Olen koonnut yhteen tähänastiset VR:n veturihuutokauppoihin liittyvät tiedot eli milloin kauppoja on järjestetty, mitä on ollut myynnissä ja mitä on mennyt kaupaksi.
Huutokauppojen ym. tapahtumien ajankohtien merkitsemisessä olen käyttänyt vuosien yhteydessä vuosipuolikkaita (H1/H2) ja vuosineljänneksiä (Q1/Q2/Q3/Q4) esittämään useita kuukausia kestäneen tapahtuman ajankohtaa tai jos tarkemmasta ajankohdasta ei ole tietoa tai varmuutta.
Suluissa olevat EVN-numerot ovat vahvoja olettamuksia, jotka perustuvat ennestään tunnettuihin numeroihin ja käytössä olevaan numerointilogiikkaan. Käsittääkseni nykyisin käytössä olevassa EVR-rekisterissä jokaisella kalustoyksiköllä on käytössä EVN-numero riippumatta siitä, onko sellaista merkitty kalustoyksikköön vai ei, tai onko koko kalustoyksikköä oikeasti enää olemassa. Voisikohan joku, jolla on pääsy EVR-rekisteriin, vahvistaa olettamukseni todeksi?
Luettelon muotoilu mitä todennäköisimmin menee rikki mobiiliselaimilla. Jos sivuston työpöytäversion päälle kytkeminen selaimen asetuksista ei tuo parannusta, niin viestin liitteenä on hätävarana luettelon PDF-versio.
----
VR:n huutokaupoissa myytävänä ollut/oleva vetokalusto tiivistettynäKeväällä 2023 järjestetyssä ensimmäisessä huutokaupassa (2023Q2) oli myynnissä kymmenen Sr1-veturin hylkyä, jotka kaikki päätyivät romuliikkeille.
Vuoden 2024 alkupuoliskolla järjestetyssä toisessa huutokaupassa (2024H1) oli myynnissä liikennekelpoisina kolme Dv12- ja kaksi Dr16-veturia, joista vain yksi Dr16 meni kaupaksi.
Seuraavan vuoden alkupuoliskolla järjestetyssä kolmannessa huutokaupassa (2025H1) oli myynnissä edellisen huutokaupan myymättä jääneet yksilöt sekä niiden lisäksi viisi muuta Dv12-veturia, kaikki liikennekelpoisina. Kaupaksi meni kolme Dv12-veturia sekä edellisessä huutokaupassa mukana ollut Dr16.
Saman vuoden jälkipuoliskolla järjestettyyn neljänteen huutokauppaan (2025H2) asetettiin myyntiin Pieksämäen konepajan perälle eli alueen itälaidalle kerätyt neljänkymmenen Dv12-, neljän Dr14-, viiden Dr16- ja kahdeksan Sr1-veturin hylyt eli yhteensä viisikymmentäseitsemän kappaletta. Kaupaksi meni yhdeksän Dv12- ja kolme Dr16-veturia.
Huomautus: VR ilmoitti myytävien vetureiden lukumääräksi viisikymmentäkahdeksan, mutta myyntilistassa Dv12:t 2615 ja 2753 olivat listattuina kahdesti, kun taas 2759 ei esiintynyt listassa lainkaan, vaikka oletettavasti sekin asetettiin myyntiin.
Vuoden 2026 jälkipuoliskon aikana käytävään viidenteen huutokauppaan (2026H2) on asetettu myyntiin Pieksämäen konepajan länsilaidalle kerätyt kolmenkymmenenyhden Dv12- ja kahden Dr14-veturin hylyt, sekä Pieksämäki Temun läntisimmälle raiteelle kerätyistä Sr1-vetureiden hylyistä puolet eli kahdeksan kappaletta.
Järjestetyt huutokaupat aikatauluineenAjankohta Ilmoittautuminen Katselmukset Avoinna tarjouksille Sulkeutuminen Kaupan viimeistely
————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————
2023Q2 27.03.2023–21.04.2023 27.04.2023 27.04.2023
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2024H1 15.–31.01.2024 02–03/2024 04–05/2024 31.05.2024 06/2024
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2025H1 12/2024–01/2025 02–03/2025 04/2025 30.04.2025 05/2025
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2025H2 27.05.2025–23.06.2025 08–09/2025 10/2025 31.10.2025 11–12/2025
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2026H2 26.05.2026–30.06.2026 09–10/2026 10/2026 31.10.2026 11–12/2026
————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————
Myytävänä olevat/olleet veturit numerojärjestyksessäNro EVN Valm. Milloin ollut myynnissä ja missä kunnossa Myyntitiedot ym. huomioita
———————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————
1853 92 10 1108 053-5 1970 2025H2 hylky
1864 92 10 1108 064-2 1970 2026H2 hylky
1865 92 10 1108 065-9 1971 2025H2 hylky
1867 92 10 1108 067-5 1971 2025H2 hylky
1870 92 10 1108 070-9 1971 2025H2 hylky
1873 92 10 1108 073-3 1971 2026H2 hylky
2506 92 10 2105 006-4 1963 2026H2 hylky
2510 (92 10 2005 010-7) 1964 2025H2 hylky
2511 (92 10 2005 011-5) 1964 2025H2 hylky
2512 (92 10 2005 012-3) 1964 2025H2 hylky
2514 (92 10 2005 014-9) 1964 2025H2 hylky
2515 (92 10 2005 015-6) 1964 2025H2 hylky
2516 (92 10 2005 016-4) 1964 2025H2 hylky
2517 (92 10 2005 017-2) 1964 2026H2 hylky
2518 (92 10 2005 018-0) 1964 2025H2 hylky
2525 92 10 2105 025-4 1964 2025H2 hylky
2531 (92 10 2005 031-3) 1964 2025H2 hylky
2532 (92 10 2005 032-1) 1964 2025H2 hylky
2533 (92 10 2005 033-9) 1965 2025H2 hylky
2534 (92 10 2005 034-7) 1965 2026H2 hylky
2535 (92 10 2005 035-4) 1965 2025H2 hylky
2536 (92 10 2005 036-2) 1965 2025H2 hylky
2537 (92 10 2005 037-0) 1965 2025H2 hylky Myyty 2026 ProRata Oy
2538 (92 10 2005 038-8) 1965 2025H2 hylky
2539 92 10 2105 039-5 1965 2026H2 hylky
2542 (92 10 2005 042-0) 1965 2025H2 hylky
2544 (92 10 2005 044-6) 1965 2025H2 hylky
2546 (92 10 2005 046-1) 1965 2025H2 hylky
2548 (92 10 2005 048-7) 1965 2025H2 hylky
2551 92 10 2105 051-0 1966 2025H1 kelpo; 2026H2 hylky
2552 92 10 2105 052-8 1966 2026H2 hylky
2566 92 10 2105 066-8 1966 2026H2 hylky
2601 92 10 2106 001-4 1974 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
2602 92 10 2106 002-2 1974 2026H2 hylky
2603 92 10 2106 003-0 1974 2026H2 hylky
2604 92 10 2106 004-8 1974 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
2607 92 10 2106 007-1 1974 2025H1 kelpo Palautettiin liikenteeseen 2025H2
2610 92 10 2106 010-5 1974 2025H2 hylky
2613 92 10 2106 013-9 1975 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
2614 92 10 2106 014-7 1975 2026H2 hylky
2615 92 10 2106 015-4 1975 2025H2 hylky Myyty 2026 ProRata Oy
2616 92 10 2106 016-2 1975 2026H2 hylky
2617 92 10 2106 017-0 1975 2026H2 hylky
2619 92 10 2106 019-6 1975 2026H2 hylky
2620 92 10 2106 020-4 1975 2025H1 kelpo; 2026H2 hylky
2621 92 10 2106 021-2 1976 2026H2 hylky
2623 92 10 2106 023-8 1976 2026H2 hylky
2625 92 10 2106 025-3 1976 2025H2 hylky
2626 92 10 2106 026-1 1976 2026H2 hylky
2630 92 10 2106 030-3 1976 2026H2 hylky
2634 92 10 2106 034-5 1977 2024H1 kelpo; 2025H1 kelpo; 2026H2 hylky
2635 92 10 2106 035-2 1977 2026H2 hylky
2637 92 10 2106 037-8 1977 2026H2 hylky
2640 92 10 2106 040-2 1977 2025H1 kelpo Myyty 2025 Suorsa Group Oy
2642 92 10 2106 042-8 1978 2026H2 hylky
2646 92 10 2106 046-9 1978 2024H1 kelpo; 2025H1 kelpo Myyty 2025 FoxRail Oy
2647 92 10 2106 047-7 1978 2026H2 hylky
2649 92 10 2106 049-3 1978 2026H2 hylky
2657 92 10 2106 057-6 1983 2026H2 hylky
2658 92 10 2106 058-4 1983 2026H2 hylky
2659 92 10 2106 059-2 1983 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
2662 92 10 2106 062-6 1983 2026H2 hylky
2704 (92 10 2007 004-8) 1965 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
2705 (92 10 2007 005-5) 1965 2025H2 hylky
2710 92 10 2007 010-5 1965 2025H2 hylky
2713 (92 10 2007 013-9) 1966 2025H2 hylky
2714 (92 10 2007 014-7) 1966 2025H2 hylky
2730 92 10 2107 030-2 1967 2025H2 hylky
2731 92 10 2107 031-0 1967 2025H1 kelpo Myyty 2025 Suorsa Group Oy
2732 92 10 2107 032-8 1967 2024H1 kelpo; 2025H1 kelpo; 2026H2 hylky
2733 92 10 2107 033-6 1967 2026H2 hylky
2736 (92 10 2007 036-0) 1968 2025H2 hylky
2739 92 10 2107 039-3 1967 2026H2 hylky
2743 92 10 2107 043-5 1968 2025H2 hylky
2745 92 10 2107 045-0 1968 2025H2 hylky Myyty 2026 ProRata Oy
2749 92 10 2107 049-2 1971 2026H2 hylky
2750 92 10 2107 050-0 1971 2025H2 hylky
2753 92 10 2107 053-4 1971 2025H2 hylky
2755 92 10 2107 055-9 1971 2025H2 hylky
2756 92 10 2107 056-7 1971 2025H2 hylky
2759 (92 10 2007 059-2) 1971 2025H2 hylky Esiintyy myyntilistalla 2753:n tuplana
2805 (92 10 2008 005-4) 1990 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
2810 (92 10 2008 010-4) 1991 2025H2 hylky
2811 92 10 2008 011-2 1991 2024H1 kelpo Myyty 2024 ArcticRail Oy
2812 (92 10 2008 012-0) 1991 2025H2 hylky
2813 92 10 2008 013-8 1991 2024H1 kelpo; 2025H1 kelpo Myyty 2025 ArcticRail Oy
2822 (92 10 2008 022-9) 1992 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
2823 (92 10 2008 023-7) 1992 2025H2 hylky Myyty 2026 ArcticRail Oy
3012 (91 10 3000 012-7) 1975 2026H2 hylky
3013 (91 10 3000 013-5) 1975 2026H2 hylky
3014 (91 10 3000 014-3) 1975 2026H2 hylky
3015 (91 10 3000 015-0) 1975 2025H2 hylky
3022 (91 10 3000 022-6) 1975 2025H2 hylky
3042 (91 10 3000 042-4) 1977 2026H2 hylky
3047 91 10 3000 047-3 1977 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
3049 (91 10 3000 049-9) 1977 2025H2 hylky
3050 (91 10 3000 050-7) 1977 2026H2 hylky
3051 (91 10 3000 051-5) 1977 2025H2 hylky
3054 91 10 3000 054-9 1978 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
3060 91 10 3000 060-6 1978 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
3062 91 10 3000 062-2 1978 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
3063 91 10 3000 063-0 1978 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
3066 91 10 3000 066-3 1979 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
3068 (91 10 3000 068-9) 1979 2026H2 hylky
3074 91 10 3000 074-7 1979 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
3081 (91 10 3000 081-2) 1980 2026H2 hylky
3082 (91 10 3000 082-0) 1980 2026H2 hylky
3092 (91 10 3000 092-9) 1981 2025H2 hylky
3095 91 10 3000 095-2 1982 2023Q2 hylky Myyty 2023 Mikkelin Romu Oy, Mikkeli
3096 (91 10 3000 096-0) 1982 2025H2 hylky
3097 (91 10 3000 097-8) 1982 2025H2 hylky
3099 91 10 3000 099-4 1983 2023Q2 hylky Myyty 2023 Mikkelin Romu Oy, Mikkeli
3100 (91 10 3000 100-0) 1983 2025H2 hylky
3103 91 10 3000 103-4 1983 2023Q2 hylky Myyty 2023 Romu Keinänen Oy, Karjaa
———————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————
Lähteet:•
VR asettaa myyntiin kierrätyspäätöksen saaneita Sr1-vetureita VR Group (vrgroup.fi). 27.03.2023.
