Hr11 1950 neljäkymmentä vuotta Hyvinkään konepajalla

[Antti Tapani Häkkinen]

On tuo melkoinen häpeäpilkku.
Mikä ihme siinä mättää että ei ole saatu edes sisätiloihin?
Voisi luulla että esim. jollain keräyksellä harrastajilta saisi sen verran rahaa että voisi edes ulkoisesti saattaa siistimpään kuntoon.

Tietämättä tarkemmin sisätiloihin saamisen esteenä olettaisin olevan sen ettei niitä ole tai jos on niistä peritään niin kovaa vuokraa ettei sitä ole vara maksaa.

Oma näkemykseni on, että se olisi nyt hyvä saada mihin tahansa sisätilaan missä tahansa ja luulisi tästä maasta edses jonkun tyhjän peltihallin löytyvän.

Ja onhan noita tyhjillään olevia veturitallejakin jokunen, Karjaa ja Kokkola tulevat mieleen sellaisina, joissa pitäisi olla ihan hyvin tilaa ja eikös Seinäjoen vanha talli myös ole tällä hetkellä tyhjillään?

[Markku Naskali]

Tyhjiä halleja tästä maasta löytyy, eikä veturin siirtäminen vaadi kiskoja. Tietenkin se maksaa, mutta siitähän tässä on kysymys että se on joku toinen jonka pitää toimia. Enkä minäkään enää ikäni ja terveyteni vuoksi ole se taho, enkä edes ole kiiluvasimäinen junaharrastaja, vaan sivullinen tarkkailija jota usein hymyilyttää joidenkin kiivailu oikeaoppisuuden puolesta.

[Teppo Niemi]

Ilmeisesti mitään muuta ei tule tapahtumaan asian tiimoilta kuin veturin tilan hiljainen rapistuminen ja lisääntyvät keskustelut ja kuvien kommentit siitä, että jonkun pitäisi tehdä asialle jotakin.

Ja uusin keskustelu löytyy kuvan https://vaunut.org/kuva/182516 kommenteista.

[Hannu Peltola]

Kauhea kohkaus on kuvasivujen puolella taas tästä asiasta ja suurin ääni tuntuu jälleen kerran olevan niillä, jotka vähiten saavat aikaan!

Selvittäkää nyt aluksi:
1. Kuka nykyisin omistaa veturin ja miten omistaja suhtautuu ajatukseen veturin kunnostamisesta
2. Mistä olisi löydettävissä kunnostukseen sopiva tila ja paljonko sen vuokra olisi. Onnistuisiko yhtenä sponsoroinnin muotona hallitilan tarjoaminen kunnostusprojektille ilmaisena? Onko Hyvinkään konepajalla tilaa käytetttävissä?
3. Tapahtuuko kunnostusprojekti yhdistysmuotoisena ja ketkä ovat hankkeen vastuuhenkilöt

Hr11 ja KCiK tulisi ottaa molemmat kunnostukseen, silloin asiassa olisi ajatusta: tallessa olisi osa suomalaista kiitojunarunkoa.

Tavoitetaso voisi aluksi olla ulkopuolelta museoesineeksi kunnostettu veturi & vaunu. Jos intoa ja rahoitusta riittää,kunnostusta voi jatkaa sisätilan kunnostamiseen ja ehkä joskus tekniikan kunnostamiseen.

Ja vielä loppukaneettina: mikään yleinen pöyristyminen tai yksittäisen yrityksen syyttely ei edistä entisöintiasiaa pätkän vertaa, päin vastoin!

[Teppo Niemi]

Eikös vanha sananlaskukin sano, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

[Hannu Peltola]

No niin, vaati peräti yhden sähköpostin Iiro Niemelle Rautatiemuseoon, että omistajasta saatiin varmuus.

Veturi on Rautatiemuseon kalustoa.

Nyt voivat kaikki asiantilasta pöyristyneet ihan itse selvittää, onko vapaita halleja saatavissa. Vai vaatiiko tämäkin asia ihan oikeasti jonkun muun selviytystyötä???

[Ari Virtanen]

Sellaista kuulin, että Hr11:sta olisi yritetty taannoin ostaa rautatiemuseolta, mutta muistikuvani mukaan eivät halunneet myydä. -Tarjouksen suuruutta en tiedä, mutta mielestäni raha pitäisi olla jo aivan toissijainen asia. Kieltämättä turhauttaa ja kummastuttaa ettei kauppoja syntynyt, kun takana on kuitenkin jo huimat 50 -vuotta "pullahurun" alennustilaa. Veturin siirtyminen kunnostettavaksi pitäisi olla Suomen mittakaavassa suuri rautatiehistoriallinen voitto kaikille rautatiehistorian kanssa tekemisissä oleville riippumatta siitä, kuka sen lopulta pelastaa mätänemästä. -Nykyisessä tilanteessa on vain häviäjiä, joista suurimpana itse Hr11. En halua avata ostajaehdokasta enempää, vaikka se on tiedossani.  

[Kimmo Huhta]

Ehkäpä tarjouksen rahasummasta ei kiikastanutkaan. Oliko ostajakandidaatti sellainen, että rautatiealan valtakunnallinen vastuumuseo uskalsi antaa veturin sen käsiin? Jos sillä ei ollut näyttöä museaaliset standardit täyttävästä konservoinnista, dokumentaatiosta ynnä muusta museoalaan kuuluvasta erikoistietämyksestä. Sama epäilys nousee ajatuksesta, että se annettaisiin harrastajien käsiin. Jos henkilöt, joilla "pysyy käsissä Kemppi ja mirkeli" alkavat laittaa veturia kuntoon ilman arkeologin osaamista, häviääkö veturiin kerrostunutta informaatiota? Luulisin, että tämä on Suomen Rautatiemuseon intresseissä aika korkealla.

[Ari Virtanen]

Minulla on sellainen vaikutelma itselläni, että mikä veturi olisi saanut tuon uuden omistajan, olisi se ollut Hr11 tulevaisuuden kannalta sille ylivoimaisesti paras mahdollinen kohtalo mitä Suomessa voi kuvitella. Tietoa, taitoa, ja kunnianhimoa olisi riittänyt.

[Kimmo Huhta]

Todella harmi sitten. Kuvauksesta nousee mieleeni yksi toimija, mutta en kerro, mitä arvaan.

[Olli Keski-Rahkonen]

En tunne tätä asiaa yhtään sen tarkemmin, mutta yleisellä tasolla Rautatiemuseohan ei ole ihan tavallinen myyjäosapuoli lain silmissä. He ovat säätiö, joka ei voi myydä omaisuuttaan ihan yhtä vapaasti kuin tavalliset oikeushenkilöt. Museolle asetetut velvoitteet voivat juurikin vaikeuttaa tällaisten esineiden myyntiaikeita, vaikka tarkoitus sinällään vilpitön olisikin.

[Teppo Niemi]

En tunne tätä asiaa yhtään sen tarkemmin, mutta yleisellä tasolla Rautatiemuseohan ei ole ihan tavallinen myyjäosapuoli lain silmissä. He ovat säätiö, joka ei voi myydä omaisuuttaan ihan yhtä vapaasti kuin tavalliset oikeushenkilöt. Museolle asetetut velvoitteet voivat juurikin vaikeuttaa tällaisten esineiden myyntiaikeita, vaikka tarkoitus sinällään vilpitön olisikin.

Mutta oliko Hr11 silloin, kun Ari Virtasen mainitsema tapaus oli, niin Rautatiemuseon vaiko VRn omaisuutta?
Ainakin rautateiden 150-vuotisjuhliin valmistauduttaessa iso osa Rautatiemuseon deponöimasta kalustosta oli VR-konsernin omistuksessa ja Trafin puututua asiaan tulikin kiire sopimusasioiden kanssa. Osa kalustosta vaihtoi silloin omistajaa ja osasta tehtiin käyttöoikeus- ja liikenteeseen asettamissopinukset. Asia tuli ilmi jo zijemmin, mutta silloin Trafi oli hieman joustavampi.

[Ari Virtanen]

En tunne tätä asiaa yhtään sen tarkemmin, mutta yleisellä tasolla Rautatiemuseohan ei ole ihan tavallinen myyjäosapuoli lain silmissä. He ovat säätiö, joka ei voi myydä omaisuuttaan ihan yhtä vapaasti kuin tavalliset oikeushenkilöt. Museolle asetetut velvoitteet voivat juurikin vaikeuttaa tällaisten esineiden myyntiaikeita, vaikka tarkoitus sinällään vilpitön olisikin.

Mutta oliko Hr11 silloin, kun Ari Virtasen mainitsema tapaus oli, niin Rautatiemuseon vaiko VRn omaisuutta?
Ainakin rautateiden 150-vuotisjuhliin valmistauduttaessa iso osa Rautatiemuseon deponöimasta kalustosta oli VR-konsernin omistuksessa ja Trafin puututua asiaan tulikin kiire sopimusasioiden kanssa. Osa kalustosta vaihtoi silloin omistajaa ja osasta tehtiin käyttöoikeus- ja liikenteeseen asettamissopinukset. Asia tuli ilmi jo zijemmin, mutta silloin Trafi oli hieman joustavampi.

Ei ole kovin vanha asia, Hr11 oli siirtynyt rautatiemuseon omistukseen.

[Petri Sallinen]

En tunne tätä asiaa yhtään sen tarkemmin, mutta yleisellä tasolla Rautatiemuseohan ei ole ihan tavallinen myyjäosapuoli lain silmissä. He ovat säätiö, joka ei voi myydä omaisuuttaan ihan yhtä vapaasti kuin tavalliset oikeushenkilöt. Museolle asetetut velvoitteet voivat juurikin vaikeuttaa tällaisten esineiden myyntiaikeita, vaikka tarkoitus sinällään vilpitön olisikin.

Eikös Rautatiemuseo myynyt jokin aika sitten huutokaupalla neljä VR:ltä saatua historiallista autoa? Niistä pari oli lipsahtaa peräti ulkomaiseen omistukseen.

[Juha Toivonen]

Surkeuden kulminaation on, kuinka Suomalaisen rautatiehistorian kehityksen ensimmäinen varsinainen linjadieselveturi seisoo yhä ulkona ruostumassa rankasti säiden armoilla ja vailla kaikkea asiaan kuuluvaa suojelua!

[Hannu Peltola]

Surkeuden kulminaation on, kuinka Suomalaisen rautatiehistorian kehityksen ensimmäinen varsinainen linjadieselveturi seisoo yhä ulkona ruostumassa rankasti säiden armoilla ja vailla kaikkea asiaan kuuluvaa suojelua!

Oletko Juha valmis vastaamaan haasteeseen, jos tilanne muuttuu?

[Petri Sallinen]

Istun High Wycombe -nimisen pienen englantilaisen kaupungin hotellissa. Vietän täällä neljä päivää. Osallistun pienoisrautatie- ja rautatienäyttelyyn, jossa on mukana yhdistyksiä ja yhteisöitä, jotka keräävät rahoitusta erilaisiin kunnostettaviin rautatiehistoriallisiin kohteisiin. Millä tavalla homma hoituu täällä?

Suomessa valitellaan sitä, että Suomen Rautatiemuseo ei voi harjoittaa liiketoimintaa. Eivät sitä voi harjoittaa julkisrahoitteiset tahot Englannissakaan. Päinvastoin: jos toimintaa rahoitetaan verovaroin tai jos museo on julkisen sektorin omistama, se ei saa periä kansalaisilta sisäänpääsymaksua. Esimerkiksi Yorkissa sijaitsevassa Englannin kansallisessa rautatiemuseossa on vain vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö liiketoimintaa voisi harjoittaa, mutta vähän eri tavalla. Yorkin rautatiemuseo on perustanut liiketoimintaa varten sen itsensä omistaman osayhtiön. Se esiintyy messuilla itsenäisesti, toimii itsenäisesti ja hyötyy arvonlisäverojärjestelmästä samalla tavalla kuin muutkin yritykset. Yhtiö valmistaa mm. pienoismalleja rautatiemuseon kokoelmissa olevista vetureista ja vaunuista – näistä aiheista Englannin pienoismalliteollisuus ei ole tehnyt kaupallisia tuotteita. Liiketoiminnan tuotot osakeyhtiö tulouttaa rautatiemuseolle.

Samalla tavalla toimivat rautatieharrastajien yhdistykset. Lähes kaikilla on ry-muotoisen toiminnan kyljessä oy-muotoista liiketoimintaa, sillä kaikki tahot tarvitsevat rahoitusta omaa toimintaansa varten.

Miten tämä liittyy Hr11:n kunnostamiseen? Se on selvää, että VR:ltä rahoitusta ei tule ja Suomen Rautatiemuseolla sitä ei ole. Mitä rautatieharrastajat voisivat tehdä – etenkin sellaiset, joilla ei ole kykyä, halua tai mahdollisuuksia rapsutella ruostetta ja hitsailla peltejä. Eri puolilla Suomea lahoavien kohteiden perusteella tämäntapaisia resursseja on sitä paitsi aivan liian vähän, joten vapaaehtoisen talkootyön varmaan ei kannata rakentaa. On keksittävä jotain muuta. Otetaan mallia Englannista.

Nojatuoliharrastajat hankkivat Englannissa usein rahoituksen jonkun kohteen kunnostamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että perustetaan osakeyhtiö: Hr11 AID Oy, jonka ainoa tehtävä on hankkia rahoitus Hr11:n kunnostamiseksi. Kun tarvittava rahasumma on koossa, se luovutetaan korvamerkittynä Suomen Rautatiemuseolle. Museo ei siis saa käyttää rahaa mihinkään muuhun kuin veturin kunnostamiseen.

Vaativampi, mutta myös varmempi tapa olisi hankkia veturille rahoitus ja sen jälkeen kunnostus, eli museolle luovutettaisiin täysin kunnostettu veturi. Tarvittavan peruspääoman osakeyhtiö kerää harrastajilta: esimerkiksi kaikilta niiltä, jotka ovat vuosikymmenten aikana kuuluttaneet Jaska Jokusia pelastamaan veturia. Tehdään tämä myymällä Hr11 AID Oy:n osakkeita esim. tuhat euroa kappale. Tehdään osakasluettelosta julkinen, niin nähdään, ketkä kaikki oikeasti ovat valmiita sitoutumaan hankkeeseen edes tällä tavalla.

Flying Scotsmannin kunnostamista varten rahoitusta hankittiin samalla periaatteella. Muistaakseni halvin kohde oli sidepultin kustantaminen, jolla oli hintaa 20 puntaa. Tällä tavalla myös suuri yleisö pääsee mukaan rahoittamaan työtä. AID-osakeyhtiö teettää monenlaisia tavaroita ja myy niitä. Tuotot käytetään kohteen kunnostamiseen.

Aluksi kunnostustyöstä tarvitaan kustannusarvio: mitä veturin kunnostaminen maksaa? Kunnostetaanko se ajokuntoon tai patsaaksi? Entä kuka tai mikä taho kunnostustyön tekee? Onko Suomessa riittävästi osaamista vai teetetäänkö työ ulkomailla? Kustannuslaskelman tekemistä varten tarvitaan peruspääomaa. Tähän liittyy myös riski. Jos kunnostuksen hinta on tähtitieteellinen, niin voi olla, että rahoituksen hankkiminen on mahdotonta ja homma jää tähän.

Mestarimallit on mukana hankkeessa, jos sellainen lähtee liikkeelle. Valmistamme Hr11-veturista pienoismallin, jonka myyntituotoista osa ohjataan esikuvan kunnostamiseen.

[Pekka Siiskonen]

Hr11-veturin pelastamisesta on käyty keskustelua pitkään. Aikoinaan "Johtavalla foorumilla" (eli Rautatiemuseon keskustelufoorumilla) oli keskustelua Hr11-veturin kunnostuksesta, ilmeisesti vain ulkoisesti, mutta kuitenkin.

17.7.2006 päivätyllä viestillä tunnusteltiin harrastajien kiinnostusta kunnostuksen rahoittamiseen. Silloinen arvio (ilmeisesti pintapuolisesta) kunnostuksesta oli 20.000 — 30.000€. Oli avattu sähköpostiosoite, johon kerättiin ei-sitovia tarjouksia lahjoitukseksi. Koska raha ei liikkunut, ei tämä vaatinut rahankeräyslupaa.

Vaikka viestissä luvattiin kertoa ajoittain kasaan saatujen ei-sitovien lupausten summa, sitä ei koskaan Johtavalla foorumilla kerrottu. Marraskuussa 2006 tuli sähköpostiini tieto, että 44 harrastajaa oli ilmoittautunut mukaan, mutta kokonaissummaa ei siinäkään viestissä kerrottu. Hävettää myöntää, että minä lupasin vain 50€.

[Hannu Peltola]

Hr11-veturin pelastamisesta on käyty keskustelua pitkään. Aikoinaan "Johtavalla foorumilla" (eli Rautatiemuseon keskustelufoorumilla) oli keskustelua Hr11-veturin kunnostuksesta, ilmeisesti vain ulkoisesti, mutta kuitenkin.

17.7.2006 päivätyllä viestillä tunnusteltiin harrastajien kiinnostusta kunnostuksen rahoittamiseen. Silloinen arvio (ilmeisesti pintapuolisesta) kunnostuksesta oli 20.000 — 30.000€. Oli avattu sähköpostiosoite, johon kerättiin ei-sitovia tarjouksia lahjoitukseksi. Koska raha ei liikkunut, ei tämä vaatinut rahankeräyslupaa.

Vaikka viestissä luvattiin kertoa ajoittain kasaan saatujen ei-sitovien lupausten summa, sitä ei koskaan Johtavalla foorumilla kerrottu. Marraskuussa 2006 tuli sähköpostiini tieto, että 44 harrastajaa oli ilmoittautunut mukaan, mutta kokonaissummaa ei siinäkään viestissä kerrottu. Hävettää myöntää, että minä lupasin vain 50€.

Tuohan on lohduttavaa, summa ei 20 vuotta sitten ollut mitenkään pöyristyttävä! Nyt se saattaisi siis olla 20 lisämaatumisen myötä 50-60000 €.