19.06.2024 / Vammala

19.06.2024 Lielahti-Rauma/Mäntyluoto on yksiraiteista sekaliikennerataa.

Ruokiksesta Tahkikseen kulkeva pasutejuna T 54077 seisoo Saastamoisten Vammalassa sivulla. Kysymyksessä on kolmen junan kohtaus matkustajajunien IC 467 ja IC 468 kanssa sekä bonuksena kohtaus hieman myöhemmin vastaan prupsuttelevan, tuntosarviensa täydeltä kömyävän sinivalaan T 7333 kanssa.

― No! Millai juna kulki? kysyin Tampereen rautiksella »läpsyvaihdossa» junan Jyväskylästä Tampereelle ajaneelta veturinkuljettajalta. Hän moitti junan kankeutta vaihteissa. Lisäksi Oriveden rautiksella oli tullut baliisivika, johon matkanteko oli hetkeksi tyssännyt. Heini ― alkujaan raumalainen radio-ohjauskuljettaja hänkin, eli parasta mahdollista materiaalia ― arveli, että junalla on varmaankin rauhallisempi loppumatka sivullemenojen suhteen.
― Sivullemenoja on aikataulussa suunniteltu seitsemän kilometrin välein Karkkuun, Heinooseen ja Vammalaan. Kun on ensin kuumentanut ajomoottorit Karkun montusta noustessa, joutuu menemään Heinoossa sivulle ylämäkeen, huokaisin.
― Heinoossa sivulle mennessä ensin jarruttaa huolella notkon pohjalle ja sitten saakin vetää oikein kympillä, lisäsi saapunut kuljettaja.
― Juu, täytyy koittaa sumplia niitä jotenkin, sanoin pessimistisen toiveikkaana.

Pispalan mäestä päästyäni esitin liikenteenohjaukselle edullisimpana vaihtoehtona, että mennään yhden pysähdyksen taktiikalla Vammalaan.
― Viiva on liian lyhyt! parahti kauko-ohjaaja Dicora-puhelimeensa.
― Neljäkuusseiska seisoo Vammalassa aikataulun mukaan kolme minuuttia, iskin vasta-argumentiksi.
Kauko-ohjaaja lupasi alustavasti jättää ainakin Karkun väliin. Aikataulusuunnittelija on saattanut piirtää viivoja »traagisiin aikatauluihin», mutta kauko-ohjaaja ja matkakuljettaja voivat sovitella niitä toisin.

Pasutejunalle Vammalan tehdäkseni käänsin ylämäissä rattia kaakkoon, jolloin toki vastaavasti alamäissä kipinät sinkoilivat saksalaisten lyhytkytkentäkaksoisvaunujen jarrutönkistä. Rauta(III)oksidia kuljettava raskas tavarajuna jyräsi Karkusta suorilta läpi täyttä matkavauhtia ― vanhan rautiksen posliiniastiastojen helistessä kaapeissaan ―, viisi minuuttia ennen tuloaikaansa. Tupla-Suden repiessä keskipakoispuhaltimet ja ajomoottorit hoosiannaa huutaen junaa vauhdilla ylös Riippilän mäkeä näkyviin ilmestyi mäenharjan takaa kaukaisuuksissa siintävä Heinoon tuloesiopastin EoP235. Opastimessa kimmelsi vihreä-vihreä eli opaste »Odota aja». ― Värit tarkoittivat, että kauko-ohjaaja on tehnyt päätöksen, ettei myöskään Heinoon mäen päällä käännetä kolmenviiden rautoja käyrille. Siispä siitä eteenpäin lunkkia rullailua Vammalaan vajaaksi tunniksi jäähdyttelemään ajomoottoreita.

Äkkipäätään voisi ajatella, että moinen aggressiivinen, mäkisessä maastossa matkustajajunan edellä raskaalla tavarajunalla kellon kanssa kilpaa ajaminen olisi pahinta epätaloudellisuutta ja vastoin kaikkia pyhiä opinkappaleitani inttekraalimenetelmästä, yöpikavuoron ajamisesta kitsaasti ja maastonmyötäisestä ajotyylistä. Viimeiseksi mainitun traktaatin viidennessä jakeessa kuitenkin mainitaan »muu liikenne, mäkeenjäännin vaara yms.» Tässä tapauksessa satasia (kWh) olisi palanut rutkasti enemmän, jos tavarajunan veturit olisivat alun rullailevasta ajotavasta seuranneissa Karkun ja Heinoon sivullemenoissa jyystäneet ylämäkiä huomattavasti huolellisemmin.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Vammala (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Ari-Pekka Lanne
Kuvasarja: Muiden paikkakuntien kuvia
Lisätty: 20.06.2024 22:49

Kommentit

20.06.2024 23:32 Jaakko Pehkonen: T54077 aikatauluun lienee haluttu tarkoituksella väljyyttä koska se on tuollaiseksi suunniteltu. En tutkinut sen muita kulkupäiviä mutta Karkun pysähdys 467 ohituksineen olisi hyvin mahdollista olla Heinoossa. Periaatteessa jos ja kun T54077 kulkee ajallaan se ehtii hyvin Vammalaan, Tampereen pysähdyksestä lienee mahdollista nipistää muutama minuutti niin vältettäisiin lähes varmasti KArkun ja Heinoon pysähdykset.
20.06.2024 23:41 Ari-Pekka Lanne: Nyt kun Tammerkosken siltaremontin takia Tampere-Lielahti on yksiraiteista, ei 54077 oikein tahdo päästä lähtemään ennen IC 38:n saapumista Tampereelle. Aikataulusta on muuten ollut eri variaatioita. Ainakaan tällaista, että olisi sivullemeno Karkussa, Heinoossa ja Vammalassa, en ole ennen nähnyt.
21.06.2024 03:18 Arto Papunen: Onkohan tuohon joku syy, että tuon junan ja T7333:n kohtausta ei voisi siirtää Äetsään..
21.06.2024 07:12 Ari-Pekka Lanne: Äetsän jälkeen pasutteella on vastassa »Äetsän mäki».
21.06.2024 14:27 Jimi Lappalainen: Asiallista, A-P :)
21.06.2024 19:20 Teemu Saukkonen: Ensimmäinen "pikataival" RSU-VKo näkyi menneen pysähtymättä, näytti jo siltä että en ehdi Tampereelle 3 tunnin marginaalista huolimatta. Jyväskylässä sitten näinkin jo ravintolavaunun ikkunasta tämän seisomassa.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!