Resiina-keskustelu

Kysymys Haukivuoren ketjussa: "Tästä pikkuasemien ja pysäkkien lakkauttamisesta on yli 20 vuotta, mikä se silloin aiheutti tämän lakkautusinnon?"

Paikallisjunien ja seisakkeiden määrässä tapahtui huomattava lisääntyminen kiskoautokaluston tullessa käyttöön 1954-1963. Junien ja liikennepaikkojen määrä oli suurimmillaan 1963. Kirjoitan muistista, joten vähäisiä virheitä voi olla, mutta suuntaviivat ovat oikeat. Olen elänyt ja seurannut VR:n kehitystä tarkimmin juuri tällä kaudella. Alla olevassa ei käsitellä Helsingin lähiliikennettä.

Paikallisliikenteen vähentäminen alkoi 1964-1965 aluksi varovasti ja 1967 yht'äkkiä jyrkästi kiihtyvää vauhtia. Tilannetta protestoitiin äänekkäästi ympäri maan. Vuonna 1971 Liikenneministeriö puuttui asiaan ja käytännössä jäädytti supistukset. Vähäisemmässä määrin yksittäisiä seisakkeita lakkautettiin ja paikallisjunia saatettiin muuttaa pikajuniksi. Parikin paikallisliikennetoimikuntaa tutki asiaa, jälkimmäinen varsin laajalti ja ansiokkaasti. Se selvitti maantiestön suhteen rautatielinjaan, säännöllisten käyttäjien suhteen satunnaisiin käyttäjiin, asukkaiden määrän kävelyetäisyydellä liikennepaikoista ym. Vuonna 1973 eduskunta myönsi ensimmäisen kerran VR:lle tuen kannattamattoman paikallisliikenteen ylläpitämiseksi.

Tilanne eli hyvin vähän, paitsi että paikallisliikenteen tappiollisuus kasvoi. VR asetti uuden toimikunnan, joka julkaisi raporttinsa keväällä 1981. Se toimikunta totesi lausunnossaan, että kustannusvertailut eivät tukeneet VR:n jatkavan paikallisliikenteen hoitamista silloisella tasolla. Hyviä tuloksia oli kuitenkin saatu nopeuttamalla osa paikallisjunista nopeiksi kaukojunien yhdysliikennejuniksi. Noin karkeasti ottaen VR pystyi koko 80-luvun seuraamaan työryhmän antamia suosituksia. Junia jonkin verran lakkautettiin ja loput nopeutettiin. 1980-lun puolivälissä oli jäljellä enää vain muutama hassu rataosa, jollla oli edes puolet "vanhojen hyvien aikojen" seisakemääristä. Niistäkin parilta lakkautettiin henkilöliikenne kokonaan ennen vuokymmenen loppua.

Tähän asiaan liittyy oleellisesti myös kiskoautokaluston ikääntyminen. VR kyllä hieman fuskasi tilastollisissa kustannuksissa, mutta se oli enemmän kauneusvirhe, kun sen tiesi, kuin oleellinen virhe. Samaan aikaan oli aivan ilmeistä, kuinka haluton VR oli hankkimaan korvaavaa kalustoa käyttäen kaikki keinot asian siirtämiseksi eteenpäin. Niinpä sitten rataverkolla ajettiin paikallisjunia yhdistelmillä Dv12+1 vaunu tai Dv12+2 vaunua, vaikka toinen oli useimmiten tarpeeton.

Myös tuohon aikaan VR:n aikatauluja syytettiin sopimattomiksi tarpeeseen ja siten aiheuttavan tahallaan matkustajakatoa. Toinen "syyte" oli, että ensin lakkautetaan kaikkei kannattavimmat junat ja jätetään jäljelle vain rupujunat. Virasto-VR:n aikaan tuo oli kuitenkin helppo tarkistaa, koska matkustajalaskentojen tulokset ei vät olleet salaisia ja usein VR itsekin julkaisi lukuja lehdistötiedotteissaan. Mikä sitten on totuus? Ei sitä oikeastaan ole. Junat pitäisi katsoa tapauskohtaisesti ja tässä tuli usein eteen Dm7-kaluston yöpymispaikka verrattuna aamun ensimmäisen junan lähtöpaikkaan. Tyhjävaunujunia oli paljon. Pitäisikö silloin paluujunan matkustajamäärä puolittaa, kun toiseen suuntaan matkustajia oli nolla? Kävin kyllä lävitse kaikkien junien kaikki 4-5 laskentaa vuodessa ajalla 1960-1987, mutta enimmäkseen lakkautukseen valituissa junissa ei ollut huomauttamista. Eri paikkakunnille parhaiten sopivia kelloaikoja en tietenkään tiennyt.

Muutama yli 200-matkustajan juna meni lakkautukseen, mutta sen vastapainoksi on myönnettävä, että kaluston ja ehkä henkilökunnankin kierron järjestäminen olisi voinut olla haasteellista niissä tapauksissa. Nämä kuitenkin antoivat aiheen kitkerimpiin protesteihin, kun VR ei kunnolla selittänyt mistä oli kyse (ainakaan valtakunnanlehtien tasolla). Jos minä moittisin jostain, niin VR asetti oman edun (kalustonkierto, henkilöstön kierto) selvästi matkustajien tarpeiden yläpuolelle. Ja taas kerran, asian selittäminen yleisölle jätti ylimielisen tunteen. Minä olisin vääntänyt rautalangasta. Mutta ehkä siinä oli riski, että joku olisi keksinyt ratkaisun ja toive päästä paikallisjunista ja kiskoautoista eroon mitä pikimmiten olisi kohdannut hidasteen.

Alkuperäiseen kysymykseen: Lähes kymmenen vuoden tauko suurissa lakkautuksissa oli jättänyt patoutunutta tarvetta. Liikennesupistusten uusi salliminen oli hyödynnettävä heti, ennen uutta stoppia.