Resiina-keskustelu

Niih, tuommoinen olisi.

Omani ainakin lähti kevään junareissusta ja olen sen jälkeen kuvaillut, piirtänyt ja ajatellut junia. Olen myös saanut selville useita asioita kuten esimerkiksi että sinisiä vaunuja on muitakin kuin Ein:sininen, Rkt:punainen ja Ci:keltainen ;D. Selville sain myös että teräskorivaunuja ei ole enää keltaraidallisia (liian myöhään). Outoja eikös? Mitä te tiesitte junista ennen niistä kiinnostumista?

Mulla se lähti ihan kaappihommista: alkuun en kertonut kenellekään sitä, että taidan olla vähän juniin päin, kunnes sitten 6.12.1989 yllätin itse itseni lähes tekopaikalta, eli Martinlaakson asemalta kyttäämästä Sm-junia. Samassa reessä kanssani kulki muuan Hannukin, joka sittemmin kääntyi takaisin polkupyöräharrastajaksi.

En kuitenkaan kertonut alkuun tästä harrastuksesta ja kiinnostuksestani kenellekään mitään, sillä pidin sitä jossain määrin nolona. Mielestäni oli paljon kovempaa hommaa skeitata ja kuunnella Public Enemyn 911 Is a Joke -biisiä kuin tunnustaa avoimesti se, että olet kiinnostunut heistä, siis rautateistä.

Olihan se nyt kieltämättä himppasen noloa pummata iltapäivävapaata peruskoulun kahdeksannella luokalla ja rampata R-junalla Hyvinkäälle, kävellä sieltä silloiseen SÄKEen ja ottaa sieltä 50 kg:n painoinen Jyväskylän eteläpään asetinlaitetaulu mukaan ja kiikuttaa se Martsariin muovikassissa. Harrastaja on toki aina harrastaja, eikä siitä mihinkään pääse.

Pointtini on kuitenkin se, että tämä harrastuslaji on yksi parhaimmista ja toivotan ehdottomasti kaikki junnut tervetulleeksi skeneen megeen. Tämä pesee mummojen potkimiset, autojen varastamiset ja kaikki muutkin pöljyydet mennen tullen.

En häpeä sitä tosiasiaa, että olen hetero ja rautatieharrastaja samassa paketissa.

Sen, että Vemppu oli "keppiveturi" :D

Taisi alkaa siitä, kun näin, noin 5-vuotiaana, Ri-Loppi- tavarajunan kulkevan SAKO:n kohdilla. Taisi olla viimeisiä ajoja. Tai sitten alkoi siitä, kun olin, samanikäisenä? faijan mukana viestilinjojen tarkastusreissulla, 3-pyöräresiinalla, jossain päin Suomea....Siis 50-luvulla. Tai, kun siitä lähtien asuin veturitallin liki, Riihimäellä. Onhan muitakin perusteita, jatkuu varsinkin pr-harrastuksena, suomalaiskalustoa....

Minun kiinnostus juniin alkoi 1 vuotiaana, vuonna 1963 kun vanhin veljeni käytti minua rautatieasemalla katsomassa junia hänen ollessaan tsupparina. Ja tietttyä paikallislehden materiaalia vietiin aseman postilaatikkoon, eli 51 vuotta on vierähtänyt junien parissa.

Minun kiinnostukseni alkoi, kun vuonna -58 Lahden asemalla asetinlaitemiehenä toiminut isoisäni vei minut illalla asetinlaitetorniin ja selitti junien kulkuun liittyviä juttuja. Olin tuolloin kuusivuotias. Tuo käynti antoi kovat kiksit.

Helsinkiläiset sanovat tietenkin Linnunlaulun sillalla. Kuitenkin minun aikaisimmat muistot ovat Linnunlaulun asetinlaitteella vaunuja vaihtava Vr4 ja Vr4 ratapihalla. Olin silloin 4 vuotta. Toinen muisto on Pr1 veturit asemalla.
Linnunlaulun lenkki Töölöstä oli silloin vakio kävely sunnuntaisin.

Syytän isääni, jonka ansiosta/takia olen ollut 3-vuotiaasta asti tekemissä PMR:n kanssa.

En nyt oikein edes tiedä, omassa kunnassa ei junia edes mene mutta kai se sitten oli niin erikoista päästä naapurikunnasta junalla kauemmas..

Toki meikäläisen löytää merenkulkualan foorumeilta ja joskus tulee lentoalankin foorumit kurkattua läpi. Vaikka tosin paloautojen parista eniten kameranlaukauksia.

Meillä kuljettiin junalla paljon sukulaisiin vielä silloin, kun se oli taloudellisesti kannattavaa (lapsista ei mennyt maksua). Voltin aseman läheisyys mummolassa, lapsuus/ nuoruus Kouvolan liepeillä ja Savon radan kulku 1,5 kilometrin päästä. 1993 ensimmäisen kerran yöpikajunalla Rovaniemelle, se oli varmaan se suurin niitti! Saman vuonna kesäkuun alussa matka Kouvolasta Iisalmeen P71:n päivävaunussa, sattui olemaan mennen tullen kaunis ja kuulas kesäyö.

Noin 1985 aloin käydä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen nuorten liikennetoimintakeskuksen pienoisrautatiekerhossa, joka tunnettiin paremmin LiToKe PRK:na. Samoihin aikoihin sain lahjaksi Pikon pienoisrautatieperuspakkauksen.

Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, en voi sanoa muistavani, mikä oli se sysäys, joka 9-vuotiaan pojan sai kiinnostumaan nimenomaan pienoisrautateistä. Jos pitää jotain vastausta hakea siihen, mitä tiesin junista ennen vuotta 1985, niin kai nyt ainakin sen, että ne kulkevat kiskoilla. :)

Ulkomaanmatkoilta kun olin lapsi. Me kuljimme äärimmäisen harvoin junalla Suomessa koska lähiössä missä asuimme ei ollut rautatietä ja perheellämme oli auto.

Matkustimme Ruotsissa käydessämme usein junalla ja kun olin 10 vuotias vietimme v 1970 pari kesälomaviikkoa Itävallassa ja asuimme majatalossa jonka vierestä kulki rautatie Münchenin ja Innsbruckin välillä ja parvekkeelta oli  kiva bongailla junia. Makustimmekin nillä myös pari kertaa sen reisun aikana. Sitten toivoin Märkliin pienoisrautatien joululahjaksi ja siitä se alkoi.

Suomalaisia junia pidin siihen aikaan vanhanaikaisina ruotsalaisiin ja itävaltalais-saksalaisiin verrattuna koska ne kulki höyryllä eikä sähköllä ja vaunut oli puisia. Tosin sain niitäkin ihailla kun olin kerran hoidossa enoni perheen luona Oulunkylässä. Ei kestänyt kuitenkaan kauan ennenuin sekin tilanne alkoi "parantua" ja kun aloitin oppikoulun Kauniaisissa v 1971 tulivat huippunkyaikaiset suomalaiset sähköjunat tutuiksi kun liikuntatuntien uimahallireissut piti tehdä oikein junalla Leppävaaraan.

Pienoisrautatiekerhossa aloin käydä 1973 paikkeilla mutta aluksi suomalaismallien itse rakentaminen ei innostanut kun olin pinttynyt märklinisti, mutta myöhemmin kokeilin sitäkin ja kun Jokioisten Museorautatie alkoi toimia tosissaan 1970-luvun lopulla lähdin mukaan siihen toimintaan.

t. Rainer

Pienenä tuli kuljettua vanhempien mukana junalla Iisalmi-Kouvola, sekä Iisalmi-Helsinki-välillä muutamia kertoja, sekä Sk:n maatalousnäyttelyssä höyryajolla mukana. Ne nyt eivät hirveän merkityksellisiä olleet. Lisäksi erityisen paljon on vaikuttanut edellinen asuinpaikka 1996-2009 (Kpv, Ilm-Yv välillä n. 40-50 m radan varresta, ja Kurenpolvi ppl n. 450 metrin päässä), sekä Iisalmi-Kuopio-välillä Savon radan näkyminen VT5:n varrella, sekin ihan nuoruudesta lähtien. Lisäksi ukki oli veturinkuljettaja.

Ko.välin varoituslaitokset kiinnostivat pienestä pitäen kun niitä auton ikkunasta aina näki. Lisäksi jo poistunut Koivikko ppl oli Iisalmessa juurikin mökilleajoreitin varrella vielä v. 1994-1995. Sen jälkeen Peltosalmi ppl oli myös mökilleajoreitin varrella, vuodesta 1996 alkuvuoteen 2007, jonka jälkeen kyseinen varoituslaitos hävisi, ja Iisalmen Sahan linjavaihdekin... Lisäksi myös entisessä lookissa ollut Lahnakangas ppl vaikutti erityisesti (mummolaan ajoreitin varrella) v. 1989-2006, aina viikonloppuisin... Näin jälkikäteen ajateltuna, ympäristö on vaikuttanut harrastukseen erittäin olennaisesti. Varsinaisen harrastuksen heräämiseen ei enää paljoa tarvittu n. 2006-2007. 2006 P974/P979:llä Iisalmi-Kuopio-Iisalmi-matkat varmaan sitten vaikutti ihan eniten, Dv-vetonen sinivaunupikuri kesähelteellä ikkunat auki, ja ensimmäisessä vaunussa oli sitten ääntä ja kömyaromia kerrakseen.... :)

Ja toki Pikon H0-ympyräradalla höyryvetureineen, Brion puuradalla, sekä Legon Duplo-radalla on ollut osavaikutuksensa vielä aiemmin nuoruudessa. :)

Mulla kiinnostus alkoi ihan pienenä 1949. Itse asiassa ennen kuin osasin kävellä tai puhua. Ensi kertaa eläessäni kun onnistuin kampeamaan pystyyn nojatuolissa, sain näkymän Haukivuoren ratapihalle. Juuri silloin saapui juna. Se oli niin järisyttävä juttu, että kuulemma vaipatkin kastuivat. Tuolista tuli sitten minun mielipäivystyspaikkani ja minut sai nukkumaan huijaamalla mikä on päivän viimeinen juna. Katsotaan postijuna. Se tuo ja vie postit ja sitten kaikki on hyvin ja voidaan mennä nukkumaan ja odottamaan seuraavan päivän junia. Enää en viitsi käydä junia katsomassa tai kuvaamassa.

Junakirjat menköön samaan syssyyn:
1951 muutettiin Herttoniemeen kun isä valmistui metsänhoitajaksi ja sai homman puutavara-agenttina. Se tiesi säännöllisiä Englanninmatkoja. Tuliaisena tuli vieterivetoisia busseja ja junia. Mutta ne oli leluja. Kerran hän toi ison kuvakirjan, jossa oli värikuvia oikeista junista eri maista. Nuorille tarkoitettu, 32 paksua sivua, mutta että kuvia oikeista junista. Kun olin oppinut lukemaan Turistin kartasta, niin englantilaisessa kirjassa oli kirjaimet kummassa järjestyksessä. Äiti selitti sanakirjojen käytön ja noin 6v luin niiden avulla vieraita kieliä sen verran, että sain irtosanat esiin. Sen jälkeen ainoa toive oli aina juna- tai autokirja. Jotenkin se jäänyt päälle, kirjahyllyt vaan turpoo.

Rautatiekartat kanssa:
Isä harrasti karttoja. Meillä oli karttapalloja ja keittiön seinällä parimetrinen maailman kartta. Siitä minulle piti näyttää, missä kuvakirjan junat liikkuivat.
Haukivuorta ei siinä kartassa näkynyt. Pitäjänkartoissa ei ollut Helsinkiä. Avuksi tuli turistin kartta. Äiti, mitä noi mustat neliöt on--asemia. Mistä tietää mikä on mikä--Se lukee siinä. Lue mulle kaikki Helsingistä Haukivuorelle ja näytä sormella. Alle 5v osasin kaikki sekä ulkoa että lukea. Junassa sietten häiritsin muita matkustajia kailottamalla: Nyt ohitettiin Oittti, seuraava on Mommila" jne. Isä selitti pallokartan ja tasokartan erot niin hyvin, että kansakouluun mennessä tiesin karttaprojektioista yhtä paljon kuin ylioppilaana. Vasta maantieteen opinnot toivat lisää tietoa. Jotenkin kartatkin ovat jääneet päälle.

Julkaisutoiminta:
Ensimmäisen lehtijuttuni tein 5v. Savon Sanomat julkaisi itse signeeraamani kuvan valtamerilaivasta ja lokeista sen ympärillä. Jos se olisi junakuva, voisin laittaa näytille. Mutta se oli kuitenkin kirjallisen toiminnan alku minulla.

Sydäntäni lämmittää, että Eljas muistaa MOMMILAN (minulle tärkeä asema).

Omasta mielestäni en pidä itseäni varsinaisena junaharrastajana, kunhan nyt jouduin (= pääsin) ajelemaan junilla muutaman kymmenen vuotta (+ jokunen museoliikennöintivuosi varsinaisen työuran jälkeen). Mutta mielenkiinnolla seuraan sivuston tapahtumia.

Ei ollut aikoinaan varaa Märkliniin tai Fleismanniin, joskus 1960-luvun vaihteessa Haaparannalla käynnin yhteydessä sain ovaalin muotoisen pattereilla toimivan radan - ei mielenkiintoa muutaman kierroksen jälkeen... tekaistiin naapuruston poikien kanssa omat "systeemit".

En erityisemmin ollut kakarana (tai vieläkään) ainoastaan junista kiinnostunut, vaan ylipäätään kookkaista asioista jotka liikkuu. Jorman tavoin en pidä itseäni myöskään varsinaisena harrastajana, vaikka jonkin verran alalla on tullut vapaaehtoistyötäkin tehtyä.

Varhaisin muistikuva junista on melko selvä, ja se löytyy Keravalta Anttilan (silloin Raketti-Anttila) ja nykyisen Prisman (silloin matala rakennus, jossa mm. eläinkauppa) välistä, ajalta ennen Sampolan alikulkutunnelia. Vanhempien mukana kun kauppareissuilla olin, niin Anttilaan kun ei kiinnostanut mennä shoppailemaan, vaan jäätiin faijan kanssa odottamaan ulos, josko vaikka juna kulkisi ohi. Nopeasti kuitenkin junailut arkipäiväistyi, sillä tuohon aikaan faijalla ei vielä ollut autoa, joten kuljimme sukulaisissa ympäri pääkaupunkiseutua ja Pohjois-Savoa poikkeuksetta junilla.