Hämeenlinna
Juhannusaaton iltana ratatöiden aiheuttamien liikennekatkojen vuoksi Hangonsaaresta Ruokosuolle kuljettiin Toijalan ja Pieksämäen välillä...
Turku asema
Uudenkaupungin happojuna oli tänään melko lyhyt, vain kolme vaunua.
Linnavuori, Mynis, välillä Uusikaupunki–Mynämäki
Ruokikseen matkaava »Typpihappojuna» kulkee viimeistä päivää Dv12-vetoisena. Tosin nimestään poiketen junassa ei tällä kertaa ole mukana...
Lahti, Kivinen
Tämä vakinainen tavarajuna on vaihtelevan näköinen, nyt siinä oli myös kirjava kokoelma vetureita.
Pieksämäen konepaja, Pieksämäki Temu
Dv12 ja Dm12 odottelemassa lopullista kohtaloaan
Välillä Riippa–Kannus
Loiva nousu on taltutettu ja tehot on juuri laskettu, jonka myötä myös näkyvä partikkelipilvi ja Voithin ujellus ovat kadonneet miltei...
Välillä Talvivaara–Murtomäki
T 5286 Juutislammen tasoristeyksellä. Jos jollain on takimmaisten veturien numerot niin otetaan vastaan.
Kannus
Kuvia 2019 kesältä #1 T 5281 viuhkaisee vauhdilla Kannuksen ohi yksinkertainen vaunusto perässään. Veturina Iso-Haalee jota ei sitten paljon...
Kannus
Joskus sitä myös onnistaa. 5281:n keulilla Deeverinippu näyttää, että kuinka sitä junaa kiskotaan. Keskimmäinen vetojuhta meinasi huudattaa...
Kannus
T 5281 ohittaa kannuksen aseman vihreällä ja punaisella 26-sarjalaisella. YouTubesta löytyy video junasta...
Välillä Uusikaupunki–Mynämäki
T 3503 Linnavuorelta nähtynä.
Välillä Kontiomäki–Paltamo
Sieltähän tulee, ja menee, kolme lentopetroolivaunua. Ensimmäistä kertaa näen näitä livenä. Mihin lie matka jatkuu Oulusta? Rovaniemelle kenties?
Sysmäjärvi
Sysmäjärveltäkään ei hirveesti porukkaA tullut mukaan.Kalkkilietteenkuljetuksen tarkoitetut vaunut odottivat työ tehtiäviään tulleko milloin?
Sysmäjärvi
Lättä saapuu Sysmäjärven vielä kovin harmaalle liikennepaikalle. Tuuli käy kylmästi ja taas kerran on arpapeliä, paistaako aurinko sopivalla...
Sysmäjärvi
Kuluvan vuoden ensimmäinen bongaus kirpeässä pakkassäässä oli sitten tämänkaltainen. Destian Mersu (lieneekö sitten Unimog vai ei) kärkiauroineen...
Sysmäjärvi
Sysmäjärvellä oli viereisellä raiteella muutama "Pönttövaunu"Za odottamassa aikoja parempia.
Joensuu Peltola
Kolme Suomen puolustusvoimain Za-säiliövaunua Joensuun ratapihalla.
Joensuu Peltola
Dv12 2562 Joensuun ratapihalla. Taustalla Suomen puolustusvoimain Za-säiliövaunuja.
Hakuehdoilla löytyi 107 kuvaa