Parhaat mekaaniset kamerat

[Heikki Kannosto]

Englanninkielistä pohdiskelua siitä mikä on paras täysin mekaanisesti toimiva kamera ja miksi. Sähköä käyttävä valotusmittari näyttää olevan sallittu mutta sulkimen täytyy toimia myös ilman sähköä. Onko jollakulla tällainen perinnekamera vielä käytössä? Jokin 1960-luvun alun seleenikennovalotusmittaria käyttävä hyvätasoinen kiinteäobjektiivinen voisi olla aika hauska.

https://casualphotophile.com/2021/01/11/ten-best-mechanical-slrs-ever-made/

En tiennyt tai ainakaan muistanut että ainakin yhdessä Spotmaticissa lukee Honeywell Pentax.

Pitäisi oikeastaan säätää Minoltan etäisyysmittari kohdalleen ja yrittää pyydystää Sinivalas filmille kokeillen samalla Kodakin uutta Ektachromea. Minolta tosin tarvitsee kaksi nappiparistoa toimiakseen.

[Ilari Kokko]

Ei ehkä kaikkein aktiivisimmassa käytössä, kun tuo kuvien siirtäminen tietokoneelle ei ole aivan yhtä nopeaa filmiltä kuin muistikortilta, mutta puoliaktiivisessa käytössä on Canon F-1. Valotusmittari vaatii toki nappipariston, mutta suljin on täysin mekaaninen ja lihasviritteinen. Kyllä siihen tosin moottoriperäkin löytyy, käyttää 4 x AA-paristoa, jos tällainen pieni huijaus käytössä sallitaan. Kylmällä kelillä yllättävää kyllä paljon varmempi laite kuin digitaalinen kamera...

Filmikameroiden moottoriperissä on se hauska puoli, että sallivat käytön hyvin ladattavilla AA-akuilla, joissa lataus on jo vähän heikompikin ja digilaite jo hyytyy, vaikkapa kylmässä. Esim. AA-paristoja käyttävä pokkarikamera tai järjestelmäkameran AA-paristoja hyödyntävä akkukahva ei enää inahda kun filmilaitteen moottoriperä vielä toimii.

[Petri Sallinen]

Olympus OM-2 on suosikkini. Digirungoilla en ole onnistunut saamaan aikaiseksi yhtä hyviä neulanreikäkuvia.

[Timo Laukkarinen]

Om-2:n suljin toimii ilman sähköä vain 1/60 suljinajalla. Muut ajat tarttee toimiakseen sähköä. Täysin mekaaniset sulkimet on Om-1:ssä ja Om-3:ssa. Om-1:iä saa kohtuuhintaan, mutta nuo om-3:t tuppaa olemaan aika kalliita, iipeissä helposti yli kaksitonniakin. Om-kakkosilla on tullunna kuvattua kolmisenkymmentätuhatta vilimiruutua, kun vielä saisi ne skannattua joskus

[Heikki Kannosto]

Hetken verran mietin kannattaisiko korjauttaa tämä kakkoskameraksi hankittu Canon - siinä on 1,7-valovoimainen 40 millin objektiivi ja sähköä tarvitsee vain valotusmittari. Nykyparistojen kanssa on kuitenkin ongelmia ja kamera on painavampi kuin oma järjestelmäkamerani 40-millisen vakio-objektiivin kanssa. Tästä aika näyttää jo ajaneen ohi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Canonet_G-III_QL17

Samankaltaisia oli 1970-luvulla monella muullakin valmistajalla.

[Heikki Kannosto]

- - kuvien siirtäminen tietokoneelle ei ole aivan yhtä nopeaa filmiltä kuin muistikortilta - -

Hovihankkijani mukaan diafilmeistä saa kehityksen yhteydessä muistitikulle säilötyt digikopiot pieneen lisähintaan. Fujichromen ja Fujin tekemän Agfachromen lisäksi Kodakilla on uusi Ektachrome.

[Petri Sallinen]

Hovihankkijani mukaan diafilmeistä saa kehityksen yhteydessä muistitikulle säilötyt digikopiot pieneen lisähintaan. Fujichromen ja Fujin tekemän Agfachromen lisäksi Kodakilla on uusi Ektachrome.

Kannattaako? Onko lopputulos oleellisesti parempi kuin esim. digijärkkärillä?

[Heikki Kannosto]

Hovihankkijani mukaan diafilmeistä saa kehityksen yhteydessä muistitikulle säilötyt digikopiot pieneen lisähintaan. Fujichromen ja Fujin tekemän Agfachromen lisäksi Kodakilla on uusi Ektachrome.

Kannattaako? Onko lopputulos oleellisesti parempi kuin esim. digijärkkärillä?

En osaa sanoa mutta omalta kannaltani tällä ratkaisulla on se voittamaton etu että pärjäisin edelleen vanhalla japanilais-kanadalaisella kalustollani. Sen objektiiveihin sopivat digirungot ovat kauniisti sanoen kalliita.

Panu S. skannasi äskettäin (en tiedä millä laitteella) vuonna 1979 kuvaamiani dioja ja niistä tuli noin 7200 x 4800 pisteen ja viiden megatavun kokoisia jpg-kuvia. Niistä erottuu selvästi että keskihintaisen kompaktikameran objektiivin piirtokyky oli melko vaatimaton. En vielä tiedä ovatko kuvavalmistamon digikuvat saman kokoisia; täytyy kokeilla kunhan tulee sen verran lauhaa että pääsee päivän mittaiselle kuvausmatkalle. Pitäähän jonkun yrittää onkia Sinivalas filmillekin.

Kuva on PrintScreenillä napattu osa täyskokoisesta kuvasta.

[Petri Sallinen]

Adaptereiden avulla vanhat kakkulat saa melko edullisesti otettua käyttöön digirungoissa. Adpaterit maksavat luokkaa 40 euroa. Hankin taannoin Canoniin runkoon sopivat adapterit muutamalle vanhalle kakkulalle: Mamiya, Olympus ja Contax. Yksi hyvä hankintapaikka on www.fotodioxpro.com. Testien jälkeen voisin sanoa, että ei kannata. Kyseessä on enemmän periaate ja harrastuneisuus kuin toiminnasta saatava laadullinen hyöty. Onhan Mamiyan makroputken piirtokyky komea, mutta samaan pystyvät modernit kakkulat, jotka tarjoavat myös teknistä älykkyyttä. Rahaa tässä puuhassa toki säästyy, kun ei tarvitse ostaa uusia kakkuloita. Riippuu myös siitä, mitä kuvilla ylipäätään on tarkoitus tehdä: painetaanko niistä suuria julisteista vai rutataanko kaikki tarkkuus läjään someviestinnässä.

[Eljas Pölhö]

Haluasin lisätä yhden aspektin kuvalaatuun diafilmille kuvattaessa, eli itse filmin.

Työurani aikana jouduin skannaamaan ja käsittelemään tuhansia dioja rautatie-, lentokone- yms julkaisuja varten. "professional"-filmilaaduille kuvatut kuvat olivat täysin ylivertaisia "tavalliseen" verrattuna. Lentokoneharrastajat kuvasivat pääsääntöiseisti professional-filmeille ja junaharrastajat mahdollisimman halvoille filmilaaduille (niin minäkin). Tilanne oli sikäli outo, että kalliin ja hienon kameran hyöty osittain menetetään käyttämällä filmiä, jonka piirtokyky ei riittänyt esim. merkintöjen lukemiseen vaunun alustasta tai tietojen lukemiseen valmistajalaatoista. Minulle filmien tasoero selvisi vasta sitten kun itse jouduin niitä työstämään kirjoihin sopiviksi.

En ole käyttänyt filmiä yli 20 vuoteen, joten minulla ei ole mitään käsitystä nykyisistä filmilaaduista. 2000-luvun kuvissa digikuvat ohittivat aina filmille kuvatut editoimiseen käytetyn ajan minimoimiseksi.

[Heikki Kannosto]

Adaptereiden avulla vanhat kakkulat saa melko edullisesti otettua käyttöön digirungoissa. Adpaterit maksavat luokkaa 40 euroa.

Siteeraan itseäni profiilistani ja epäilen että näihin taidelaseihin ei saa 40 euron adapteria.

Kuvauskalusto: Minolta CLE + Minolta M-Rokkor 2/40 + Leitz Tele-Elmarit-M 2,8/90 made in Canada + Minolta RF-Rokkor 5,6/250 ja Kauko Tannerin huollon tekemä sovite.

Ja vaikka saisikin niin käsikäyttöiseen kameraan ja hyvään tähtäimeen tottuneen pitäisi opetella koko kuvausprosessi uudelleen aapisesta alkaen. Vanha ja ränsistynyt äijä ei enää jaksa eikä viitsi ja jos yrität innostaa niin tulen ja puren. Meillä harjasusilla on terävät hampaat.



Digi- ja lähikuvia varten sain kuitenkin ilmaiselle pitkäaikaisvuokralle Canon PowerShot A550:n joka hotkii AA-paristoja enemmän kuin ahma ja pussiahma yhteensä.

Täytyy silti kokeilla kehitys + digikopiot -kokonaisuutta. Rahallinen menetys on pieni vaikka kuvat menisivätkin aivan läskiksi.

Dixi. Tunnen vetoa ettoneelle; taisin syödä liikaa paahdettuja pähkinähiiriä ja joka tapauksessa on eksytty vähän sivupolulle.

[Petri Sallinen]

Ja vaikka saisikin niin käsikäyttöiseen kameraan ja hyvään tähtäimeen tottuneen pitäisi opetella koko kuvausprosessi uudelleen aapisesta alkaen. Vanha ja ränsistynyt äijä ei enää jaksa eikä viitsi ja jos yrität innostaa niin tulen ja puren. Meillä harjasusilla on terävät hampaat.

Höpinää — Canon EOS 5D -runko on juuri niin puritaaninen kuin digijärkkärin runko voi olla. Se on alkujaan suunniteltu kovapäisille konservatiiveille, joiden mielestä filmikameran jälkeen ei ole tapahtunut todellista kehitystä. Se näyttää ja tuntuu filmikameralta ja kaikki nappulatkin ovat lähes samoissa paikoissa kuin filmiversiossa. Toiminnot ovat tarvittaessa käsikäyttöistä, jos niin haluaa. En yritä innostaa, vaan täyttää tiedoissasi olevaa tyhjiötä Kun näitä asioita tekee työkseen, niin silloin on sopeuduttava muutokseen, mikäli haluaa ylipäätään tehdä tätä työtä. Sitä paitsi epäilen, että riittävän vanhoilla harjasusilla ei ole enää hampaita nimeksikään

[Veeti Heino]

Tutulla Nikon Coolpix, se on todella hyvä. Voi kulemma maan pinnalta nähdä ilmassa olevasta lentokoneesta matkustajien päät selkeästi.

[Heikki Kannosto]

Taloudessani ei ole koskaan ollut peilikameraa eikä koskaan tule olemaankaan. Toisekseen tuon EOS 5D:n pelkkä runko ilman akkua ja objektiivia painaa enemmän kuin CLE:n runko ja 40- ja 90-milliset yhteensä. Niskalihakseni eivät kestä sen roikottamista.

[Pekka Siiskonen]

Eräs tarina skannauksesta:

Sain harrastajakaveriltani lainaan Reflecta DigitDia 5000 -diaskannerin, jolla sain skannata omat ja isäni diat, yhteensä lähes 24.000 diaa.

Isäni diat olivat 36:n kuvan  GAF/Sawyer's-lippaissa ja ne piti ensin siirtää DIN108-lippaisiin. Siksi skannasin ensin omat DIN-lippaissa olleet diani, ja sitä mukaa kun skannaus eteni, purin omat diat diakehyksistä ja työnsin diat muoviviivaimen tapaisella työkalulla Hama-pergamiini-negaliuska-arkkeihin (5 diaa per liuskatasku, 35 diaa per arkki). Omat, n 11.000 diaa mahtuvat negaliuska-arkkeihin pakattuina kahteen isokokoiseen A4-akistokansioon! Isäni skannattujen diakuvien purku kehyksistä on vielä kesken. Onneksi isänikään ei kovasti pitänyt pahvikehyksistä.

Jotta skannaus sujui mahdollisimman tehokkaasti silloin, kun kotona olin, tein eräänlaisen valvontalaitteen, joka kuunteli johdon päässä olevalla mikrofonilla vaatehuoneessa metelöivää diaskanneria. Jos vaatehuoneessa tuli liian hiljaista, laite piippasi työhuoneessa mikroaaltouunin tapaan, ja yleensä se herätti viereisessä makuuhuoneessa kevyesssä unessa nukkuvan lipasta vaihtamaan.

Diat skannasin 2.400 x 2.400 dpi erottelutarkkudella (noin 2.100 x 3.300 pikselin kokoon) 16-bittisiksi tiff-tiedostoiksi. Lipasta sai vaihtaa hieman yli 2 tunnin välein (tummat kuvat skannautuivat hitaammin). Työttömällä kun on aikaa. Skannaus vei n 2,5 kk. Tiff-kuvia kertyi melkein teratavun verran. Uusintaskannauksia tein alle 300.

