Onko sinua kiusattu rautatieharrastuksesi takia?

[Jimi Lappalainen]

En keksinyt lyh(y)empää otsikkoa. Tosiaan niin, onko? Mulle on naljailtu. Koulussa sanovat junamieheksi ja kyselevät kaikenlaista junista vaan ärsyttääkseen. Tiedän sen.l

[Jukka Voudinmäki]

En keksinyt lyh(y)empää otsikkoa. Tosiaan niin, onko? Mulle on naljailtu. Koulussa sanovat junamieheksi ja kyselevät kaikenlaista junista vaan ärsyttääkseen. Tiedän sen.l

Taitavat vaan olla kateellisia, kun sinulla hieno ja yleissivistävä harrastus. Älä anna naljailuiden häiritä.

[Misa Lammio]

Kyllähän töissä aina välillä kysellään: olitko junia katselemassa illalla (siis kaljalla asemaravintola Semaforissa).

[[Tunnus poistettu]]

Omat luokkakaverit "kiusasivat", jos näin voidaan sanoa, joskus 90-luvun alussa allekirjoittanutta kahdesta syystä: siksi koska puhuin sujuvaa ruotsia ja olin kiinnostunut rautateistä. Tittelikseni muodostui jonkun humoristin mielestä muuan "suklaajunan kuljettaja".

Mitä outoihin kysymyksiin harrastuksestani tulee, muistan oikein hyvin kesän 1993 ja Haapamäen, kun siellä kuvattiin Matti Kassilan leffaa Kaikki pelissä. Olimme säätämässä jotain juttua 1082:n käyntisillalla ja Puotilan Jukka tuli silloin sattumalta pilttuuseen. Hän siinä tovin jutteli meidän kanssa ja kysyi sitten multa, että "Mitä sun kaverit ajattelevat tästä sun harrastuksesta?" Taisin sanoa jotain, että "Eihän tässä mitään, on niitä oudompiakin harrastuksia, kuten se että Jorma Uotinen tanssii balettia." Keskustelu päättyi siihen.

[Harri Junttila]

En muista miten itselläni oli kouluaikoina, ei ainakaan mitään hirveän pahaa ole jäänyt mieleen, liekkö pysyi niin hyvin harrastus salassa

Vuodelta 2009 keväältä muistuu kyllä mieleen "kiusaustapaus" jossa ilmeisesti Seinäjoen veturinkuljettaja tuli kiusaamaan tivaamalla kuvauslupaa Oulun rautatieasemalla ja oli todella tuohtunut ja vihainen kun kuvaan valtion omaisuutta (kalustoa). Kuljettaja aikoi soittaa poliisit paikalle  (ei tainnut tietää mitä laki sanoo kuvaamisesta julkisella paikalla) itse kuitenkin kohteliaana poistun paikalta koska koin kuljettajan epäasiallisen käyttäytymisen jopa suoranaiseksi uhkailuksi ja koska koin terveyteni uhatuksi. Epäilen kuitenkin että taisi vain kyseiselle kuljettajalle sattua huono päivä kun joutui käymään vaihtamassa veturin ennen lähtöä. Mikäli poliisit olisivat tulleet paikalle niin olisin kyllä pyytänyt samalla puhalluttamaan kuljettajan kaiken varalta koska turvallisuushan pitää olla taattu. Tietenkään en tiedä ovatko poliisit sitten käyneet paikalla mutta tuskin ovat vaivautuneet?  

[Petri P. Pentikäinen]

Kyllähän se kouluaikoina tuntui häiritsevältä, että valitsemaansa harrastusta piti jotenkin erikseen perustella, eikä silti ymmärretty. Kenenkään mopoista tai urheiluautoista kiinnostuneen ei tarvinnut perustella mitään, eikä heitä pidetty omituisina.

Toisaalta kannattaa harrastaa monia asioita. Ainakin oma teini-ikä kului aivan liikaa dioja kehystäessä ja pelkkiä junia harrastaessa. Sitä on sitten isompana pitänyt paikata vähän turhankin paljon.

[[Tunnus poistettu]]

Tämä on kyllä kieltämättä niin marginaalinen ja omituinen harrastus, että en ole vielä tänäkään päivänä keksinyt järkevää argumenttia harrastukselle(ni), jos aiheesta pitää joskus jollekulle puhua. Ite olen jossain määrin ratkaissut ongelmat käyttämällä termejä "olen aina ollut kiinnostunut kovista paketeista" ja "tekniikka ja asioiden monimutkaisuus on aina kiinnostanut". Näin ollen mun ei ole tarvinnut käyttää muotoa "Olen kiinnostunut junista". Kiertotie se on pienikin tie.

[Kimmo T. Lumirae]

Mikolla on pointtia. Olen itse toiminut joskus hieman samaan tapaan kun juttelen jonkun uuden tuttavuuden kanssa harrastuksista ja vapaa-ajasta. "Kaikki kiinnostaa mikä hurisee" on ollut yksi vakiovastaus ja "liikennevälineet".

Toki minulla on kanttia sanoa mitä teen ja mitä harrastan, mutta sitä on vain joskus tilanteita 

En usko Suomessa rautatieharrastajia pahastikaan aliarvioitavan verrattuna esmes. Englantiin, jossa sana "trainspotter" on pesiytynyt kieleenkin kielteisenä ilmaisuna. Edelleen, olen selvästi huomannut pienoisrautatieharrastusta arvostettavan melko korkeallekin. Aina on tietysti henkilöitä, jotka eivät tiedä asiasta oikeastaan mitään ja asenne on sen mukainen.

Yleisesti ottaen: olkaa harrastajat ylpeitä sivistävästä ja vaativasta harrastuksestanne.

[Ilkka Hovi]

60-luvulla oli yleistä että joutui olemaan jonkinasteinen pelle kun porukka kyseli "leikitsä sähköjunilla".
Hauskinta tässä näin jälkeinpäin on, että kun sähköjunaliikenne alkoi muuttui myös sanan sähköjuna merkitys. 

[Jani Järviluoto]

Minua ei ole sen enempää kiusattu. Vaikka aika moni tietää, että pidän junista, kovin moni ei tiedä, että kuvaan niitä. Toivottavasti ei tiedä tämän jälkeenkään.

[Juha Kutvonen]

Eipä ole kiusattu, päinvastoin. Minulla harrastus alkoi aikoinaan pienoismalleista ja monilla kavereillakin oli pienoisrautateitä, mikä oli vielä 1970-luvulla aika yleinen poikien harrastus. Työelämässä kiinnostus harrastustani kohtaan on ollut pelkästään positiivista ja esim. työhakemuksessa maininta "rautatiet" harrastuksena on uskoakseni lisännyt arvoani työnhakijana - ainakin olen lähes poikkeuksetta tullut valituksi!

Sen sijaan helsinkiläisyydestäni oli harmia perheemme muuttaessa Järvenpäähän. Pahaksi onnekseni jouduin luokalle, jolla tietenkin oli koulun pahimmat punaniskat. Alkuvaikeuksien jälkeen näistäkin tuli kavereita, kun yksi heistä tunnustautui pienoisrautatieharrastajaksi 

[Tuukka Ryyppö]

Jokin aika sitten käyty keskustelu, kun mun huomattiin selailevan vorkkia:
- Et kai sä ole joku junabongari?
- En, junien bongailu ei oikein jaksa kiinnostaa. Mä olen kiskoliikenneharrastaja. Kerään päähäni mahdollisimman paljon tietoa kiskoliikenteestä ja oikeastaan myös kaikesta joukkoliikenteestä. Otan myös silloin tällöin kuvia junista ja kommentoin tällä sivulla muiden ottamia kuvia.
- Okei. No hyvä.

[[Tunnus poistettu]]

Jokin aika sitten käyty keskustelu, kun mun huomattiin selailevan vorkkia:
- Et kai sä ole joku junabongari?

Hyvin perinteisesti aseteltu kysymys, johon ei koskaan kannata vastata "Olen, miten niin?", sillä silloin peli on menetetty. Tämän sijaan keskustelussa kannattaa käyttää eri termejä ja tiukan paikan tullen johdattaa keskustelu täysin eri raiteille ja irti kontekstista. Nämä ja monet muut asiat selviävät Kiperien tilanteiden selviytymisoppaasta (Nyman-kustannus, 2006).

[Jimi Lappalainen]

Kiperien tilanteiden selviytymisoppaasta (Nyman-kustannus, 2006)

Mulle tollanen!   

[Jape Ruotsalainen]

Kiperien tilanteiden selviytymisoppaasta (Nyman-kustannus, 2006)

Mulle tollanen!   

Johtaja tainnut saattaa itsensä aika usein kiperiin tilanteisiin, kun on oikein oppaankin asiasta väsännyt. 

[[Tunnus poistettu]]

Melkein kaikki kaverit tietää että kuvailen junia joskus, mutta vain pari olkapään kohautusta ja ihmettelyä joskus, ei sen kummempaa. Eihän ne kaikki ymmärrä

[Joni Lahti]

Varsinaisesti ei ole kiusattu, mutta kärsiä ja hävetä olen saanut! Nimittäin reippaasti alle kouluikäisenä unohduin asemalle katselemaan junia illan jo pimetessä  ja poliisi kuskasi sieltä kotiin. Että nolotti, kun leikkikaverit saivat tietää.

[Laura Jänis]

Kyllä ne vähän pöhkönä ovat pitäneet, mutta onneksi on ollut kyse "aikuisista" eli AMK ajan luokkakavereista ja sen jälkeen olleita. Lähinnä ne vaan on päivitelleet, että "kyllä sie jaksat moisia, eihän niissä ole mitään..." Lisäksi yksi kavereistani harrastaa lentokoneita, niin voidaan vähän ymmärtää toisiamme 

[Valtteri Paakkari]

Mun kohdalla kaverit on aluksi vain ihmetelleet harrastustani, mutta ei siitä sen suurempaa asiaa ole koitunut.

[Teemu Tuomisto]

Hei teille kaikille!

Ajattelin tässä kysyä kiusataanko teitä junakuvauksen takia? Minua kiusataan! Mutta osaan pitää puoleni sanoin yhdelle näin
Hän kysyi ensi: Mitä harrastat?
Vastasin: Kuvaan junia.
Hän vastasi? Ei se ole harrastus! Ei siinä edes saa liikuntaa, kuvaat vain.

Mutta sitte aloin ja kysyin: 1. Oletko koskaan ollut todella lähellä tasoristeystä, kun pendolino menee melkein kahtasataa ohitse?
2. Oletko koskaan ollut lähellä äänekästä dieselveturia?
3. Oletko koskaan ollut veturin ohjaamossa?
4. Oletko koskaan saanut kavereita harrastuksesta?

Sanoin vielä päälle että: Taidat olla vain kateellinen!


Sanoinko hyvin vai? Mutta eipä ole sen jälkeen kiusannut junien takia. Vastatkaa.

[Jouni Hytönen]

Liikunnan määrään voi helposti vaikuttaa. Jos vanhemmat tuovat autolla vaikkapa asemalle ja hakevat tunnin kuluttua pois, ei tietysti kovin paljon liikuntaa kerry. Jos taas asuu viiden kilometrin päässä ja kulkee matkan pyörällä molempiin suuntiin, niin kyllähän siinä tulee jo melko hyvin liikuntaa. Nälkä kasvaa syödessä, kun itse otin ensimmäisiä linjakuviani, saatoin pyöräillä kotoa Jyväskylän koillisosista vaikkapa Vaajakosken ohitse Kanavuoren liepeille tai Leppävedelle yms. Matkaa tuli jopa 30 km.

[Lari Nylund]

Morjens,

Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat vakavia asioita - ainakin jos ne ottaa vakavasti... Kannattaa olla ystävällinen,  kertoa hieman taustoja mitä harrastus itsellesi on antanut ja kukaan ei kiellä tiedustelemasta kysyjää joskus mukaan radan varrelle...

Itselläni kiinnostus joukkoliikennettä kohtaan heräsi jo 3-vuotiaana ja siitä lähtien olen nauttinut täysillä harrastuksestani, josta on tullut myös ansiotyöni. Yli 30 vuoden aikana harrastanut on antanut paljon enemmän kuin on ottanut, mutta "kiusaamista" koin minäkin kouluaikoina. Ei se aina mukavalta tuntunut, mutta toisaalta kasvatti itseluottamusta kovasti kun osasi käsitellä asiaa toisten epätietoisuutena harrastustani kohtaan. Oma luokka sai nauttia (tai kärsiä) järjestämistäni esitelmistä aiheeseen liittyen ja teimmepä jopa tutustumiskäyntejä mm. Silja Linen Silvia Regina-alukselle, luokkaretken matkajärjestelyistä vastasin jo 11-vuotiaana jne...

Nyt 30 vuotta myöhemmin on ollut ilo tavata vanhoja koulukavereita, jotka ovat jopa pyytäneet anteeksi ja pahoitelleet käyttäytymistään harrastustani kohtaan aikanaan. Se on tuntunut hyvältä, koska itse olen tiennyt "aina" tämän vain olevan se mun juttu. Ole siis ylpeä harrastuksestasi ja kerro siitä avoimesti näille "kiusaajillesi". Tässä porukassa et koskaan ole yksin - jos et niin halua. Vältä kuitenkaan syyllistymistä itse vastaavaan toisten harrastuksia kohtaan - se ei olisi viisasta.

Mukavia hetkiä harrastuksen parissa. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että sunnuntaina saa olla tähän aikaan hereillä ja hetken kuluttua suunnistaa VR Operaatiokeskukseen seuraamaan päivän tapahtumia...

Terveisin yksi meistä.

[Teemu Tuomisto]

Eli teinkö väärin? Sepä hyvä! Ja olen kiinnostunut junista ja se on mun elämä. Olen höperö tiedän sen itsekkin.

[Teemu Tuomisto]

Olen 15,5 vuotta ja se hlö on kiusannut minua jo päiväkodista ja kiinnostukseni juniin on jo kolme vuotiaasta ja siihen kiusaamiseen ovat puuttuneet kuraattori vanhemmat rehtori ja kaksi opettajaa mutta onneksi se on jo loppumaan päin

[Ari-Pekka Lanne]

Minulla heräsi kiinnostus rautateihin 80-luvulla - Lättähatussa mummolamatkoilla, tasoristeyksissä polkupyörän selästä Huruja nähdessä, vanhemman serkun mukana Vuojoella Porkkana-raastetta katsoessa jne. 90-luvulla ala- ja vielä yläasteen alussakin rautatie veti minua varteensa magneetin lailla ihailemaan ohiajavia Alstikoita ja tupla-Deevereitä perässään komeat jyskyttävät tavarajunat.

Yritin yläasteella vieroittaa itseni rautatiekiinnostuksesta, päätellen kiinnostuksen juniin olleen vain lapsuuteen kuulunut lapsellinen asia. Käsite "rautatieharrastus" oli minulle tuntematon. Koulukavereillehan en ollut koskaan kehdannut moisesta kiinnostuksesta edes mainita. Vuosituhannen vaihteen kynnyksellä tuli netti, ja tulin kirjoittaneeksi (kun kukaan ei ollut näkemässä) hakusanaksi ”Lättähattu”. Ruudulle ilmestyi kuva muumijunasta matkalla Naantaliin Pahaniemessä. En ollut nähnyt Lättähattua yli kymmeneen vuoteen. Mieleen tulvi muistoja. Surffailin hieman lisää. Oli mentävä kirjastoon etsimään alan kirjallisuutta. Ensin lainasin Mikko Alameren ja Ilkka Hovin kirjan Rautatiet ja pienoisrautatiet. Kuinka ollakaan, lukion alussa jouduimme musiikinkurssilla Rauman Poselliin puhallinorkesterin konserttiin, jota sattumalta juonsi Hannu Taanila. Hän luennoi juonnoissaan pitkään ja sähköisen kiinnostavasti paitsi musiikista ja yleisestä historiasta, myös Suomen rautateistä ja vetureista. Kaikki nämä olivat kuin bensiiniä kyteneelle rautatiekiinnostukselleni. Retkahdin lopullisesti, ja tulos on nähtävissä täällä .orgissa.

Nykyäänkin ymmärrän, että kiinnostus rautateihin ja juniin on olemassa vain harvoilla. Siksi en pidä siitä suurta ääntä esimerkiksi työkavereiden kuullen. Minun on aivan turha odottaa heiltä ymmärrystä. Joillakin on se ’rautatiepalikka’ päässä, useimmilla ei ole.