Otsikko: Brysselin metrossa on räjähtänyt – 20 kuollut, 106 loukkantunut Kirjoitti: eemeli113 - Maaliskuu 22, 2016, 16:58:24 Metroasemalla Brysselissä on räjähtänyt, kertoo Belgian yleisradioyhtiö RTBF. Sen mukaan räjähdys on tapahtunut Maelbeekin asemalla, joka sijaitsee sadan metrin päässä EU-komission päämajasta.
Metron liikenneyhtiön tiedottaja kertoo, että 20 ihmistä on kuollut ja 106 loukkaantunut räjähdyksessä. AP:n ja AFP:n toimittajat arvioivat, että haavoittuneita on metroaseman ulkopuolella yli kymmenen. Metroasemalta nousee mustaa savua. Räjähdys tapahtui ruuhka-aikaan kello kahdeksalta paikallista aikaa eli yhdeksältä Suomen aikaan. Metroliikenne pysäytettiin räjähdyksen jälkeen Méroden ja Arts-Loin asemien välillä. Puoli yhdeltätoista Suomen aikaa koko metro on suljettu. Yhdeltätoista Suomen aikaa myös raitiovaunu- ja linja-autoliikenne on pysäytetty. Lisäksi Brysselin päärautatieasemat on suljettu. http://yle.fi/uutiset/myos_brysselin_metrossa_on_rajahtanyt__20_kuollut_106_loukkantunut/8760028 |