26.08.2017 / Juupajoki

26.08.2017 Reserviläisten viestiteltan peitenimellä "Raili" kutsuttu VRFKC-radioasema käyttökunnossa. VRFK (A, B, C) on Suomen puolustusvoimien johdolla 1940-luvulla kehitetty selässä kannettava kaksikanavainen kenttäradio, jonka käyttöönottovuodeksi on ilmoitettu 1941. Radion suunnitteli ja sitä rakennettiin ASA Radion tehtaalla ja mahdollisesti Helvarilla. Kuvan yksilö vuodelta 1945 on kunnostettu radioamatöörien ja entisten viestivarikkolaisten toimesta perinneradiokäyttöön. Perushuollon yhteydessä radiolle on tehty verkkolaite, joka korvaa vuosikymmeniä aikaisemmin käytöstä poistuneet anodi- ja hehkuparistot. Muuten laite on säilynyt alkuperäisenä. Radioamatöörien vuosittain järjestämien perinneradiotapahtumien yhteydessä pisimmät saavutetut yhteydet sähkötyksellä ovat olleet yli 500 km.

VRFK-radion ensimmäinen mallikappale valmistui 2.3.1942 ja valmistusmäärä on ollut tiettävästi yli 1200 laitetta. Radiosta on olemassa eri versioita (VRFK, VRFKA, VRFKAB, VRFKB, VRFKC ja VRFKCB), mutta valmistuskilpiin merkittyjen vuosilukujen mukaan kaikki laitteet on valmistettu tehtaalla. Viimeinen iso peruskorjaus VRFK-sarjan radioille tehtiin sodan jälkeen Lylyn Viestivarikolla vuosina 1952-1958.

Kenttäradion ominaisuuksia:

- Taajuusalue 3000–6000 kHz, käyttötavat puhe ja sähkötys
- Lähetin ja vastaanotin voivat toimia erillisinä ja säädettävissä eri taajuuksilla
- Lähetysteho max. 1.8 W sähkötyksellä ja 1.5 W puheella
- Virtalähteinä anodi- ja hehkuparistot (3x60V tai 2x90V) oli sijoitettu paristolaatikkoon
- Kantama ohjeen mukaan sähkötyksellä ~30 km ja puheella ~20 km käytettäessä mukana tullutta heittoantennia
- Kantama hyvällä antennilla ja hyvissä radiokeleissä "rajaton"
- Radioasemaan sisältyy koneistolaatikko (lähetin-vastaanotin, kuulokkeet, kuulopuhelin ja sähkötysavain) sekä paristolaatikko (hehku- ja anodiparistot, hehkuparistokytkin, paristojen pakkassuojat, kantohihnat, kaksi heittoantennia ja niille "vastapainot", kaksi heittonarua keloineen sekä heittopainot)
- Kenttäoloissa tapahtuvaa huoltoa varten mukana oli myös varaputkia, joita voitiin vaihtaa vuoron perää
- Huoltotoimenpiteitä varten mukana tuli myös työkalupussi työkaluineen

Photo: Tero Ahtee

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tero Ahtee (Lisännyt: Timo Järvi)
Kuvasarja: Evakkojuna saapui Juupajoelle 26.8.2017
Lisätty: 01.09.2017 12:13
Muu tunniste
Rautatieinfra: Turvalaite
Sekalaiset: Junamatkustaminen, Tapahtuma

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!