Resiina-keskustelu

Näinä viikkoina täyttyy 40 vuoden merkkipaalu Hr11 1950:n oleskelussa Hyvinkään konepajalla. Missä se lienee kymmenen vuoden kuluttua? Veihtoehtoja:
- Ajokuntoon kunnostettuna museoliikenteessä.
- Näyttelykunnostettuna museossa.
- Nykyisessä olinpaikassaan.
- Jossakin muualla odottamassa.
- Romutettu.

Näin juhlavuonna (kummassakin merkityksessä) sopii pohtia eri vaihtoehtojen todennäköisyyksiä. Asioista perillä oleva taho on vakuuttanut minulle vuosi - pari sitten, ettei romutus ainakaan uhkaa, mutta aika näyttää.

- Näyttelykunnostettuna museossa.

Unelma - Ajokuntoon kunnostettuna museoliikenteessä.

Mikä mahtaa olla veturin kunto tällähetkellä ? Yritin kesällä käydä katsomassa tätä, Kukkoa ja 1096 aidan takaa, laihoin tuloksin.

Menee liian vaikeaksi. Tuskin Saksan MTU:lla (nykyisin Rolls-Roycen omistuksessa) on enää mitään varaosapolitiikkaa MD 325:n suhteen. Mekydrosta puhumattakaan.

Eipä silti, aika vekkuleita matkustuselämyksiähän saisi, kun kuljettaja yrittää hartaasti lepytellä Mekydron sisäistä primadonnaa änähtämään edes sen verran, että päästään pois linjalta...?

Siistissä näyttelykunnossa, jos nyt vaikka edes siihen asti se 1950 saataisiin?

Siis Hr11 on ollut Hyvinkäällä jo 53 vuotta.

Ei uskoisi, kuinka yhden dieselveturin ulkoinen- ja osin sisäinenkin kunnostus on "sivistysvaltiossa" muodostunut niin ylitsepääsemättömäksi, että sen on annettu mädäntyä taivasalla jo 53 vuotta. Onhan Hr11 ensimmäinen Suomalainen linjadieselveturisarja, eli aikakausien rajan ylittäjä, ja varsin merkittävä Suomalaisen veturiteollisuuden kehityksen saralla.

Vaikuttaa siltä, että Hr11:n nykyinen vetotehtävä on pönkittää jonkun eestulemattoman tuulimyllynlämmittäjän haurasta ja tuntokasvinherkkää itsetuntoa.

Koko juttu on kuin Veuve Cliquot - shamppanjapullo. Kun sitä vähän ravistaa, se alkaa kuplia. Ne kuplat kohoavat kaikki ylöspäin suurine odotuksineen. Mutta - voih - !

Pullon suulla onkin lihava korkki! Ei pääse kuplat etenemään, ei ikinä.

Harrastajat ovat vuosikymmenten aikana kunnostautuneet marisemaan siitä, mitä kaikkea Hr 11 -veturille olisi tehtävä. Pitäisi olla ”joku”, joka kunnostuksen tekee — tai ennen kaikkea rahoittaa kunnostuksen — ja kun ei ole, niin pöyristytään asiasta kerta toisensa jälkeen.

Kenen pitäisi rahoittaa veturin kunnostus, koska rahastahan tässä on viime kädessä kyse — ja mitä kauemmin kone on ulkosalla, sitä enemmän rahaa tulevaisuudessa tarvitaan raadon kunnostukseeen. Jos olisi riittävästi rahaa, niin ehkä silloin löytyisi myös joku taho, jolta kunnostuksen voisi ostaa riihikuivalla rahalla.

On todennäköisesti helppo osoittaa, että rahoittajan pitäisi olla VR, liikenneministeriö, joku taho valtionhallinnosta tai vaikka Suomen rautatiemuseo. ”Sivistysvaltiossa pitäisi olla ymmärrystä säilyttää omaa historiaa”, niin kuin harrastajat urputtavat.

Vaan kun ei ole yhtäkään tahoa, joka asiaan haluaisi tarttua — ei ole ymmärrystä, halua eikä varsinkaan rahaa ja kun ei ole, olisi harrastajien puututtava asiaan. Näin tehdään muissa rautatieharrastusmaissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että perustetaan osakeyhtiö —  ”Hr 11 Aid Oy” — jolla on vain yksi tavoite: hankkia puoli miljoonaa euroa (mikäli tämä riittää) Hr 11:n kunnostamiseen. Rahat luovutettaisiin korvamerkittyinä veturin omistajalle, eli Suomen rautatiemuseolle. Korvamerkintä tarkoittaa sitä, että rautatiemuseo ei voi käyttää rahoja museon vessojen huonon ilmanvaihdon korjaamiseen tai mihinkään muuhunkaan epämääräiseen toimintaan, jolla ei ole tekemistä rautatiehistorian taltioimisen kanssa. Ehtojen kanssa on syytä olla tarkkana. Jos kunnostustyö ei ala jollain aikavälillä, niin rahat palautuvat osakeyhtiölle odottamaan parempia aikoja. Samalla voidaan seurata myös sitä, onko rautatiemuseosta moiseen puuhaan vai pitäisikö ”aid”-yhtiön ryhtyä myös työn valvojaksi.

Harrastajien tehtäväksi siis jää osakeyhtiön pyörittäminen ja rahojen hankinta, joka on melko siistiä työtä ja mikä soveltuu monelle. Rahoitusta saadaan myymällä harrastajille yhtiön osakkeita, esim. hintaan tuhat euroa kipale. Viimeistään tässä vaiheessa nähdään se, kuka on oikeasti valmis rahoittamaan veturin kunnostusta ja kuka puhuu aiheesta vain lämpimikseen. Englantilaisista konsepteista voi ottaa mallia. Englannissa ”Aid”-yhtiöt osallistuvat messuille ja rautatietapahtumiin, joissa ne myyvät ”Aid”-aiheisia teemukeja, T-paitoja, kirjallisuutta ja muuta aihetta varten teetettyä tavaraa, joiden tuotot suunnataan kunnostukseen. Yhtiön osakkeitakin myydään tilaisuuksissa.

Mestarimallit voi harkita Hr 11 -veturin pienoismallin/rakennussarjan valmistamista, jonka myyntihinnasta osa voidaan lahjoittaa ”Hr 11 Aid Oy:lle”.

Ainakin takavuosina Hr11:n kunnostuksen esteeksi kerrottiin, ettei sille ole tilaa rautatiemuseolla, mutta toisaalta tilakysymyskään ei järjesty, koska veturin kunnostukseen ei ole rahaa.

Kieltämättä pikkaisen turhauttaa. Kun taannoin ehdotin museolle kohdennettua Hr11-keräysksen järjestämistä, että saataisiin edes jonkinlainen korvamerkitty pohjakassa veturin kunnostusta odotellessa, niin viestiin ei edes viitsitty vastata mitään.

Rautatiemuseolla työskentelevät ovat ennen kaikkea museoihmisiä, eivät rautatieihmisiä. Siksi tuon museon varaan ei voi laskea mitään esim Hr11:n suhteen.

Ilmeisesti heidän koulutuspohjansakin on jotain muuta, kuin pelkkä JT-kurssi vuodelta 1960.

Ei kysymys ole koulutuspohjasta, vaan kiinnostuksesta.

Harrastukseen kuuluu "Passion".Intohimo joka polttaa sisälläsi ja ohjaa toimintaasi  ja rakkaus siihen mitä tekee! (Passion/Ecstasy ,Passion and Pain (1974 Roulette Records)ja tällä saadaan aikaan tuloksia arvostan kaikkia heitä!
Näin sanoi minulle eräs tunnettu psykiatrian professori kysyessäni häneltä koulutukseni aikana kuinka hän jaksaa tutkimuksiaan  aina eteenpäin ! Itse olen aina pitänyt tärkeänä ja muistettavana että nämä yliopistoiden professorien sanomat jäävät elämään eivätkä unohdu!

Tr1 1096 on pajan hallissa kunnostuksessa.

Taidat olla oikeassa, herra Matti. Viitaten tapaus Bucyrukseen. Viitaten tapaus Hy knp koeajojunaan: - KCik ja KEi.

Bucurys oli VR:n rataosaston omistuksessa varastoituna rautatiemuseon pihalle. Kun sille ei ollut paikkaa eikä rataosasto halunnut käyttää rahaa sen kunnostukseen, tarjottiin sitä ilmaiseksi harrastusyhteisöille tai harrastajille (eikös tästä ollut jopa ilmoitus Resiinassa). Käsittääkseni kukaan ei ollut kiinnostunut asiasta, jonka seurauksena se romutettiin.

Ikävä kyllä, tässä ajassa mahtaa olla pellit ruostunut aika pehmeiksi. Tiedä sitten, kumpi olisi helpompaa ja halvempaa: Replikan tekeminen, vai tuon raadon korjaaminen. Ja kaiken lisäksi tuossa raadossa on Asbestia. Muutenhan se ei vaatisi muuta kuin perusasiat osaavan talkooporukan.

Onko tietoa, missä tuolla se asbesti on?

Ei taida enää 40 vuotta riittää. Minun laskujeni mukaan veturi on ollut hylkynä jo 50 vuotta.

Katso ketjun perustamisvuotta, Juha ::)

Tämäkin veturiyksilö saavutti kunnioitettavan 70 vuoden iän viime vuoden loppupuolella. Mitenhän on näin pohdintamielessä; onko suomessa jotain säätiöitä joilta voisi edes kysyä jotain rahoitusta tämän kunnostamiseen?

On tuo melkoinen häpeäpilkku.
Mikä ihme siinä mättää että ei ole saatu edes sisätiloihin?
Voisi luulla että esim. jollain keräyksellä harrastajilta saisi sen verran rahaa että voisi edes ulkoisesti saattaa siistimpään kuntoon.

Tästä asiasta löytyy useita Vaunut.orgin keskusteluita ja myös joidenkin kuvien kommenteista.
https://vaunut.org/keskustelut/index.php?topic=16934.msg133590#msg133590
https://vaunut.org/keskustelut/index.php?topic=13202.0
https://vaunut.org/keskustelut/index.php?topic=5638.0
https://vaunut.org/keskustelut/index.php?topic=10207.0

Lisään tähän saman tekstin kuin kirjoitin kuvaan  https://vaunut.org/kuva/33182
"Näissä keskusteluissa ilmenneihin asioihin on ainakin omistajan suhteen tapahtunut muutoksia, sillä käsittääkseni omistus on siirtynyt Rautatiemuseon säätiölle.

Useilla kuvausmatkoilla on viime vuosina usein keskusteltu tämän veturin tulevaisuudesta. Niissä on tullut ilmi, että jotain asialle pitäisi tehdä, mutta muiden pitäisi tehdä se. Olisiko John se, joka aloittaisi keskustelut säätiön johdon kanssa tuon uroteon toteuttamismshdollisuuksista.

Onhan yksityishenkilö hankkinut Jokioisten Rautatien 5 Briteistä takaisin Suomeen."

Ilmeisesti mitään muuta ei tule tapahtumaan asian tiimoilta kuin veturin tilan hiljainen rapistuminen ja lisääntyvät keskustelut ja kuvien kommentit siitä, että jonkun pitäisi tehdä asialle jotakin.

Tietämättä tarkemmin sisätiloihin saamisen esteenä olettaisin olevan sen ettei niitä ole tai jos on niistä peritään niin kovaa vuokraa ettei sitä ole vara maksaa.

Oma näkemykseni on, että se olisi nyt hyvä saada mihin tahansa sisätilaan missä tahansa ja luulisi tästä maasta edses jonkun tyhjän peltihallin löytyvän.

Ja onhan noita tyhjillään olevia veturitallejakin jokunen, Karjaa ja Kokkola tulevat mieleen sellaisina, joissa pitäisi olla ihan hyvin tilaa ja eikös Seinäjoen vanha talli myös ole tällä hetkellä tyhjillään?

Tyhjiä halleja tästä maasta löytyy, eikä veturin siirtäminen vaadi kiskoja. Tietenkin se maksaa, mutta siitähän tässä on kysymys että se on joku toinen jonka pitää toimia. Enkä minäkään enää ikäni ja terveyteni vuoksi ole se taho, enkä edes ole kiiluvasimäinen junaharrastaja, vaan sivullinen tarkkailija jota usein hymyilyttää joidenkin kiivailu oikeaoppisuuden puolesta.

Ja uusin keskustelu löytyy kuvan https://vaunut.org/kuva/182516 kommenteista.

Kauhea kohkaus on kuvasivujen puolella taas tästä asiasta ja suurin ääni tuntuu jälleen kerran olevan niillä, jotka vähiten saavat aikaan!

Selvittäkää nyt aluksi:
1. Kuka nykyisin omistaa veturin ja miten omistaja suhtautuu ajatukseen veturin kunnostamisesta
2. Mistä olisi löydettävissä kunnostukseen sopiva tila ja paljonko sen vuokra olisi. Onnistuisiko yhtenä sponsoroinnin muotona hallitilan tarjoaminen kunnostusprojektille ilmaisena? Onko Hyvinkään konepajalla tilaa käytetttävissä?
3. Tapahtuuko kunnostusprojekti yhdistysmuotoisena ja ketkä ovat hankkeen vastuuhenkilöt

Hr11 ja KCiK tulisi ottaa molemmat kunnostukseen, silloin asiassa olisi ajatusta: tallessa olisi osa suomalaista kiitojunarunkoa.

Tavoitetaso voisi aluksi olla ulkopuolelta museoesineeksi kunnostettu veturi & vaunu. Jos intoa ja rahoitusta riittää,kunnostusta voi jatkaa sisätilan kunnostamiseen ja ehkä joskus tekniikan kunnostamiseen.

Ja vielä loppukaneettina: mikään yleinen pöyristyminen tai yksittäisen yrityksen syyttely ei edistä entisöintiasiaa pätkän vertaa, päin vastoin!

Eikös vanha sananlaskukin sano, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

No niin, vaati peräti yhden sähköpostin Iiro Niemelle Rautatiemuseoon, että omistajasta saatiin varmuus.

Veturi on Rautatiemuseon kalustoa.

Nyt voivat kaikki asiantilasta pöyristyneet ihan itse selvittää, onko vapaita halleja saatavissa. Vai vaatiiko tämäkin asia ihan oikeasti jonkun muun selviytystyötä???

Sellaista kuulin, että Hr11:sta olisi yritetty taannoin ostaa rautatiemuseolta, mutta muistikuvani mukaan eivät halunneet myydä. -Tarjouksen suuruutta en tiedä, mutta mielestäni raha pitäisi olla jo aivan toissijainen asia. Kieltämättä turhauttaa ja kummastuttaa ettei kauppoja syntynyt, kun takana on kuitenkin jo huimat 50 -vuotta "pullahurun" alennustilaa. Veturin siirtyminen kunnostettavaksi pitäisi olla Suomen mittakaavassa suuri rautatiehistoriallinen voitto kaikille rautatiehistorian kanssa tekemisissä oleville riippumatta siitä, kuka sen lopulta pelastaa mätänemästä. -Nykyisessä tilanteessa on vain häviäjiä, joista suurimpana itse Hr11. En halua avata ostajaehdokasta enempää, vaikka se on tiedossani.  

