Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Ukkosmyrsky häirinnyt junaliikennettä myöhään sunnuntai-iltana  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] 2 | Siirry alas Tulostusversio
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2922


« : Elokuu 09, 2010, 00:58:42 »

Lainaus
Myrsky katkoi tie- ja ratayhteyksiä eri puolilla Uuttamaata.

Kaatuneet puut katkaisivat Lahden ja Riihimäen sekä Lahden ja Mäntsälän väliset radat. Kajaanista Helsinkiin matkalla ollut juna joutui palaamaan Lahteen illalla klo 23 aikaan.


Rataliikennekeskuksen mukaan lähiliikenne pystyttiin hoitamaan normaalisti rantaradalla sekä Helsingin ja Keravan välillä.


Oikoradalle kaatuneet puut haittasivat junaliikennettä Riihimäen suuntaan. Lähi- ja kaukoliikenteen junat myöhästelivät tunnista kahteen.


Lahden ja Kouvolan välillä liikenne keskeytyi radalle kaatuneiden puiden vuoksi kokonaan, mutta rata saataneen raivattua aamuun mennessä.

Muun muassa näin kertoilee HS linkin http://www.hs.fi/artikkeli/1135259181515 takaa.

Vahvistamattomien havaintojen mukaan Lahden oikoradalla olisi parikin junaa ottanut kontaktia kaatuneisiin tai kaatuviin puihin. Lisäksi Järvenpään ja Jokelan väliltä oli sähköt pitkään poikki radalta, ja radan ulkopuolelta.
tallennettu
Tuomas Pätäri
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 278


« Vastaus #1 : Elokuu 09, 2010, 01:31:42 »

Lainaus
Oikoradalle kaatuneet puut haittasivat junaliikennettä Riihimäen suuntaan.

??
tallennettu
Jarmo Ranta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« Vastaus #2 : Elokuu 09, 2010, 01:52:32 »

IC 12 Joensuusta Helsinkiin oli myös uhrijunien joukossa. Tyssäsi noin kilometri Nastolan seisakkeelta länteen radalle kaatuneisiin puihin. Pimeällä ja metsäisellä paikalla pelastuslaitos sai raivata kunnolla pensaistoa ennen kuin matkustajat kyettiin evakuoimaan junasta.

Oli tosiaan vähän erilainen sunnuntai-ilta...
tallennettu
Lari Nylund
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1440


« Vastaus #3 : Elokuu 09, 2010, 08:56:26 »

Helsinkiin matkalla ollut InterCity-juna on törmännyt radalle kaatuneisiin puihin käsittääkseni Kouvolan ja Lahden välillä. YLE tv-uutisissa oli kuvamateriaalia Sr1 3008-veturin kärsimistä vaurioista kello 8:30 lähetyksessä. Uutiset eivät vielä ollut nähtävissä YLE Areenassa, mutta eiköhän ne piakkoin ole... Näytti kuin veturi olisi käynyt saunassa oikein kunnolla vihdottavana. Kalusto näytti pysyneen kiskoilla, mutta kärsineen huomattavia materiaalivaurioita.

Kello 09:00 uutisissa kerrottiin seuraavat tiedot:
Junassa oli noin 300 matkustajaa, joista kukaan ei loukkaantunut. Kuvista pystyi tarkentamaan vaurioita ajovalot ja tuulilasit olivat rikkoutuneet. Lisäksi veturiin näyttäisi pyrkineen sisälle puu puskimen paikkeilta.

Päivityksiä kuvamateriaalin kera:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/myrsky_hairitsee_junaliikennetta_1888996.html
http://yle.fi/alueet/lahti/2010/08/kaapelivaurio_estaa_junien_kulun_edelleen_nastolassa_1889080.html
« Viimeksi muokattu: Elokuu 09, 2010, 09:16:07 kirjoittanut Lari Nylund » tallennettu
Kimmo Säteri
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 237


« Vastaus #4 : Elokuu 09, 2010, 09:41:02 »

Jepulis. Olin eilen tuossa kovan onnen IC78:ssa. Juna myöhästyi jo Kajaanin ja Sukevan välillä tunnin verran turvalaitevian vuoksi. Kouvolasta lähdettiin kohti Helsinkiä reilu tunti myöhässä.

Lahdessa sitten alkoivat myrskyn mukanaan tuomat ongelmat: ensiksi Sr2 3205:n virroitin alkoi temppuilla ja sen jälkeen konduktööri kuulutti, että radalle kaatunut puu on pistänyt oikoradan junaliikenteen poikki ja niinpä lähdemme kulkemaan Riihimäen kautta. Matka eteni jonkin aikaa, kunnes juna pysähtyi ja konduktööri kuulutti että Riihimäen suunnallakin on puu kaatunut radalle ja peruutamme takaisin Lahteen. Lahteen peruutettuamme konduktööri alkoi järjestämään korvaavia bussikyytejä. Neuvotteluasema klo 22 jälkeen su-iltana oli sen verran heikko, ettei busseja ollut ilmeisen helppo järjestää. Seisoimme Lahden asemalla noin 15 min jonka jälkeen konduktööri kuulutti, että rata on raivattu Riihimäen suunnalla ja lähdemme uudestaan yrittämään kulkemista. Tällä kertaa kulku onnistui ja niinpä pääsimme perinteistä reittiä Helsinkiin. Matkalla IC78 muuten pysähtyi niinkin perinteisillä IC-junien pysähdyspaikoilla kuin Järvenpäässä ja Keravalla...Iskee silmää
tallennettu
Teppo Niemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2190


« Vastaus #5 : Elokuu 09, 2010, 10:02:27 »

Lauantaina H 450 (Vaasa - Jyväskylä) saapui Haapamäkeen puolisen tuntia hiljasessa. Dv12 käyntisillat olivat vihreinä puun oksista. Myös katolla ja teräsvaunujen savupiipun hatuissa oli naamiona puskia.
 

Sunnuntaina taas iltavankka Tampereelle jäi 40 min myöhään odotettuaan korvaavia busseja Seinäjoen suunnasta. Matkustajajille tuli korvaava yhteys myöhässä Tampereelta etelään myöhässä kulkevalla (Tpe 35 min!) kulkevalla pendolla, jolla ylimääräiset pysähdykset Hämeenlinna ja Riihimäki. Jokelan etelävaihteissa hätäjarrutus ja n. 5 min pysähdyksen jäljkeen matka jatkui hitaasti Jokelaan. Hesaan juna saapui 50 min hiljasessa.
tallennettu
Lari Nylund
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1440


« Vastaus #6 : Elokuu 09, 2010, 11:25:06 »

Liikennetiedotteet tällä hetkellä:

Liikennetiedotteet
9.8. klo 11.09 Helsingistä klo 7.12 Joensuuhun lähtenyt Pendolino-juna (S 1) on aikataulustaan myöhässä noin 95 minuuttia radan turvalaiteviasta johtuen.

9.8. klo 10.56 Moskovasta Helsinkiin saapuva Tolstoi-juna (P 32) ja Pietarista Helsinkiin saapuva Repin-juna (P 34) avustetaan diesel-vetureilla vauriopaikan ohi Lahteen, josta ne ajetaan Riihimäen kautta Helsinkiin. Junat myöhästyvät aikataulustaan huomattavasti.

9.8. klo 10.20 Lahden ja Helsingin välillä Z-junat kulkevat noin 15-30 minuuttia aikataulustaan myöhässä turvalaitevian takia.

Kaukojunat Helsingin ja Lahden välillä liikennöidään Riihimäen kautta.


9.8. klo 8.56 Sibelius-juna (P 35) Helsingistä klo 7.23 Pietariin korvataan linja-autoilla Lahdesta Pietariin.
Pietarista klo 16.30 lähtevä Sibelius-juna (P 36) korvataan linja-autoilla Pietarin ja Helsingin välillä.

9.8. klo 7.31 Junavuorot on toistaiseksi korvattu linja-autoilla Lahden ja Kouvolan välillä myrskyn kaadettua puita radalle.

9.8. klo 11.03 Tampereelta klo 10.05 Haapamäelle lähtenyt taajamajuna (H 423) ja Haapamäeltä Tampereelle lähtevä taajamajuna (H 424) korvataan linja-autoilla Oriveden ja Haapamäen välillä turvalaitevian vuoksi.

9.8. klo 8.20 Junat kulkevat aikataulustaan noin 30 minuuttia myöhässä Iisalmen ja Kajaanin välillä sähköratavaurion vuoksi.

9.8. klo 7.35 Jyväskylästä klo 7.31 Vaasaan lähtevä taajamajuna (H 443) korvataan linja-autoilla.

Vaasasta klo 12.22 Seinäjoelle lähtevä taajamajuna (H 446) korvataan linja-autoilla.

...oletteko muuten havainneet, että liikennöitsijän syyllistäminen julkisuudessa on ollut varsin maltillista - jos sitä on ollut ollenkaan? Olemmeko pikkuhiljaa Suomessakin ymmärtämässä, että näille ei vain voi mitään?
tallennettu
Perttu Karttunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 183


« Vastaus #7 : Elokuu 09, 2010, 11:59:42 »

Aijai, huomenna pitäis lähteä IC6:della helsinkiin. Näinköhän onnistuu kun nyt on taas myrskyjä luvattu.
tallennettu
Mikael Sahervo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 349


« Vastaus #8 : Elokuu 09, 2010, 12:12:46 »

http://areena.yle.fi/ohjelma/d21c82f8bf3c5a6a6e9273f63037320a

Onkohan toi sitte mahdollisesti seuraava vihertävä Sr1?
« Viimeksi muokattu: Elokuu 09, 2010, 13:01:07 kirjoittanut Mikael Sahervo » tallennettu
Jaakko Hakala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 482


« Vastaus #9 : Elokuu 09, 2010, 14:03:37 »

Olikohan IC 57 myöhässä, koska Vaasasta lähti vähä kummalliseen aikaan, n. 30 min ennen IC:n saapumista Dv12 2562 yksinään Vaasasta kohti Seinäjokea. Ihmettelin siinä 5 yli yhdeksän kun kavereiden kaa olin kotiin päin menos että miks yhtäkkii puomit laskeutuu. Ajattelin ensin, että H451 on 20 min. myöhässä mutta veturi tuli päinvastaisesta suunnasta.
tallennettu

[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #10 : Elokuu 09, 2010, 19:08:21 »

...oletteko muuten havainneet, että liikennöitsijän syyllistäminen julkisuudessa on ollut varsin maltillista - jos sitä on ollut ollenkaan?

Juuri pääsin täällä ääneen ihmettelemästä sitä, ettei kukaan ole havainnut myrskyjen olevan selkeästi VR:n monopoliaseman syytä.
tallennettu
Timo Salminen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 573


« Vastaus #11 : Elokuu 09, 2010, 19:16:07 »

Myrskyn välillisiä seurauksia tältä iltapäivältä.

Lähdin Helsingistä Riihimäkeen junalla, jonka lähtöaika on 15.36 (H223 tai jotakin sinne päin). Juna tuli asemalle noin 15.50 ja lähti saman tien matkustajat kyytiin otettuaan. Syyksi kerrottiin, että myrsky oli sekoittanut kalustokierrot niin, että juna joutui odottamaan veturia Ilmalassa.

Koska klo 15.48 H-juna oli lähtenyt ajallaan, tästä seurasi sellainen epätavallinen järjestely, että tulimme Järvenpäässä raiteelle 1 ja Purolassa ajoimme H:n ohi.
tallennettu

"Jos ne henkilöt jotka sillon on ollu ja kualleet nousisvat nyt katsomaan [...] ni ne ei uskois ollenkan omia silmiäns." (Tallimies Kustaa Väre 1961)
Markku Blomgren
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 566


« Vastaus #12 : Elokuu 09, 2010, 20:07:07 »

Lappeenrannassa oli ne perinteiset myöhästelyt. S8:lle en löytänyt ollenkaan kulkutietoja, olisikohan peruttu koko juna? Mitenköhän sitten S1, S2:sen runko kenties lähetetty takaisin vai? S7 tuli n. tunnin hitaassa ja kalustona oli Sm3 niinkuin pitikin, sitä en tiedä oliko kyseessä sitten S2:sen runko joka 'huilasi' Kouvolassa vai oikeasti Helsingistä lähtenyt juna joka olisi siten avustettu Lahti - Kouvola välillä? IC 10 oli kohtuu ajallaan, joskin siinä taisi olla IC 4:sen runko joka kääntynyt Kouvolassa IC3:ksi ja edeleen 10:ksi, ja mahdollisesti vielä kerran 9 ja/tai 11:seksi? 5:nen oli 1h40min hitaassa, runkona kaiketi 6:sen runko?

Olikohan ravintelissa enää mitään myytävää jäljellä kun ei pääse käymään täydennyksessä? Vai onkohan Avecra lähettänyt tavaraa Ilmalasta Kouvolaan kumipyörillä?

Mainitaan vielä havaintona, että Dv 12 2752:ssa kuului olevan lovipyörä jossain pyöräkerrassa. Hoituuko tuollainen sorvikäynnillä vaih vaihdetaanko telit?
tallennettu
Harri Junttila
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1596


« Vastaus #13 : Elokuu 09, 2010, 20:14:17 »

...oletteko muuten havainneet, että liikennöitsijän syyllistäminen julkisuudessa on ollut varsin maltillista - jos sitä on ollut ollenkaan? Olemmeko pikkuhiljaa Suomessakin ymmärtämässä, että näille ei vain voi mitään?
Oikeastaan niille voitaisiin tehdä ja hyvinkin helposti, nimittäin ennenhän radan varret olivat raivattu puista ja vesakoista paljon leveämmältä alueelta mitä nykyään, joten ei muuta kuin puut ja vesakot matalaksi tarpeeksi leveältä alueelta, niin ei kaadu puita radalle ja ajolangoille.
Luonnollisesti tämä tietenkin helpottaisi myös kuvaamista  Iskee silmää
tallennettu
Petri Tuovinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 507


« Vastaus #14 : Elokuu 09, 2010, 21:02:41 »

Tuoreimmat Uudenmaan uutiset:
http://areena.yle.fi/ohjelma/47269b6f2d0f0eb44e8350d2faa471f9
tallennettu
Misa Lammio
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 83


« Vastaus #15 : Elokuu 09, 2010, 21:07:46 »

Harrin kanssa samaa mieltä puitten raivaamisesta. Myöskin sähkölinjat saisi raivata kunnolla. Voisi myöskin miettiä riskianalyysia: varman myräkän uhatessa mentäisiin dieselveturilla eikä sähköllä.
tallennettu
Pekka Porkkakoski
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 144


« Vastaus #16 : Elokuu 09, 2010, 21:08:33 »

joten ei muuta kuin puut ja vesakot matalaksi tarpeeksi leveältä alueelta, niin ei kaadu puita radalle ja ajolangoille.

Nimim. Mieluusti metsätöissä naapurin metsässä. Eli ongelmana on isot puut, jotka yleensä kasvavat naapurin puolella. Ei niinkään rautatien alueella oleva pusikko.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #17 : Elokuu 09, 2010, 21:25:58 »

Oikeastaan niille voitaisiin tehdä ja hyvinkin helposti, nimittäin ennenhän radan varret olivat raivattu puista ja vesakoista paljon leveämmältä alueelta mitä nykyään, joten ei muuta kuin puut ja vesakot matalaksi tarpeeksi leveältä alueelta, niin ei kaadu puita radalle ja ajolangoille.
Luonnollisesti tämä tietenkin helpottaisi myös kuvaamista  Iskee silmää

Eikös Karjalanrataa voisi siirtää muutaman kilometrin idemmäksi ja laittaa se kulkemaan rajavyöhykkeellä? Silloinhan tästä puuongelmasta päästäisi eroon hetkessä.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1091


« Vastaus #18 : Elokuu 09, 2010, 21:36:04 »

Harrin kanssa samaa mieltä puitten raivaamisesta. Myöskin sähkölinjat saisi raivata kunnolla. Voisi myöskin miettiä riskianalyysia: varman myräkän uhatessa mentäisiin dieselveturilla eikä sähköllä.

Dieselihän menee puusta läpi, että heilahtaa...

Ja puiden raivaaminehan on liikennöitsijän vastuulla.
tallennettu
Misa Lammio
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 83


« Vastaus #19 : Elokuu 09, 2010, 22:10:33 »

Ei mene. Osa myöhästymisistä aiheutui nytkin sähkön puutteesta. Rata ja piuhat ehjänä mutta ympärillä sähkökatko. Lisäksi raivauksen jälkeen rata voi olla ajettavissa mutta piuhat rikki. Vastuu radan pidosta on tietysti entisellä RHK:lla.
tallennettu
Tuomas Hyökyranta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 78


« Vastaus #20 : Elokuu 09, 2010, 22:22:52 »

Lappeenrannassa oli ne perinteiset myöhästelyt. S8:lle en löytänyt ollenkaan kulkutietoja, olisikohan peruttu koko juna? Mitenköhän sitten S1, S2:sen runko kenties lähetetty takaisin vai? S7 tuli n. tunnin hitaassa ja kalustona oli Sm3 niinkuin pitikin, sitä en tiedä oliko kyseessä sitten S2:sen runko joka 'huilasi' Kouvolassa vai oikeasti Helsingistä lähtenyt juna joka olisi siten avustettu Lahti - Kouvola välillä? IC 10 oli kohtuu ajallaan, joskin siinä taisi olla IC 4:sen runko joka kääntynyt Kouvolassa IC3:ksi ja edeleen 10:ksi, ja mahdollisesti vielä kerran 9 ja/tai 11:seksi? 5:nen oli 1h40min hitaassa, runkona kaiketi 6:sen runko?

Olikohan ravintelissa enää mitään myytävää jäljellä kun ei pääse käymään täydennyksessä? Vai onkohan Avecra lähettänyt tavaraa Ilmalasta Kouvolaan kumipyörillä?

Mainitaan vielä havaintona, että Dv 12 2752:ssa kuului olevan lovipyörä jossain pyöräkerrassa. Hoituuko tuollainen sorvikäynnillä vaih vaihdetaanko telit?

Kyllä on ihan 7 tullut Helsingistä saakka, bongasin sen kun odottelin R-junan lähtöä viereiseltä raiteelta. Lähti matkaan muistaakseni 15:26. Tai siis itse olin jo ärrässä silloin, mutta aikataulunäytössä luki 15:26.
tallennettu
Ari Palin
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 893


« Vastaus #21 : Elokuu 09, 2010, 22:34:23 »

Oikeastaan niille voitaisiin tehdä ja hyvinkin helposti, nimittäin ennenhän radan varret olivat raivattu puista ja vesakoista paljon leveämmältä alueelta mitä nykyään, joten ei muuta kuin puut ja vesakot matalaksi tarpeeksi leveältä alueelta, niin ei kaadu puita radalle ja ajolangoille.
Luonnollisesti tämä tietenkin helpottaisi myös kuvaamista  Iskee silmää

Ratojen varret oli ennen vanhaan raivattu leveämmältä alueelta siitä syystä, etteivät höyryveturien kipinät olisi sytyttäneet paloja niin helposti tai ne oli ainakin helpompi sammuttaa. Onhan se myös luonnollisesti ehkäissyt puiden kaatumista radalle. Toki osasyy leveään raivaukseen on saattanut olla sekin, että radanvarren avojohtopuhelinlinja oli ainoa tiedonvälitysyhteys kahden aseman välillä (jos yleisen puhelinverkon käyttö ei ollut mahdollista) eikä kauko-ohjausta ollut. Siksi linjaakin oli varjeltava.
tallennettu
Ari Palin
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 893


« Vastaus #22 : Elokuu 09, 2010, 22:40:52 »

Eikös Karjalanrataa voisi siirtää muutaman kilometrin idemmäksi ja laittaa se kulkemaan rajavyöhykkeellä? Silloinhan tästä puuongelmasta päästäisi eroon hetkessä.

Rajavyöhyke ei ole puuton. Ainoastaan rajalinjalla on puuton alue, joka on kuitenkin niin kapea, että venäläisen kuusen kaatuessa sen latva osuu suomalaiseen kollegaan ja päinvastoin.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #23 : Elokuu 09, 2010, 22:42:25 »

Eikös Karjalanrataa voisi siirtää muutaman kilometrin idemmäksi ja laittaa se kulkemaan rajavyöhykkeellä? Silloinhan tästä puuongelmasta päästäisi eroon hetkessä.

Rajavyöhyke ei ole puuton. Ainoastaan rajalinjalla on puuton alue, joka on kuitenkin niin kapea, että venäläisen kuusen kaatuessa sen latva osuu suomalaiseen kollegaan ja päinvastoin.

No perhana, ei tainnut tulla aloitepalkintoa sitten tästä.
tallennettu
Misa Lammio
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 83


« Vastaus #24 : Elokuu 10, 2010, 02:47:49 »

http://www.ts.fi/online/kotimaa/151983.html
tallennettu
Sivuja: [1] 2 | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Ukkosmyrsky häirinnyt junaliikennettä myöhään sunnuntai-iltana  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina