Otsikko: Juna syttyi tuleen Veljekset Keskisen seisakkeella Kirjoitti: Mikael Sahervo - Elokuu 30, 2013, 20:41:46 Jyväskylästä Seinäjoelle matkalla ollut taajamajuna H 485 syttyi palamaan Veljekset Keskisen kyläkaupan kohdalla seisakkeella Töysässä perjantaina alkuillasta. Pelastuslaitos sai hälytyksen liikennevälinepalosta kello 18.49. Asiasta tehtiin ilmoitus pelastuslaitokselle, mutta junan henkilöstö sai palon sammumaan omin voimin. Päällystöpäivystäjä Petri Punkarin mukaan palosta ei ollut vaaraa ihmisille. Punkarin mukaan kyseessä oli kiskobussi-tyyppinen juna, joita oli kolme peräkkäin ja joissa jokaisessa on oma moottorinsa. Keskimmäisessä moottorissa oli syttynyt tulipalo seisakkeelle tultaessa, mutta junan henkilökunta oli saanut palon sammumaan jauhesammuttimella. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tehokkaan alkusammutuksen jälkeen varmistaa palon sammuminen. Ihmiset oli opastettu junasta ulos ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle. Kyydissä oli muun muassa lomalle lähteviä varusmiehiä Keuruun varuskunnasta. Päällystöpäivystäjä Punkarin mukaan paikalle saapuneet pelastuslaitoksen yksiköt herättivät alueella runsaasti huomiota. Seisake on Veljekset Keskinen Oy:n kyläkaupan alueella. Myös paluujuna peruttiin VR kertoo, että junayhteys Tuurista Seinäjoelle korvataan linja-autolla. Syyksi VR kertoo "teknisen vian". Lisäksi Seinäjoelta kello 19.34 Jyväskylään lähtevä juna korvataan linja-autolla koko matkan osalta. Linja-auto lähtee rautatieaseman edestä. Juna saapui seisakkeelle pari minuuttia etuajassa aikataulustaan, kello 18.44. Juna lähti Jyväskylästä puoli viiden aikaan ja sen oli määrä saapua Seinäjoelle kello 19.25, mutta myöhästyy auttamattomasti aikataulustaan. Otsikko: Vs: Juna syttyi tuleen Veljekset Keskisen seisakkeella Kirjoitti: Ville Hautamäki - Elokuu 30, 2013, 21:25:31 Erään kartan mukaan Dm12 4402, 4405 ja 4404 seisovat edelleen Tuurissa..
Otsikko: Vs: Juna syttyi tuleen Veljekset Keskisen seisakkeella Kirjoitti: Mika Hakala - Elokuu 30, 2013, 21:41:18 Erään kartan mukaan Dm12 4402, 4405 ja 4404 seisovat edelleen Tuurissa.. Muokattu (ok). Offtopicina, saamarin komeat revontulet tiistain yönä paikalla. Jos ne raihnaisella n95 kameralla olisi voinut tallentaa kera sen radantarkastus yksikön joka kulki 23:08, olisi tullut vaikka hel*etin komia knoppi kuva. Otsikko: Vs: Juna syttyi tuleen Veljekset Keskisen seisakkeella Kirjoitti: Jorma Toivonen - Elokuu 30, 2013, 22:15:26 Jaaha,, jaaha,, palot alkoivat jälleen. Oliko niitä aiemmin 3kpl:a(?), taisivat junayksiköt olla käyttökiellossakin jonkin aikaa - mikäli muistelen..
Otsikko: Vs: Juna syttyi tuleen Veljekset Keskisen seisakkeella Kirjoitti: Tero Virta - Elokuu 31, 2013, 07:39:33 4402 ja 4404 bongattu liikenteestä tänä aamuna junassa H481, joten tuo kärähtänyt oli 4405
Otsikko: Vs: Juna syttyi tuleen Veljekset Keskisen seisakkeella Kirjoitti: Teppo Niemi - Syyskuu 02, 2013, 14:48:30 Ilkka -lehti uutisoi palon syynä olleen pollttoainevuoto: http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/kiskobussin-palon-syyksi-epaillaan-polttoainevuotoa-1.1455113
|