Resiina-keskustelu

En keksinyt lyh(y)empää otsikkoa. Tosiaan niin, onko? Mulle on naljailtu. Koulussa sanovat junamieheksi ja kyselevät kaikenlaista junista vaan ärsyttääkseen. Tiedän sen.l

Taitavat vaan olla kateellisia, kun sinulla hieno ja yleissivistävä harrastus. Älä anna naljailuiden häiritä.

Kyllähän töissä aina välillä kysellään: olitko junia katselemassa illalla (siis kaljalla asemaravintola Semaforissa).

Omat luokkakaverit "kiusasivat", jos näin voidaan sanoa, joskus 90-luvun alussa allekirjoittanutta kahdesta syystä: siksi koska puhuin sujuvaa ruotsia ja olin kiinnostunut rautateistä. Tittelikseni muodostui jonkun humoristin mielestä muuan "suklaajunan kuljettaja".

Mitä outoihin kysymyksiin harrastuksestani tulee, muistan oikein hyvin kesän 1993 ja Haapamäen, kun siellä kuvattiin Matti Kassilan leffaa Kaikki pelissä. Olimme säätämässä jotain juttua 1082:n käyntisillalla ja Puotilan Jukka tuli silloin sattumalta pilttuuseen. Hän siinä tovin jutteli meidän kanssa ja kysyi sitten multa, että "Mitä sun kaverit ajattelevat tästä sun harrastuksesta?" Taisin sanoa jotain, että "Eihän tässä mitään, on niitä oudompiakin harrastuksia, kuten se että Jorma Uotinen tanssii balettia." Keskustelu päättyi siihen.

En muista miten itselläni oli kouluaikoina, ei ainakaan mitään hirveän pahaa ole jäänyt mieleen, liekkö pysyi niin hyvin harrastus salassa :)

Vuodelta 2009 keväältä muistuu kyllä mieleen "kiusaustapaus" jossa ilmeisesti Seinäjoen veturinkuljettaja tuli kiusaamaan tivaamalla kuvauslupaa Oulun rautatieasemalla ja oli todella tuohtunut ja vihainen kun kuvaan valtion omaisuutta (kalustoa). Kuljettaja aikoi soittaa poliisit paikalle  (ei tainnut tietää mitä laki sanoo kuvaamisesta julkisella paikalla) itse kuitenkin kohteliaana poistun paikalta koska koin kuljettajan epäasiallisen käyttäytymisen jopa suoranaiseksi uhkailuksi ja koska koin terveyteni uhatuksi. Epäilen kuitenkin että taisi vain kyseiselle kuljettajalle sattua huono päivä kun joutui käymään vaihtamassa veturin ennen lähtöä. Mikäli poliisit olisivat tulleet paikalle niin olisin kyllä pyytänyt samalla puhalluttamaan kuljettajan kaiken varalta koska turvallisuushan pitää olla taattu. Tietenkään en tiedä ovatko poliisit sitten käyneet paikalla mutta tuskin ovat vaivautuneet?  

Kyllähän se kouluaikoina tuntui häiritsevältä, että valitsemaansa harrastusta piti jotenkin erikseen perustella, eikä silti ymmärretty. Kenenkään mopoista tai urheiluautoista kiinnostuneen ei tarvinnut perustella mitään, eikä heitä pidetty omituisina.

Toisaalta kannattaa harrastaa monia asioita. Ainakin oma teini-ikä kului aivan liikaa dioja kehystäessä ja pelkkiä junia harrastaessa. Sitä on sitten isompana pitänyt paikata vähän turhankin paljon.

Tämä on kyllä kieltämättä niin marginaalinen ja omituinen harrastus, että en ole vielä tänäkään päivänä keksinyt järkevää argumenttia harrastukselle(ni), jos aiheesta pitää joskus jollekulle puhua. Ite olen jossain määrin ratkaissut ongelmat käyttämällä termejä "olen aina ollut kiinnostunut kovista paketeista" ja "tekniikka ja asioiden monimutkaisuus on aina kiinnostanut". Näin ollen mun ei ole tarvinnut käyttää muotoa "Olen kiinnostunut junista". Kiertotie se on pienikin tie.

Mikolla on pointtia. Olen itse toiminut joskus hieman samaan tapaan kun juttelen jonkun uuden tuttavuuden kanssa harrastuksista ja vapaa-ajasta. "Kaikki kiinnostaa mikä hurisee" on ollut yksi vakiovastaus ja "liikennevälineet".

Toki minulla on kanttia sanoa mitä teen ja mitä harrastan, mutta sitä on vain joskus tilanteita  :P

En usko Suomessa rautatieharrastajia pahastikaan aliarvioitavan verrattuna esmes. Englantiin, jossa sana "trainspotter" on pesiytynyt kieleenkin kielteisenä ilmaisuna. Edelleen, olen selvästi huomannut pienoisrautatieharrastusta arvostettavan melko korkeallekin. Aina on tietysti henkilöitä, jotka eivät tiedä asiasta oikeastaan mitään ja asenne on sen mukainen.

Yleisesti ottaen: olkaa harrastajat ylpeitä sivistävästä ja vaativasta harrastuksestanne.

60-luvulla oli yleistä että joutui olemaan jonkinasteinen pelle kun porukka kyseli "leikitsä sähköjunilla".
Hauskinta tässä näin jälkeinpäin on, että kun sähköjunaliikenne alkoi muuttui myös sanan sähköjuna merkitys. 

Minua ei ole sen enempää kiusattu. Vaikka aika moni tietää, että pidän junista, kovin moni ei tiedä, että kuvaan niitä. Toivottavasti ei tiedä tämän jälkeenkään.

Eipä ole kiusattu, päinvastoin. Minulla harrastus alkoi aikoinaan pienoismalleista ja monilla kavereillakin oli pienoisrautateitä, mikä oli vielä 1970-luvulla aika yleinen poikien harrastus. Työelämässä kiinnostus harrastustani kohtaan on ollut pelkästään positiivista ja esim. työhakemuksessa maininta "rautatiet" harrastuksena on uskoakseni lisännyt arvoani työnhakijana - ainakin olen lähes poikkeuksetta tullut valituksi!

Sen sijaan helsinkiläisyydestäni oli harmia perheemme muuttaessa Järvenpäähän. Pahaksi onnekseni jouduin luokalle, jolla tietenkin oli koulun pahimmat punaniskat. Alkuvaikeuksien jälkeen näistäkin tuli kavereita, kun yksi heistä tunnustautui pienoisrautatieharrastajaksi  :D

Jokin aika sitten käyty keskustelu, kun mun huomattiin selailevan vorkkia:
- Et kai sä ole joku junabongari?
- En, junien bongailu ei oikein jaksa kiinnostaa. Mä olen kiskoliikenneharrastaja. Kerään päähäni mahdollisimman paljon tietoa kiskoliikenteestä ja oikeastaan myös kaikesta joukkoliikenteestä. Otan myös silloin tällöin kuvia junista ja kommentoin tällä sivulla muiden ottamia kuvia.
- Okei. No hyvä.

;)

Hyvin perinteisesti aseteltu kysymys, johon ei koskaan kannata vastata "Olen, miten niin?", sillä silloin peli on menetetty. Tämän sijaan keskustelussa kannattaa käyttää eri termejä ja tiukan paikan tullen johdattaa keskustelu täysin eri raiteille ja irti kontekstista. Nämä ja monet muut asiat selviävät Kiperien tilanteiden selviytymisoppaasta (Nyman-kustannus, 2006).

Mulle tollanen!   :D

Johtaja tainnut saattaa itsensä aika usein kiperiin tilanteisiin, kun on oikein oppaankin asiasta väsännyt.  ;D

Melkein kaikki kaverit tietää että kuvailen junia joskus, mutta vain pari olkapään kohautusta ja ihmettelyä joskus, ei sen kummempaa. Eihän ne kaikki ymmärrä :D

Varsinaisesti ei ole kiusattu, mutta kärsiä ja hävetä olen saanut! Nimittäin reippaasti alle kouluikäisenä unohduin asemalle katselemaan junia illan jo pimetessä  ja poliisi kuskasi sieltä kotiin. Että nolotti, kun leikkikaverit saivat tietää.

Kyllä ne vähän pöhkönä ovat pitäneet, mutta onneksi on ollut kyse "aikuisista" eli AMK ajan luokkakavereista ja sen jälkeen olleita. Lähinnä ne vaan on päivitelleet, että "kyllä sie jaksat moisia, eihän niissä ole mitään..." Lisäksi yksi kavereistani harrastaa lentokoneita, niin voidaan vähän ymmärtää toisiamme  :D

Mun kohdalla kaverit on aluksi vain ihmetelleet harrastustani, mutta ei siitä sen suurempaa asiaa ole koitunut.

Hei teille kaikille!

Ajattelin tässä kysyä kiusataanko teitä junakuvauksen takia? Minua kiusataan! Mutta osaan pitää puoleni sanoin yhdelle näin
Hän kysyi ensi: Mitä harrastat?
Vastasin: Kuvaan junia.
Hän vastasi? Ei se ole harrastus! Ei siinä edes saa liikuntaa, kuvaat vain.

Mutta sitte aloin ja kysyin: 1. Oletko koskaan ollut todella lähellä tasoristeystä, kun pendolino menee melkein kahtasataa ohitse?
2. Oletko koskaan ollut lähellä äänekästä dieselveturia?
3. Oletko koskaan ollut veturin ohjaamossa?
4. Oletko koskaan saanut kavereita harrastuksesta?

Sanoin vielä päälle että: Taidat olla vain kateellinen!


Sanoinko hyvin vai? Mutta eipä ole sen jälkeen kiusannut junien takia. Vastatkaa.

Liikunnan määrään voi helposti vaikuttaa. Jos vanhemmat tuovat autolla vaikkapa asemalle ja hakevat tunnin kuluttua pois, ei tietysti kovin paljon liikuntaa kerry. Jos taas asuu viiden kilometrin päässä ja kulkee matkan pyörällä molempiin suuntiin, niin kyllähän siinä tulee jo melko hyvin liikuntaa. Nälkä kasvaa syödessä, kun itse otin ensimmäisiä linjakuviani, saatoin pyöräillä kotoa Jyväskylän koillisosista vaikkapa Vaajakosken ohitse Kanavuoren liepeille tai Leppävedelle yms. Matkaa tuli jopa 30 km. :)

Morjens,

Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat vakavia asioita - ainakin jos ne ottaa vakavasti... Kannattaa olla ystävällinen,  kertoa hieman taustoja mitä harrastus itsellesi on antanut ja kukaan ei kiellä tiedustelemasta kysyjää joskus mukaan radan varrelle...

Itselläni kiinnostus joukkoliikennettä kohtaan heräsi jo 3-vuotiaana ja siitä lähtien olen nauttinut täysillä harrastuksestani, josta on tullut myös ansiotyöni. Yli 30 vuoden aikana harrastanut on antanut paljon enemmän kuin on ottanut, mutta "kiusaamista" koin minäkin kouluaikoina. Ei se aina mukavalta tuntunut, mutta toisaalta kasvatti itseluottamusta kovasti kun osasi käsitellä asiaa toisten epätietoisuutena harrastustani kohtaan. Oma luokka sai nauttia (tai kärsiä) järjestämistäni esitelmistä aiheeseen liittyen ja teimmepä jopa tutustumiskäyntejä mm. Silja Linen Silvia Regina-alukselle, luokkaretken matkajärjestelyistä vastasin jo 11-vuotiaana jne...

Nyt 30 vuotta myöhemmin on ollut ilo tavata vanhoja koulukavereita, jotka ovat jopa pyytäneet anteeksi ja pahoitelleet käyttäytymistään harrastustani kohtaan aikanaan. Se on tuntunut hyvältä, koska itse olen tiennyt "aina" tämän vain olevan se mun juttu. Ole siis ylpeä harrastuksestasi ja kerro siitä avoimesti näille "kiusaajillesi". Tässä porukassa et koskaan ole yksin - jos et niin halua. Vältä kuitenkaan syyllistymistä itse vastaavaan toisten harrastuksia kohtaan - se ei olisi viisasta.

Mukavia hetkiä harrastuksen parissa. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että sunnuntaina saa olla tähän aikaan hereillä ja hetken kuluttua suunnistaa VR Operaatiokeskukseen seuraamaan päivän tapahtumia...

Terveisin yksi meistä.

Eli teinkö väärin? Sepä hyvä! Ja olen kiinnostunut junista ja se on mun elämä. Olen höperö tiedän sen itsekkin.

Olen 15,5 vuotta ja se hlö on kiusannut minua jo päiväkodista ja kiinnostukseni juniin on jo kolme vuotiaasta ja siihen kiusaamiseen ovat puuttuneet kuraattori vanhemmat rehtori ja kaksi opettajaa mutta onneksi se on jo loppumaan päin

Minulla heräsi kiinnostus rautateihin 80-luvulla - Lättähatussa mummolamatkoilla, tasoristeyksissä polkupyörän selästä Huruja nähdessä, vanhemman serkun mukana Vuojoella Porkkana-raastetta katsoessa jne. 90-luvulla ala- ja vielä yläasteen alussakin rautatie veti minua varteensa magneetin lailla ihailemaan ohiajavia Alstikoita ja tupla-Deevereitä perässään komeat jyskyttävät tavarajunat.

Yritin yläasteella vieroittaa itseni rautatiekiinnostuksesta, päätellen kiinnostuksen juniin olleen vain lapsuuteen kuulunut lapsellinen asia. Käsite "rautatieharrastus" oli minulle tuntematon. Koulukavereillehan en ollut koskaan kehdannut moisesta kiinnostuksesta edes mainita. Vuosituhannen vaihteen kynnyksellä tuli netti, ja tulin kirjoittaneeksi (kun kukaan ei ollut näkemässä) hakusanaksi ”Lättähattu”. Ruudulle ilmestyi kuva muumijunasta matkalla Naantaliin Pahaniemessä. En ollut nähnyt Lättähattua yli kymmeneen vuoteen. Mieleen tulvi muistoja. Surffailin hieman lisää. Oli mentävä kirjastoon etsimään alan kirjallisuutta. Ensin lainasin Mikko Alameren ja Ilkka Hovin kirjan Rautatiet ja pienoisrautatiet. Kuinka ollakaan, lukion alussa jouduimme musiikinkurssilla Rauman Poselliin puhallinorkesterin konserttiin, jota sattumalta juonsi Hannu Taanila. Hän luennoi juonnoissaan pitkään ja sähköisen kiinnostavasti paitsi musiikista ja yleisestä historiasta, myös Suomen rautateistä ja vetureista. Kaikki nämä olivat kuin bensiiniä kyteneelle rautatiekiinnostukselleni. Retkahdin lopullisesti, ja tulos on nähtävissä täällä .orgissa. ;D

Nykyäänkin ymmärrän, että kiinnostus rautateihin ja juniin on olemassa vain harvoilla. Siksi en pidä siitä suurta ääntä esimerkiksi työkavereiden kuullen. Minun on aivan turha odottaa heiltä ymmärrystä. ::) Joillakin on se ’rautatiepalikka’ päässä, useimmilla ei ole.

"Ei se ole harrastus" Jokainen harrastaa mitä haluaa.

Samanlaisen aiheen olen itsekin pitänyt: http://vaunut.org/keskustelut/index.php/topic,2986.0.html

Yleisesti ottaen kiusaamiseen on lähes aina sama "syy": Ihminen tekee jotain, minkä avulla hän on oikeasti yksilö eikä vain näkösuojat silmiensä laidoilla eteenpäin posottava lammaslauman jäsen. Jokainen asia, joka osoittaa sun ajatelleen jotain ihan itse omilla aivoillasi, tuntuu uhkaavalta ihmisille, jotka eivät sellaista uskaltaisi itse tehdä.

Mitä pitemmälle elämässä etenee, sitä paremmin menee niillä, jotka ovat tottuneet ajattelemaan omilla aivoillaan ja tekemään sitä, mikä itsestä tuntuu järkevältä.
Ne, jotka ovat yläasteikäisinä nälvineet toisia massasta poikkeavista harrastuksista, päätyvät usein aikuisina olemaan sitä porukkaa, joka yllättäen keski-ikäisenä tajuaa elämänsä olevan sisällötöntä. He ovat ihmisiä, joiden viimeinen ajatus ennen kuolemaansa joskus katkeroituna vanhuksina on: "Tässäkö tämä nyt oli?"

Jos tämän menee niille suoraan sanomaan, saa siitä toki lähinnä naurut, koska nälvijät eivät halua nähdä, mikä heidän elämäntavassaan on heille itselleen vaaraksi. Koska koko ajattelutapaan on syynä pelko tehdä mitään muuta kuin sellaisia asioita, joihin ulkopuolinen paine ohjaa, myöskin oman toiminnan kyseenalaistaminen tuntuu uhkaavalta. Osa tosta porukasta toki saa onnellisen elämän päästä kiinni joskus 16-30 -vuotiaina ja oppii tekemään omiakin asioitaan. Toinen osa taas ei, vaan tosiaan lähinnä katkeroituu.

Lukion ekan luokan aikana tuollaista nälvimistä vielä esiintynee, mutta lukion tokalla luokalla sen voi odottaa jo loppuvan lähes kokonaan, kun pahimmat idiootit putoavat lukiosta pussikaljapuiston puolelle.
Oman päänsä pitäminen tarkoittaa, että noin ikävuosina 10-18 on tosi rasittavaa, mutta ikävuodet 19-85 (olettaen, että elät 85-vuotiaaksi) ovat sitten kivoja. Massaan mukautuva taas elää kivasti ehkä 30-vuotiaaksi asti, mutta lähinnä kärsii elämänsä siitä eteenpäin. On parempi viettää pari hankalaa vuotta nyt kuin neljäkymmentä kurjaa vuotta myöhemmin. Tsemppiä siis!

Sun ei välttämättä ole järkevää lähteä erityisesti piilottelemaan harrastustasi, mutta toisaalta sellainen "lällätilää, mulla onkin oma juttuni!" ei välttämättä sekään ole rakentavaa. Chillisti vaan, niin pääset ohi siitä elämänvaiheesta, jolloin ympärillä on lapsellisia idiotteeja. Muutaman vuoden päästä olet elämässäsi jo tilanteessa, jossa voit turvallisesti valita, keiden ihmisten seurassa olet ja keiden et. Siihen asti kannattaa vaan sietää tuollaisia idiootteja ja pysyä heidän kanssaan hyvissä tai ainakin kohtuullisissa väleissä. Jos alistut massan paineeseen, kiusaaminen ehkä loppuu, mutta jäät sosiaalisessa kuviossa pahnanpohjimmaiseksi. Ei kantsi. Pari vuotta on kuitenkin aika pieni prosentuaalinen osuus ihmisen elämästä :)

Tätä kirjoittaessani mä siis näkisin, että sulla on kaveripiirisi joukossa pullat todennäköisesti harvinaisen hyvin uunissa ja etenet todennäköisesti muita pitemmälle uralla, joka sinulle opintojesi jälkeen aukenee, oli ala sitten mikä vain. Persoonat nimittäin pärjäävät aikuisten elämässä paremmin kuin massan lampaat. Onnitteluni siitä, että sulla on ollut hyvä tsägä ja satut kuulumaan siihen kansanosaan, jolla on portit auki hienoon aikuisuuteen kun sen aika koittaa :)

Ja tässä mä nyt olen kirjoittanut lähinnä lukiosta, koska siitä mulla itselläni on kokemusta. Ammattikoulujen sosiaaliset kuviot on mulle sen verran täysin tuntemattomia, etten mä osaa sanoa niistä juuta enkä jaata. Todennäköisesti niissä asia toimii vastaavalla tavalla, joskin siellä saattaa olla joukossa hieman enemmän sitä sossupummeiksi valmistuvaa porukkaa kuin lukiossa. Vaikutus meiningin järkevöitymiseen heillä on sielläkin silti joko olematon tai korkeintaan puolisen vuotta.

Olen itse aikoinani ollut koulukiusattu, harvinaisen kovastikin. Nykyperspektiivistä katsoen olen erittäin iloinen siitä, että elin silloin niin kuin elin. Suunnilleen täysi-ikäistymisen kohdilla nimittäin meininki muuttui siten, että samat piirteet, jotka aiemmit olivat "syy" kiusaamiseen, tekivätkin minusta ihmisille tavallista mielenkiintoisemman tuttavuuden. Ja siitä on ollut melkoisesti hyötyä elämässä ;)

Kiitos Tuukka tuosta vastauksesta!

Jossain määrin olen saanut kummallisia kommentteja, alakoulu ikäisenä ja sitten kauppakoulussa meidän luokka huone. Oli ns radan puolella aina kun juna meni ohi sai kuulla että, keskity oppitunnin seuraamiseen muutamat kaverit keljuilivat että mene pururadalle juoksemaan, mikä voi olla junissa niin kiinnostavaa että heidän mielestä rumia ja haisevia diisel vetureita. Tai vaunuista samoin kun on harrastanut junia 49 vuotta kaikkea voi, oppia näin keski-ikäisenä. Jospa tässä alkaa 50 villitys ei sitä vielä tiedä?.

Minua nimiteltiin yläasteella "sähköjunaksi" harrastuksen takia. Silloin treenasin judoa en voinut opettaa kiusaajille käytöstapoja koskaa minut olisi erotettu seurasta jos olisin käyttänyt tekniikkaa väärin. No kiusaajien kohdalla se olisi ollut aika rumaa tekniikkaa koska vasta puolelta voi odottaa ihan mitä vain.

Siksi olen ennemmin yksin niin tulee vähemmän hankaluuksia. Kiusaamisen takia tykkäsin olla yksin omissa oloissa. Joku mulkku koulussa laittoi hiekkaa mopon bensatankkiin ja teki sun muuta. 7 luokalla sain olla rauhassa kun minulla oli tuttuja 9 luokkalaisia jotka puuttuivat tilanteeseen. 8-9 luokan ajat oli aivan perseestä. Ammatti koulussa olin työpainotteisella linjalla jossa oli muutama 30 vuotias joista tuli hyviä kavereita.

Aloittajalle, mielipiteistä kannattaa pitää kiinni vaikka se ei muita mielytä. Valtamedia vaan tykkää sensuroida "heidän mielestään väärät mielipiteet". Omista arvoista kannattaa pitää kiinni.

Lienenköhän nuorinpana vorkin aloittanut?

Minua ei sinänsä ole kiusattu tästä harrastuksesta, mutta kyselty ja ihmetelty kovasti kylläkin. Minkäs sille voi jos junia rakastaa. Itse olen juuri parisen viikkoa sitten täysi-ikäisyyden (mutten aikuisuutta  ;) ) saavuttanut, joten nuorihan minä vielä olen. Itse olen vain välittämättä asiasta. Olen saanut paljon kavereita harrastukseni kautta (ja etenkin sen jälkeen kun haastatteluni Juhannusjunassa tuli). Facebookkiin olen kova päivittämään juniin liittyvistä asioista, ja usein tuleekin kommentteja tyyliin "ketä kiinnostaa" tms. Niihin sitten vastaan "Ketä kiinnostaa sinun "Ketä kiinnostaa" kommenttisi? Ei näitä postauksiani tarvitse lukea jossei kiinnosta, tai saati edes kommentoida. Ilmeisesti taitaa kuitenkin sinua kiinnostaa kun tähän jotain kommentoitkin". En siis välitä mitä muut sanoo.

On harrastustani ihailtukkin, jopa siis minua vuoden pari nuorempien tyttöjenkin osalta ;) Muutamaan kuvaan osunut tyttöjä jotka ovat vilkutelleet :o

Sinulle Teemu, älä välitä koko tyypistä mitään. Anna tulla toisesta korvasta sisään ja heti vain toisesta korvasta ulos! Nauti tästä hienosta harrastuksesta ja intohimosta mikä meillä on! Muut ovat vain katkeria ;)

Tuohan ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Itsekin vaikka menisin pelkästään Lahden rautatieasemalle (bussilla Lahteen, asemalle matkaa pysäkiltä noin kilometri) niin siinä tulee kuvaussession aikana käveltyä ja useita kilometrejä. Puhumattakaan jos lähtee pyörällä vaikkapa Lahteen (12 kilometriä), Okeroisiin (8 kilometriä) tai Hakosiltaan (11 kilometriä). ;)

Ei kaikkien ihmisten tarvitse harrastaa tai tykätä juuri siitä jalkapallosta tai pesäpallosta. Osa tykkää ruoanlaitosta ja toiset voi tykätä vaikka kalastaa. (itse pidän molemmista, hehe) Ei rautatieharrastus ole mikään hapeä... rohkeasti vain eteenpäin, meitä on moneen junaan ;)

Joonas

Minä tein selväksi kaikille tutuille pistämällä naamakirjan puolelle noita joitain junakuviani, ja lisäilen sinne niitä aina joskus. Jotkut kannustavat, jotkut ihmettelevät ja muutamat hieman "pottuilevat". Ei kannata välittää tuollaisesta, vaan vain olla oma ittensä. Laitoin kuvia sinne sen takia, ettei tarvise sitten tuttujen ihmetellä mitä notkuilen radanvarsilla ja kuvailen. Ja siksi, että haluan olla oma itseni.

Minä tein selväksi kaikille tutuille pistämällä naamakirjan puolelle noita joitain junakuviani, ja lisäilen sinne niitä aina joskus.
Voisitko Jaakko linkittää sun profiilin naamakirjas nii pyytäisin kaveriksi?

 Etsit vaan mun nimellä, nuori mies, jolla "hupaisa kuva" :D

Joku kysyi joskus, että mitä hienoa nään junien kuvauksessa ja sanoi että tämä on hänen mielestään ihan turhaa, mutta hiljeni kun sanoin että kaikki pitävät eri asioista

Kaveri mulle kerran sano, ettei ymmärrä mitä ideaa on "Mennä jonnekin metsiin Venäjän rajalle kuvaamaan?" Yhtä blogiini saapunutta uhkausta lukuunottamatta olen kyllä saanut olla täysin rauhassa.

Itseäni ei ole varsinaisesti kiusattu harrastukseni takia, mutta kummastuneita ilmeitä ja ihmetteleviä puheita kuulee kyllä lähes päivittäin, niin koulussa kuin kaupungilla. Ja aina kun joku kysyy (vähän naureskellen), mitäs kuvaat? No, vastaan aina: "Sua."  ::)

Joskus kaverit kysyy, että mitä nään tässä harrastuksessa, mutta hiljenevät kun sanon että jokainen tykkää eri asioista. Ja opinto ohjaajani tietää, että kuvaan junia, niin joskus aina välillä hän sanoo ihan vitsillä, että sieltä se junien pysäyttelijä tulee, kun kävelen käytävällä vastaan.

Ei ole helppo olla kiinnostunut rautateistä. Onhan kaverit ennen ihmetellyt että mitä se Robert taas tekee. Vielä lisää ihmeteltävää saivat kun hommasin se oma 600mm rata.
Enää ihmiset eivät ihmettele oikeastaan ollenkaan ja uudessa kotikylässä odottavat kovasti rautateiden tuloa kylään.
Kysyvät aina välillä että milloin junat rupeaa kulkemaan. Vanha mies joka on yli 90v ja elää vanhainkodissa ei muista oikeastaan mitään muuta kuin se että rautatue on rakenteilla.
Jopa kunnan rakennustarkastaja kysyi miten rautatieprojekti etenee.

Paineet ovat kovia mutta omassa tahdissa menen eteenpäin. On tämä kuitenkin vain harrastus.

Minua on kiusattu, joskaan ei liiemmin rautatieharrastuksestani takia.

Peruskoulussa kaiken muun kiusaamisen ohella sain kuulla "hanki elämä"-tyyppisiä kommentteja kun ihmiset kuulivat erokoisesta mielenkiinnonkohteestani. Sain myös liikanimen tasoristeys.

Lukioon mennessäni ajattelin, että ihmiset ovat siellä jo sen verran aikuisia, että he voisivat ymmärtää erilaisuuden olevan rikkaus, eikä oikeutus kiusaamiseen. Olin väärässä.

Kun rautatieharrastukseni on omasta ansiostani yleisesti tiedossa, monet ovat myös siitä kiinnostuneita ja kuuntelevat mielellään mitä rautateille kuuluu.

Mutta on myös olemassa 18-vuotiaitakin, jotka ihmettelevät omissa porukoissaan että miten joku voi kuvata junia ajankulukseen. Käytävillä saa aina välillä kuulla supatusta tai kieroja katseita, mikä on todella ikävää.

On siis ihmisiä, jotka ymmärtävät erilaisuutta hyvin, mutta myös niitä, jotka eivät sitä edes rehtorin puhuttelulla pysty tajuamaan.

Olen oppinut, että vaikka yrittäisi muuttaa itseään (esim. lopettamalla hienon harrastuksensa), kiusaajat keksivät aina jonkin toisen tekosyyn kiusata. Joten oman itsensä syyttäminen tai kyseenalaistaminen on täysin turhaa.

Tuosta "salailusta" vielä sen verran että mielestäni on turhaa salata omaa harrastustaan vain siksi, että se on omalaatuinen tai pelkää tulevansa kiusatuksi.

Peruskoulu aikoina vittuilin koulun rehtorille kun sen esittämät opetukset olivat täysin JT:n vastaisia, sähköistyksestä ja JKV:ta reksi sanoi että ne on yhdellä sanalla käsitelty. 7 luokalla minun kirjoja sotkettiin teksteillä "sähköjuna", muutama kiusaaja seurasi mopolla rautatiealueelle, no ne minä tiputin kyydistä koska tunsinaikataulut ja määräykset paremmin, eivät uskaltaneet seurata perässä.

Löytyyköhän mitään harrastusta, jota joku ei katsoisi vinoon?

Eivät ole varsinaisesti kiusanneet mutta kaikki eivät ole ymmärtäneet miksi sellaista pitää harrastaa. Jopa ihan omasta perheestä. Myös pojalleni (12 v) ovat eräät aika lähellä olevat vanhemman polven sukulaiset sanoneet kun hänellä on pienoiisrautatie kotona, että ""ton junaradan voisit jo laittaa pois".

t. Rainer