Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Matkapuhelimien pätkiminen junissa aiotaan panna kuriin  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Marko Vornanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 987


« : Syyskuu 30, 2013, 17:47:21 »

Matkapuhelinten pätkiminen vanhoissa lähijunissa sekä Helsingin Linnunlaulun kaltaisissa pullonkauloissa aiotaan panna kuriin junaliikenteen turvallisuudesta tinkimättä.

"Yhden etu ei voi olla toisen turvallisuusriski", sanoo asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen. Hän on kutsunut ongelmaa ratkaisemaan ryhmän, johon kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön, eri virastojen, teleoperaattorien sekä VR:n edustajia.

Ratkaisuehdotuksia ryhmältä odotetaan syksyn aikana, kertoo yksikön päällikkö Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Kuuluvuus- ja tiedonsiirto-ongelmia on ollut erityisesti vanhoissa lähijunissa. Ne ovat umpinaisia koppeja verrattuna kaukojuniin ja uusiin lähijuniin, joihin on asennettu niin sanottuja vuotavia kaapeleita. Niitä pitkin matkaviestinten tarvitsemat signaalit saadaan johdettua junavaunun sisään.

Ongelmat kärjistyvät radioteknisesti vaikeissa paikoissa kuten Linnunlaulussa, jossa rata kulkee kapeassa kalliosolassa ja päällä risteilee junien tarvitsemia sähkökaapeleita. Linnunlaulu on myös junaliikenteen vilkkaimpia paikkoja koko maassa.

"Sen kautta kulkee kymmeniätuhansia matkustajia joka päivä", Rantala sanoo.

Yksinkertainen ratkaisu saattaisi olla vanhojen vaunujen varustaminen ns. vuotavilla kaapeleilla sekä teleoperaattoreiden lähetintehojen kasvattaminen Linnunlaulun tapaisissa pullonkauloissa.

Sitä ei voi kuitenkaan junaliikenteen turvallisuutta vaarantamatta tehdä noin vain ja ilman perusteellista harkintaa. Syynä on se, että kaupalliset operaattorit käyttävät pääosin samoja taajuuksia kuin VR:n ja muiden eurooppalaisten junaoperaattorien yhteinen turvallisuusverkko.

"Kaupalliset operaattorit ovat jo nykyään joutuneet rajoittamaan lähetintehojaan, jotta turvaverkon toiminta ei häiriintyisi", Rantala kertoo.

Kaupallisilla operaattoreilla on käytössään kuitenkin myös sellaisia taajuuksia, jotka eivät häiritse rautateiden turvaverkkoa. Yksi mahdollinen ratkaisu voisikin olla se, että Linnunlaulun tapaisissa kohdissa käytettäisiin turvallisia taajuuksia nykyistä suuremmilla tehoilla, jolloin kuuluvuus paranisi ilman riskiä.

Vaihtoehto on Rantalan arvion mukaan luultavasti esillä syksyn keskusteluissa: onko ratkaisu teknisesti mahdollinen, ja jos on, mitä muutokset maksavat ja kuinka lasku jaetaan.

www.hs.fi

http://www.hs.fi/kotimaa/Matkapuhelimien+pätkiminen+junissa+aiotaan+panna+kuriin/a1380160311000
tallennettu

Kiskoviikko aina sunnuntaisin facebookin ryhmässä Yksinäinen junan pilli
Martin Hillebard
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 387


« Vastaus #1 : Lokakuu 01, 2013, 12:35:53 »

Vertauksen vuoksi, Tukholman metrossa matkapuhelimet ja muutkin langattomat vempaimet toimivat ihan hyvin. Jo monta vuotta sitten tunneleihin asennettiin "antennit" jotka varmistivat yhteydenpidon, teknisesti muistaakseni rataa sen sivulla seurailevan johtimen muodossa. Ehkäpä se on juuri tällainen "vuotava kaapeli".
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #2 : Lokakuu 01, 2013, 14:13:24 »

Vertauksen vuoksi, Tukholman metrossa matkapuhelimet ja muutkin langattomat vempaimet toimivat ihan hyvin. Jo monta vuotta sitten tunneleihin asennettiin "antennit" jotka varmistivat yhteydenpidon, teknisesti muistaakseni rataa sen sivulla seurailevan johtimen muodossa. Ehkäpä se on juuri tällainen "vuotava kaapeli".

Helsingin metrossa toimivat kännykät hyvin käsittääkseni ensimmäisenä Euroopassa Iskee silmää
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Matkapuhelimien pätkiminen junissa aiotaan panna kuriin  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina