Ensin (klo 2:00) Raumalta lähtenyt VET 11802 oli kotoisin Jämsänkoskelta (klo 1:31) saapuneesta junasta T 3440. Jälkimmäisenä (klo 2:11) lähtenyt VET 10212 oli tullut ennen koskelaista Jämsästä (klo 0:26) saapuneessa T 3438:ssa. VET 10212:na siirretty veturi nousi junasta T 3438 irrottuaan taukonsa ajaksi Rauman tuloratapihan syrjäisimmälle raiteelle 307, joka on lyhyenä pätkänä tyypillinen sähkövetureiden seisontaraide. VET 10212:na siirretty mylly sen sijaan nousi junasta irtauduttuaan tyhjälle tielle R-304, mikä oli luultavasti ihan vain siinä tilanteessa liikenteenohjaajalta tai veturinkuljettajalta tullut spontaani reaktio siihen, kun sen vetin vekkiukkeli tiesi tai sai siinä kuulla lähtevänsä ensin. Kulkutieteknisesti suorittajan yhden klikkauksen tekemättä jättäminen olisi säilyttänyt risteysvaihteen V 348 muuttumattomassa asennossa, jolloin kumpikin veturi olisi ohjautunut luonnostaan raiteelle 307 parinmuodostusta varten. Jos sen sijaan vetureiden järjestyksellä olisi ollut aivan erityistä merkitystä ‒ oltaisiin vaikkapa haluttu johtoveturiksi sellainen Siperian Susi, jonka kyljessä on vain kaksi pyöreätä muuntamohuoneen ikkunaa, tai vaihtoehtoisesti nimenomaan neljä ikkunaa ‒ oltaisiin mahdollisesti jouduttu ajamaan jälkimmäisenä tullut kone raidetta 304 pitkin aina
raiteelle 323 asti, josta sitten alas »sähkäritielle» R-307. Tällainen ylimääräinen ‒ joskin hyvin yksinkertainen ‒ ympäriajo olisi vienyt päänvaihtoineen muutaman minuutin.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan ensimmäisenä Raumalta lähteneen veturisiirron piti suunnata kulkunsa Tampereen sijaan Poriin ns.
»maakuntavettinä», junanumerolla VET 10204. Tähän suureen suunnitelmaan tullut muutos taasen vaikuttaisi saaneen alkunsa siitä, kun samoihin aikoihin vettimulkkauksen yhteydessä (maakunta-VET 10204 peruttu lauantaina 25/1-2020 klo 14:17, VET 11802 Rma-Tpe asetettu kulkuun lauantaina 25/1-2020 klo 14:25) asetettiin kulkuun ylimääräinen juna T 53811 Viinikasta Poriin (lauantaina 25/1-2020 klo 14:41). Veturisiirron määräasemaa entraamalla saatiin sopeutettua ‒ ei vain Porin, mutta myös Tampereen ‒ Sr1-tasetta vastaamaan muuttunutta tilannetta. Miksei veturikierron suunnittelija jättänyt siinä kohtaa asettamatta kulkuun VET 11802:ta ja nipututtanut paikasta A paikkaan B samaan aikaan meneviä saman sarjan vetureita, on yksi tämän pohdintamme kannalta oleellisia ja huomattavia kysymyksiä ‒, näkihän jo silloin, että vettien viivojen väliin jää vain varttitunti. Toisaalta on kyllä niinkin, että Raumalta tapaa usein lähteä aamuyöllä pari vettiä tunnin-parin välein. Tapana ja tyylinä se kai johtuu lähinnä siitä, kun näin molemmat vekkiukkelit pääsevät kotiin mahdollisimman nopeasti, ensin tulleenkaan ei tarvitse odotella tuntia sitä jälkimmäistä. Ainakin osin se on vain sellainen juurtunut pinttymä.
