??.??.1950 / Välillä Kokkola–Ykspihlaja tavara

??.??.1950 Kokkolan ja Ykspihlajan ratapihakaaviot sekä ratalinjan korkeusprofiili. Kaaviot vastannevat noin 1950-luvun tilannetta. Kokkolan kaaviossa asemarakennuksen ja Vaasantien ylikulkusillan välissä näkyy tavara-asema. Tavara-aseman länsipuolelta haarautui lastausraiteisto joka palveli mm. SOK:n varaston ja Niittykadun suunnan yrityksiä. Seinäjoen ja Ykspihlajan suuntien ratojen haarautumiskohdan muodostamassa "kolmiossa" oli höyryvetureiden vesi- ja polttoainetäydennyspaikka. Ykspihlajan kaaviossa kohdat "a | b" liittyvät toisiinsa. Ykspihlajan ratapihan itäpäässä oli lyhyt asevarikon raide jolle kuljettiin tähän aikaan vetoraiteen kautta. Ykspihlajan ratapihalta etelään haarautui laaja Lahdenperän/Storgrundetin raiteisto mitä käytettiin lastattaessa raakapuuta laivoihin. Raakapuukuormassa olleet vaunut ajettiin mereen rakennetuilla penkereillä olleille pistoraiteille mistä raakapuu vyörytettiin mereen. Mereen vyörytetty raakapuu koottiin lautoiksi, uitettiin redille ja lastattiin siellä odottaneisiin laivoihin. Ykspihlajan ratapihalta etelään haarautunut pienempi raiteisto palveli mm. Veljekset Friisein konepajaa, missä aikanaan muiden muassa rakennettiin rautateille tavaravaunuja. Ykspihlajan kaavion vasemmassa alalaidassa näkyvä raiteisto palveli Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat Oy:tä. Ykspihlajan väliratapihaa ei tässä vaiheessa vielä ollut olemassa.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Panu Breilin
Kuvasarja: Ratapihakaavioita ja korkeusprofiileita rataosittain
Lisätty: 16.11.2022 23:35
Muu tunniste
Sekalaiset: Ratapihakaavio

Kommentit

20.11.2022 19:37 Jan Jahkola: Hieno kaavio/kartta, kiitos tästä. Omiin silmiin näytti ensin oudolta nähdä Ykspihlaja ikään kuin peilikuvana!

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!