23.04.2002 / Kerava asema

23.04.2002 K juna porvoon radalla odottamassa pääsyä laituriin keravalla

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jyrki Längman
Kuvasarja: Keravan asema
Lisätty: 05.08.2006 00:00
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

05.08.2006 14:43 Tauno Hermola: Miksi Porvoon radalla?
05.08.2006 19:07 Ari Palin: Tämä taisi liittyä Keravan kaupunkiradan rakentamiseen, jolloin jossain vaiheessa raide 5 tai 6 ei ollut käytössä. 20 minuutin aikataululla seuraava K-juna ehti saapua Keravalle ennen kuin edellinen lähti takaisin. Normaalitilanteessa homma toimi siten, että esimerkiksi raiteelle 5 saapunut juna siirtyi aseman pohjoispuolella olevalle seisontaraiteelle, jotta seuraava K-juna pääsi saapumaan raiteelle 5. Junan saavuttua edellinen juna siirtyi seisontaraiteelta raiteelle 6 lähteäkseen siltä takaisin Helsinkiin. Lähtö- ja tuloraiteet myös vaihtelivat. Kun toinen raiteista 5 ja 6 oli töiden vuoksi suljettuna, ensimmäisenä saapunut juna ei päässyt seisontaraiteelta lähtöraiteelle, koska jälkimmäisenä saapunut oli sillä. Asia ratkaistiin siten, että jälkimmäinen juna siirtyi Porvoon radan lähtömutkaan, jonka jälkeen ensimmäinen juna pääsi pois seisontaraiteelta ja lähtemään Helsinkiin. Jälkimmäinen juna seisoi Porvoon radalla siihen asti, kunnes seuraava K-juna saapui ja meni normaalille seisontaraiteelle.
26.01.2011 18:33 Jimi Lappalainen: Onkos Sm- junalla käyty koskaan pidemmälläkin tuolla Sld- radalla? Ai no ainakin yks tuli mieleen: http://vaunut.org/kuva/58590

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!