Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Mikael Sahervo - Maaliskuu 19, 2015, 15:07:31



Otsikko: Lähijunia asemalla kärkkyvät aiheuttavat hämmennystä
Kirjoitti: Mikael Sahervo - Maaliskuu 19, 2015, 15:07:31


Junalla matkustavat ovat ihmetelleet Lahden rautatieasemalla päivystäviä pullonkerääjiä, jotka käyvät läpi erityisesti asemalla pysähtyviä lähijunia, ja tonkivat niiden roskiksista pullot. Osa asiakkaista on kokenut kerääjät häiritsevinä. Kuulopuheiden mukaan kerääjille on joskus tullut myös keskenään suukopua pulloista.

VR:n viestintäasiantuntija Marja Merta kertoo, että vastaavia tapauksia sattuu eri asemilla eri puolella Suomea. Merta pitää ilmiötä valitettavana, mutta suurempaa vahinkoa siitä ei ole VR:n tietojen mukaan koitunut.

- Keräilyä on lyhyiden junapysähdysten aikana vaikea estää. Junien ovia ei heti pysähdyksen ja matkustajien poistumisen jälkeen voida lukita, koska uudet matkustajat ovat jo tulossa junaan. Ovien lukitseminen haittaisi siirtymistä juniin ja aiheuttaisi harmia matkustajien kulkemiselle, Merta sanoo.

Hämeen poliisin tilannekeskuksesta ei muisteta, että pullonkerääjien mahdollisesta häiriökäyttäytymisestä olisi kantautunut valituksia poliisille asti.


http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/03/19/lahijunia-asemalla-karkkyvat-aiheuttavat-hammennysta?ref=ece_frontpage-section-teaser-groupSection-teaserHalfWidth


Otsikko: Vs: Lähijunia asemalla kärkkyvät aiheuttavat hämmennystä
Kirjoitti: Ari Palin - Maaliskuu 19, 2015, 20:48:28
Tämä on Keravallakin tuttu ilmiö K- ja N-junissa 7-10 minuutin käännön aikana.


Otsikko: Vs: Lähijunia asemalla kärkkyvät aiheuttavat hämmennystä
Kirjoitti: Joona Kärkkäinen - Maaliskuu 19, 2015, 21:08:09
Ainakin eräs niistä Keravan pullonkerääjistä on varsinainen herrasmies, tervehtii usein junan henkilökuntaa ja pullojenkeruun lomassa tuo jopa muiden matkustajien jättämiä löytötavaroita konduktöörille joka toimittaa ne eteenpäin.


Otsikko: Vs: Lähijunia asemalla kärkkyvät aiheuttavat hämmennystä
Kirjoitti: Nikolas Peippo - Maaliskuu 19, 2015, 22:39:06
Keravalla on parikin vakioheppua, joskus ovat saman junan kimpussa. Kysäisin kerran ohi kulkiessani että onko heillä kovakin kilpailu, mutta olivat kuulemma yhteistyötä tekemässä :)