Ehkäpä tarjouksen rahasummasta ei kiikastanutkaan. Oliko ostajakandidaatti sellainen, että rautatiealan valtakunnallinen vastuumuseo uskalsi antaa veturin sen käsiin? Jos sillä ei ollut näyttöä museaaliset standardit täyttävästä konservoinnista, dokumentaatiosta ynnä muusta museoalaan kuuluvasta erikoistietämyksestä. Sama epäilys nousee ajatuksesta, että se annettaisiin harrastajien käsiin. Jos henkilöt, joilla "pysyy käsissä Kemppi ja mirkeli" alkavat laittaa veturia kuntoon ilman arkeologin osaamista, häviääkö veturiin kerrostunutta informaatiota? Luulisin, että tämä on Suomen Rautatiemuseon intresseissä aika korkealla.

Minulla on sellainen vaikutelma itselläni, että mikä veturi olisi saanut tuon uuden omistajan, olisi se ollut Hr11 tulevaisuuden kannalta sille ylivoimaisesti paras mahdollinen kohtalo mitä Suomessa voi kuvitella. Tietoa, taitoa, ja kunnianhimoa olisi riittänyt.

Todella harmi sitten. Kuvauksesta nousee mieleeni yksi toimija, mutta en kerro, mitä arvaan.

En tunne tätä asiaa yhtään sen tarkemmin, mutta yleisellä tasolla Rautatiemuseohan ei ole ihan tavallinen myyjäosapuoli lain silmissä. He ovat säätiö, joka ei voi myydä omaisuuttaan ihan yhtä vapaasti kuin tavalliset oikeushenkilöt. Museolle asetetut velvoitteet voivat juurikin vaikeuttaa tällaisten esineiden myyntiaikeita, vaikka tarkoitus sinällään vilpitön olisikin.

Mutta oliko Hr11 silloin, kun Ari Virtasen mainitsema tapaus oli, niin Rautatiemuseon vaiko VRn omaisuutta?
Ainakin rautateiden 150-vuotisjuhliin valmistauduttaessa iso osa Rautatiemuseon deponöimasta kalustosta oli VR-konsernin omistuksessa ja Trafin puututua asiaan tulikin kiire sopimusasioiden kanssa. Osa kalustosta vaihtoi silloin omistajaa ja osasta tehtiin käyttöoikeus- ja liikenteeseen asettamissopinukset. Asia tuli ilmi jo zijemmin, mutta silloin Trafi oli hieman joustavampi.

Ei ole kovin vanha asia, Hr11 oli siirtynyt rautatiemuseon omistukseen.

Eikös Rautatiemuseo myynyt jokin aika sitten huutokaupalla neljä VR:ltä saatua historiallista autoa? Niistä pari oli lipsahtaa peräti ulkomaiseen omistukseen.

Surkeuden kulminaation on, kuinka Suomalaisen rautatiehistorian kehityksen ensimmäinen varsinainen linjadieselveturi seisoo yhä ulkona ruostumassa rankasti säiden armoilla ja vailla kaikkea asiaan kuuluvaa suojelua!

Oletko Juha valmis vastaamaan haasteeseen, jos tilanne muuttuu?

Istun High Wycombe -nimisen pienen englantilaisen kaupungin hotellissa. Vietän täällä neljä päivää. Osallistun pienoisrautatie- ja rautatienäyttelyyn, jossa on mukana yhdistyksiä ja yhteisöitä, jotka keräävät rahoitusta erilaisiin kunnostettaviin rautatiehistoriallisiin kohteisiin. Millä tavalla homma hoituu täällä?

Suomessa valitellaan sitä, että Suomen Rautatiemuseo ei voi harjoittaa liiketoimintaa. Eivät sitä voi harjoittaa julkisrahoitteiset tahot Englannissakaan. Päinvastoin: jos toimintaa rahoitetaan verovaroin tai jos museo on julkisen sektorin omistama, se ei saa periä kansalaisilta sisäänpääsymaksua. Esimerkiksi Yorkissa sijaitsevassa Englannin kansallisessa rautatiemuseossa on vain vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö liiketoimintaa voisi harjoittaa, mutta vähän eri tavalla. Yorkin rautatiemuseo on perustanut liiketoimintaa varten sen itsensä omistaman osakeyhtiön. Yhtiö esiintyy messuilla itsenäisesti, toimii itsenäisesti ja hyötyy arvonlisäverojärjestelmästä samalla tavalla kuin muutkin yritykset. Yhtiö valmistaa mm. pienoismalleja rautatiemuseon kokoelmissa olevista vetureista ja vaunuista – näistä aiheista Englannin pienoismalliteollisuus ei ole tehnyt kaupallisia tuotteita. Liiketoiminnan tuotot osakeyhtiö tulouttaa rautatiemuseolle.

Samalla tavalla toimivat rautatieharrastajien yhdistykset. Lähes kaikilla on ry-muotoisen toiminnan kyljessä oy-muotoista liiketoimintaa, sillä kaikki tahot tarvitsevat rahoitusta omaa toimintaansa varten.

Miten tämä liittyy Hr11:n kunnostamiseen? Se on selvää, että VR:ltä rahoitusta ei tule ja Suomen Rautatiemuseolla sitä ei ole. Mitä rautatieharrastajat voisivat tehdä – etenkin sellaiset, joilla ei ole kykyä, halua tai mahdollisuuksia rapsutella ruostetta ja hitsailla peltejä. Eri puolilla Suomea lahoavien kohteiden perusteella tämäntapaisia resursseja on sitä paitsi aivan liian vähän, joten vapaaehtoisen talkootyön varaan ei voi rakentaa. On keksittävä jotain muuta. Otetaan mallia Englannista.

Nojatuoliharrastajat hankkivat Englannissa usein rahoituksen jonkun kohteen kunnostamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että perustetaan osakeyhtiö: Hr11 AID Oy, jonka ainoa tehtävä on hankkia rahoitus Hr11:n kunnostamiseksi. Kun tarvittava rahasumma on koossa, se luovutetaan korvamerkittynä Suomen Rautatiemuseolle. Museo ei siis saa käyttää rahaa mihinkään muuhun kuin veturin kunnostamiseen.

Vaativampi, mutta myös varmempi tapa olisi hankkia veturille rahoitus ja sen jälkeen kunnostus, eli museolle luovutettaisiin täysin kunnostettu veturi. Tarvittavan peruspääoman osakeyhtiö kerää harrastajilta: esimerkiksi kaikilta niiltä, jotka ovat vuosikymmenten aikana kuuluttaneet Jaska Jokusia pelastamaan veturia. Tehdään tämä myymällä Hr11 AID Oy:n osakkeita esim. tuhat euroa kappale. Tehdään osakasluettelosta julkinen, niin nähdään, ketkä kaikki oikeasti ovat valmiita sitoutumaan hankkeeseen edes tällä tavalla.

Flying Scotsmannin kunnostamista varten rahoitusta hankittiin samalla periaatteella. Muistaakseni halvin kohde oli sidepultin kustantaminen, jolla oli hintaa 20 puntaa. Tällä tavalla myös suuri yleisö pääsee mukaan rahoittamaan työtä. AID-osakeyhtiö teettää monenlaisia tavaroita ja myy niitä. Tuotot käytetään kohteen kunnostamiseen.

