Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Jani Järviluoto - Heinäkuu 06, 2013, 20:19:47

Otsikko: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Jani Järviluoto - Heinäkuu 06, 2013, 20:19:47
Kanadassa öljyjunan raiteiltaan suistumisen pelätään aiheuttaneen suuronnettomuuden.

Öljylastissa olleen 73-vaunuisen tavarajunan neljä vaunua suistui raiteilta ja räjähti, aiheuttaen suuren tulipalon Lac-Meganticin pikkukaupungin keskustan tuntumassa Quebecin osavaltiossa maan itäosassa. Onnettomuuspaikalla on edelleen räjähdysvaara, ja ainakin tuhat ihmistä on evakuoitu. Kymmenet perheet ovat ilmoittaneet perheenjäseniään puuttuvan. Radio Canadan mukaan 60 ihmistä on ilmoitettu kadonneeksi. Toistaiseksi vahingoittumisia ei ole raportoitu. Alueen asukkaat ovat perustaneet Facebookiin ryhmän helpottaakseen puuttuvien perheenjäsentensä löytämistä. Puhelimet alueella eivät toistaiseksi toimi. Lac-Meganticin pormestari Colette Roy-Laroche kertoo, että räjähdys tuhosi suuren osa pikkukaupungin ydinkeskustasta. Yli 100 palomiestä oli hälytetty lauantai-iltana paikalle. Osa heistä oli tullut Yhdysvalloista asti. Öljyä kerrotaan myös valuneen suuria määriä Chaudière-jokeen. Silminnäkijöiden mukaan vesi on muuttunut väriltään oranssiksi. Onnettomuuden syy on edelleen tuntematon, mutta silminnäkijöiden mukaan juna oli matkustanut kovalla vauhdilla.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013070617234740_ul.shtml)

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Esko Ampio - Heinäkuu 06, 2013, 20:58:03
Nuo toimittajat... Juna ei taida matkustaa.. Täällä taas nuristaan siitä, kun Turunkin ratapihalla säiliövaunuja yleensä vain paikallaan...Jos sitten eivät ole tulossa, tai menossa jonnekin.

Otsikko: Öljylastissa ollut juna syttyi tuleen Kanadassa
Kirjoitti: Markku Aartti - Heinäkuu 06, 2013, 21:53:34
YLE: Öljylastissa ollut juna syttyi tuleen Kanadassa - useita kateissa
http://yle.fi/uutiset/oljylastissa_ollut_juna_syttyi_tuleen_kanadassa_-_useita_kateissa/6721862

Iltalehti: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013070617234740_ul.shtml

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Juha Paulavuo - Heinäkuu 07, 2013, 08:13:41
Mäenrinteeseen pysähtynyt juna pääsi ilmeisesti karkuun ilman kuljettajaa, sillä edellinen oli juuri päättänyt työvuoronsa ja seuraava oli vasta aloittamassa omaansa. Junayhtiön mukaan turman syy on arvoitus. Junan jarrut olivat kunnossa, yhtiön edustaja sanoo.

Turmapaikka on edelleen liian vaarallinen, jotta se voitaisiin tutkia kunnolla, kertovat viranomaiset. Viisi säiliövaunua on yhä erityisessä räjähdysvaarassa, ja palomiehet viilentävät niitä vedellä. Parituhatta asukasta on evakuoitu kilometrin laajuiselta varovyöhykkeeltä.

Turman pelätään aiheuttaneen myös mittavaa ympäristötuhoa. Öljyä on päässyt läheiseen järveen ja jokeen. Ilmanlaadun tarkkailemiseksi paikalle on tuotu liikuteltava laboratorio.

yle (http://yle.fi/uutiset/viranomaiset_kanadan_junaturman_uhrimaara_nousee_varmasti/6722047?origin=rss)

Näin maalikon korvaan tuo ilman kuljettajaa karkaaminen tuntuu oudolta, kun junan edessä oli viisi veturia . Vai olisiko mahdollista, että kaikkia veureita ajettaisiin yhdestä ohjaamosta?