Arkistoitu 28.05.2026.
• Myytävä kierrätyspäätöksen saanut rautatiekalusto
VR Group (vrgroup.fi).
Arkistoitu 05.04.2023.
•
VR myy ylimääräisiä dieselvetureita VR Group (vrgroup.fi). 13.11.2023.
Arkistoitu 27.05.2026.
•
VR myy liikennekelpoisia dieselvetureita – huutokauppaan voi ilmoittautua tammikuussa 2024 VR Group (vrgroup.fi). 22.12.2023.
Arkistoitu 27.05.2026.
• VR myy liikennekelpoisia dieselvetureita
VR Group (vrgroup.fi).
Arkistoitu 20.07.2024.
•
VR:n dieselvetureiden ensimmäinen huutokauppa päättynyt VR Group (vrgroup.fi). 11.06.2024.
Arkistoitu 27.05.2026.
•
VR myy jälleen dieselvetureita liikennekäyttöön VR Group (vrgroup.fi). 12.12.2024.
Arkistoitu 27.05.2026.
• VR myy liikennekäyttöön soveltuvia dieselvetureita
VR Group (vrgroup.fi).
Arkistoitu 18.05.2025.
•
VR on myynyt dieselvetureita liikennekäyttöön Suomessa VR Group (vrgroup.fi). 11.07.2025.
Arkistoitu 27.05.2026.
•
VR myy liikenteestä poistettuja vetureita ja tavaravaunuja VR Group (vrgroup.fi). 27.05.2025.
Arkistoitu 27.05.2026.
• VR myy vetureita ja tavaravaunuja kunnostettavaksi liikennekäyttöön
VR Group (vrgroup.fi).
Arkistoitu 15.12.2025.
•
Myytävät veturit (PDF) VR Group (vrgroup.studio.crasman.cloud).
Arkistoitu 15.12.2025.
•
VR:n kalustohuutokauppa herätti laajaa kiinnostusta – tavaravaunuja ja vetureita myytiin muille alan toimijoille VR Group (vrgroup.fi). 12.02.2026.
Arkistoitu 28.05.2026.
•
VR:n veturi- ja tavaravaunumyynnit jatkuvat – huutokauppaan ilmoittautuminen on nyt käynnissä VR Group (vrgroup.fi). 26.05.2026.
Arkistoitu 27.05.2026.
•
VR jatkaa veturi- ja tavaravaunumyyntejä VR Group (vrgroup.fi).
Arkistoitu 27.05.2026.
•
Tekniset tiedot Veturit (PDF) VR Group (vrgroup.studio.crasman.cloud).
Arkistoitu 27.05.2026.
• Eonsuu, Honkanen, Pölhö:
Suomen veturit osa 2. Moottorikalusto, s. 21–22, 25, 35, 39, 90. Elokuvan Maailma ay, 1995. ISBN 952-5060-02-0
•
Tasoristeys-palsta 2/2023•
Tasoristeys-palsta 3/2023•
Tasoristeys-palsta 1/2024•
Tasoristeys-palsta 3/2025•
Tasoristeys-palsta 1/2026• Tasoristeys-palsta 2/2026
• @mikkelinromu:
"Junilla on kiire, mulla ei..." Instagram (instagram.com). 06.06.2023. Viitattu 09.06.2026.
•
Veturien viimeinen asema – Romu Keinänen kierrättää veteraanit hyötykäyttöön Konepörssi (koneporssi.com). 31.07.2023.
Arkistoitu 28.05.2026.