Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Yöjunan autovaunussa useita murtoja  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Marko Vornanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 987


« : Marraskuu 25, 2013, 17:49:39 »

Helsingistä sunnuntai-iltana lähtenyt yöjuna saapui Rovaniemelle maanantaiaamuna kello 7.50. Tampereelta junaan noussut mies kertoo Iltalehdelle, että Rovaniemen asemalla poliisit irrottivat autovaunun ja aloittivat tutkinnan.
- Meidän automme säästyi, mutta useista Helsingistä tulleista autoista oli autovaunussa rikottu lasit, mies kertoo.
VR:n turvallisuuspäällikkö Pekka Ahola vahvistaa, että murtautujat iskivät kymmeneen autoon junan autovaunun molemmissa kerroksissa.
- Juna on kulkenut yli 800 kilometriä, joten tutkinnassa menee aikaa, poliisipäällikkö Martti Kallio sanoo.

- Se on uusi umpivaunu, jonka molemmissa päädyissä on isot ovet autoja varten, Ahola kertoo.

- Toisessa päädyssä on pieni ovi, joka on lukittu. Murtautujien on täytynyt ensin päästä pienestä ovesta sisään ja sen jälkeen isoista ovista yläkertaan.

Varkaat luultavasti hyppäsivät junan kyytiin joltain asemalta ja murtautuivat autoihin junan ollessa liikkeellä, kun kukaan ei ole ollut kuulemassa varashälyttimiä.

Murtojen jälkeen varkaat poistuivat autovaunusta.

Vastaavanlaisia murtoja tapahtui etelään tulleessa autopikajunassa elokuussa. Aholan mukaan VR aikoo nyt parantaa autovaunujen turvallisuutta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112517761267_uu.shtml
tallennettu

Kiskoviikko aina sunnuntaisin facebookin ryhmässä Yksinäinen junan pilli
Ossi Hakkarainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 75


« Vastaus #1 : Marraskuu 25, 2013, 19:58:04 »

Kyllä nämä käy koko ajan törkeämmiksi. Unholaan on jo jäänyt rehellisyys.
tallennettu
Roope Prusila
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1231


« Vastaus #2 : Marraskuu 25, 2013, 21:01:58 »

Menee pilkunviilaukseksi, mutta ehkei ne poliist sitä vaunua irrottaneet vaan joku vr:n ratapihatyöntekijä
tallennettu

Topi Pikkarainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 339


« Vastaus #3 : Marraskuu 25, 2013, 21:05:07 »

Menee pilkunviilaukseksi, mutta ehkei ne poliist sitä vaunua irrottaneet vaan joku vr:n ratapihatyöntekijä
Pilkkua saa viilata ihan riittävästi näissä IL ja IS-jutuissa, jos vain haluaa.
tallennettu

"Luonnonrauhan nauttiminen ei vähennä luonnonrauhaa, ei saastuta, ei riko."
Roope Prusila
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1231


« Vastaus #4 : Marraskuu 25, 2013, 21:36:44 »

No kun pilkunviilaus kerta sallittua on niin sanotaan että jos poliisi sen todella olis  irrottanut niin ois voinu saada sähkäiskun siitä onko se nyt 1500V johdosta
tallennettu

Kimmo T. Lumirae
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1322


« Vastaus #5 : Marraskuu 25, 2013, 21:57:12 »

Eipä ole paljoa poliiseilla asiaa tuollaiseen hommaan. Taitaisi jäädä irrottamatta.

tallennettu
Jimi Lappalainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2595


« Vastaus #6 : Marraskuu 25, 2013, 22:45:23 »

Lehden olisi pitänyt kirjoittaa "poliisit irrotuttivat autovaunun". Iskee silmää
tallennettu

... hvilket alle dem, som vederbör, till kännedom och iakttagande härigenom meddelas.
Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907


« Vastaus #7 : Marraskuu 25, 2013, 23:11:05 »

Menee pilkunviilaukseksi, mutta ehkei ne poliist sitä vaunua irrottaneet vaan joku vr:n ratapihatyöntekijä
Pilkun viilaus aina paikallaan lehti jutuissa oikein kirjotus tärkeää ja se mitä poliist tekee
tallennettu

Salattu jäseniltä: Poliisin etsinnästä kaksi vuotta - alaikäisten turvaksi ei ole tehty mitään https://salattujasenilta.blogspot.com/2021/12/poliisin-etsinnasta-kaksi-vuotta.html
Niila Heikkilä
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 161


« Vastaus #8 : Marraskuu 26, 2013, 12:58:05 »

Pilkun viilaus aina paikallaan lehti jutuissa oikein kirjotus tärkeää ja se mitä poliist tekee
poliisit irrotti Rova niemellä auto vaunun ainaki poliisi auto oli auto vaunun vieres ku järjestely veturi vei sen purku paikalle minä näin voi olla että sen irrotti juna mies törkeä murto auto junassa kummiski 10:menen autoako siinä meni.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Yöjunan autovaunussa useita murtoja  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina