Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Lintubongarit pysäyttivät tavarajunan Jämsässä  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Reijo Kankkunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2979


« : Huhtikuu 06, 2021, 18:27:16 »

yhytnokkahanhi pesii Huippuvuorilla, Grönlannissa ja Islannissa ja on Suomessa hyvin harvinainen läpimuuttaja lähinnä länsirannikolla.

Syvällä sisämaassa eli ”sisiksessä” se on vielä harvinaisempi.

Keski-Suomeen eksynyt lyhytnokkahanhi aiheutti pääsiäisen pyhinä vakavan välikohtauksen Tampereen ja Jyväskylän välisellä rautatieosuudella.

Lintubongarit pysäyttivät tavarajunan.

He olivat raiteilla seisoen etsimässä Jämsän Kääpälän pelloilla oleskelleesta suuresta metsä- ja tundrahanhien parvesta lyhytnokkahanhea, joka oli nähty siellä ensimmäisen kerran pitkäperjantaina.
Yhteensä hanhia oli puolentuhatta. Lyhytnokkahanhen löytäminen ei ole helppoa ja vaatii herpaantumatonta keskittymistä kaukoputken okulaarin pieneen kuvaan.

Keskittymisen seurauksena muu ulkomaailma menettää merkityksensä ja katoaa taustalle eikä kaikki siksi mennyt kuten Strömsössä.

Kari Salo, itsekin lintuharrastaja, oli pääsiäissunnuntaina vuoroesimiehenä Rataliikennekeskuksen Tampereen liikenteenohjauskeskuksessa.

Aamupäivällä Salo sai erikoisen ilmoituksen.

– Veturinkuljettaja oli joutunut häätämään lintubongareita raiteilta, Salo kertoo.

Tavarajuna oli joutunut tekemään hätäjarrutuksen ja pysähtymään.

Salo ei tiedä, mitä häätäminen aivan konkreettisesti tarkoitti, nyrkin puimista veturin ikkunasta tai peräti ulos veturista tulemista.

Hän veikkaa edellistä vaihtoehtoa.

Salo soitti hätäkeskukseen, joka lähetti Kääpälän hanhipelloille poliisin partion.

TAVARAJUNA oli juuri ennen hätäjarrutusta ohittanut Jämsän ja siellä Kilpakorventien tasoristeyksen.

Pysähtyminen onnistui tai ainakaan raiteilla olleet lintubongarit eivät olleet jääneet odottamaan junan alle jäämistä.

He pääsivät alta pois.

– Siinä ei ole riskinä vain junan alle jääminen, Salo sanoo.

– Paikka oli hankala, koska siitä alkaa tiukka nousu, Partalanmäen jyrkkä ylämäki.

Mikäli pysähtymään joutunut eli vauhtinsa menettänyt tavarajuna olisi ollut yhtään raskaammassa lastissa, se olisi jouduttu avustamaan mäen päälle. Sitä varten olisi jouduttu hankkimaan paikalle apuveturi.

– Sellainen käy kukkarolle, Salo muistuttaa korvausvastuuta.

– Ja tavarajunillakin on nykyisin tiukat aikataulut.

Kun poliisi pääsi paikalle, radalla olleet olivat odotetusti kadonneet löytymättömiin kuin harmaa lyhytnokkahanhi harmaiden hanhien parveen.

Salo laittoi tapauksesta kipakan nootin itselleen tutuimpaan Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistykseen, joka jakoi sen eteenpäin muun muassa valtakunnallisen Bongariliiton sivuille.

Jämsä kuuluu Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen havaintoalueeseen.

KYSEINEN rataosuus omaa synkän historian. Sitä rakensivat jatkosodan aikana Orivedelle perustetun sotavankileiri numero 23:n venäläiset sotavangit.

Aihetta tutkineen Tenho Pimiän mukaan kuolema, nälkä, sairaudet ja vartijoiden mielivalta olivat aina läsnä, vaikka myös kauneutta esiintyi, kuten orivetisen nuoren karjakon ja ukrainalaisen ”Vilhon” romanssi.

VR, Väylävirasto ja poliisi kampanjoivat viimeksi joulukuussa radalla liikkumisen vaarallisuudesta. Kohderyhmänä olivat lapset ja nuoret, mutta kampanjan teesit soveltuvat myös lintubongareihin ja kaikkiin muihinkin harrastusryhmiin.

Opetuksia olivat sähköjunien nopeus ja äänettömyys. Ne voivat kulkea jopa 60 metriä sekunnissa.

Radan sähköjännite puolestaan voi hypätä lähellä kulkevaan ihmiseen vaikka tämä ei edes koskettaisi rataa.

Lintubongarien miehittämä rataosuuskin on sähköistetty.

Radalla liikkuminen ja raideilkivalta voivat johtaa satojentuhansien eurojen vahingonkorvausvastuuseen.

VR:n tekemässä kouluyhteistyössä veturinkuljettaja Tuomo Jacobsson on kertonut lapsille, ”ettei junalla voi väistää radalla liikkujaa eikä juna ehdi pysähtyä ajoissa”.

”Siitä hetkestä, kun havaitsemme asiattoman kulkijan, vie yli kilometrin verran matkaa saada juna pysähtymään täydestä vauhdista”, Jacobsson havainnollisti.

VR ja Väylävirasto kehottavat tekemään kaikista radalla liikkujista välittömästi ilmoituksen numeroon 112.

Poliisille tulee aiheesta vuosittain satoja hälytyksiä. Yksi niistä tuli pääsiäissunnuntaina Jämsästä.

Lyhytnokkahanhi poistui paikalta pääsiäismaanantaina.


tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Lintubongarit pysäyttivät tavarajunan Jämsässä  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2021 Resiina