16.05.2021 / Leppälahti

16.05.2021 Sinertävänä siintävät mäkien ja vuorten silhouetit ovat keskisuomalaisen syvää mielenmaisemaa.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Petri P. Pentikäinen
Lisätty: 18.05.2021 19:24

Kommentit

18.05.2021 19:40 Tapio Keränen: A 17 alkaa jo olla melko iäkäs. Muistaakseni näin sen ensi kerran keväällä 1964 Pasilan konepajan aidan takana vaaleansiniseksi maalattuna. Se viihtyi pitkään pajalla, ennen kuin se punaisena pääsi töihin.
Lapsuudesta ja nuoruudesta tuttu penger. Joskus 60-luvun alussa vietin unettoman kesäyön sukulaismiehen mökkilaiturilla seuratessani yöllistä vilkasta tavarajunaliikennettä. Trumannit louskuttelivat pitkien tavarajunien kanssa. Ristojakin näki välillä, samoin muutama Jumbo. Vaikutti siltä, että suurimmalla osalla junista oli kohtaus Leppälahdessa. Yön hiljaisuudessa kuului, kun juna lähti liikkeelle Vaajakoskelta. Sielläkin taisi olla kohtauksia. On siinä saanut Leppälahden asemamies kiitää resiinan kanssa ratapihan päästä päähän vaihteita kääntämään. Junanlähettäjä ei todennäköisesti ehtinyt vaihteille, kun oli huolehdittava puhelinilmoituksista ja käsiopasteiden annosta junille.
18.05.2021 20:16 Pasi Seppälä: Hienoa kesäiltaista tunnelmaa maisemassa. Kuvauspaikka on hieno, kovasti samanlainen kuin tässä: http://vaunut.org/kuva/11461
Jälkimmäisessä paikka on tosin jo kovasti pusikoitunut.
18.05.2021 21:36 Esa J. Rintamäki: A 17 valmistui lopullisesti vuonna 1969. Siinä oli toinen teli ollut kolmiakselinen, se oli kovasti Minden-Deutzin näköinen. Myöskin katolla oli ollut virroitin, ilmeisesti mittaustarkoituksia varten; se oli asennettu siihen vuonna 1978. Vaunussa on 5 paikkaa.

Iisakinkirkkomainen valmistuminen johtui uskoakseni mittalaitteiden hankkimisesta ja saatavuudesta. Lieneekö kulkulaitosministeriö myös nuukaillut varojen budjetoinnissa 17:n rakentamiseksi?
18.05.2021 21:44 Jukka Ahtiainen: Mukava muistikuva Tapsalla.
22.05.2021 20:02 Jukka Suortanen: Upeaa kesäistä tunnelmaa ja mainio kuvateksti.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!