Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR:n lipunmyyntiin ja asiakaspalveluun muutoksia  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Marko Vornanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 987


« : Joulukuu 03, 2012, 15:12:44 »

VR toteuttaa loppuvuoden aikana yhteistoimintaneuvotteluihin liittyviä muutoksia asemien lipunmyynnissä ja asiakaspalvelussa.

Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät elokuussa ja päättyivät 23. marraskuuta. Neuvottelujen piirissä oli ensivaiheessa 316 henkilöä, mutta niiden aikana luku tarkentui koskemaan 292 henkilöä.

Junalipuista jo yli puolet myydään VR:n itsepalvelukanavissa, mikä on vähentänyt perinteisten lipputoimistojen asiakasmääriä.

– Itsepalvelukanavien osuus kasvaa jatkuvasti ja tämä on tuonut muutostarpeita, matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola kertoo.

Työtehtävien vähenemisen ja toiminnan tehostamisen vuoksi henkilöstöä tullaan sopeuttamaan yhteensä 70 henkilötyövuoden verran. Tämä tarkoittaa arviolta noin 40 henkilön irtisanomista. Osa-aikaisten työsuhteiden osuutta lisätään ja samalla niitä tarkennetaan vastaamaan nykyisiä asiakasvirtoja. Tässä yhteydessä myös VR:n puhelinvaihteen toiminnot siirtyvät ulkopuolisen palveluntarjoajan palveluntarjoajan hoitamiksi.
http://www.vrgroup.fi/fi/vakiolinkit/VR-konsernitiedottaa/news_20121203143322.html
tallennettu

Kiskoviikko aina sunnuntaisin facebookin ryhmässä Yksinäinen junan pilli
Juha Paulavuo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 551


« Vastaus #1 : Joulukuu 03, 2012, 16:25:45 »

 Lipunmyyntejä tai asemia ei suljeta, mutta niiden palveluajat mietitään uudelleen ensi keväänä.

aamulehti

Tarkoittaneeko sitä, että jatkossa pienemmät asemat ovat auki vain junien tulo/lähtöaikoina???

Niin ja mistähän päin maailmaa jatkossa VRn puhelinvaihde vastaa, Virosta ??

« Viimeksi muokattu: Joulukuu 03, 2012, 16:56:37 kirjoittanut Juha Paulavuo » tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2575


« Vastaus #2 : Joulukuu 03, 2012, 19:45:53 »

Voi ei! Ei kai TV:stä ole tullut Matti Kassilan elokuvaa Syntipukki?  Nyt ne on palkanneet jonkun ulkomaalaisen vastaamaan hankaliin kysymyksiin ja ottamaan haukut.

http://www.elonet.fi/title/ek2ihx/sisalto

Vuoden 1957 elokuvassa esiintyy myös Hr1 1014 uusine pienine Witte-tuulipelteineen.
tallennettu
Teppo Niemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2216


« Vastaus #3 : Joulukuu 04, 2012, 16:07:57 »

Ja Ylen Näkökulmakin ottaa kantaa:
http://yle.fi/uutiset/vr_hylkasi_palvelun_-_vain_asiakkaan_lompakko_kiinnostaa/6402680

tallennettu
Jyrki Talvi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 899


« Vastaus #4 : Joulukuu 04, 2012, 18:36:04 »

Vr:n asiakaspalvelu säilyy, Riksussa luin yle Kanta-Hämeen sivulta.
tallennettu

Junia Oulaisten asemalla.
Teppo Niemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2216


« Vastaus #5 : Joulukuu 05, 2012, 08:16:10 »

Jä tänä aamuna oli Helsingin Sanomien paperiversiossa asiaan liittyvä pilakuva.
tallennettu
Pirkko Alanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 135


« Vastaus #6 : Joulukuu 06, 2012, 09:42:19 »

Samoin Oulussa ilmestyvässä Kalevassa: http://www.kaleva.fi/jari/2012-12-05     Hymyilee leveästi
tallennettu

Dieselin ääni turrutti pääni!
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR:n lipunmyyntiin ja asiakaspalveluun muutoksia  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2025 Resiina