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Hannu Heino - Heinäkuu 07, 2013, 08:26:00

Onhan tuo hyvinkin todennäköistä, onhan meilläkin moniajovetureita, DV12 sarjan vetureita voidaan kytkeä kolme yhteen, tai jos ajatellaan vaikka sähköjunia kytketään 5 yhteen ja ajetaan yhdestä ojhaamosta.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Pentti Yli-Karjanmaa - Heinäkuu 07, 2013, 10:29:15
Eipä varmaan noita todennäköisiä vaihtoehtoja paljoa jää. Joku ulkopuolinen otti puikoista kiinni pisti junan liikkeelle tai veturinkuljettaja vapautti jarrut poistuessaan junasta työvuoron päättyessä? Jarrut ilmeisesti kunnossa, koska raskas juna onnistuneesti pysähtyi asemalle.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Topi Lajunen - Heinäkuu 07, 2013, 15:47:04
Erikoista, että paikallinen versio veturin turvalaitteesta - millainen se sitten onkin - ei näemmä onnistunut estämään onnettomuutta.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Tero Korkeakoski - Heinäkuu 07, 2013, 16:53:34
Jossainhan uutisoitiin että vaunut olisivat päässeet irti veturista.

Sinällään ihmetyttää tuo räjähtäminen jos lastina oli raakaöljyä. Ilmeisesti junassa on ollut propaania tai jotain muuta paineenalaisena kuljetettavaa jolloin paineen laskeminen on aiheuttanut höyrystymisen ja sopiva pitoisuus ja kipinä räjähdyksen.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Pentti Yli-Karjanmaa - Heinäkuu 07, 2013, 17:37:02
Rajähdysten voimaa minäkin olen ihmetellyt. Jos pitää paikkanssa säiliöissä olevan raakaöljyä tai "liennytttyä" on posauksien voima ihmeellisen suuri. Olisiko sitten pistetty junaan mukaan vähän tujumaakin ainetta? Mahtaako vetureissa olla  "mustaa laatikkoa", joidenkin tietojen mukaan veturit säilyivät  ehjänä. Ehkäpä niistä selviää miksi juna on lähtenyt liikkeelle!

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Markku Blomgren - Heinäkuu 07, 2013, 17:46:06
Ainakin uudemmissa Amerikkalaisissa (ja Kanadalaisissa) vetureissa lienee jonkin sortin tallennin, mutta tietämättä tarkemmin veturityyppejä ko. junassa, on vaikea sanoa mitään varmaa.

Kumminkohan päin juna lähti 'karkuun', takaperin vai veturit edellä? Voisiko syynä olla sitten se, että uusi kuljettaja päästi junan liian kovaan vauhtiin mäessä eikä saanut dynaamisella jarrulla hidastettua tarpeeksi ja siinä vaiheessa varmaan hätäjarrutuskaan tuskin paljoa enään auttaa kun 7-8000 tonnia painaa menemään.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Pentti Yli-Karjanmaa - Heinäkuu 07, 2013, 18:29:57
Taannoihan jenkeissä raskas fosfaatimalmia kuljettava jättijuna posutti keskelle kaupunkia tuhoisin seurauksin jyrkkää alamäkeän jarruttomana. Syyksi paljastui fosfaattipölyn tukkima jarrujen "paineenpoistoputki". Tämän seurauksena ko. junissa on nyt myös lopussa radio-ohjattava poistoventtiili. Näin kertoivat, en tunne sikäläistä tekniikkaa sen kummemmin!

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Markku Aartti - Heinäkuu 07, 2013, 19:28:54
Tarkempaa uutisointia Kanadasta: http://www.cbc.ca/news/canada/montreal/story/2013/07/06/quebec-train-derailment-fire.html

Mukana myös amatörikuvaa yhdestä räjähdyksestä, noita oli ilmeisesti 5-6 kappaletta.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Pentti Yli-Karjanmaa - Heinäkuu 08, 2013, 08:12:42
Pientä lisävalistusta: Junan jarrut pois päältä. Rautatien omistava Montreal, Maine & Atlantic -yhtiön antamasta lausunnosta ei selviä, miten jarrujen meneminen pois päältä olisi voinut tapahtua ja kuka siitä voisi olla vastuussa.

hs.fi

On myös uutisoitu että Kanadassa on tapahtunut useita öljyjunaonettomuuksia. Ovatkahan sattuneet samalle junayhtiölle. Mistä tämä kertoo, huonosta infrasta/kalustosta vai piittamattomasta työkultuurista?

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Markus Mälkönen - Heinäkuu 08, 2013, 08:50:41
Voisiko jarrujen irtoaminen johtua ensimmäisessä veturissa olleesta tulipalosta?
http://en.wikipedia.org/wiki/Lac-M%C3%A9gantic_derailment#Train_background

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Markku Blomgren - Heinäkuu 08, 2013, 18:02:43
Ja noita kun lukee, niin selviää, että junassa ei siis ollut kuljettajaa ollenkaan. Erikoista toimintaa jättää tuollainen juna seisomaan keskelle ei-mitään.

Yhdessä videossa tosiaan oli aika huikea räjähdys, lähestulkoon ydinräjähdyksen näköä. Jossain kuvassa näkyi kuinka junan vaunut olivan nätissä kasassa. Nyt voisi johdatella syyn räjähdysille: raiteilta suistumisen jälkeen muutama vaunu hajonnut ja joten öljy päässyt syttymään joka sitten alkanut 'keittämään' muita vaunuja joissa tapahtuu tislautumista, eli kevyemmät jakeet, eli bensiini ja kaasut paineistuvat säiliöissä ja sitten...  :o

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Lauri Uusitalo - Heinäkuu 08, 2013, 20:16:42
Ja noita kun lukee, niin selviää, että junassa ei siis ollut kuljettajaa ollenkaan. Erikoista toimintaa jättää tuollainen juna seisomaan keskelle ei-mitään.

Erikoisempaa se olisi kai jättää seisomaan keskelle jotain?

Tietämättä ohjeista tms niin mikäli seisomaan jättäminen on normaalia, niin se ei taida olla erikoista.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Juha Paulavuo - Heinäkuu 09, 2013, 21:03:52
Lainaus
Kanadan onnettomuusjuna ajoi kovaa ylinopeutta ennen suistumistaan raiteilta, sanovat tapauksen tutkijat. Tutkijat eivät kuitenkaan toistaiseksi ole pystyneet määrittelemään, kuinka suuresta ylinopeudesta oli kyse.

iltasanomat (http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288581043817.html?ref=rss)

Siis, TÄH  ??? ??? Eikö se ollutkaan paikoillaan vai oliko tuo ylinopeus ennen junan pysähtymistä?

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Markus Mälkönen - Heinäkuu 09, 2013, 23:05:56
Voisiko jarrujen irtoaminen johtua ensimmäisessä veturissa olleesta tulipalosta?
http://en.wikipedia.org/wiki/Lac-M%C3%A9gantic_derailment#Train_background
http://www.hs.fi/ulkomaat/V%C3%A4ite+Palokunta+sorkki+Kanadan+turmajunaa+ennen+t%C3%B6rm%C3%A4yst%C3%A4/a1373337884159
http://en.wikipedia.org/wiki/Lac-M%C3%A9gantic_derailment#Events_prior_to_the_derailment

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Heinäkuu 09, 2013, 23:50:24
Palopäällikön mukaan liikennöitsijälle ilmoitettiin puhelinkeskustelussa, mitä palokunta oli veturille tehnyt, eli sammuttanut sekä palon että moottorin. Jarruista ei liikennöitsijän kanssa tällöin tullut mitään puhetta. Junan oli tarkoitus jatkaa matkaa vasta aamulla. Liikennöitsijän olisi kai pitänyt tietää, että juna oli tuohon aikaan miehittämätön ja vetureista vain yksi oli käynnissä.

http://www.torontosun.com/2013/07/09/how-a-train-ran-away-and-devastated-lac-megantic

Vaikuttaa kyllä erittäin omituiselta, että raskas öljyjuna yöpyy jollakin kaltevalla liikennepaikalla valvomattomana, yhden moottorin tuottaman jarruvoiman varassa. Junan karkaaminen merkitsee noissa maastoissa aina varmaa katastrofia. Voisihan se moottori sammua itsestäänkin. Voiko asia olla noin alkeellisesti järjestetty, että jarrut eivät toimi ilman käyvää moottoria, vai onko tässä silti jotain muutakin.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Heinäkuu 10, 2013, 09:38:16
Burkhardt... Tulee ihan mieleen Viron rautateiden laatu silloin, kun ne olivat kyseisen henkilön hoidossa.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Oskari Kvist - Heinäkuu 10, 2013, 10:55:12
Eikös jarrupaineiden karattua junan jarrujen pitäisi kiinnittyä? Näinollen jarrujen toimiminen ilman käyvää moottoria pitäisi olla automaattista, jos järjestelmässä on vuoto. Tuskin kyseessä on ollut veturijarrujen käyttökään ensimmäisessä veturissa, ja palaminen on sitten hävittänyt veturijarrut?

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Iiro Laiho - Heinäkuu 10, 2013, 13:17:39
Eikös jarrupaineiden karattua junan jarrujen pitäisi kiinnittyä? Näinollen jarrujen toimiminen ilman käyvää moottoria pitäisi olla automaattista, jos järjestelmässä on vuoto. Tuskin kyseessä on ollut veturijarrujen käyttökään ensimmäisessä veturissa, ja palaminen on sitten hävittänyt veturijarrut?
Siis se hommahan toimii niin, että jokaisessa vaunussa on oma apusäiliö, josta tuleva paineilma painaa jarrut kiinni, jos jarrujohdosta häviää paine. Tässä oli luultavasti käynyt niin, että nämä vaunujen apusäiliöt ovat vuotaneet tyhjiksi, jolloin jarrut irtosivat.

Junan paineilmajarruja ei ole tarkoitettu seisontajarruiksi, vaan sitä varten on käsijarrut.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Topi Lajunen - Heinäkuu 10, 2013, 13:23:12
Eikös jarrupaineiden karattua junan jarrujen pitäisi kiinnittyä?

Riippuu mitä jarrupaineilla tässä tarkoitetaan. Veturi syöttää jarrujohtoon painetta aina suurimpaan säädettyyn arvoon asti (Suomessa nimellispaine 5 bar), ja tämä jarrujohto sitten "lataa" itse vaunun jarrujärjestelmän paineeseen. Hieman yksinkertaistaen jarrut menevät päälle, kun jarrujohdon paine on riittävästi alempi kuin vaunujen jarrujärjestelmään latautunut paine.

Mutta, jos itse vaunujen järjestelmien paine pihisee pikku hiljaa ulos, eikä jarrujohto syötä sinne korvaavaa ilmaa, jarrut irtoavat vähitellen.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Juha Kutvonen - Heinäkuu 10, 2013, 13:26:47
Tässä kohtaa pitäisi tiedustella kyseisen operaattorin riskienhallinnasta vastaavalta taholta, että millainen öljykuljetusten riskianalyysi heillä on - vai onko sellaista...?

Jo pelkästään turvaraide olisi estänyt katastrofin, joskaan ei vahinkoa.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Mikko Kosonen - Heinäkuu 10, 2013, 15:34:26
On myös epäilty että palomiehet olisivat osasyyllisiä. Sammuttivat moottorin kun olivat tulipalon takia paikalla. En kuitenkaan usko että pelkkä moottorin sammuttaminen ja paineilman loppuminen aiheuttaisi näin äkkiä tuollaisen tapahtuman. Jossain palstalla puhuttiin että apusäiliöiden tyhjentyminen kestäisi viikon, tai ainakin useita päiviä. Tuolla järjestelmä voi tietysti olla eri kuin Suomessa, mutta varmasti yhtäläisyyksiäkin löytyy. Perusperiaatteet kuitenkin on luullakseni samoja. Kaksipainejarrulliset jarrut vapautuu heti kun jarruputkeen tulee lisää painetta vähänkin. Onko joku palomiehistä vahingossa osunut kyynärpäällä jarrukahvaan? Junassa oli kuitenkin kymmeniä vaunuja, eikä voi olla niin, että jokaisessa apusäiliöt on viallisia ja vuotaa. Yksi tai kaksi vuotavaa vaunua ei ole ihmeellistä, mutta että kaikki olisivat sellaisia. Uskon että moni sekoittaa asian nyt jarruletkujen vuotamiseen, ne vuotaa helposti alle tunnissa tyhjäksi, mutta se on eri asia. Tai sitten olen ymmärtänyt jotain väärin.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Toni Hartonen - Heinäkuu 10, 2013, 20:51:29
ja täällä kritisoitiin että mitä siinä Tampereen tavararatapihassa vikana, ei sitä tarvi mihinkään siirtää..
No suomalaista sokeutta monessa asiassa, ei myönnetä että väärin on tehty ja pitäis muutakin tehä ku polttaa röökiä lakisääteisillä..

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Lauri Uusitalo - Heinäkuu 10, 2013, 21:27:46
ja täällä kritisoitiin että mitä siinä Tampereen tavararatapihassa vikana, ei sitä tarvi mihinkään siirtää..
No suomalaista sokeutta monessa asiassa, ei myönnetä että väärin on tehty ja pitäis muutakin tehä ku polttaa röökiä lakisääteisillä..

Miksi se pitäisi siirtää? Pitäisikö samalla koko päärata siirtää pois asutuksen läheltä?

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Markku Aartti - Heinäkuu 11, 2013, 14:25:45

http://www.syracuse.com/news/index.ssf/2013/07/canadian_train_derailment_death_roll_at_50_residents_of_lac-megantic_jeer_rail_c.html

Osasyylliseksi epäillään tällä hetkellä veturinkuljettajaa joka ei olisikaan kiinnittänyt sitä määrää käsijarruja kuin olisi pitänyt.

Jo pelkästään turvaraide olisi estänyt katastrofin, joskaan ei vahinkoa.

Tätä mäkin olen ihmetellyt ettei siinä ollut turvavaihdetta. Noista uutisista on jäänyt sellainen kuva että tuossa samassa mäessä olisi junia useamminkin parkissa. Jos siinä olis ollut turvavaihde, niin kaiketi ei olis muuta tapahtunut kuin muutama vaunu suistunut kiskoilta alhaisessa vauhdissa, olisivat voineet vielä kaikki pysyä ehjinäkin.

Tämäkin junaonnettomuus lienee, kuten yleensäkin, mahdollista vain koska moni asia meni pieleen.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Jorma Toivonen - Heinäkuu 11, 2013, 22:18:04
Ei lähelläkään vastaavaa onnettomuutta, mutta Riihimäellä karkasi muutama säiliövaunu päätepuskimen läpi pääraiteelle 27.10.1996. http://www.turvallisuustutkinta.fi/Etusivu/Tutkintaselostukset/Raideliikenne/Raideliikenne1996/1210772768863

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Pentti Yli-Karjanmaa - Heinäkuu 21, 2013, 12:37:33
Viimeisin tieto öljyjunaonnettomuudesta STT:
Quebec. Kanadassa kaksi viikkoa sitten sattuneen junaturman uhriluvuksi on varmistumassa 47. Asiasta kertoi paikallinen poliisi perjantaina.

Lac-Meganticin kaupungissa tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä on löytynyt 42 kuollutta. Lisäksi viiden kadoksissa olevan ihmisen uskotaan kuolleen.

Junaturman uskotaan aiheutuneen, koska junan kuljettaja ei ollut muistanut sulkea käsijarruja asianmukaisesti.

Otsikko: Vs: Öljyjuna räjähti Kanadassa - suuronnettomuutta pelätään
Kirjoitti: Juha Paulavuo - Heinäkuu 26, 2013, 08:31:35
Kanadassa poliisi ratsasi junayhtiön toimiston etsiessään todisteita kolmen viikon takaiseen onnettomuuteen. Quebecin poliisin mukaan ratsiassa kerättiin todisteita rikossyytteiden tueksi. Junayhtiö Montreal, Maine & Atlanticin toimisto Farnhamissa tutkittiin torstaina paikallista aikaa.
 
Lac-Meganticin kaupunki on vaatinut junayhtiötä maksamaan alueen raivaamisesta ja siivoamisesta koituneet kustannukset, jotka ovat nousseet jo 3 miljoonaan euroon.

turun sanomat (http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/514902/Poliisi+ratsasi+Kanadan+turmajunasta+vastanneen+yhtion+toimiston)