Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Pekka Laakso - Syyskuu 13, 2010, 17:39:06

Otsikko: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Pekka Laakso - Syyskuu 13, 2010, 17:39:06
Paikallisen Suur-Keuruu lehden mukaan VR suunnittelee taajamajunaliikennettä Keuruulle saakka. Keuruulle kulkuaan jatkaisivat Tampereen aamu- ja iltapäivän taajamajunat, joiden pääteasema on ollut Haapamäki. Saavuttuaan Tampereelta Haapamäelle klo 11.24 ja 17.34 ne jatkaisivat Keuruulle, mistä palaavat takaisin Haapamäelle. Muutokset astuisivat voimaan 12. joulukuuta. Muutokset olisivat voimassa ainakin vuoden 2011 ajan.

Samalla kokonaan liikenteestä poistuisivat Seinäjoelta 16.34 ja Jyväskylästä 16.33 lähtevät taajamajunavuorot. Kaukoliikennejohtaja Ari Vanhasen mukaan vuoroparin lakkautus johtuu ostoliikenteen alijäämäisyydestä. Vastapainoksi on kuitenkin haluttu kohentaa yhteyksiä Keuruulle, joka on huomattavasti suurempi ja vilkkaampi taajama kuin useimmat Seinäjoen radanvarsitaajamat.

Haapamäkeläinen kansanedustaja Lauri Oinonen toivoo, että uutiset taajamajunavuorojen supistuksista osoittautuisivat ennenaikaisiksi. Hän aikoo keskustella liikenneministeri  Anu Vehviläisen kanssa ja tehdä asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa.

Alustavat neuvottelut liikenneministeriön virkamiesten kanssa on jo aloitettu. Oinonen aikoo ottaa asian esille VR:n hallintoneuvoston kokouksessa. 29. syyskuuta.

Myös Suomenselän rautatieliikennetyöryhmä ottaa liikennejärjestelyt lähiaikoina käsittelyynsä.

Oinonen ei pidä hyväksyttävänä että eniten käytetyt junavuorot Jyväskylän ja Seinäjoen välillä Haapamäen kautta lopetettaisiin. Kyseiset vuorot ovat erityisesti opiskelijoiden ja varusmiesten suosimia. Samalla katkeaisivat nyt Haapamäellä toimivat yhteydet Tampereelta ja etelästä ilta-aikaan Pihlajavedelle Ähtäriin, Tuuriin, Alavudelle ja Seinäjoelle sekä Petäjävedelle ja Jyväskylään ja vastaavasti näiltä paikkakunnilta etelän suuntaan Haapamäen kautta.

Osaltaan on kyse myös julkisen liikenteen ainoista yhteyksistä kyseisten paikkakuntien välillä iltapäivä ja ilta-aikaan.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Aarne Alameri - Syyskuu 13, 2010, 19:54:10
Eli kurjistuminen jatkaa kurjistumistaan. Palveluja kehitetään "luomalla uusi yhteys", mutta samalla katkaistaan käytännössä pitkän yhteysvälin todella niukka liikennetarjonta. Eli kun miljoonia ei jatkuvasti tipu kouraan niin lopetetaan kaikki. VR:n johto voisikin mennä vaikka Ähtäriin tutustumisretkelle paukuttelemaan henkseleitä ja kehumaan kuinka hyvin tulemme palvelemaan.

Jos olisimme Ruotsissa, Seinäjoki - Haapamäki - Jyväskylä / Tampere "tähdessä" olisi kyseisten suurien paikkoihin kolmen tunnin rytmiin kytketty taajamajunaliikenne, jota operoisi yksityinen operaattori kustannustehokkaasti tarkoituksenmukaisella junakalustolla ilman jatkuvaa kiristystä yhteiskunnalta. 

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Juhana Konttinen - Syyskuu 13, 2010, 21:26:12
Synkkä on tuo suunnitelma. Ei tuollaisella liikennöinnillä varmasti "kannata" sitä vähääkään. Keuruulta lienee luontevampaa asioida Jyväskylässä, kuin Tampereella, johon uusi yhteys vääjäämättä vie. Seinäjoen ja Haapamäen välilä asuvien ei ilmeisesti haluta matkustavan mihinkään päiväaikaan.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Syyskuu 14, 2010, 13:28:14
Miksi myös aamupäivän taajamajuna Tampereelta Haapamäelle jatkaisi Keuruulle? Aamupäivän lähdöthän Jyväskylästä ja Seinäjoelta välttyisivät lakkautuksilta, vai muuttuvatko noiden junien aikataulut niin merkittävästi? (Puhdas arvaus: Seinäjoen aamupäivän lähtö Jyväskylään aikaistuisi ja Jyväskylän vastaava lähtö Seinäjoen suuntaan myöhentyisi samalla kun Seinäjoelta 16.34 lähtevä ja Jyväskylästä 16.33 lähtevä juna loppuvat, vai?). Sinänsä positiivista "innovatiivisuus" junavuorotarjonnan kehittämisessä, kun lakkautusten vastapainoksi tulee edes joitain parannuksia kuten tässä namä suorat Tampere-Keuruu -yhteydet. Mihin muuten ovat unohtuneet Mäntän henkilöliikennesuunnitelmat?

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ari Palin - Syyskuu 14, 2010, 17:29:10
Nuo supistussuunnitelmathan tarkoittavat sitä, että päivän viimeinen juna Haapamäeltä pohjoiseen lähtee jo klo 11.44 (H 445). Vielä muutama vuosi sitten Haapamäeltä pääsi Seinäjoelle klo 17.44 lähtevän junan (H 451) lisäksi myös Tampereelta tulleella junalla H 429, joka lähti Haapamäeltä klo 21.30:n jälkeen. Sittemmin viime mainittu vuoro lyhennettiin Haapamäelle, ja nykyisin se päättyy Vilppulaan.

Mutta näinhän se menee. Ottamalla yksi junavuoro pois saadaan muut vuorot matkustajien kokonaismäärän vähetessä tarvitsemaan enemmän tukea per vuoro. Sen johdosta jokin niistä tarvitsee liian paljon tukea, jolloin sekin vuoro halutaan lakkauttaa. Tämä taas saa matkustajamäärät ja lipputulot vähenemään edelleen, ja saadaan aikaan toinen liikaa tukea nielevä vuoro jne.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Pasi Utriainen - Syyskuu 14, 2010, 19:07:06
Käy kuin Iisalmi-Ylivieska- yhteydelle. Esimerkiksi jos aamun/aamupäivän aikana haluaisi matkustaa junalla Kuopiosta Haapajärvelle, ei se käytännössä onnistu. Ensimmäinen juna lähtee Iisalmesta 5.42, johon ei ole vaihtoyhteyttä etelästä, eikä ole klo 7.45 lähtevään junabussiinkaan. Päivän ensimmäinen ja ainoa mahdollinen juna lähtee Kuopiosta klo 15.47 (perillä 17.54).  Päivän reissu ei onnistu millään, sillä päivän ainoa junayhteys takaisin Kuopioon lähtee Haapajärveltä klo 15.02. Ei ihme, että matkustajat kaikkoavat ja reittiä joudutaan ajamaan tukivaroilla (vai lypsetäänkö tässä ilmaista rahaa?).

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Syyskuu 14, 2010, 19:42:45
Miksi Seinäjoen ja Jyväskylän väliltä lakkautettava junapari lakkautetaan kaikkien viikonpäivien osalta, kun hyvin voisi jättää junaparin kulkemaan perjantaisin ja sunnuntaisin. Vanhaa sinistä vaunukalustoa ainakin toistaiseksi riittää, samoin dieselvetureita vähemmänkin tehokkaaseen kalustonkiertoon. Olen joskus matkustanut noissa junissa ja matkustajia riittää, jopa 200-300 junaa kohden. Laitetaan kulkuun reitin molemmista päistä lähtevät pikajunat ilman turhia välipysähdyksia pe ja su, lähdöt 16.30 paikkeilla. Olisiko kannatusta tälläiselle järjestelylle?

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Syyskuu 14, 2010, 20:51:19
Tuo esittämäni viikonloppuliikenteen pikajunapari keventäisi hivenen Jyväskylä-Tampere ja Tampere-Seinäjoki -yhteysvälien kuormitusta vilkkaina matkustusaikoina ja parantaisi junan kilpailukykyä, kun sentään ihan aina tuolloin iltapäivisin ei tarvitsisi kiertää Tampereen kautta ja vaihtaa siellä junaa. Yhteydet olisivat parhaat vilkkaimman matkustuskysynnän aikoina ja luulisi junien olevan kannattavia. Perusparannettua rataverkkoa ei kannata jättää vajaakäytölle.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Jaakko Tuominen - Syyskuu 14, 2010, 22:36:11
Kun Haapamäen junat lakkautetaan olisi HMVY:lle tässä sopiva markkinarako.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Tunnus poistettu - Syyskuu 14, 2010, 23:36:49
Kun Haapamäen junat lakkautetaan olisi HMVY:lle tässä sopiva markkinarako.

Ei onnistu, mikäli VR liikennöi kyseisellä välillä.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Syyskuu 15, 2010, 08:34:37
Nuo supistussuunnitelmathan tarkoittavat sitä, että päivän viimeinen juna Haapamäeltä pohjoiseen lähtee jo klo 11.44 (H 445). Vielä muutama vuosi sitten Haapamäeltä pääsi Seinäjoelle klo 17.44 lähtevän junan (H 451) lisäksi myös Tampereelta tulleella junalla H 429, joka lähti Haapamäeltä klo 21.30:n jälkeen.

Ensi alkuun minua ihmetytti, miksi lakkautettavaksi oli valittu vilkkaimman matkustusajan junapari (Seinäjoelta 16.34 Jyväskylään ja Jyväskylästä 16.33 Seinäjoelle). On se sittenkin varmaan huolella valittu: tarkoitus on varmaan siirtää Seinäjoki-Jyväskylä -välin läpikulkevat matkustajat kiertämään Tampereen kautta (kilometrejä tulee enemmän, mutta matka-aika samaa luokkaa, pienenä epämukavuustekijänä junanvaihto Tampereella, mutta onko se sitten paha, jos matkustaessaan esim. Seinäjoen pohjoispuolelle vaihto onkin Seinäjoen sijasta Tampereella?). Kun Seinäjoki-Jyväskylä -välin liikenne on sitten jatkossa enemmän paikallisluonteista väliasemien matkustusta, voidaan jäljelle jääviä junia operoida kätevästi ja edullisemmin kenties dm12 kiskobusseilla ja varmaan aina yksi yksikkö riittää eli on ehkä tehty tietoinen linjavalinta. Haapamäen junayhteyksistä en olisi niin huolissani (entinen tärkeä risteysasema on nykyisin pelkkä "tuppukylä"). Ajatellaanpa nyt sitten vaikkapa Ähtärin yhteyksiä: 9.30 lähtee ensimmäinen juna Seinäjoelle, jota kautta pääsee kätevästi esim. Tampereelle ja Helsinkiin, näin olet  aiemmin Helsingissä kuin matkustamalla Haapamäen kautta. Seinäjoen kautta matkustamalla Helsingissä 13.52, Haapamäen kautta 15.52. Seinäjoki on merkittävä risteysasema eikä sovi unohtaa myöskään hyviä linja-autoyhteyksiä esim. Ähtäristä ja Alavudelta sinne. Kyllä nuo jäljellejäävät Haapamäen kolmion junat tyydyttävät aika hyvin jatkossakin paikallisen matkustuskysynnän.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Syyskuu 15, 2010, 09:53:02
Ja jatkoa edelliseen: Helsingistä pitää lähteä jo 14.30 (Tampereelta 16.15) päästäkseen Haapamäen kautta Ähtäriiin (tulo 18.30). Tämä matkustusmahdollisuus Ähtäriin loppuu aikataulumuutosten toteutuessa. Vaihtoehtoinen yhteys Seinäjoen kautta on käytössä jatkossakin ja se on myöhempi ja siten parempi: Helsingistä 16.30, Tampereelta 18.02 ja tulo Ähtäriin 20.30. (Huom: matka-aika Helsingistä tasan sama, Tampereelta vain 13 min pidempi Seinäjoen vaihtoehdossa. Jos tässä vaihtoehdossa lähtee Helsingistä jo 16.06, selviää vain yhdellä junanvaihdolla). Eli kyllä junayhteydet toimivat jatkossakin, mutta eri asia on, tietävätkö ihmiset niistä ja osaavatko ihmiset niitä käyttää. Ja Vilppulasta ja sen eteläpuolelta taasen pääsee jatkossakin Tampereelle vaikkapa jo aamukahdeksaksi.   

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Timo Valtonen - Syyskuu 15, 2010, 13:50:48
Juuri nyt istun Pendossa matkalla Helsingistä Petäjävedelle Jyväskylän kautta ja paluumatkan on tarkoitus tapahtua Petäjävedeltä Hapmäen kautta. Yhteydet ovat suhteellisen hyvät, tosin odotteluajat niin Jyväskylässä kuin Haapamäellä (ilman sateensuojaa lukuunottamatta paikallisliikenteen pysäkkiä) vähän ärsyttävät. VR:n aikatauluhaun mukaan Petäjävedelle ei sitten 12.12. lähtien mennä millään junalla. Hellurei.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Jari Kuusinen - Syyskuu 15, 2010, 14:46:45
Menkää bussilla!  ;)

Jyväskylästä lähtee parhaimpina päivinä peräti 17 bussivuoroa Petäjävedelle - ja kaikki ovat kannattavia. Matka kestää joko 30 tai 40 minuuttia kiskobussin 28 minuuttiin (plus myöhässäolo ja turvalaiteviat), ja maksaa sitten vastaavasti melkein tuplaten sen mitä kiskobussikyyti: 9.70 euroa (VR 5.00 euroa!?!)

http://matkahuolto.fi/fi/index.html

Jyväskylästä pääsee puolestaan Seinäjoelle todellakin nopeammin Tampereen kautta, mutta paljonkos se maksaakaan, ja kuka tämän taloudellisen hyödyn tästä pääkulkuväylille keskittämisestä korjaa.. Jy-Tpe-Sk pendolinolla 35.20e ja Jy-Hpk-Sk taajamajunalla 23.60e. Tästä syystä se vähäinenkin liikenne aikanaan loppui mm. Hyvinkään ja Karjaan välillä - eikä tule palaamaan ainakaan VR Yhtymän operoimana, päinvastoin. Tämäkö on edessä myös Haapamäen radoilla 20-30 vuoden kuluttua, kun radanvarren pikkukaupunkien asukasmäärä on puoliintunut suurten ikäluokkien vallatessa hautausmaat?

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Hannu Lehikoinen - Syyskuu 15, 2010, 18:23:04
Oliskohan toimittaja ymmärtänyt/kirjoittanut väärin. VR:n tavoitteena on kaiketi saada Jy-Sk-Jy-liikenne sellaiseksi, että sen voi hoitaa yhdellä junayksiköllä. Näinhän Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksessä esitettiin. Sen mukaan lakkautettaisiin junat 445 (Jyväskylästä 10:33) ja 450 (Seinäjoelta 16:34).  Omien havaintojen mukaan 445 ja 450 ovat huomattavasti suositumpia kuin 443 ja 452. Erikoinen tilanne, jos junia lakkautetaan kaluston tehokkaaman käytön vuoksi eikä matkustajien vähäisyyden vuoksi. Tällaiset suunnitelmat kaivavat hautaa koko Haapamäen ratojen matkustajaliikennöinnille. Mahdollisuudet junan käyttämiseen vähenevät entisestään ja se tulee näkymään matkustajamäärissä. Sitten ollaankin taas vähentämässä junia.

Ei kai kukaan ole enää sitä mieltä, että Suomessa pärjätään yhdellä monopoliliikennöitsijällä joka voi kiristää valtiota miten haluaa? Nämä tuetut junat pitäisi saada mahdollisimman pian kilpailutettavaksi, jotta oikea tukien määrä ja hintataso löytyisi.   

Siitä plus-pisteitä, että sentään mietitään Keuruun (asukasmäärältään suurin taajama noilla seuduin) yhteyksien parantamista, varsinkin kun se onnistuu esitetyllä tavalla melkein ilman lisäkustannuksia.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Jorma Rauhala - Syyskuu 15, 2010, 21:54:45
Siitä plus-pisteitä, että sentään mietitään Keuruun (asukasmäärältään suurin taajama noilla seuduin) yhteyksien parantamista, varsinkin kun se onnistuu esitetyllä tavalla melkein ilman lisäkustannuksia.
Se on totta, liikennepaikkavälillä Myllymäki-Jyväskylä.

Keuruulla, siis sen nimisessä asemakylässä, asustanee noin 4500 ihmistä. Tarkan tiedon saaminen on vain kiven alla, kun "Keuruun" alla on koko laaja pitäjä. Keuruu taipuu maakuntansa mukaisesti Jyväskylään päin, jonne paikallisliikenne pitää hoitaa kunnolla. Huomaahan sen tuosta bussiliikenteen määrästä.

Haapamäki on yksi Keuruun kylistä ja asukkaita lienee runsaat 1300. Lähin liikennetarve on keskustaan Keuruulle ja maakuntakeskukseen Jyväskylään.

Kaikki Haapamäen eteläpuolella on pohjoishämäläistä seutua ja tuo maakunta suuntautuu Pirkanmaalle ja Tampereelle.

Asiointiliikennettä ei kannattaisi ryhtyä pirskomaan kovin mitättömistä syistä.

Tuntuisi siis näin asiasta "asiantuntijoita" enemmän tietävänä paremmalta ratkaisulta se, että aiemmin täällä esitetty Dm12-liikenne Keuruun sijasta laitetaankin asukasmäärältään hieman suurempaan eteläiseen kaupunkiin, eli Vilppulasta käännytään Mänttään. Ja sieltä sitten takaisin Tampereelle. Tulee ajokilometrejäkin vähemmän ja saavutetaan suurempi asiakaspeitto.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Juha Liimatta - Syyskuu 15, 2010, 22:00:59
Lopetetaan ko. liikenne kokonaan ja käytetään rahat Kainuun yöjunaliikenteeseen, (heh, heh!) toivoo "machiavelli".

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Sakari Kestinen - Syyskuu 21, 2010, 22:59:24
Käy kuin Iisalmi-Ylivieska- yhteydelle. Esimerkiksi jos aamun/aamupäivän aikana haluaisi matkustaa junalla Kuopiosta Haapajärvelle, ei se käytännössä onnistu. Ensimmäinen juna lähtee Iisalmesta 5.42, johon ei ole vaihtoyhteyttä etelästä, eikä ole klo 7.45 lähtevään junabussiinkaan. Päivän ensimmäinen ja ainoa mahdollinen juna lähtee Kuopiosta klo 15.47 (perillä 17.54).  Päivän reissu ei onnistu millään, sillä päivän ainoa junayhteys takaisin Kuopioon lähtee Haapajärveltä klo 15.02. Ei ihme, että matkustajat kaikkoavat ja reittiä joudutaan ajamaan tukivaroilla (vai lypsetäänkö tässä ilmaista rahaa?).
Matkustin tuolla reitillä elokuussa 2007, ja Škoda oli seisomapaikkoja myöten täynnä väkeä.

Lakkautuksesta böömiksi:

To je škoda!

Parempi olisi, jos koko Sk–Jy-henkilöliikenne lakkautettaisiin kerralla. Silloin muut yrittäjät pääsisivät apajalle.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Pasi Utriainen - Syyskuu 22, 2010, 18:20:03
Vähän menee ohi pääasian, mutta...
Käy kuin Iisalmi-Ylivieska- yhteydelle. Esimerkiksi jos aamun/aamupäivän aikana haluaisi matkustaa junalla Kuopiosta Haapajärvelle, ei se käytännössä onnistu. Ensimmäinen juna lähtee Iisalmesta 5.42, johon ei ole vaihtoyhteyttä etelästä, eikä ole klo 7.45 lähtevään junabussiinkaan. Päivän ensimmäinen ja ainoa mahdollinen juna lähtee Kuopiosta klo 15.47 (perillä 17.54).  Päivän reissu ei onnistu millään, sillä päivän ainoa junayhteys takaisin Kuopioon lähtee Haapajärveltä klo 15.02. Ei ihme, että matkustajat kaikkoavat ja reittiä joudutaan ajamaan tukivaroilla (vai lypsetäänkö tässä ilmaista rahaa?).
Matkustin tuolla reitillä elokuussa 2007, ja Škoda oli seisomapaikkoja myöten täynnä väkeä.

Ilmeisesti tämä junien turvoksissa olo ei ole jokapäiväistä, sillä Ilm-Yv on valtion ostoliikennettä.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: jarinieminen - Syyskuu 28, 2010, 06:45:16
Kaveri tuas tuli junan kyyris Jyväskylästä Seinäjoelle ja oli konduktööri sanonu, että yhteyret tuata kautta loppuu. No mä fikuna miähenä menin heti VeeÄrrän sivuulta kattomaan ja siellähän on vaan yhteyksiä Tampereen kautta 12.12. alakaen!

Täytyy ny vaan kysyä, että miten ihimees voi suosia julukisia kulukuneuvoja yksityysautoilun sijasta, ku kaikki maharolliset yhteyret lopetethan maakunnis? Kyllähän kehäratoohin ymsyms. rahaa löytyy...

Nimim. Katkerootunut härmäläänen, kun junatkaa ei enää pirätä asemalla :D

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ari Palin - Syyskuu 28, 2010, 21:37:12
Mistähän tuo johtuu, etteivät Matkahaussa näy nuo Haapamäen kautta menevät yhteydet? Yksi edestakainen vuoro sieltä ollaan ilmeisesti lakkauttamassa, muttei toki kaikkia. Matkahausta näyttävät puuttuvan myös Seinäjoen ja Vaasan väliset taajamajunat.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ari Palin - Syyskuu 28, 2010, 21:42:55
Nyt taisi selvitä. Matkahausta puuttuvat kaikki taajamajunat, eivät vain Vaasan suunnalla.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Arto Lopia - Syyskuu 29, 2010, 07:48:24
Käy kuin Iisalmi-Ylivieska- yhteydelle. Esimerkiksi jos aamun/aamupäivän aikana haluaisi matkustaa junalla Kuopiosta Haapajärvelle, ei se käytännössä onnistu. Ensimmäinen juna lähtee Iisalmesta 5.42, johon ei ole vaihtoyhteyttä etelästä, eikä ole klo 7.45 lähtevään junabussiinkaan. Päivän ensimmäinen ja ainoa mahdollinen juna lähtee Kuopiosta klo 15.47 (perillä 17.54).  Päivän reissu ei onnistu millään, sillä päivän ainoa junayhteys takaisin Kuopioon lähtee Haapajärveltä klo 15.02. Ei ihme, että matkustajat kaikkoavat ja reittiä joudutaan ajamaan tukivaroilla (vai lypsetäänkö tässä ilmaista rahaa?).
Matkustin tuolla reitillä elokuussa 2007, ja Škoda oli seisomapaikkoja myöten täynnä väkeä.

Lakkautuksesta böömiksi:

To je škoda!

Parempi olisi, jos koko Sk–Jy-henkilöliikenne lakkautettaisiin kerralla. Silloin muut yrittäjät pääsisivät apajalle.

Eivät pääsisi, liikenne vain loppuisi.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Syyskuu 29, 2010, 22:05:39
Parempi olisi, jos koko Sk–Jy-henkilöliikenne lakkautettaisiin kerralla. Silloin muut yrittäjät pääsisivät apajalle.

Eivät pääsisi, liikenne vain loppuisi.

Perustelehan. Mielenkiintoinen väite :)

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Mika Hakala - Syyskuu 29, 2010, 22:45:57

"Parempi olisi, jos koko Sk–Jy-henkilöliikenne lakkautettaisiin kerralla. Silloin muut yrittäjät pääsisivät apajalle."

Niin, hevoskauppiaat (sal(l)aperäiset kiskovarkaat, kokoomuksen kommandiitti yhtiö jne...)

Kannatan heti, jos keskiverto äo Helsingissä osoittautuu keskiverto saappaan kokoa suuremmaksi.  

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Mika Hakala - Syyskuu 29, 2010, 22:50:49

"Parempi olisi, jos koko Sk–Jy-henkilöliikenne lakkautettaisiin kerralla. Silloin muut yrittäjät pääsisivät apajalle."

Niin, hevoskauppiaat (sal(l)aperäiset kiskovarkaat, kokoomuksen kommandiitti yhtiö jne...)

Kannatan heti, jos keskiverto äo Helsingissä osoittautuu keskiverto saappaan kokoa suuremmaksi.  

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Topi Lajunen - Syyskuu 30, 2010, 22:18:37
Kannatan heti, jos keskiverto äo Helsingissä osoittautuu keskiverto saappaan kokoa suuremmaksi.  

Arvioidaan keskiverron saappaan kooksi 42. Arvio on tuskin ainakaan liian alhainen, ja suuruusluokka joka tapauksessa oikea.
Wikipedian (http://fi.wikipedia.org/wiki/Älykkyysosamäärä) mukaan yleisimmin käytetään kolmea eri keskihajontaa. Mitä tahansa keskihajontaa käytetäänkin, 42 osuu alueelle "erittäin matala", jonka ylärajan ylittää 98 % väestöstä. Vaikka näin ei ole, niin oletetaan tässä, että nämä kaikki 2 % ovat äo:n 42 tai alle.

Pyöristetään Suomen väkiluvuksi 6 miljoonaa. Tässä käytetyin oletuksin keskivertosaapasosastoa löytyisi Suomesta siis noin 120000.

Helsingin väkiluku on pyöreästi n. 600000. Mikäli tämän väkimäärän keskimääräinen äo olisi saapastasoa, täytyisi mitä tahansa järkevästi perusteltua mediaania käyttäen saapastason yksilöitä olla useita satoja tuhansia. Tämä on enemmän, kuin mitä äo:n määritelmän mukaisesti koko Suomessa heitä olisi.

Lisäksi, noin äo 40 tarkoittaa määritelmällisesti keskivaikeaa kehitysvammaa. Suomessa arvoidaan olevan 30000 ihmistä, jotka luokitellaan kehitysvammaisiksi. Tämä sisältänee myös lievät tapaukset. Vaikka ei sisältäisi, niin tuo 30000 tapausta on paljon vähemmän, kuin vaadittavat sadat tuhannet (pelkästään) helsinkiläiset.

Näin katson, että on tullut näytetyksi toteen, että kannatat Seinäjoki—Jyväskylä-välin henkilöliikenteen lakkauttamista.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Arto Lopia - Syyskuu 30, 2010, 23:11:18
Parempi olisi, jos koko Sk–Jy-henkilöliikenne lakkautettaisiin kerralla. Silloin muut yrittäjät pääsisivät apajalle.

Eivät pääsisi, liikenne vain loppuisi.

Perustelehan. Mielenkiintoinen väite :)

No kuka sitä liikennettä sitten alkaisi hoitaa?
Kovin nopeasti en usko minkään toimijan pystyvän rakentamaan tarvittavaa organisaatiota ja hankkimaan soveltuvaa kalustoa. Lisäksi uskon, ettei juurikaan ketään kiinnosta moista väliä alkaa liikennöimään, tai että kukaan pystyisi sitä kannattavasti edes tekemään. Turhan vähän varsinaista "tuottavaa" toimintaa, verrattuna hallinto yms. kuluihin. Esim. varakalustonkin arvo nousee suhteellisesti liian suureksi.

Proxionin tilanne lienee siten erilainen, että yhtiöllä oli alasta ennestään hieman  tietoa ja kokemusta. Lisäksi aikoo näillä näkymin harjoittaa vain tavaraliikennettä.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Lokakuu 01, 2010, 01:47:29

Yksityisistä firmoista tulevat mahdollisina heti mieleen Veolia ja Arriva.
Sen lisäksi esimerkiksi Seinäjoen ja Jyväskylän kaupungeilla saattaisi olla mielenkiintoa. Voisihan vaikka Jyväskylän Liikennekin laajentaa toimintaansa. Halpiskiskobusseja Kabusin tehtaalta ;)

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Lokakuu 01, 2010, 13:08:49
Kyselin LVM:stä Seinäjoki-Jyväskylä -välin aikatauluista 12.12. 2010 alkaen. Tiedossa oli, että yksi junapari jää pois liikenteestä, mutta Suur-Keuruu -lehdessä oli poistuvista junavuoroista osittain virheellistä ja epäloogista tietoa. Liikenneneuvos Tuomo Suvanto LVM:stä kertoo, että Seinäjoen ja Jyväskylän välisestä liikenteestä poistuu yksi junapari. Pois jäävät:
-juna nro H 450 Seinäjoki-Jyväskylä, lähtöaika Seinäjoelta klo 16:34, saapumisaika klo 19:27
-juna nro H 445 Jyväskylä-Seinäjoki, lähtöaika Jyväskylästä 10:33, saapumisaika 13:25

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Lokakuu 01, 2010, 14:44:25
   Seinäjoki-Haapamäki-Jyväskylä -liikenteeseen jää siis kaksi junaparia. Poistuvan junaparin takia kahden Tampere-Haapamäki -junaparin reittiä pidennetään Keuruulle. Mielestäni kompensaatioratkaisu on oikein hyvä, kun se lyhentää Tampereen ja Keuruun välistä matka-aikaa tuntuvasti: enää ei Haapamäellä tarvitse vaihtaa junaa ja kärsiä ylipitkistä vaihtoajoista. Näillä toimenpiteillä "Haapamäen kolmion" vähäliikenteisten ratojen henkilöliikenteen palvelutaso sailyy kyllä vielä ihan kohtuullisena ja hyväksyttävänä vuonna 2011. Seinäjoki-Haapamäki-Jyväskylä välin tuleva aikataulurakenne mahdollistaa järkevän liikennöinnin yhdellä junarungolla. Nähtäväksi jää, tullaanko väliä jatkossa liikennöimään Dm12 -kiskobussikalustolla. Päivän ensimmäinen junapari ko yhteysvälillä varmaan hoituisi yhden yksikön kiskobussijunalla ja toiseen tarvittaisiin mielestäni kahden yksikön kiskobussijuna, joka ehkä riittäisi, jos matkustajat saataisiin matkustamaan entistä enemmän Tampereen kautta.
   Myös Savon radalla karsitaan saamani tiedon mukaan pari ostovuoroa, toinen lopetetaan kokonaan ja yhden junan reittiä lyhennetään. En tiedä tarkemmin, mistä vuoroista on kyse, mutta epäilisin, että lakkautukset kohdistuisivat aamun ensimmäiseen Kouvola-Pieksämäki -yhteyteen ja päivän viimeiseen vastakkaisen suunnan yhteyteen, tiedä häntä.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Lokakuu 01, 2010, 16:06:34
Lakkautukset johtuvat riittämättömistä kaukoliikenteen ostoliikennemäärärahoista, kun liikennöinnin kustannukset ovat kasvaneet ja määrärahat kuitenkin säilyneet ennallaan. N. 4 miljoonan euron vaje katetaan näillä mainituilla supistuksilla, muita ostoliikennevuorojen supistuksia ei pitäisi ensi vuodelle tuleman, Lahden oikoradan Z-junavuorojen tilanne onkin sitten asia erikseen, kun kyse on eri määrärahoista. Onneksi Haapamäen liikennöintikuvio säilyy lakkautuksista huolimatta edelleen ihan järkevänä eivätkä Savon radan pari lakkautustakaan käytännössä tunnu missään (ainakaan, mikäli kyse on epäilemistäni junavuoroista), kun kyse on junavuoroista, jotka eivät liity millään tavalla Helsingin yhteyksiin (jotka ovat tärkeimmät).

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Jouni Seilonen - Lokakuu 02, 2010, 21:27:24
   Myös Savon radalla karsitaan saamani tiedon mukaan pari ostovuoroa, toinen lopetetaan kokonaan ja yhden junan reittiä lyhennetään. En tiedä tarkemmin, mistä vuoroista on kyse, mutta epäilisin, että lakkautukset kohdistuisivat aamun ensimmäiseen Kouvola-Pieksämäki -yhteyteen ja päivän viimeiseen vastakkaisen suunnan yhteyteen, tiedä häntä.

Jos aamun ensimmäinen Kouvola-Pieksämäki -junayhteys lakkaa, niin Mäntyharjun taajamasta ei pääse enää joukkoliikenteellä maakuntakeskukseen Mikkeliin aamukahdeksaksi. Ensimmäinen linja-autoyhteys saapuu Mikkeliin vasta 8.50 ja se kulkee vain koulupäivinä. Tuleeko junan tilalle bussiyhteys?

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Ismo Brockmann - Lokakuu 04, 2010, 22:24:46
Uudet aikataulut ovat tänään päivittyneet VR-matkahakuun. VR:n liikennesuunnittelusta sain tiedot myös siitä, että jäljelle jäävät Jyväskylän ja Seinäjoen väliset suorat junat H 443, H 444, H 451 ja H 452 liikennöidään myös ensi vuonna veturivetoisina taajamajunina ns. sinisillä vaunuilla ja Savon radalla junan 701 Kouvola-Rovaniemi uusi lähtöasema on Pieksämäki eli juna ei kulje välillä Kouvola-Pieksämäki klo 6.32-8.35 vaan lähtee Pieksämäeltä pohjoiseen klo 8.46, toisessa suunnassa tarjonnasta poistuu P 714 Pieksämäki-Kouvola klo 21.08-23.13. Lisäksi olen juuri tarkistanut VR-matkahausta, että Tampere-Haapamäki -kiskobussien reitti tosiaankin pitenee Keuruulle eli jatkossa Keuruun ja Tampereen välillä on 2 suoraa päivittäistä junaparia.   