Aluksi kunnostustyöstä tarvitaan kustannusarvio: mitä veturin kunnostaminen maksaa? Kunnostetaanko se ajokuntoon tai patsaaksi? Entä kuka tai mikä taho kunnostustyön tekee? Onko Suomessa riittävästi osaamista vai teetetäänkö työ ulkomailla? Kustannuslaskelman tekemistä varten tarvitaan peruspääomaa. Tähän liittyy myös riski. Jos kunnostuksen hinta on tähtitieteellinen, niin voi olla, että rahoituksen hankkiminen on mahdotonta ja homma jää tähän.

Mestarimallit on mukana hankkeessa, jos sellainen lähtee liikkeelle. Valmistamme Hr11-veturista pienoismallin, jonka myyntituotoista osa ohjataan esikuvan kunnostamiseen.

Hr11-veturin pelastamisesta on käyty keskustelua pitkään. Aikoinaan "Johtavalla foorumilla" (eli Rautatiemuseon keskustelufoorumilla) oli keskustelua Hr11-veturin kunnostuksesta, ilmeisesti vain ulkoisesti, mutta kuitenkin.

17.7.2006 päivätyllä viestillä tunnusteltiin harrastajien kiinnostusta kunnostuksen rahoittamiseen. Silloinen arvio (ilmeisesti pintapuolisesta) kunnostuksesta oli 20.000 — 30.000€. Oli avattu sähköpostiosoite, johon kerättiin ei-sitovia tarjouksia lahjoitukseksi. Koska raha ei liikkunut, ei tämä vaatinut rahankeräyslupaa.

Vaikka viestissä luvattiin kertoa ajoittain kasaan saatujen ei-sitovien lupausten summa, sitä ei koskaan Johtavalla foorumilla kerrottu. Marraskuussa 2006 tuli sähköpostiini tieto, että 44 harrastajaa oli ilmoittautunut mukaan, mutta kokonaissummaa ei siinäkään viestissä kerrottu. Hävettää myöntää, että minä lupasin vain 50€.

Tuohan on lohduttavaa, summa ei 20 vuotta sitten ollut mitenkään pöyristyttävä! Nyt se saattaisi siis olla 20 vuoden lisämaatumisen myötä 50-60000 €.

Mihin 20 vuotta sitten esitetty kustannusarvio mahtoi perustua? Ettei vaan ollut hatusta tempaistu. Ennen kuin asiasta voi keskustella tämän enempää, tarvitaan ammattilaisten laatima kustannusarvio.

Muutama vuosi sitten kun Hr11 oli vielä VR:n omistuksessa lähestyin Rautatiemuseota sähköpostitse ajatuksella, että veturille avattaisiin oma kunnostuskeräys joka toimisi "pesämunana" siihen päivään asti kun veturin kunnostukselle olisi museon omaa rahoitusta, sopiva aika, ja paikka. Ehdotin myös, että projektiin korvamerkittyä rahaa olisi mahdollista lahjoittaa tilisiirtojen ohessa museovierailujen yhteydessä aulassa olevan lippaan kautta. Lippaan yhteyteen olisi sitten tullut tietoa Hr11 -veturin historiasta, sekä kunnostussuunnitelmasta. Valitettavasti en saanut koskaan minkäänlaista vastausta ideaani.

Josko muutaman vuoden jälkeen olisi aika kysyä uudestaan?  ;)

Kun ei edes viitsitty vastata ideaani aikaisemmin, niin olkoot. Kuten tuolla eräässä kuvakommentissa totesin, joku museoliikennetoimijoiden -ja yhdistysten yhteinen vetoomus voisi olla seuraava askel. Mutta myös se saattaa olla ajan hukkaa, sillä arvaan, ettei Hr11 kunnostaminen ole mitenkään kovin korkealle priorisoitu hanke. Ja sanotaanko varmuuden vuoksi, että vaikka tämä kyseisen veturin loputon rappiotila ketuttaa, arvostan kyllä Rautatiemuseon tekemää työtä ja siellä työskentelevää henkilöstöä. -Jotain tarttis silti tehdä, ennen kuin on myöhäistä.