Kuvat kopioin sitten 8-bittisiksi jpg-tiedostoiksi normaalikäyttöä varten, ja ne olen liittänyt digikamerakuvien arkistoon, joka muistuttanee vorgin järjestelmää, paitsi että kuvien taggaaminen tehdään pääosin pienten thumbnail-kuvien pohjalta ja kuvia voi kerralla valita useita ja antaa niille joko valikosta aiemmin talletettuja tai uusia avainsanoja, jotka kuvaavat paikkakuntaa, tilaa, aihetta, tapahtumaa ja kuvausaikaa. Diakuvien luokittelu on arvatenkin vielä kesken

Että sellainen projekti!
________

Dialippaita "syövät" automaattiset diaskannerit on pirun kalliita. Usealla Resiinan kustannusyhdistyksen jäsenellä on varmasti läjäpäin diakuvia, jotka sietäisi tulla skannatuiksi. Ajatella, jos Resiinan kustannusyhdistykset hommaisivat kimpassa vaikkapa Reflecta DigitDia 7000 -skannerin jäsenten (panttia vastaan)  lainattavaksi tai mieluummin vuokrattavaksi? Ei ole välttämättä mielekästä että jokaisella jäsenellä olisi oma, kallis, yli kahden tuhannen euron hintainen skanneri kotonaan vain yhtä arkiston kertaskannausta varten.

Diakuvat tuhoutuvat varmasti mustavalkoisia negoja nopeammin. Isäni nega-arkiston skannaamista olen vasta mietiskellyt. Espoossa Entressen kirjastossa näin Epson Perfection V850 Pro -tasoskannerin, johon saa negaliuskoja useamman kerralla skannautumaan...

Olen myös niitä, jotka kuvasivat mahdollisimman halvalle filmille, ja kamerani pumppuzoomi oli äärettömän hankala tarkentaa (olematon liikerata). Lisäksi kuvista suuri osa on pahasti ali- tai ylivalottueita. 16-bittiseksi skannaamalla ali- ja ylivalottuneista diakuvista sai yllättävästi informaatiota selville: ei kauniita värejä, ei, mutta yksityiskohtia, joita en ollut koskaan projektorin ja valkokankaan kanssa saanut esille.

pekka

[Petri Sallinen]

Sama urakka edessä. Minulla tai meidän suvun arkistossa dioja ei ole kuin nimeksi. Lähes kaikki ovat negatiiveja tai negoista valmistettuja paperivedoksia.

[Heikki Kannosto]

Mitä skannereihin tulee: minulla on Stockmannilta vuonna 2002(?) kanta-asiakastarjouksesta(?) hankittu CanoScan 8400F. Se maksoi kotiinkuljetuksineen kai 240 euroa. Sen kytkentäyritys silloiseen tietokoneeseeni jäi kesken. En edes muista mistä syystä se jäi kesken ja ovatko ajuriromputkaan tallella vai joutuneet roskistoon.

Laite skannaa A4-kokoisia mutta sen luvataan (luvattiin) pystyvän myös kinofilmien skannaamiseen. (Jk. 3200 x 6400 dpi.) Se on matkalaukun kokoisessa laatikossa ja painaakin matkalaukun verran. Voisin luopua siitä jopa sillä hinnalla että joku käy itse hakemassa sen täältä Hyvinkäältä.* Syksyn 2002 kaliuminpuutekatastrofin jälkeinen lihaskuntoni on sitä luokkaa että pystyn hädin tuskin nostamaan sen.

Lisätietoja näyttää löytyvän tuolta:
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=canoscan+8400F

Panu S:llä on skanneri jota varmaan saan lainata tarvittaessa. Olisi tietysti mukava saada tuo vaatimaton dia-arkistoni (luultavasti alle 5000 kuvaa) kokonaan skannatuksi; onhan siellä kuitenkin sellaisia kuvia joita kukaan muu ei ole voinut ottaa koska ei ole ollut mukana.

* Saa siitä toki kympin tai pari maksaakin mutta vielä paremmin maksuksi kelpaisivat antiikkiset värikynärasiat kynineen tai ilman – jos vaikka jonkun kouluaikainen rasia olisi yhä kaapin pohjalla.

[Heikki Kannosto]

Vasta nyt muistan että wanhaan hyvään aikaan oli olemassa objektiivin paikalle kiinnitettäviä diakopiointilaitteita yhteen jos toiseenkin peilikameraan. Jos jokin sopisi johonkin digikameraan eikö se olisi vaivaton keino diojen digitalisointiin? Itse en tiedä koska en ole koskaan käyttänyt tällaista kapinetta.

Maailmassa on edelleen olemassa mitä ihmeellisimpiä filmejä kuten Eastman 2366 mustavalkofilmi jonka herkkyys on 6 ISO ja muutkin ominaisuudet vähän erilaiset kuin vanhoissa sunnuntaikuvaajan filmeissä.

https://casualphotophile.com/2021/02/22/eastman-2366-film-review/