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Niila Heikkilä - Lokakuu 04, 2010, 23:14:32
Keuruulta kulkeekin sitten illalla Haapamäelle henkilöjunia oikein ruuhkaksi asti. H451 lähtee 17:27 ja H424 heti perään klo 18:10. Myös puolenpäivän aikaan on samanlainen junatiheys Haapamäen suunnasta kaupungin keskustaan. Keuruun kaupungin sisäinen lähiliikenne pelaa kuin ruuhka-Suomessa konsanaan  :D

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Pekka Laakso - Joulukuu 04, 2010, 11:03:18
Valtiovarainvaliokunta on tehnyt päätöksen lisäysesityksestä vuoden 2011 budjettiin korvamerkittynä 2,2 miljoonaa euroa taajamajunaliikenteen ostoihin. Näin ollen taajamajunaliikennettä rataosalla Vaasa-Haapamäki-Jyväskylä ei supisteta ja aiottu taajamajunayhteys Tampere-Haapamäki-Keuruu jäänee toteutumatta.

Kansanedustaja Lauri Oinonen luonnehtii lisäysesitystä junasodan voitoksi. "Junat jatkavat, vaikka painettuihin aikatauluihin myönteinen päätös ei enää ennätä" sanoo Oinonen 3.12.2010 ilmestyneessä SuurKeuruu-lehdessä.

Syksyn aikana radanvarsikunnat ja Suomenselän rautatieliikennetyöryhmä puolustivat aktiivisesti junaliikenteen kokonaisuutta, jossa supistukset olisivat vaikuttaneet kielteisesti myös muuhun yhteysvälien ja kaukoliikenteen junayhteyksiin. Erityisesti supistukset olisivat koskeneet opiskelijoiden käyttämiä junavuoroja. Junavuorojen supistuksia vastustavaan nettiadressiin tuli 2600 nimeä.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Marko Anttila - Joulukuu 04, 2010, 15:30:42
Mäntyharjulla on vielä epävarmuutta aamuyhteyden katkeamattomasta jatkumisesta Mikkeliin.
Pitäjänuutiset: "Aamujunavuoro Mäntyharjulta Mikkeliin eli pikajuna P701 Kouvolasta Pieksämäelle saattaa sittenkin säilyä."
http://www.pitajanuutiset.fi/page.php?page_id=26

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Matti Lehtonen - Joulukuu 06, 2010, 18:42:57
VR voisi harkita Vankkojen käytön laajennusta tällaiseen tarpeeseen, mistä Savonradalla nyt keskustellaan. Kouvolassa jatkoyhteydetön juna tuskin on niin suosittu, ettei matkustajamäärän kuljetukseen hiljaisempina päivinä riittäisi yksi Dm12 vaunu. Sen sijaan, että Vankka-vaunu seisoisi yön hallissa Pieksämäellä, se lähtisi klo 21 yökeikalle Kouvolaan, josta palaisi taas aamuyhdeksäksi Pieksämäelle.

Omat heikot perspehmikkeet omaavat valittaisivat luonnollisesti kovista penkeistä. Olennaisempaa kuitenkin on, että henkilöjuna kulkee kuin millä kalustolla se kulkee.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Jussi Mäkinen - Joulukuu 08, 2010, 17:39:05
Eipä hyvältä näytä "kehitys". :(

Keuruulla, siis sen nimisessä asemakylässä, asustanee noin 4500 ihmistä. Tarkan tiedon saaminen on vain kiven alla, kun "Keuruun" alla on koko laaja pitäjä. Keuruu taipuu maakuntansa mukaisesti Jyväskylään päin, jonne paikallisliikenne pitää hoitaa kunnolla. Huomaahan sen tuosta bussiliikenteen määrästä.

Haapamäki on yksi Keuruun kylistä ja asukkaita lienee runsaat 1300. Lähin liikennetarve on keskustaan Keuruulle ja maakuntakeskukseen Jyväskylään.

Suomen ympäristökeskuksen vuoden 2005 taajamamääritelmän mukaan Keuruun keskustaajamassa oli 6 407 ja Haapamäellä 1 005 asukasta 31.12.2009.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Mika Hakala - Joulukuu 08, 2010, 19:06:55

Jyväskylästä pääsee puolestaan Seinäjoelle todellakin nopeammin Tampereen kautta, mutta paljonkos se maksaakaan, ja kuka tämän taloudellisen hyödyn tästä pääkulkuväylille keskittämisestä korjaa.. Jy-Tpe-Sk pendolinolla 35.20e ja Jy-Hpk-Sk taajamajunalla 23.60e. Tästä syystä se vähäinenkin liikenne aikanaan loppui mm. Hyvinkään ja Karjaan välillä - eikä tule palaamaan ainakaan VR Yhtymän operoimana, päinvastoin.

Tämäkös sen tappoi? Mä kun olen aina luulut, että vr:n oma hinnoittelupolitiikka sen teki. Eli olisi siis vielä halvempi mennä Lahdesta Riihimäen kautta Karjaalle ja siitä eteenpäin vaik turkuun jos uskaltaa.

Hinnoittelupolitiikka, joka pohjautuu xxxkm lyhin reitti, jonka mukaan lipun hinta lasketaan. Mutta totta on se,että nopeus on hyvä lopettaja (elämän).

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Pekka Laakso - Joulukuu 10, 2010, 18:32:37
Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu toteutuu sittenkin. Ensi sunnuntaista lähtien jatkavat Tampereelta Haapamäelle klo 11.24 ja 17.34 tulevat taajamajunat matkaansa Keuruulle. Vastaavasti Keuruulta pääsee suoralla junayhteydellä Tampereelle klo 11.57 ja 18.10 lähtevillä taajamajunavuoroilla. Nämä uudet yhteydet pysyvät voimassa myös 10.1.2010 kun lakkautettaviksi ilmoitetut taajamajunavuorot Jyväskylän ja Seinäjoen välillä palaavat takaisin liikenteeseen. Vr on ilmoittanut n. kuukauden mittaisesta katkoksesta ko junien kulkuun.

Kiskobussiliikenne maksaa Seinäjoen ja Jyväskylän välillä 1,4 milj. euroa vuodessa kun taas linja-autolla hoidettuna kustannuksia kertyisi vain 200 000 euroa, toteaa Liikenneviraston johtaja Pekka Rintamäki. Hänen mielestään Seinäjoen ja Jyväskylän välinen junaliikenne sujuisi kohtuullisen hyvin Tampereenkin kautta.

Kansanedustaja Lauri Oinonen jätti torstaina 9.12.2010 eduskunnassa kirjallisen kysymyksen tästä kuukauden mittaisesta junayhteyksien katkoksesta. Katkos osuu juuri joulun ajan ruuhkaan, jolloin erityisesti opiskelijat matkustavat jouluksi kotiin ja vieraisille. Oinonen pitää liikennekatkosta outona menettelynä, koska kalusto ja henkilökunta ovat olemassa ja järjestelyt liikenteen jatkamiseksi olisivat jääneet pieniksi. Aikaa asian järjestämiseen olisi ollut riittävästi.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Jouni Seilonen - Joulukuu 14, 2010, 22:40:31
Kiskobussiliikenne maksaa Seinäjoen ja Jyväskylän välillä 1,4 milj. euroa vuodessa kun taas linja-autolla hoidettuna kustannuksia kertyisi vain 200 000 euroa, toteaa Liikenneviraston johtaja Pekka Rintamäki.

Taajamajuna ajaa Jyväskylän ja Seinäjoen välin kolmessa tunnissa, kun taas olemassaolevat linja-autovuorot kuluttavat samalla välillä yleensä nelisen tuntia. Aika on rahaa?

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Tero Heikkinen - Joulukuu 16, 2010, 21:30:43
Kiskobussiliikenne maksaa Seinäjoen ja Jyväskylän välillä 1,4 milj. euroa vuodessa kun taas linja-autolla hoidettuna kustannuksia kertyisi vain 200 000 euroa, toteaa Liikenneviraston johtaja Pekka Rintamäki.

Taajamajuna ajaa Jyväskylän ja Seinäjoen välin kolmessa tunnissa, kun taas olemassaolevat linja-autovuorot kuluttavat samalla välillä yleensä nelisen tuntia. Aika on rahaa?
Eli samalla rahalla saataisiin vuorotarjonta seitsenkertaistettua jos junien sijaan ostettaisiinkin bussiliikennettä. Eiköhän odotusaikojen lyheneminen korvaa matka-ajan pitenemisen, ainakin useimpien käyttäjien kannalta.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Jouni Seilonen - Joulukuu 17, 2010, 16:10:46
Eli samalla rahalla saataisiin vuorotarjonta seitsenkertaistettua jos junien sijaan ostettaisiinkin bussiliikennettä. Eiköhän odotusaikojen lyheneminen korvaa matka-ajan pitenemisen, ainakin useimpien käyttäjien kannalta.

Samalla rahalla ei saataisi seitsenkertaista bussiliikennettä, koska tarjonnan 7-kertaistaminen ei 7-kertaistaisi matkustajamääriä ja lipputuloja. Arvaan, että matkustajamäärä enintään kaksinkertaistuisi.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Tero Heikkinen - Joulukuu 23, 2010, 20:40:46
Samalla rahalla ei saataisi seitsenkertaista bussiliikennettä, koska tarjonnan 7-kertaistaminen ei 7-kertaistaisi matkustajamääriä ja lipputuloja. Arvaan, että matkustajamäärä enintään kaksinkertaistuisi.
Niin varmaankin. Minä vain ymmärsin että kun johtaja Rintamäki puhui kustannuksista, hän tarkoitti liikenteen kustannuksia eikä liikennöitsijälle maksettavia korvauksia.

Otsikko: Vs: Taajamajunayhteys Tampere - Haapamäki - Keuruu suunnitteilla
Kirjoitti: Vesa Höijer - Marraskuu 09, 2014, 14:12:55
Matkustin eilen välin Tampere-Haapamäki-Jyväskylä. Hieman erikoista, että juna jatkoi Haapamäeltä Keuruulle, kun 40 minuutin päästä tuli toinen juna Seinäjoelta ja ajoi Keuruun kautta Jyväskylään. Mutta saivat kiskobussin matkustajat istua samassa junassa ilman odottelua Haapamäellä. Samoin päivällä menee kaksi junaa välillä Keuruu-Haapamäki melkein peräkkäin, vaikka muuten vuoroja on vähän.

Haapamäen asemarakennus on taidettu maalata, vai näyttikö se vain pimeässä katuvalojen loisteessa eriväriseltä. ???

Joka tapauksessa matkustajia oli kaksivaunuinen kiskobussi täynnä, joten ainakin viikonloppuisin junavuoroille on tarvetta.