Niin yksinäiset veturit tosiaan kiitivät maanantain 27/1-2020 vastaisena yönä perätysten halki nukkuvien tienoiden ja mustien maakuntien, kautta Karkun ja Kalkun. VET 11802 ohjautui klo 4:08 Tampereen kolmosraiteelle, VET 10212 klo 4:16 nelosraiteelle. Montaa minuuttia ei VET 11802 ehtinyt jäähdytellä jarrutönkkiään Tampereen kolmosella, kun se jo ampaisi Viinikkaan, koplautuen kiinni raiteelta 210 Kuopio tavaraan lähdössä olleen tavarajunan T 3031 nokalle. Kuinka kaukaa suunniteltu tämä ryöstö oli, sitä voi vain epäillä. Jos veturi olisi rikkoutunut tai muusta syystä myöhästynyt, olisi Tampereen asemalta varmasti otettu ajoon tämän joutilaampi sisarveturi, jollei jälkimmäinen Rauman veteistä. Täytyy muistaa sekin, että VET 11802 lähti Raumalta 18 minuuttia etuajassa ollen Tampereella 17 minuuttia etuajassa. Jos juuri se kone olisi aivan välttämättä haluttu junaan T 3031, ja veturisiirto olisi ollut vähänkin myöhässä, olisi myös Savon tavarajuna lähtenyt myöhässä. VET 11802 nyt vain sattui pelmahtamaan paikalle sopivasti, joten kierrättäjä nappasi sen siitä lennosta. Näin arvelen tapahtuneen. Jos veturit olisi paritettu Raumalla, ja ne olisivat tulleet Tampereelle VET 11802:n viivalla, olisi ne toisaalta aivan varmasti alta viiden minuutin ehditty miehissä erottaa toisistaan Tampereen nelostiellä. ‒ Kyllä kaksi (Savoon lähtijä mukaan lukien ehkä kolmekin) vekkiä aina yhden välin poikki saa. Edes SA-3 ei pysty pistämään niin paljon hanttiin.
VET 10212:na saapunut mylly sen sijaan näyttäisi ajaneen Tampereen nelosraiteen läpi jokseenkin pysähtymättä, koska se on varannut Viinikan-puoleisen vaihteen V 025 vain minuutti nelosraiteen varattuaan. Siitä jäljet jatkuvat edelleen vaihteen V 040 taakse (Julia: »TPE_V040 vapautui. 10212SV ma 27.1.2020 4:20:18»), eli nähtävästi Susi on painellut luimistellen ja neuvostoliittolaiset keskipakoispuhaltimet kovin fyristen seisomaan joko raiteelle kuusi tai seitsemän, mahdollisesti osaksi jotain ennestään kerääntyneenä ollutta Susi-laumaa. Klo 5:30 sama tunnus »10212SV», luultavimmin juuri sama Sähköhässäkkä, on lähtenyt uudelleen liikkeelle vaihteen V 040 takaa ohjautuen Viinikan raiteelle 216, josta on vetänyt junan T 3433 Jämsänkoskelle. Avoimeen dataan jääneitä jälkiä seuraamalla näyttää siis siltä, että kumpikaan Raumalta Tampereelle yksinäisinä vetureina palautuneista koneista ei ollut menossa huoltoon ‒, ei piipahtanut edes Perkiössä hiekoilla ennen seuraavaa vetotehtäväänsä. Siitä voimme päätellä, että edellä arvuuttelemallamme vetureiden tulojärjestyksellä tuskin oli merkitystä.
Mutta niputtamisasialla on pari muutakin puolta. Jos nämä tarkastelemamme 70-luvun pyöreälamppuiset klassikkosähköveturit olisi kytketty pariksi, mikä olisi ollut ‒ kuten edeltä käy ilmi ‒ teknisesti ja liikenteellisesti mahdollista, olisi Valtionrautatiet säästänyt ehkä joitain kymmeniä kilowattitunteja, kun jälkimmäinen veturi olisi kulkeutunut ensimmäisen imussa. Tällöin olisi kuitenkin ollut suuri riski, että hätäisempi Prisman kassoista olisikin halunnut matkustaa Raumalta Tampereelle taksikyydityksellä, mikä luonnollisesti olisi haudannut ajatuksen liiketaloudellisesta säästöstä. Ja mitä taloudelliseen puoleen tulee vekkiukkeleiden itsensä osalta, kaksinajo tai pakettimatka ei ole yksittäisen veturimiehen kannalta ihan niin rahakasta kuin yksinajo. Ehkä senkään takia heille itselleen ei tullut Raumalla mieleen ajatusta vetureiden parittamisesta, vaikka he saattoivatkin tunnistaa sille potentiaalisten edellytysten muodostumisen ‒, viimeistään polttavia Julian kulkutietoja älyluureistaan plärätessään. Toisaalta riskinhallinnallisesti ajatellen junaliikenteen määrä ‒ jolla tässä tarkoitetaan lähinnä yötä halkovien junankeulojen lukumäärää ‒ olisi saatu näiltä osin puolitettua niputtamalla veturit, mikä olisi samalla puolittanut ylikäytäväturman todennäköisyyden. Kuitenkin siinä äärimmäisen harvinaisessa tilanteessa, jossa veturisiirto olisi kohdannut pahimman skenaarion eli totaalisen katastrofin, jolloin siirrettävä veturipari olisi tuhoutunut täydellisesti vaikkapa siihen kohdistuneen taistelukärjen seurauksena, olisi jälkikäteen harmiteltu, kun veturit eivät kulkeneetkaan erillään toisistaan.
Yleisesti voisi luulla olevan niinkin, että kaksi silmäparia näkee enemmän kuin yksi silmäpari. ‒ Nyt muuten aletaan olla palautuneina Ijäksen esiin nostaman asian ytimen äärelle, puhtaaseen »hooäffään». ‒ Jospa aina ei olekaan niin, että kaksi silmäparia näkee enemmän kuin yksi. Voisiko Jounin kommentissa piillä jopa totuuden siemen? Tunnetaanhan tapauksia, joissa veturimiesten keskinäinen seurustelu ja kahvinkeitto on saattanut jopa häiritä junankuljettamistehtävää. Istutettaessa kaksi itsenäiseen työskentelyyn tottunutta ja suuntautunutta veturinkuljettajaa pariksi tunniksi ahtaaseen, Tšernobylin ydinvoimalaohjaamoa muistuttavaan Sr1-veturin päätykoppiin tunnelmaa tiivistäisivät luultavasti jo alkumatkasta puolin jos toisinkin kohdistetut pikkuhauskat työpaikkapilat ja kevyet nälväisyt. Entä jos jutustelun edelleen lämmetessä huomattaisiin, että toinen tamperelaisista veturimiehistä on parkkiintunut Ilves-fani toisen tunnustautuessa vankkumattomaksi Tapparan kannattajaksi? Toisen mummon suku olisi lähtöisin Pälkäneeltä, toisen Kangasalta, missä kaikki oli paremmin ja hienompaa. Toisen tyttöystävällä olisi
D-kupin kannut, mutta toisen vaimollapa E-kupin hinkit! Viimeistään öisen matkan puolivälissä heräisi sielukasta ja katkeraa kiistaa siitä, kumpi annostelee virranasettelupyörällä ajomoottoreille pääseviä kiloampeereita. Kovanonnen kaksoisveturi ei Saastamoisten Vammalaa näkisi, kun jo ulkopuolinen tarkkailija saattaisi luulla johtoveturin sähköjarrua käytettävän; siksi kiivaasti vaikuttaisi kissanhännänvedon kuumentama ilma lämpöväreilevän sen yllä. Jos parivaljakko olisikin vastoin kaikkia odotuksia aamun valjettua selviytynyt toraisasta matkastaan Tampereelle, olisi niin käynyt
astalon voimalla. Kotiin päästäisiin sitten joskus TAYSsin kautta. Kyä katto niin on nääs.