virtuaalinen hahmo.

Mielestäni rautatiemuseo kaipaisi vielä reippaasti lisää näyttelyhallien laajennusta tulevia museoitavia yksilöitä varten (Dv12 x 3 (25-, 26-, ja 27-sarjan edustajat) sinisiä vaunuja, Sr1 x 2 (joista toinen alkuperäisessä maalissa ja toinen 90-luvun maalissa?).

Nuorena vitsa väännettävä. Jos lapsille jaetaan jotain insinöörijorinaa käsittättömästa aiheesta niin...
Mutta jos paikalla on kivaa, voi haluta uudelleenkin, ja iän karttuessa mielenkiinnon aiheet muuttuvat.
Toisille tämä on vain niin  vaikea käsittää. Ja tilaa ja rahaa tarvittisiin paljon lisää. On tosi surullista, että on
menetetty niin paljon tärkeää ja mielenkiintoista.

Tietääkö kukaan mitään Hyvinkään edesmenneen Hangonradan-ratapihan jälkeenjääneen tonttimaan nykyisistä omistus-olosuhteista? Siis sen melko laajan lepikko-keskuspuiston jonka näkee kun katselee Rautatiemuseolta ratalinjan yli pohjoisen puolelle. Jossa kauan sitten sijaitsivat mm. VR:n vs. Hyvinkään - Karkkilan Rautatien siirtokuormausraiteet ja -laiturit mutta sittemmin ei paljonkaan mitään muuta.
     Toiveajatteluna, ehkäpä tästä alueesta osan voisi "vallata" Rautatiemuseon käyttöön? Muistelen lukeneeni, oliskohan se ollut Kimmo Pyrhönen Resiinan sivuilla kerran, että tarvetta VAUNUHALLIIN todella olisi.  Rautatiellä kuitenkin vaunuja on aina mielettömän paljon enempi yksikköjä, kuin vetokalusto- vastaavia, ja jos otamme huomioon vaikka vain viime maailmansodan jälkeisen ajan arkikäyttövaunut niin kyllä tyyppejä on tosi monta ja ihan eri tarkoituksiin.
     Ne waunut joita nyt saa ihailla siellä kalustohallissa, ovat enimmäkseen täysin historiallisia jopa romanttisen oloisia. Kokoelma uudempaa sauhunharmaata todellisuutta, siis sitä jota moni näidenkin sivujen lukija sai joskus kokea, olisi kyllä poikaa. Ja senperästä kaikki se, joka oli super duper modernia 1960-luvulta ja eteenpäin.
     Niin, kaikki se mitä tänään hitsataan kokoon jossakin transtechillä tulee sekin kerran olemaan historiallista. Tämän osion, ehkä kumminkin jätämme lastenlastemme päänkivuksi.

Radan toisella puolella olevalle maa-alueelle tulee käsittääkseni uusi asuinalue ja lukio, näin muistaisin kuulleeni Asuntomessuille menevässä bussissa. Olisihan siinä muuten hyvät tilat.

Realistisempaa lienee olettaa (näin ulkopuolisen tarkkailijan arvauksena), että museo aikanaan säilyttää yhden Dv12:n, yhden Sr1:n ja korkeintaan yhden sinisen vaunun. Kolmea Dv12:ta siellä ei takuulla ikinä nähdä. Tilakysymys taitaa alkaa vaatia heiltä melkoisia taikurin taitoja. Hangon-ratapihan alue on minunkin käsitykseni mukaan poissa laskuista, vaikken olekaan seuraanut naapurikylän asioita kovin yksityiskohtaisesti.

Olisi kyllä ja mahtaisiko niitten nykyisten kalustohallien jatkeeksi mitään enää mahtuakaan. Sinne toiselle puolelle kylläkin. Vaan se lie kiinni siitä kenelle tonttimaa kuuluu. Ja taitaa olla aika arvokastakin per neliömetri...

http://pihinnaisenelamaa.blogspot.fi/2013/08/elamyksia-tarjoillut-suomen.html

Museon tehtävänä on taltioida rautatiehistoriaa, tuottaa tutkimustietoa, mutta myös popularisoida rautatiehistoriaa. Tavoitteet eivät sulje pois toisiaan. Kyse on enemmäkin siitä, miten historiaa popularisoidaan. Kun saa riittävän nuorena kipinän rautateihin ja/tai historiaan, niin sillä tavalla kasvaa uusia tutkija- ja harrastajasukupolvia. Samalla museo lunastaa oikeutuksensa olemassa oloonsa. Tyttären poikani Huima (6v.) on ollut jo useita vuosia mukanani erilaisissa Rautatiemuseon järjestämissä tapahtumissa. Minä olen historiasta ja pienoismalleista kiinnostuneena friikkinä saanut museosta kaipaamaani tietoa ja todennäköisesti myös Huima kaipaamiansa elämyksiä. Museon kannalta pojan toteamus "täällä on kivempaa kuin Linnanmäellä" on museon kohtuullisen kovatasoinen arvio.

Huima puistojunassa (lippalakki päässä) ja veturissa.
(http://img580.imageshack.us/img580/9808/j3ma.jpg)
(http://img694.imageshack.us/img694/3028/2wlj.jpg)

On tuo nainen muuten kuinka pihi tahansa, niin nyt kyllä jakoi kiitosta avokätisesti. Aika hyvin.